Lapsipuolen asemassa
Elän uusperheessä, johon kuuluvat minä ja lapseni edellisestä avioliitosta sekä mieheni ja hänen lapsensa edellisestä avioliitosta. Molemmat lapset ovat jo aikuisia ja muutaneet omilleen. Mieheni on suhteellisen hyvätuloinen ja hän on ostanut lapselleen oman asunnon ja sinne kaikki tykötarpeet astiastosta, pesukoneesta ja pölynimurista alkaen. Ja tietenkään käytetty ei kelpaa. Bussikortit ja tietokoneet on tientenkin myös hankittu. Tilille siirtyy tasaisin välein mukavaa käyttörahaa. Minä olen huomattavan pienituloinen enkä voi lastani juuri rahallisesti tukea. Hän on itse hankkinut vuokra-asunnon ja hoitanut muutenkin kaikki asiansa sähkösopimuksista ja pankkiasioista alkaen. Mieheni lapsi on niin avuton, että isänsä piti lähteä mukaan pankkiin verkkopankkitunnuksia hakemaan ja ainoa ruoka minkä osaa tehdä on lykätä pakastepizza uuniin. Tietysti olen tyytyväinen, että oma lapseni elämänhallinta on hyvällä tolalla, mutta välillä ottaa päähän.
Kommentit (10)
Sinä tuet lastasi omalla tavallasi ja miehesi lastaan omallaan. En usko, että saat itsestäsi parempaa ihmistä tai edes parempaa mieltä sillä että morkkaat miehen lasta siitä että isänsä häntä tukee taloudellisesti.
AP vastaa: Pointtini meni ohi; tarkoitan että epätasapuolisuus tässä ottaa päähän. Avioliitossa kun pitäisi kohdella tasapuolisesti kaikkia perheenjäseniä. Lapsipuolelleni valuu kaikki raha, mutta omani on jäänyt paitsi.
Vierailija kirjoitti:

tee enemmän duunia.

"valuu" kaikki raha? Eikös miehesi sitten saisi tukea lastaan? Vai pitäisikö hänen ostella myös sinun lapsellesi asunto ja astiasto koska sinä et siihen kykene? Vai pitäisikö miehesi kieltäytyä auttamasta lastaan? Mikä hitto sinua AP vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
AP vastaa: Pointtini meni ohi; tarkoitan että epätasapuolisuus tässä ottaa päähän. Avioliitossa kun pitäisi kohdella tasapuolisesti kaikkia perheenjäseniä. Lapsipuolelleni valuu kaikki raha, mutta omani on jäänyt paitsi.
Minusta taas tuo koskee vain avioparin yhteisä lapsia. Uusperheessä lasten vanhemmat hoitavat lapsesta aiheutuvat kustannukset eli sinun lapsesi kohdalla sinä ja exäsi, miehesi lapsen kohdalla mies ja hänen exänsä. Jos sinun rahojasi valuu tälle miehesi lapselle, suosittelen teitä pitämään omat rahat ja omat tilit.
Jos tuo ei vaikuta miehen kykyyn olla tasaveroinen perheenjäsen ja maksaa teidän yhteisiä menoja tulojen suhteessa, niin sitten ei ole aihetta valittaa, vaikka salaisesti muuta toivoisi.
Näin käy, kun puolisoilla on iso tuloero. Kuitenkin puolison rahat sinun elTukseesi, ehkä matkoihin jne.kelpaa, mutta vielä pitäisi elättää täysi-ikäistä lastasikin!! Olet naurettava, rahankuppauksella on rajansa ja hän ei ole elatusvelvollinen vieraasta lapsesta!
Meillä on kyllä ihan itsestään selvää että miehen aikuistuvista lapsista huolehtivat ja heitä tukevat mies ja hänen eksänsä, minun lapsiani tukevat ja supportoivat minä ja lasteni isä. Olen itse se parempituloinen; enkä varmasti tule käyttämään varallisuuttani miehen aikuisiin lapsiin ja näiden lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
AP vastaa: Pointtini meni ohi; tarkoitan että epätasapuolisuus tässä ottaa päähän. Avioliitossa kun pitäisi kohdella tasapuolisesti kaikkia perheenjäseniä. Lapsipuolelleni valuu kaikki raha, mutta omani on jäänyt paitsi.
Otat yhteyttä lapsesi isään ja pyydät häntä ostamaan asunnon yhteiselle lapsellenne, eikö niin?
Mikä sua ottaa päähän? Eihän sinun tarvitse miehesi lapsen kanssa asioida pankissa.