Uskonnosta riitely kumppanin kanssa

En voisi ikinä seurustella kristityn tai muunkaan uskiksen kanssa. Parisuhde vaatii luottamusta siihen, että toinen osapuoli ei ole moraaliton ja empatiakyvytön henkilö joka haluaisi tappaa minut siksi etten kuulu hänen kuolemankulttiinsa.

Vierailija kirjoitti:

En voisi ikinä seurustella kristityn tai muunkaan uskiksen kanssa. Parisuhde vaatii luottamusta siihen, että toinen osapuoli ei ole moraaliton ja empatiakyvytön henkilö joka haluaisi tappaa minut siksi etten kuulu hänen kuolemankulttiinsa.

Hyvin taas aloitus luettu :D

Komppaan. En pystyisi olemaan ihmisen kanssa  joka ottaa kulttinsa liian vakavasti. Uskonnot on luotu ohjailemaan ihmisiä ja jos kultin opetuksiin on liian sidoksissa osoittaa se harkintakyvyn puutetta.

Mielenkiintoinen aihe. Kiinnostaisi minuakin kuulla tällaisten parien vastauksia, koska itselleni on tärkeää että elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa jaan saman ajatusmaailman. Kuulostaa käsittämättömältä ajatukseltakin että pitäisi riidellä uskosta rakkainpansa kanssa.

Olen kahdesti seurustellut kristityn, kerran juutalaisen ja kerran hindun kanssa. Kristityt olivat suomalaisia tapakristittyjä, jotka ilmeisesti jollain tasolla uskoivat jumalaan. Juutalaisen omasta elämäntyylistä ei uskonto näkynyt millään lailla, mutta lähes kaikki hänen sukunsa tapaamiset saivat väistämättä jonkinlaisen uskonnollisen sävyn, ja oli selvää, että kaikki sukuun naidut viskattaisiin juutalaisuuden altaan syvään päähän. Hindu vaikutti hyvin maallistuneelta tyypiltä, mutta niinpä hänkin ilmestyi kerran paikalle värikkäät puuvillanarut ranteessaan ja kysyttyäni niistä kertoi käyneensä temppelissä pyytämässä onnea projekteihinsa.

Yhdenkään miehen kanssa en oikeastaan keskustellut uskonnosta ollenkaan, koska kokemusteni mukaan ihan jokaisen uskonnon edustaja saattaa loukkaantua aivan helvetillisesti, kun juttukaveri paljastuu uskonnottomaksi. Ei siis välttämättä kannata riskeerata, koska tuonkaltainen loukkaantuminen on peruuttamaton tapahtuma. Ja kompromissit ovat mahdottomia, kun kerran toinen uskoo, toinen ei, eikä välimuotoja ole.

Vanhemmiten en voi kuvitella itselleni uskovaista kumppania. Raadollisen syy tähän on se, että nykyisin suhtaudun uskovaisiin lievästi halveksien, vaikken tietenkään näytä sitä millään tavalla. En pysty kunnioittamaan sitä, että aikuinen ihminen uskoo näkymättömiin olioihin ja ikivanhojen satujen todenperäisyyteen. Ihmisiä voin toki kunnioittaa ihmisinä, mutta tätä uskonto-nimistä mielenheikkoutta en.

Mahdoton tilanne, sori nyt kun tungen vastaamaan. :P En nimittäin ottaisi yhtäkään uskovaista riesoikseni vaikka hän tulisi minkälaisten avujen kera. Eli en voi ikävä kyllä auttaa. Jos ei mielet kohtaa, ei mikään muukaan kohtaa. Mielet eivät omassa tapauksessani kohtaa, jos emme olisi noin perustavanlaisesta asiasta samoilla linjoilla luontaisesti ja neuvottelematta. Minun on voitava luottaa todelliseen terävään älyyn, jos on mistään vähänkään suuremmasta suhteesta kyse.

En peittele mielipiteitäni uskonnossa, mutta en myöskään alennu riitelemään uskonnollisten ihmisten kanssa. Uskonnollinen ihminen ajattelee virheellisesti, joten miksi olettaisin hänen kykenevän rationaaliseen vuorovaikutukseen?

Ja joo, tiedän ettei mielipidettäni kysytty, mutta minunkin mielestäni tämä tilanne on ihan mahdoton. Voiko parisuhde kestää, jos tällaisesta asiasta riidellään?

Vanhemmistani toinen on kristitty, toinen ei, ja he eivät vain puhu uskonnosta. -7

Lähinnä tarkoitan pareja, jotka kuuluvat eri uskontokuntiin, en esim. uskovainen + ateisti pariskuntia. Ap.

Suhde ateistiin olisi mahdottomuus, sillä en halua että kumppani kuuluu hitleristis-satanistis-materialistiseen kuolemankulttiin, joka haluaa jauhaa minut lannoitteeksi sosialistis-natsistisille kannabisnarkkariviljelmilleen.

Vierailija kirjoitti:

Suhde ateistiin olisi mahdottomuus, sillä en halua että kumppani kuuluu hitleristis-satanistis-materialistiseen kuolemankulttiin, joka haluaa jauhaa minut lannoitteeksi sosialistis-natsistisille kannabisnarkkariviljelmilleen.

Ai että sinä olet typerä ihminen, mutta moni on. Tämän totuudellisen toteamuksen kanssa meidän hieman älykkäämpien täytyy vain sopeutuvaisesti ja aika paljon matkan myötä niellen tämä elämämme elää. Se että täällä vallitsee rauha, on erittäin pitkälti asia josta saisit kiittää ateisteja tai lähinnä vain jonkun maltillisen tietyn vakaumuksen omaavia, mutta voit jättää kiitosten kohdalla laskuista pois kaikki kohkaajat ja muutkin äärityypit.

Ihmisoikeudet ja mm. sairaanhoito on pitkälti kristillistä perua. Ilman kristinuskoa vammaiset ja vanhukset heitettäisiin vieläkin jostain kalliolta alas, koska ovat heikompaa ainesta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisoikeudet ja mm. sairaanhoito on pitkälti kristillistä perua. Ilman kristinuskoa vammaiset ja vanhukset heitettäisiin vieläkin jostain kalliolta alas, koska ovat heikompaa ainesta.

...ja nyt onkin tullut aika heittää huuhaa pois ja jättää pelkkä inhimillisyys siten kuin sen suurin osa kristityistä tällä hetkellä ymmärtää.

Jeesus pelastaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisoikeudet ja mm. sairaanhoito on pitkälti kristillistä perua. Ilman kristinuskoa vammaiset ja vanhukset heitettäisiin vieläkin jostain kalliolta alas, koska ovat heikompaa ainesta.

Eivät kristityt ole keksineet mitään näistä itse. Ne kuuluvat inhimillisyyteen.

Kerran luin haastattelun, jossa suomalainen naispappi oli naimisissa muslimin kanssa. Silloin ajattelin, että uskonnolla ei siis ole merkitystä. Merkitystä on vain sillä, että antaa toisen ihmisen olla sellainen kuin on. Jos molemmat kykenevät tähän, niin miksi riidellä?

Vierailija kirjoitti:

Kerran luin haastattelun, jossa suomalainen naispappi oli naimisissa muslimin kanssa. Silloin ajattelin, että uskonnolla ei siis ole merkitystä. Merkitystä on vain sillä, että antaa toisen ihmisen olla sellainen kuin on. Jos molemmat kykenevät tähän, niin miksi riidellä?

Millaista on elää kun tietää että puoliso joutuu helvettiin?

Jos seurustelee muslimin kanssa, niin hänestä kannattaa välittömästi erota ja kehoittaa häntä palaamaan alkuperämaahansa.

Minä kuulun kirkkoon, mutta en ole kovin uskonnollinen, tarkoittaen sitä että se ei näy elämässäni mitenkään. Mitä jumalan olemassaoloon tulee, en tiedä mikä on vastaus. Olen tavallaan avoin kaikille mahdollisuuksille, en siis suoranaisesti usko, mutten myöskään kiellä, pidän sitä lähinnä mielenkiintoisena ajatuksena, mutta en stressaa sillä päätäni. En jaksaisi tapella asiasta kenekään kanssa, keskustella toki voisin. Voisin seurustella sekä kristityn, että ateistin kanssa, mutta vain jos he eivät ole ehdottomia ajatuksissaan, eivätkä saarnaa, tai suhtaudu mielipiteisiini alentavasti.

Mikä minua monissa ateisteissa ärsyttää suunnattomasti on se, että he usein pitävät itseään muita järkevämpinä ja perustelevat ateisminsa jotenkin älykkyydellään ja varsinkin uskovaisia he pitävät lähestulkoon idiootteina. Pidän itseäni rationaalisena ihmisenä, opiskelen tekniikkaa yliopistossa, mutta uskontoa en sotke tieteeseen, enkä älykkyyteen mitenkään. Esim. Isaac Newton oli uskovainen, ei ainakaan kieltänyt sitä, tekeekö se hänestä hölmön?

Jumalaa ei voi selittää aukottomasti suuntaan eikä toiseen, siksi puhutaan uskonnosta. Eri ihmiset uskoo, tai epäilee eri syistä, tai kokemuksista johtuen. Ihmiset jotka luulevat voivansa selittää jumalan todeksi tai valheeksi ja käsityksensä ainoaksi totuudeksi, ovat mielestäni hölmöjä ja rasittavia, varsinkin jos jauhavat siitä, eivätkä salli erilaisia näkemyksiä. Nykyään tapaa arkielämässä paljon useammin juuri ateisteja, jotka tätä saarnaamista harrastavat ja tuputtavat omaa viisauttaan. Jumalaan uskovat pitävät useammin matalampaa profiilia.

Ei vastaa tämäkään ap:n kysymykseen, mutta haluan muuten vaan jakaa ajatuksiani. Olen itse kirkosta 70 luvulla eronneiden vanhempien lapsi, joka ei koskaan ole kirkkoon liittynyt. Koulussa opiskelin Et:tä, naimisiin menin maistraatissa jne. Aiemmin pidin itseäni vakaumuksellisena ateistina. Halveksin salaa uskiksia ja heidän irrationaalista lapsenomaista uskoaan. Nykyään olen viisaampi ja suvaitsevaisempi. Olen rationaalisesti ajatteleva ja tieteeseen luottava agnostikko nykyään. Tiedän että uskossa kyse ei ole siitä mitä voit todistaa vaan toivosta ja lohdusta. Kun oma läheinen kuolee uskonnon merkitys korostuu ja on suuri tekijä läheisten toipumisprosessissa. Mikä minä olen sitä kaikkea mitätöimään.