Joulun melankolia ja surumielisyys.

Itsesääliltähän tuo enemmän kuulostaa.

Jep. Kaikki meistä kuolevat.

Niinpä. Oma äiti puhuu kuolemasta ja mummi kuoli syksyllä. Jopa nyt jouluaattona siis puhui

Katsoin löytyykö tästä aiheesta jo aloitettua ketjua, ja tämä tuli vastaan. Itsellekin tuppaa jossain vaiheessa joulua iskemään alakulo. Joku epämääräinen haikeus jonnekin kaukaiseen menneisyyden jouluun jossa kaikki oli hyvin, kynttilät loistivat ja perheenjäseniä oli läsnä. Ruokaa oli paljon ja kuusen alla mieluisia lahjoja. Kyläiltiin ja juteltiin, naurettiin, muisteltiin. Ympärillä oli sukua ja tunsi kuuluvansa johonkin isompaan porukkaan vaikkei heidän kanssaan ihan koko ajan tekemisissä oltukaan.

Aika tietenkin kultaa muistot. Jos nyt oikein ajattelen, niin ei niitä lämpimiä ja turvallisia jouluja lapsuudessa ollut kauhean monia. Ja koin ne lapsen näkökulmasta ilman aikuisten huolia ja raatamista. Murrosikään mennessä tuo kaikki oli jo mennyttä, jouluja varjosti alkoholismi, riidat ja tietoisuus siitä että kohta taas alkaa se vihattu koulu ja kaikki sen tuoma stressi. Sen jälkeen joulut on olleet hiukan alavireisiä eikä itselleni ole jäänyt mitään traditioita tai jatkuvuutta. Luulen että kaipaan sellaista mystistä joulua jota arvelen jonkun onnellisen perheen jossain viettävän. Heillä on talo maalla, iso kuusi tilavassa pirtissä, lapsia, kissoja, koiria ja yllin kyllin rakkautta. Ulkona on lunta ja tuikkukippoja loistelemassa. 

No rakkautta, kissoja ja lunta on sentään minullakin. Pitänee keksiä uusia traditioita jouluun ja yrittää lopettaa kokonaan lapsuuden joulujen muistelu.