Lapsen luistelukoulusta, kertokaapa onko oikein?
Eli jos ryhmässä on tehtävä luistella viivalta toiselle,niin onko siihen ohjaajalta hyvä syy antaa uusi ohje jo viivalle ehtineille. Muutama hitaampi on vasta tulossa, kun muut lähtevät luistelemaan seuraavaa tehtävälle,ja nämä hitaammat eivät ole ehtineet edes tehdä ensimmäistä tehtävää, kun hoputetaan jo muiden perään.
Selitinpä vaikeasti :D Eli lapset seisovat viivalla, ohjaaja sanoi:"Luistellaan punaiselle viivalle!" Lapset luistelee, suurin osa ehtii punaiselle viivalle yhtäaikaa ja muutama hitaampi (johon myös lapseni kuuluu) tulee perässä. Ohjaaja sanoo viivalla oleville: "Ja sitten takaisin, kädet sivulla" ja viivalla olijat lähtevät paahtamaan takaisin toiselle viivalle,ennen kuin hitaammat ovat edes kerinneet punaiselle viivalle. Ymmärsittekö?:D
Kommentit (34)
Tyypillistä luistelukoulussa. Ohjaaja katsoo että suurin osa lapsista on tehnyt käsketyn tehtävän ja sitten ohjaa lapset tekemään uutta ennen kuin viimeisimmät ovat ehtineet suorittaa ensimmäistäkään. Onhan se kurjaa.
Tulee kylmä jos joutuu odottelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Siinä karsitaan hitaimmat pois.
Et ole tosissasi? Maksan lapsen luistelukaudesta ison summan ja oletan että hän saa opetusta siinä missä muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Tulee kylmä jos joutuu odottelemaan.
Jäähallissa? Lapsilla on paksut vaatteet. Ohjaajilla varmaan tulee kylmä.
Vierailija kirjoitti:
Siinä karsitaan hitaimmat pois.
Mihin on kiire? Kyllä siinä liikunnan ilo katoaa heti alkuunsa kun aletaan kilpailla.
Hankala juttu myös näiden nopeampien luistelijoiden näkökulmasta. Tylsäksi menee jos luistelutunnit menevät odotteluksi. Hitaampien osalta taas tuntuu pahalta olla taitotasoltaan liian vaativan ryhmän joukossa vaikka luistelukoulussa kaiketi vasta opetellaan perus-alkeita.
Vierailija kirjoitti:
Tulee kylmä jos joutuu odottelemaan.
Ei ole pakko paikallaan odotella.
Pitäisikö kaikki muiden odottaa, kunnes sinun ylensyötetty Claudia-Janessasi on puuskuttanut viivalle asti. Ei todellakaan! Kaikille on annettava haasteita ja liikuntaa.
Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta opetuksen eriyttämiseltä. Tuskin olisi lapsellesikaan kiva olla aina se, jota muut odottavat.
Vierailija kirjoitti:
Siinä karsitaan hitaimmat pois.
Sitä karsintaa tapahtuu kyllä, mutta ei vielä luistelukoulussa vaan harrastus- ja kilparyhmissä. Ja on muuten aika raadollista tuolloin.
Jääaika on kallista. Jos muut joutuu seisomaan ja odottamaan, valittaa ne vanhemmat ja myös lapset että
tunti menee odotellessa.
a täytyy ajatella niitä muitakin lapsia, onhan se näiden nopeampien kannalta toisaalta tylsää joutua seisoskelemaan tarpeettomasti kun saman ajan voisi käyttää siihen, mitä varten siellä tunnilla ollaan - luistelemiseen. Ja kumpi sitten on lapsellesi kivempaa, luistella viimeisenä sinne punaiselle viivalle kaikkien muiden katsoessa ja odottaessa, vai luistella omaa tahtiaan, kun muutkin touhuavat omiaan.
Pikkusen annetaan sosiaalista painetta kehittymiseen että alkaa pysyä muiden perässä. Hyvää se vaan tekee. Ryhmä ei kehity jos mennään huonoimman mukaan.
Ne lapset, jotka joutuvat odottelemaan tylsistyvöt. Myös heidän vanhemmat maksavat opetuksesta, ei muiden lasten odottamisesta. Kurjaahan se on, mutta pikku hiljaa myös ne hitaammat lapset kehittyvät.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta opetuksen eriyttämiseltä. Tuskin olisi lapsellesikaan kiva olla aina se, jota muut odottavat.
Aivan. Ei sekään ole kivaa jos on se joka on aina viimeisenä ja jota muut joutuu odottamaan. Parmepi että pääryhmä saa uutta tekemistä, eikä ole aikaa seurata sitä hitainta ja hänen tekemistään.
Onko siellä oikeasti vain yksi ohjaaja?
Periaatteesa pitäisi odotella kaikki paikalle ja sitten vasta uusi käsky tai jakaa ryhmää jotenkin tasoryhmiin, jotta jokainen saisi oppia oman vauhtinsa mukaan tai esim. tehdä viivat kiilan muotoon, jolloin hitaammat kiilan kapeaan päähän ja nopeammat leveimpään, jolloin kaikki perillä suunnilleen samaan aikaan (tosin luistelussa taidetaan käyttää lähinnä jääkiekon viivoitusta merkkiviivoina). Tai antaa käskyt esim. ympyrällä eli kaikki tekee samaa ympyrällä saman ajan, mutta etenee tietenkin eri määrän, mutta tässä taas törmäilyvaara, ja ihan pieneiimmät eivät oikein millään käsitä kumpaan suuntaan ollaan menossa milloinkin.
Monennlaista liikuntaryhmää vetäneenä, sanon kuitenkin, että joskus on pakko tehdä kompromissejä. Jos vetää isohko lapsiryhmää yksin ei porukkaa saa päästää "leviämään" missään vaiheessa eli jos odotusajat on liian pitkiä on ryhmässä usein lapsia, jotka alkavat puuhailla omiaan ja sitten kaikki aika menee kurinpitoon. Eli Tälläisen ryhmän kanssa joutuu tekemään välillä niin, että kun ekat alkaa käymään levottomiksi niin syöttää jo uutta käskyä ja toivoo, että vielä edellistä tehtävää suorittavat kuulevat ohjeen.
Mutta ota siis yhteyttä ohjaajaan ja kysy mitä on tehtävissä. Saat varmaan selityksen miksi toimitaan näin ja voitte miettiä yhdessä miten voisi toimia, jotta lapsesi saisi mahdollisimman paljon irti luistelukoulustaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä karsitaan hitaimmat pois.
Et ole tosissasi? Maksan lapsen luistelukaudesta ison summan ja oletan että hän saa opetusta siinä missä muutkin.
Myös paremmin luistelevien vanhemmat maksaa ihan saman summan kuukaudessa ja hekin olettavat että luistelukoulussa lapsensa taidot kehittyvät, eikä aika mene siihen että seisoskellaan odottelemassa hitaampien kehittymistä.
Meillä vaihdettiin aikoinaan lapsen jalkapallojoukkuetta sen vuoksi että edellisessä joukkueessa suurin osa harjoitteluajasta meni seisoskeluun. Paremmassa joukkueessa oli motivoituneemmat pelaajat ja harjoituksissa oli tekemisen meinikiä.
Sano ohjaajille.