Miksi paniikkihäiriössä monesti pelätään helppoa tekemistä

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:36"]

Kakkosella ei ole p-häiriötä. Tuntuu vaan kummalliselta, että kannattaako siihen jännittämiseen kiinnittää niin paljon huomiota. Yrittäisi vaan olla reipas ja vaikka vähän kiireinen. Ketään ei varmasti kiinnosta niin paljon, että kiinnittää mitään huomiota. Ja voithan asennoitua niin, että mitä sitten vaikka kiinnostaisikin. Edelleen, ei pahalla, mutta en vaan ymmärrä

[/quote]

Tota noin. Mulla on paniikkihäiriö niin, että paranen siitä välillä aina täysin. Tiedän siis sekä terveen että häiriöisen elämästä. Se paniikki on paniikki. Ei mikään jännittäminen. Se tulee tuolta jostain reaktiotasolta eikä sillä ole järjen kanssa mitään tekemistä, joten sitä on aika vaikea vaimentaa järjellä koska järki tietää koko ajan ettei mitään hätää oikeasti ole. Sen sijaan keho reagoi samoin kuin tilanteessa, jossa sinua uhataan aseella tai olet tippumassa jyrkänteeltä. 

Siis eihän paniikkihäiriöistä välttämättä edes jännitä tai pelota mikään. Sitä vaan alkaa pyörryttää, ei saa henkeä ja tuntuu kuin olisi oman ruumiinsa ulkopuolella tai väärän kokkoinen tai ei pystyisi liikkumaan vaikka pitäisi juosta. Sitä varten ei tarvitse pelätä ollenkaan, itse asiassa tilanne voi olla erityisen mukava ja nautittava ja silti kohtaus tulee. Se vaan tulee. 

Minusta taas on jännä, että paniikkihäiriöiset ovat useimmiten sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. Itse taas pelkään ihmisiä ja olen muutenkin sairaalloisen ujo, mutta paniikkikohtausta en ole koskaan saanut. Tuntuu niin käsittämättömältä, miten paljon kavereita omaava ja koko ajan hölpöttävä ihminen ei uskalla mennä esim. elokuvateatteriin tai hammaslääkäriin. (Puhumattakaan siitä, että tarvitsee seuralaisen koko ajan viereen paniikkikohtausta estämään. Ujo olisi kiitollinen, jos edes kerran viikossa olisi seuraa.)

Koska kaikkein nolointa on jännittää jotain mitätöntä asiaa, niin sittenhän just iskee paniikki siitä, että alkaa jännittää sitä mitätöntä. Itse paniikkihäiriöisenä päädyin tekemään pelottavia ja haastavia juttuja, koska niitä oli sosiaalisesti "lupa" pelätä. Nyt oireita ei enää ole ja tavallaan olen tyytyväinen siihen, että paniikkihäiriökautena tein todella rohkeita siirtoja elämässä. Ainoa juttu, mikä mua rentoutti paniikkisessa tilanteessa (esim. esiintyminen) oli se, että huomasin jonkun toisen ihmisen jännittävän myös.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:56"]

Minusta taas on jännä, että paniikkihäiriöiset ovat useimmiten sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. Itse taas pelkään ihmisiä ja olen muutenkin sairaalloisen ujo, mutta paniikkikohtausta en ole koskaan saanut. Tuntuu niin käsittämättömältä, miten paljon kavereita omaava ja koko ajan hölpöttävä ihminen ei uskalla mennä esim. elokuvateatteriin tai hammaslääkäriin. (Puhumattakaan siitä, että tarvitsee seuralaisen koko ajan viereen paniikkikohtausta estämään. Ujo olisi kiitollinen, jos edes kerran viikossa olisi seuraa.)

[/quote]

Mulla on teoria siitä, että tuo paniikkihäiriö liittyy tosi vahvasti ihmisen perusturvaan. Mulla ne alkoivat kun vanhemmat erosivat. Ja sitten itsenäistymisvaiheessa ja sitten kun menetin vanhempani. Eeva Kela joskus telkkarissa kertoi omista vastaavista kokemuksistaan. Siksi se 'kädestäpitäjä' auttaa, eikä ihmisessä tosiaan ole mitään luonteenpiirrettä vaan tunne siitä, ettei ole turvassa tai pärjää omillaan, koska se kehitys on häiriintynyt tai järkkynyt myöhemmin. 

Tuo oli ihan mutuilua, joten saa vapaasti kommentoida ja kumota. 

Paniikkihäiriötä on hyvin helppo simuloida. Pyydä kaveriasi että ottaa sinua kurkusta kiinni ja puristaa sen verran ettet saa hengitettyä. Sitten kun alkaa tuntua että henki lähtee niin olet paniikkihäiriötä vastaavassa olotilassa.

Huono provo. Minä saan kohtauksen kun hengitän liian pinnallisesti ja nopeasti. Kun olen paikallani, minulla on aikaa keskittyä hengitykseen -> alan hengittää epätasaisesti -> pyörryttävä olo -> paniikki. Kun kävelen tai teen jotain, en ajattele miten hyvin tai huonosti nyt mahdan hengittää -> ei paniikkia.
Tilanteissa, joissa saan kohtauksen en - tiedoksesi vaan - pelkää yhtään mitään. Korkeintaan sitä, että alan taas hengittelemään miten sattuu -> pyörrytys. Kun oppisin oikean hengitystekniikan joskus... Uskon, että ph:ni olisi mennyttä.

Minulla ei edes ole mitään tiettyjä tilanteita, missä paniikkikohtaus iskee.  Se iskee kun iskee. Viimeksi sain sen kesken seksin. Sitä edellisen kerran siivotessani. Se rajoittaa elämää siinä suhteessa, että tavallaan on koko ajan jännittynyt. Onneksi olen oppinut tunnistamaan kohtauksen ekat oireet eli tilanne ei välttämättä mene kovin pahaksi.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:35"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:09"]

Kiinnostaisi myös tietää. Tuntuu, että jotenkin keksitty juttu. Miten kenelläkään on aikaa alkaa jännittämään jotain kaupassa käyntiä. Huomion hakua mielestäni. Ei pahalla kyseistä sairautta poteville, mutta en vaan käsitä

[/quote]Mulla on paniikkihäiriö. En pelkää kaupassa käyntiä, mut jos siellä on paljon ihmisiä (väkijoukko) ja jos ihmisiä paljon niin se jonossa oleminen on yhtä helvettiä.. ei saa kunnolla henkeä, kädet tärisee ja sydän hakkaa ja samalla on hirveä vainoharhainen olo jne. jos kaupassa ei ole paljoa ihmisiä niin sitten voin käydä, mutta hoidan ostokset nopeasti. Myös aukeat paikat on paha samoin kuin täynnä olevat bussit ja puheluiden soittaminen. Ja omasta mielestä mun paniikkihäiriö ei edes ole pahin mahdollinen kun voin sentään poistu kotoa.
[/quote]
Juuri näin minulla on mielisairauden ohella tuota paniikkihäiriötä. Kaupassa käynti jouluruuhkassa oli mahdotonta. Bussista piti jäädä pois jos se oli liian täysi ennen kuin oli edes perillä. Terveen ihmisen on vaikea uskoa että pelkäsin juurikin näitä yksinkertaisia asioita joista kuka tahansa selviytyy, etenkin kuin työssäni usein luennoinut sadoillekin ihmisille kerralla. Mielentervysongelmissa ei ole mitään logiikkaa.
No olen itse bipolaarinen ja samanlaisessa tilanteessa oma reagointini voi muuttua hetkessä totaalisesti. Kerrankin aloin polttamaan tupakkaa ruuhkabussissa, jossa useimmiten toivon matkan olevan ohi. Ja en edes polta tupakkaa.
[/quote]

Ja sitten heräsit unesta. Bussi ja tupakka...öö...

Mulla ei varsinaisesti ole paniikkihäiriötä, mutta muuten kokemusta. Mua bussilla matkustus jännittää ja on tosi vaikea lähteä pysäkille ja sydän hakkaa ja vatsa menee sekaisin jännityksestä. Syynä, että mulle on bussissa käynyt pieni onnettomuus ja se kytee takaraivossa jännityksenä vaikka järki sanoo että ei siellä mitään tapahdu toista kertaa. Pystyn kuitenkin kulkemaan bussilla vaikka joka kerta jännitänkin sitä ja mieluummin menen jollain muulla kulkuvälineellä.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:22"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:16"]Onko ap:lla ja kakkosella jotain omakohtaista kokemusta paniikkihäiriöstä? 

Minä ainakin piilottelen paniikkioireitani viimeiseen asti ja niistä tietää vain muutama eivätkä hekään koko totuutta. Siksi ahdistaakin, kun joku pyytää sinne tai tänne ja pitää aina yrittää säätää ne jotenkin itselle mahdollisiksi tekemisiksi kun ei haluaisi selittää syytä. 
[/quote] 2:sella on itsellään.
[/quote] siis 3: sella on itsellään! En saa henkeä, kädet tärisee, maailma pyörii, saan ahdistuskohtauksen samaan aikaan ja mulla myös sosiaalisten tapaamisten pelko.

Ei paniikkihäiriökohtaus tule jonkin tilanteen henkisestä jännittämisestä vaan se on autonomisen hermoston virhetila ja fyysinen reaktiosarja. Siihen ei järkeily tai ymmärrys auta.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:09"]Kiinnostaisi myös tietää. Tuntuu, että jotenkin keksitty juttu. Miten kenelläkään on aikaa alkaa jännittämään jotain kaupassa käyntiä. Huomion hakua mielestäni. Ei pahalla kyseistä sairautta poteville, mutta en vaan käsitä
[/quote]
Minäpäs kerron: minulta löytyi terapiassa lapsuuden trauma: olin oksentanut päiväkodissa ja KAIKKI lapset olivat ympärillä katsomassa ja ilkkumassa. Vaikka tapaus ei niin pienenä jäänyt kytemään niin se pulpahti ammattikouluiässä uudelleen pintaan kun jouduin tulehduskierteeseen: minulla oli jatkuvasti huono olo, mutta oli pakko olla koulussa, minulla oli kamala pelko että oksennan. En tiennyt silloin mistä pelko johtui, ajattelin että minulla on oikeasti niin huono olo sairasteluni takia. Huomasin kuitenkin että huono olo tuli vain isoissa massoissa: ruokalassa, auditoriossa, elokuvissa, ruuhkabussissa... Päätin hakea apua ja sain lääkityksen ja muutaman terapiakerran, äkkiä lapsuudesta löytyi syy "aiheettomalle" mutta todelliselle pelolleni ja ajan myötä opin hallitsemaan sitä. Jännitän edelleen paljon ja voin pahoin, mutta tiedän ettei mitään tapahdu, pärjään, en oksenna, se on vain pääni sisällä oleva pelko.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 08:55"]Mulla ei varsinaisesti ole paniikkihäiriötä, mutta muuten kokemusta. Mua bussilla matkustus jännittää ja on tosi vaikea lähteä pysäkille ja sydän hakkaa ja vatsa menee sekaisin jännityksestä. Syynä, että mulle on bussissa käynyt pieni onnettomuus ja se kytee takaraivossa jännityksenä vaikka järki sanoo että ei siellä mitään tapahdu toista kertaa. Pystyn kuitenkin kulkemaan bussilla vaikka joka kerta jännitänkin sitä ja mieluummin menen jollain muulla kulkuvälineellä.
[/quote]
Minä olen hoitanut ihmistä jolle tapahtui iso traumaattinen asia: menetti lapsensa auto-onnettomuudessa. Hän kävi kaupassa herkässä mielentilassa pitkän aikaa ja tärisevin käsin oli sitten tiputtanut jonkun purkin joka oli levinnyt käytävälle, kylän ukot olivat nauraneet ja haukkuneet tumpeloksi. Se riitti paniikkihäiriön syntymiseen. Ihminen ei käynyt enää kaupassa ollenkaan. Hän kertoi hoitojakson aikana tapahtumasta ja sanoi suoraan ettei sen takia voi mennä kauppaan, hän yhdisti siihen yhteen tapahtumaan oman huonoutensa vanhempana, hän oli omalla huonoudellaan menettänyt lapsensakin. Kun asia saatiin muutamassa viikossa käsiteltyä, lähti tämä ihminen kanssani kauppaan. Lääkitys ja terapia siis auttoi. Kädet tärisivät edelleen, mutta ihminen ymmärsi että hänen käsillään on oikeus täristä, hän on lapsensa menettänyt ja se saa näkyä ja kuulua. Hänen ei tarvitse pelätä, ihmiset ymmärtävät. Niin ne kylän ukotkin olisvat ymmärtäneet jos olisivat tienneet. Tutkiskelevatko muut ahdistuneet itseään ja syitä sairauden takana? Sinähän tiedät syyn miksi panikoit ja voit sillä tsempata itseäsi, että pelko on turha.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 09:21"][quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 08:55"]Mulla ei varsinaisesti ole paniikkihäiriötä, mutta muuten kokemusta. Mua bussilla matkustus jännittää ja on tosi vaikea lähteä pysäkille ja sydän hakkaa ja vatsa menee sekaisin jännityksestä. Syynä, että mulle on bussissa käynyt pieni onnettomuus ja se kytee takaraivossa jännityksenä vaikka järki sanoo että ei siellä mitään tapahdu toista kertaa. Pystyn kuitenkin kulkemaan bussilla vaikka joka kerta jännitänkin sitä ja mieluummin menen jollain muulla kulkuvälineellä.
[/quote]
Minä olen hoitanut ihmistä jolle tapahtui iso traumaattinen asia: menetti lapsensa auto-onnettomuudessa. Hän kävi kaupassa herkässä mielentilassa pitkän aikaa ja tärisevin käsin oli sitten tiputtanut jonkun purkin joka oli levinnyt käytävälle, kylän ukot olivat nauraneet ja haukkuneet tumpeloksi. Se riitti paniikkihäiriön syntymiseen. Ihminen ei käynyt enää kaupassa ollenkaan. Hän kertoi hoitojakson aikana tapahtumasta ja sanoi suoraan ettei sen takia voi mennä kauppaan, hän yhdisti siihen yhteen tapahtumaan oman huonoutensa vanhempana, hän oli omalla huonoudellaan menettänyt lapsensakin. Kun asia saatiin muutamassa viikossa käsiteltyä, lähti tämä ihminen kanssani kauppaan. Lääkitys ja terapia siis auttoi. Kädet tärisivät edelleen, mutta ihminen ymmärsi että hänen käsillään on oikeus täristä, hän on lapsensa menettänyt ja se saa näkyä ja kuulua. Hänen ei tarvitse pelätä, ihmiset ymmärtävät. Niin ne kylän ukotkin olisvat ymmärtäneet jos olisivat tienneet. Tutkiskelevatko muut ahdistuneet itseään ja syitä sairauden takana? Sinähän tiedät syyn miksi panikoit ja voit sillä tsempata itseäsi, että pelko on turha.
[/quote] voi elämä mä sanon! Mulla ollu tää oikeestaan koko aikuisikäni ja aina vaan pahenee ! Ei auta terapiat mitään. Olenko nyt jotenkin huonompi ihminen kun en pääse elämässä eteenpäin tämän " taudin" takia?! Mietipä hieman asiaa. T 3

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 09:28"][quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 09:21"][quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 08:55"]Mulla ei varsinaisesti ole paniikkihäiriötä, mutta muuten kokemusta. Mua bussilla matkustus jännittää ja on tosi vaikea lähteä pysäkille ja sydän hakkaa ja vatsa menee sekaisin jännityksestä. Syynä, että mulle on bussissa käynyt pieni onnettomuus ja se kytee takaraivossa jännityksenä vaikka järki sanoo että ei siellä mitään tapahdu toista kertaa. Pystyn kuitenkin kulkemaan bussilla vaikka joka kerta jännitänkin sitä ja mieluummin menen jollain muulla kulkuvälineellä.
[/quote]
Minä olen hoitanut ihmistä jolle tapahtui iso traumaattinen asia: menetti lapsensa auto-onnettomuudessa. Hän kävi kaupassa herkässä mielentilassa pitkän aikaa ja tärisevin käsin oli sitten tiputtanut jonkun purkin joka oli levinnyt käytävälle, kylän ukot olivat nauraneet ja haukkuneet tumpeloksi. Se riitti paniikkihäiriön syntymiseen. Ihminen ei käynyt enää kaupassa ollenkaan. Hän kertoi hoitojakson aikana tapahtumasta ja sanoi suoraan ettei sen takia voi mennä kauppaan, hän yhdisti siihen yhteen tapahtumaan oman huonoutensa vanhempana, hän oli omalla huonoudellaan menettänyt lapsensakin. Kun asia saatiin muutamassa viikossa käsiteltyä, lähti tämä ihminen kanssani kauppaan. Lääkitys ja terapia siis auttoi. Kädet tärisivät edelleen, mutta ihminen ymmärsi että hänen käsillään on oikeus täristä, hän on lapsensa menettänyt ja se saa näkyä ja kuulua. Hänen ei tarvitse pelätä, ihmiset ymmärtävät. Niin ne kylän ukotkin olisvat ymmärtäneet jos olisivat tienneet. Tutkiskelevatko muut ahdistuneet itseään ja syitä sairauden takana? Sinähän tiedät syyn miksi panikoit ja voit sillä tsempata itseäsi, että pelko on turha.
[/quote] voi elämä mä sanon! Mulla ollu tää oikeestaan koko aikuisikäni ja aina vaan pahenee ! Ei auta terapiat mitään. Olenko nyt jotenkin huonompi ihminen kun en pääse elämässä eteenpäin tämän " taudin" takia?! Mietipä hieman asiaa. T 3
[/quote]
Ei tämä ole mikään joko-tai asia. Toisille löytyy SYY ja heidän on suht helppo parantua. Sitä tässä valotinkin. Suurimmalle osalle ei mitään syytä löydy ja silloinhan ollaan ihan kauheassa tilanteessa. Mutta jos tietää SYYN, esim. Tiedät verenpaineesi olevan alhainen, sinua alkaa heikottamaan kassajonossa/muissa paikoissa helposti - ÄLÄ LIETSO asiaa vaan opi elämään sen kanssa ja ymmärtämään sitä. Kuten tämä bussilla kulkija: hän tietää mistä ahdistuneisuus johtuu, ei siis pidä alkaa välttelemään bussia ja eristäytyä vaan nimenomaan pitää siitä kiinni että paniikki on aiheeton. En todellakaan väitä että kaikki tietäisivät syytä paniikkihäiriölleen, sairaus siinä missä muutkin, ei ole rationaalinen.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 09:21"][quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 08:55"]Mulla ei varsinaisesti ole paniikkihäiriötä, mutta muuten kokemusta. Mua bussilla matkustus jännittää ja on tosi vaikea lähteä pysäkille ja sydän hakkaa ja vatsa menee sekaisin jännityksestä. Syynä, että mulle on bussissa käynyt pieni onnettomuus ja se kytee takaraivossa jännityksenä vaikka järki sanoo että ei siellä mitään tapahdu toista kertaa. Pystyn kuitenkin kulkemaan bussilla vaikka joka kerta jännitänkin sitä ja mieluummin menen jollain muulla kulkuvälineellä.
[/quote]
Minä olen hoitanut ihmistä jolle tapahtui iso traumaattinen asia: menetti lapsensa auto-onnettomuudessa. Hän kävi kaupassa herkässä mielentilassa pitkän aikaa ja tärisevin käsin oli sitten tiputtanut jonkun purkin joka oli levinnyt käytävälle, kylän ukot olivat nauraneet ja haukkuneet tumpeloksi. Se riitti paniikkihäiriön syntymiseen. Ihminen ei käynyt enää kaupassa ollenkaan. Hän kertoi hoitojakson aikana tapahtumasta ja sanoi suoraan ettei sen takia voi mennä kauppaan, hän yhdisti siihen yhteen tapahtumaan oman huonoutensa vanhempana, hän oli omalla huonoudellaan menettänyt lapsensakin. Kun asia saatiin muutamassa viikossa käsiteltyä, lähti tämä ihminen kanssani kauppaan. Lääkitys ja terapia siis auttoi. Kädet tärisivät edelleen, mutta ihminen ymmärsi että hänen käsillään on oikeus täristä, hän on lapsensa menettänyt ja se saa näkyä ja kuulua. Hänen ei tarvitse pelätä, ihmiset ymmärtävät. Niin ne kylän ukotkin olisvat ymmärtäneet jos olisivat tienneet. Tutkiskelevatko muut ahdistuneet itseään ja syitä sairauden takana? Sinähän tiedät syyn miksi panikoit ja voit sillä tsempata itseäsi, että pelko on turha.
[/quote]
Mä oonkin saanut itseäni psyykattua, että se todennäköisyys että taas tapahtuu jotain on ihan häviävän pieni ja saan joka kerta itseni sinne bussiin. Siitä on tullut sellainen pakollinen paha, jos aion päästä vaikka syömään kavereiden kanssa niin siihen bussiin vaan on mentävä.
-23

Koska aivoissa aktivoituu 'taistele tai pakene -tila'

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:09"]

Kiinnostaisi myös tietää. Tuntuu, että jotenkin keksitty juttu. Miten kenelläkään on aikaa alkaa jännittämään jotain kaupassa käyntiä. Huomion hakua mielestäni. Ei pahalla kyseistä sairautta poteville, mutta en vaan käsitä

[/quote]

Juuri huomio on viimeinen mitä paniikkihäiriöinen kaipaa!

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 09:52"][quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 09:21"][quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 08:55"]Mulla ei varsinaisesti ole paniikkihäiriötä, mutta muuten kokemusta. Mua bussilla matkustus jännittää ja on tosi vaikea lähteä pysäkille ja sydän hakkaa ja vatsa menee sekaisin jännityksestä. Syynä, että mulle on bussissa käynyt pieni onnettomuus ja se kytee takaraivossa jännityksenä vaikka järki sanoo että ei siellä mitään tapahdu toista kertaa. Pystyn kuitenkin kulkemaan bussilla vaikka joka kerta jännitänkin sitä ja mieluummin menen jollain muulla kulkuvälineellä.
[/quote]
Minä olen hoitanut ihmistä jolle tapahtui iso traumaattinen asia: menetti lapsensa auto-onnettomuudessa. Hän kävi kaupassa herkässä mielentilassa pitkän aikaa ja tärisevin käsin oli sitten tiputtanut jonkun purkin joka oli levinnyt käytävälle, kylän ukot olivat nauraneet ja haukkuneet tumpeloksi. Se riitti paniikkihäiriön syntymiseen. Ihminen ei käynyt enää kaupassa ollenkaan. Hän kertoi hoitojakson aikana tapahtumasta ja sanoi suoraan ettei sen takia voi mennä kauppaan, hän yhdisti siihen yhteen tapahtumaan oman huonoutensa vanhempana, hän oli omalla huonoudellaan menettänyt lapsensakin. Kun asia saatiin muutamassa viikossa käsiteltyä, lähti tämä ihminen kanssani kauppaan. Lääkitys ja terapia siis auttoi. Kädet tärisivät edelleen, mutta ihminen ymmärsi että hänen käsillään on oikeus täristä, hän on lapsensa menettänyt ja se saa näkyä ja kuulua. Hänen ei tarvitse pelätä, ihmiset ymmärtävät. Niin ne kylän ukotkin olisvat ymmärtäneet jos olisivat tienneet. Tutkiskelevatko muut ahdistuneet itseään ja syitä sairauden takana? Sinähän tiedät syyn miksi panikoit ja voit sillä tsempata itseäsi, että pelko on turha.
[/quote]
Mä oonkin saanut itseäni psyykattua, että se todennäköisyys että taas tapahtuu jotain on ihan häviävän pieni ja saan joka kerta itseni sinne bussiin. Siitä on tullut sellainen pakollinen paha, jos aion päästä vaikka syömään kavereiden kanssa niin siihen bussiin vaan on mentävä.
-23
[/quote]
Mulla sama, siis että tiedän ettei mulla ole hätää, silti ahdistus on monesti kamala. Paljon töitä vaatii, että saa itsensä pidettyä kasassa, mutta yritän ajatella muuta ja nimenomaan sitä että olen täysi idiootti jos pelkään jonkun lapsuuden jutun takia... Mitä minä pienenä lapsena olisin osannut tehdä toisin - en mitään. Jos tilanne menee hankalaksi otan lääkkeen (voisin varmaan ottaa vaikka lumelääkkeen ja vaikutus olisi sama) koska uskon lääkkeen vievän huonon olon pois ja niinhän se viekin ja oloni helpottuu. Joskus otan lääkkeen ennalta ja voin ajatella jännittävässä tilanteessa: ei minulle voi tulla huono-olo, otin lääkkeen. Ja selviän tilanteesta kivuttomasti. Jatka uskon valamista, se auttaa kun todella tiedät syyn reaktiollesi. :) toki voisit itsekin hakea lääkäristä jotain lääkettä avuksi. Itsellä paniikki ilmenee pahoinvointina niin syön siis pahoinvointilääkkeitä, en psyykelääkkeitä. -26