Miten te muut inrovertit selviätte töissä?

Kyllä siellä selviää :). Et ole yksin. Itsekin erittäin introvertti ja en todellakaan halua puhua omista yksityisasioistani työpaikalla. Työskentelen myös alalla, jossa korostetaaan yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta. Mutta olen silti pärjännyt. Olen sanonut, että yhteisöllisyys on tapa jyrätä yksilöllisyys ;). Meitä on paljon. Ja jos olet rohkeasti oma itsesi ja tuot esiin introvertin ajattelutapasi, niin ehkä toinekin introvertti uskaltaa tulla "ulos kaapista". Tsemppiä! Hyvin se menee :))

Älä ota paineita siitä, että olet "erilainen". Ei kaikkien todellakaan tarvitse olla mitään hölösuita. Itsekin olen lähinnä se hiljainen kuuntelija, mutta ei se enää haittaa minua.

Kiitos kannustavasta kommentistasi! ap

Kyllähän se voimia vie, mutta kyllä siellä pärjää.

Hyvin olen pärjännyt. Olen aina ollut introvertti, työssäni olen kuitenkin aina menestynyt hyvin, ainakin asiantuntijatyössä missä arvostetaan nimenomaan ammattitaitoa. Opiskeluaikana olin yhden kesän töissä keittiössä ja se oli jotenkin kamalaa - oli ihan sama mitä teit kunhan olet "hyvä tyyppi ja heität herjaa". Silloin en oikein päässytkään porukkaan mukaan ja oli vaan paha mieli. Suurin osa työpaikoista on kuitenkin ollut kivoja ja olen pärjännyt hienosti. Aika paljon meitä introvertteja kuitenkin on, ei kaikki muutkaan nauti jatkuvasta läpänheitosta.

on työyhteisöjä jotka toimii, koska ne ajaa kaikki erilaiset pois. Ja sitten on työyhteisjöjä jotka ottaa osaa erilaiset vastaan. Jälkimmäiset menestyvät lopulta.

Kiva kuulla, etten ole ainut! Välillä vaan tuntuu siltä, että et ole mitään, etkä osaa mitään jos et osaa sitä tuoda ilmi erittäin hyvin suullisesti ja varsinkin huvittaa ihmisiä. Täytyykin todellakin olla oma itsensä, eikä ottaa paineita muista. Koska itseään ei kannata muuttaa toisten takia, koska se vain aiheuttaisi muita ongelmia. On mukava kuulla, etten olen ainoa tässä "ongelmassa".

Olen ollut myös introvertti ihminen teininä. Manaan edelleen sitä, että aikanaan peruskoulussa ei opetettu riittävästi sosiaalisia taitoja, joita todellisessa elämässä ja JOKAISESSA työpaikassa nykyään tarvitsee. Nyt ne joutui itse aikuisiällä opettelemaan... Mutta selvisin siitä ja olen kehittynyt paljon! Aloitin siten, että aloin miettiä edellisenä päivänä valmiiksi jo puheenaiheita, joista voisin työporukassa seuraavana päivänä puhua. Ne eivät sponttaanisti syntyneet. Tällä tavalla totuin keskustelun avaamiseen ja puhumiseen.

En oikein jaksa uskoa että sillä mitään merkitystä olis, jos peruskoulussa opetettaisiin sosiaalisia taitoja. Miten kuvittelet, että niitä opetettaisiin?

Minulla ainakin on edelleen tuollaista. En edes odota, että tunne loppuisi. Mutta en anna tilanteen häiritä. Riittää, että pystyn keskustelemaan työasioista asiallisesti, ja tunnen että ammattitaitoani arvostetaan kyllä. En ole työyhteisössämme edes ainoa tällainen.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut myös introvertti ihminen teininä. Manaan edelleen sitä, että aikanaan peruskoulussa ei opetettu riittävästi sosiaalisia taitoja, joita todellisessa elämässä ja JOKAISESSA työpaikassa nykyään tarvitsee. Nyt ne joutui itse aikuisiällä opettelemaan... Mutta selvisin siitä ja olen kehittynyt paljon! Aloitin siten, että aloin miettiä edellisenä päivänä valmiiksi jo puheenaiheita, joista voisin työporukassa seuraavana päivänä puhua. Ne eivät sponttaanisti syntyneet. Tällä tavalla totuin keskustelun avaamiseen ja puhumiseen.

Jep, luottotietojen menetyksestäkin varmaan voisi syyttää peruskoulua. Mitäs ei opetettu taloustaitoja.

Ap, täällä yksi kohtalotoveri! :) työskentelen alalla jossa ihmiset ovat tyypillisesti ekstroverttejä, sanavalmiita ja hyvin sosiaalisia. Itse olen ennemminkin introvertti ja ujohko/hitaasti lämpiävä uudessa tai isommassa porukassa. Tuntuu kuin olisin jäänyt työyhteisöni ulkopuolelle jotenkin, todella surullinen olo tulee töissä usein kun tuntuu että muilla on hirveän hyvä yhteishenki ja porukka ja itse on aina se hiljainen "hylkiö" erikseen. Työvuoromme ovat lisäksi melko pitkiä ja sisältävät jonkin verran luppoaikaa, jolloin eristyneisyys oikein korostuu... Kukaan ei siis mitenkään aktiivisesti syrji tms. minua (enää, alkuun ehkä hieman epäiltiin ammatillisia taitoja ja yksi työntekijä oli avoimen töykeä mutta nyt hänkin tuntuu hyväksyneen minut ainakin kollain tasolla) mutta osalle olen kuin ilmaa, muutama ottaa kontaktia silloin tällöin. Itse kaipaisin kuitenkin sosiaalisuutta introverttiydestäni huolimatta ja voisin varmasti itsekin tehdä asian eteen ja porukkaan sisäänpääsemiseksi enemmän, mutta se tuntuu entisenä koulukiusattuna (ei mitään vakavaa, lähinnä juuri porukasta ulos jättämistä) ja ujona hirveän vaikealta "tuppautua" seuraan. Lisäksi muut työntekijät ovat n.10-20v vanhempia, eri sukupuolta ja aivan eri elämäntilanteessa joten tuntuu että mitään yhteistä jutunjuurta ei oikein edes löydy.... Työpäivät tuntuvat hirveän raskailta ja tuntuu etten ole töissä ollenkaan oma itseni. Normaalisti olen iloinen ja positiivinen, tykkään keskustella kunhan tutustun ensin ihmisiin, nyt vain vetäydyn kuoreeni enkä tiedä miten sieltä pääsisi pois...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut myös introvertti ihminen teininä. Manaan edelleen sitä, että aikanaan peruskoulussa ei opetettu riittävästi sosiaalisia taitoja, joita todellisessa elämässä ja JOKAISESSA työpaikassa nykyään tarvitsee. Nyt ne joutui itse aikuisiällä opettelemaan... Mutta selvisin siitä ja olen kehittynyt paljon! Aloitin siten, että aloin miettiä edellisenä päivänä valmiiksi jo puheenaiheita, joista voisin työporukassa seuraavana päivänä puhua. Ne eivät sponttaanisti syntyneet. Tällä tavalla totuin keskustelun avaamiseen ja puhumiseen.

Jep, luottotietojen menetyksestäkin varmaan voisi syyttää peruskoulua. Mitäs ei opetettu taloustaitoja.

Pointti oli se, että nykyisin niitä opetetaan kouluissa. Lukee opetussuunnitelmassa. Ei lukenut silloin.

Vierailija kirjoitti:

En oikein jaksa uskoa että sillä mitään merkitystä olis, jos peruskoulussa opetettaisiin sosiaalisia taitoja. Miten kuvittelet, että niitä opetettaisiin?

No öööö ootko vaikka kuullut kostruktiivisesta oppimisesta? Osallistavasta opettamisesta? On nykyisin hallitsevia teorioita opetussuunnitelmassa. Ei olleet minun aikanani.

Minä olen pärjännyt huumorin avulla. En osaa luontevasti kysäistä mitä kuuluu tai ilmaista itseäni palaverissa hyvin, mutta olen ollut hyvin avoin puutteistani huumorin varjolla. 

Viimeksi isommassa palaverissa lause tarttui kurkkuun, mutta pääsin siitä yli kun minua alkoi oikeasti naurattamaan se, etten löytänyt sanoja ja sanoinkin sitten "yritän nyt kovasti muodostaa sitä oikeaa lausetta... tiedätte kai mitä kovasti yritän sanoa... " ja kaikkia vaan nauratti ja pääsimme sen kohdan yli. 

Olen myös hyvin avoin asiasta, usein esittelenkin itseni sanomalla hauskuuden varjolla että en todellakaan ole puheihminen joten anteeksi jos olen töksäyttelevä tai hipihiljaa, olen vaan sanaongelmainen. Ja nauran päälle. Tuo on totta, ja vaikuttaa työkanssakäymiseen, muttei ole maailmanloppu. Kun vastapeluri tietää että en ole kauhean hyvä jossain asiassa, hän usein etsii keinoja saada homma tehtyä hankaluuksista huolimatta. Ihan niinkuin kuulovammaisen työkaverin kanssa heti miettisi vaihtoehtoja puhelinpalaverille. 

Teen töitä lähinnä yksin tietokoneella. Kahvi- ja lounastauoilla on sosiaalista toimintaa, mutta eipä se ahdista. Välillä on jopa ihan kiinnostavia keskusteluja.

Rauhallisessa ympäristössä ok, juttelua välillä pienemmissä porukoissa tauolla.

Meluisassa avokonttorissa ahdistaa esim. pari kovaäänistä työkaveria on ajanut mut hulluuden partaalle ja iltapäivästä olen ollut jo aivan rikki.

Vierailija kirjoitti:

Rauhallisessa ympäristössä ok, juttelua välillä pienemmissä porukoissa tauolla.

Meluisassa avokonttorissa ahdistaa esim. pari kovaäänistä työkaveria on ajanut mut hulluuden partaalle ja iltapäivästä olen ollut jo aivan rikki.

Pomot voisivat kyllä avokonttoriin rekrytoitaessa valita vaan normaalilla äänellä puhuvia, ei kiljuvia käkättäjiä.

Ei introverttius sulje pois sosiaalisia taitoja. Olen intrivertti kaikkien testien mukaan, viihdyn yksin ja siitävoimaa. Silti töissä olen seurallinen.

Olen töissä hyvin ekstroverttisellä alalla mutta en usko, että työyhteisössä on kovinkaan montaa ekstroverttia. Nämä tietysti näkyvät ja kuuluvat parhaiten mutta suurin osa meistä on niitä hymistelijöitä, jotka kohteliaasti naurahtavat vitseille tai mumisevat jotain myöntävää päivän puheenaiheille. Minä juttelen paljon ja vilkkaasti muutaman työkaverin kanssa kerrallaan, en halua puhua isossa porukassa, ja näin tekee iso osa. Ihan hyvä työyhteisö meillä on, tietyllä tavalla avoin, ja olemme saaneet paljon kehuja siitä että työyhteisöön on helppo tulla ujommankin  jäseneksi. Ei se ekstroverttien kova hölpötys ole aina negatiivinen asia, koska se sallii meidän hiljaisien olla rauhassa keräämässä rohkeutta.