Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mieheni mielestä olen lapsivaihaaja, koska vaadin häntäkin osallistumaan

Vierailija
24.09.2015 |

lastensa hoitoon silloinkin, kun häntä ei huvittaisi. 

Taustaa, meillä 2 lasta isolla ikäerolla. Tämä siksi, koska jäin vanhimman lapsen kanssa niin yksin miehen harrastusten ja muiden menojen kanssa. Mies ruinaaamalla ruinasi toisen lapsen, jonka ehdoksi pistin, että hänenkin on sitten osallistuttava enemmän kuin ensimmäisen kanssa. No tottakai lupasi. Tietenkin siinä sitten kävi niin, että kaikki vastuu jäi sitten minulle. Miehen työpäivät piteni kummasti niin, ettei välillä moneen vrk:n nähnyt lapsiaan hereillä. Hänellä siis virallisesti päivätyö. Harrastukset ym veivät jatkuvasti tunteja illassa useamman kerran viikossa.

Olen ilmaissut tyytymättömyyteni ja vaatinut miestä osallistumaan. Olen miehen mielestä nyt sitten lapsivihaaja, kun en ksin jaksa enää tätä kaikkea pyöritää. Tämä kommentti oli jopa mieheltäni niin idiootti, ettei mitään rajaa. 

Erosta ei olisi minulle mitään hyötyä siinä mielessä, että oma aikani ei lisääntyisi yhtään. Lisäksi mitään hoitoapuja ei ole mistään suunnasta. 

Mitä te tekisitte tällaisessa tilanteessa?

 

 

 

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 13:45"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 13:37"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 13:32"]

Erohan tuottaa lisää vapaa-aikaa, jos lapset ovat puolet ajasta isällään. Tai edes joka toisen viikonlopun.

[/quote]

Meidän tapauksessa ei. Miehellä niin paljon töitä ja harrastuksia. Ap

[/quote]

No mitä sä haluat että me sanotaan kun ei mikään ei kelpaa? Ulkopuolinen apu ei auta ja ero ei ole vaihtoehto, mitään ei jää jäljelle. Jää siihen suhteeseen sitten.

[/quote]

Vastasin vaan kysymykseen siitä, ettei oma aikani lisääntyisi. Ap

Vierailija
2/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan tosissaan nyt. Itse erosin hyvin samankaltaisesta ihmisperseestä vuosia sitten , mies ei laittanut tikkua ristiin muiden kuin itsensä eteen, oli kyllä elämäni paras päätös. Olen nyt uudessa suhteessa ja voin kertoa helmiäkin löytyy sikojen joukosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottakai saisit erossa vapaa-aikaa, kai se ukko edes kerran kahdessa viikossa haluaisi lapsiansa nähdä? Eroamalla voisit löytää myös uuden kunnon parisuhteen jossain vaiheessa. Ukkos ei selkeesti rakasta sua.

Vierailija
4/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 13:43"]

Miksi se halusi tokan lapsen, kun ekakaan ei kiinnostanut? Sinulta voisi kysyä, että miten ihmeessä uskoit lupauksia lapsen hoitamisesta.

[/quote]

Koska lapsia kuulemma KUULUU olla kaksi. Miksi uskoin? En kyllä osaa vastata itsekään. Olin kait niin hyväuskoinen ja halusin vielä uskoa ja antaa miehelle uuden mahdollisuuden. Ap

Vierailija
5/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

Peesi tuolle edellisen ehdotukselle että vaadit tietyt illat itsellesi vapaata.  Ja sitten kanssa lähdet ilmoita vaikka että sinulla on runopiiri noina tiettyinä aikoina ja menet. Jos lapset jää itkemään ja mies räyhäämään niin menet silti. Vaikka itksit sitten vaan tuon ajan lähipuistossa. Mutta  näin miehen on pakko hoitaa lapsia kun et kerta ole paikalla. Ja toivottavasti rupeaa sitten jatkossakin hoitamaan.

 

Lisäksi sano sille miehellesi että hoitaa jatkossa omat pyykkinsä itse. Eihän se ole miehelle vaiva eikä mikään kun kone ne pesee... Siis jos ei osallistu kotitöihin niin miksi sinä teet kaiken miehen puolesta?

 

Jos mies ei suostu hoitamaan lapsia kahtena iltana niin sitten eroaisin vaikka ennemmin kun antaisin noin surkean kuvan perheelämästä. Ja voithan muistuttaa miestä että hän hoitaa eron jälkeen joka toisen viikonlopun lapsia itse eli vähemmällä pääsee jos hoitaa nuo pari iltaa. Jos miehelle tulee "tärkeä" meno ja yrittää välttää sillä hoitovuoroja niin älä anna periksi. Jos asiallinen syy niin voit vaihtaa sen lasten vahtimisvuoron vaikka edelliselle illalle tai seuraavalle mutta et jätä sitä niin että sitten joskus mies hoitaa.

 

Kai muuten sanoit miehelle että mikä hän sitten on jos sinä olet lapsivihaaja kun haluat pari tuntia viikossa omaa aikaa ilman lapsia tai toisen tekemään edes vähän siitä työstä kun miees ei suostu osallistumaan edes sen vertaa. Eli hänhän se lapsivihaaja on. Ja jos mies väittää että hänellä on niin paljon töitä ja harrastuksia ettei kerkeä niin ilmoita että harrastukset on vapaaehtoisia ja voi ihan itse valita mistä niistä luopuu.

Vierailija
6/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meinaatko, ettei mies suostuisi tapaamaan lapsiaan, jos eroatte vai miksi ei oma aika lisääntyisi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehdota miehelle että annatte sen lapsen pois...kun mies sen alunperinkin halusi muttei huolehdi. Herättää äijän tai ei.... ihmettlen vain miksi annoit miehen toiveille periksi kun selvästi tiesit mitä tulee tapahtumaan.

Vierailija
8/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, mieheni oli kanssa tollanen perseilijä, pariterapiankin lopetti kesken, kun ei halunnut käsitellä ongelmiamme vieraiden kanssa.

Nyt hän on kuitenkin ihan hyvä isä, lapset ovat lähes puolet ajasta hänellä eli lapsilla on vihdoin osallistuva isä. Koska parisuhteessa voi toisen pakottaa hoitamaan kodin ja lapset yksin olemalla poissa, hän tämän linjan suhteemme aikana valitsi. Eron jälkeen on sitten ottanut kuitenkin vastuuta, eikä ole suinkaan ainoa kaltaisensa tapaus.

Vaikka lasten isä halauaisi takaisin yhteen, en kuitenkaan ole niin tyhmä, että enää uutta mahdollisuutta kohdella minua lasten- ja kodintalouskoneena antaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puhu asiasta neuvolassa, kysy mitä voisit tehdä asian suhteen, jospa osaisivat sieltä päin vinkata. Sovi neuvola aika niin että miehesi tulisi mukaan, jossa voisitte yhdessä jutella. Huijaa mies mukaan sillai että sanot että se on pakollinen kutsu molemmille vanhemmille, luulisi tulevan mukaan. Jospa mies sitten tajuaisi kun ulkopuolinen puhuisi lastenhoitoavun tärkeydestä jne.

Vierailija
10/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erohan tuottaa lisää vapaa-aikaa, jos lapset ovat puolet ajasta isällään. Tai edes joka toisen viikonlopun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eroaisin. Vaikka ei jäisi omaa aikaa enempää, niin eipä ärsyttäisi toisen käytös, joka pistää uuvuttamaan ja tekee arjesta raskaamman. Ja voihan käydä niinkin että isä sitten yhtäkkiä kiinnostuukin perheestään kun ette ole enää paikalla. Silloin voit saada niitä omia hetkiä.

Vierailija
12/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luultavasti eroaisin. Minunkin mieheni on paljon töissä, koska on yrittäjä. Ero sinun mieheesi on se, että mieheni haluaa olla lastemme kanssa ja kokee välillä turhaakin tunnontuskaa koska on paljon poissa. Mutta kun on läsnä on todella läsnä minulle ja lapsille. Pyrkii myös aina olemaan kotona kuuden jälkeen ja hän yleensä laittaa lasten iltapalan ja leikkii heidän kanssaan ja hoitaa iltapesut. Sitten lukee iltasadun isommalle ja minä laitan vauvan nukkumaan. Mielestäni huolestuttavinta on se, että miehesi ei halua olla tekemisissä omien lastensa kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mies oli oikeasti töissä ja rakensi taloamme, kun lapset olivat pieniä. Aina vapaa-ajalla oli lasten kanssa eikä olisi ikimaailmassa sanonut tuollaisia tyhmyyksiä lastensa äidille.
Hittoako sä miehellä mitään teet, jos ette edes näe häntä. Tai että tekisi jotain teidän kanssanne.

Vierailija
14/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 13:31"]

Puhu asiasta neuvolassa, kysy mitä voisit tehdä asian suhteen, jospa osaisivat sieltä päin vinkata. Sovi neuvola aika niin että miehesi tulisi mukaan, jossa voisitte yhdessä jutella. Huijaa mies mukaan sillai että sanot että se on pakollinen kutsu molemmille vanhemmille, luulisi tulevan mukaan. Jospa mies sitten tajuaisi kun ulkopuolinen puhuisi lastenhoitoavun tärkeydestä jne.

[/quote]

Olemme yrittäneet jo monelaisia apuja, mm. perhetyöntekijä kävi muutaman kerran, jotta pääsisin kodin ulkopuolelle minäkin, siis vahti sen aikaa lapsia. Kävimme perheneuvolassa, jossa mies versitti kaikki mielipiteeni: Ei pidä paikkaansa ym oli hänen kommenttinsa kaikkeen. Hän kuulemma tekee kotona kaiken, minä en mitään. Konehan ne pesee ym oli hänen vastauksensa esim siihen, että koko pyykkihuolto, astiat, ruuat, siivoius ovat minun vastuullani. Käynnit lopetettiin, koska emme hyötyneet näistä käynneistä mitään miehen asenteen vuoksi. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 13:32"]

Erohan tuottaa lisää vapaa-aikaa, jos lapset ovat puolet ajasta isällään. Tai edes joka toisen viikonlopun.

[/quote]

Meidän tapauksessa ei. Miehellä niin paljon töitä ja harrastuksia. Ap

Vierailija
16/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oikeasti tajua, mikä näitä miehiä, jotka eivät ole lapsista, edes omistaan, kiinnostuineita, saa vonkaamaan lapsia. Tässä olisi jo ensimmäisen pitänyt hänelle, mutta kyllä myös vaimolle, kertoa, että ei oo tän kaverin juttu.

Minä sanoisin miehelle, että vaihtoehtosi ovat nyt nämä: joka tiistai ja torstai (tai mitkä tahansa valitut päivät) sinä hoidat lapsia illan, koska minä harrastan. Ellei tämä sinulle sovi, otan eron. Olet itse halunnut toisen lapsen, joten älä mäyhää siinä. Lisäksi myöhemmin vielä kiität minua siitä, että annoin sinulle edes pakolla mahdollisuuden saada lapsiisi yhteyden. Usko pois, vanhempana vielä olet iloinen siitä, että tunnet lapsesi ja he tietävät, kuka ja millainen heidän isänsä on.

Pulinat pois.

Vierailija
17/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi se halusi tokan lapsen, kun ekakaan ei kiinnostanut? Sinulta voisi kysyä, että miten ihmeessä uskoit lupauksia lapsen hoitamisesta.

Vierailija
18/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No hyi hitto. :( Alkaisin vastaisuudessa tehdä ruoat vain itselleni ja lapsille, en pesisi miehen vaattaita enkä mitään muutakaan, tehkööt itse. Hemmetti miten paskan miehen olet onnistunut löytämään.

Vierailija
19/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun vastauksista päätellen, mä eroaisin.
Sä yrität kaikkesi ja mies vain valehtelee ihmisille, jotka yrittävät auttaa. Haluatko oikeasti antaa lapsillesi tuollaisen kuvan parisuhteessa? Paremmin hekin voivat, kun mies ei ole viemässä sun voimia.

Vierailija
20/21 |
24.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän tässä ole aika selvää kumpi se lastenvihaaja onkaan. Lähde jo menemään. Parempi yksin lasten kanssa kuin tuollainen tollo riesana.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi kaksi