Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
mitä tehdä kun ei ihan oikeasti osaa olla ihmisten kanssa
12.09.2015 |
Olen päällisin puolin ihan normaali 35-vuotias nainen, urheilullinen ja kauniskin. Minulla on mies ja kaksi lasta. Olen opiskellut ja käyn töissä. Kaikki ihmissuhteet ja -kontaktit kuitenkin ahdistavat suunnattoman paljon. Minulla ei ole käytännössä yhtään ystävää tai edes kaveria. Kouluaikaiset jäivät kun aloin seurustella ja opiskelu- ja työkavereista aina jotkut yrittivät ystävystyä mutta vähitellen luovuttivat kun huomasivat miten outo olen ja että heidän piti tehdä kaikki aloitteet. Kammoan naapureita ja nykyinen rivitaloelämä on minulle kauhistus. En kykene vanhempainiltoihin tai mihinkään ryhmätoimintoihin. En pidä juuri yhteyttä edes sisaruksiini. Tavallaan en edes halua ihmiskontakteja koska se väsyttää ja jo etukäteen ahdistaa. Ja kuitenkin syvällä sisimmässäni kaipaan edes yhtä ystävää. Jotenkin vain minua alkaa ahdistaa jos joku alkaa liian tuttavalliseksi tai läheiseksi. Työkaveri hölötti kuukautisistaan ja kierukastaan ja tuntui ihan hirveälle. En osaa puhua itsestäni, en oikeasti ole kiinnostunut muiden asioista ja olen helposti kömpelö ja jännittynyt puheissani. Kun yritän jutella jonkun kanssa tuntuu että joudun esittämään ja teeskentelemään. On aina helpotus päästä kotiin ja vain olla rauhassa. Olen käynyt jonkin aikaa terapiassa mikä on auttanut jännittämiseen yleensä mutta ei ihmissuhteisiin. Mikä ihme neuvoksi ja onko muita kaltaisiani?
Kommentit (72)
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:14"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 08:40"]. Että minulla ei ole persoonallisuutta josta saisi otteen vaan olen pelkkä kuori.
ap
[/quote]
!!!
Taidat olla asian ytimessä.
Minulla on samanlaista, naimisissa mutta ei kavereita.
Olen viime aikoina pohtinut, että tuo "tyhjä kuori" kehittyi nuoruudessani. Häpesin vanhempieni juomista, kouluttamattomuutta ja isäni outoa käytöstä. En koskaan vienyt kavereita kotiin. Koulussa esitin iloista, olin hyvä miellyttämäön opettajia. Parasta kaveria ei ollut, mutta en halunnut olla kotona ja opin luuhaamaan eri kaverien luona vuorotellen, joten kukaan ei tuntenut minua syvällisesti. Salaa olin vihainen ja surullinen. Kätkin todellisen itseni koulussa ja kotona. Kotona olin näkymätön, välttelin vanhempiani koska he vain haukkuivat.
Olen oppinut pitämään kiltin tytön naamiota. Se on vain liian hyvä ollakseen TOTTA. Ketään ei kiinnosta liian hyveellinen kaveri. Pitäisi olla säröjä.
[/quote]
Lisään vielä, että mieheni on hiljainen introvertti. Sovimme yhteen. En jaksaisi jotain höpöttäjää tai kriiseilijää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 14:20"]Minä tarkkailen ja kuuntelen.
[/quote]
Se juuri väsyttää. Ne jotka puhuvat, saavat kaataa paskansa teidän niskaan ja jatkavat keventyneinä ja energisinä päiväänsä.
Minulla on myös tuota että ihmiset alkavat helposti ärsyttää. Eräs lasten vauva-ajan tuttava jäi kiinni parista valkoisesta valheesta ja heti ärsyynnyin ja tuntui mahdottomalta jatkaa tuttavuutta. En kestä myöskään voimakastahtoisia, äänekkäitä "hyviä tyyppejä" vaan jännitys pahenee eksponentiaalisesti. Kauheinta on jos joku "puuttuu" elämääni, antaa hyväntahtoisia neuvoja tai analysoi minua. Aargh. Eli varmasti olen myös jotenkin valikoiva ja vaadin ihmisiltä samaa virheettömyyttä kuin itseltäni. Tuntuu myös etten jaksa olla kiinnostunut samoista asioista kuin muut. Vaatteet, ihmisistä juoruaminen, telkkariohjelmat, blääh. Käyn lenkillä, joogaan, luen ja nautin ruoanlaitosta. Niistä on jotenkin vaikea saada jutunjuurta kun tuntuu että ihmiset alkavat vakuutella minulle että kyllä hänkin kävi eilen salilla ja hitsi kun unohdin ottaa proteiinirahkan evääksi.Syön melko terveellisesti hyvän olon takia ja edelleen 3 vuoden jälkeen saan JOKA päivä kuulla töissä että etkö jo kyllästy tuohon pupunruokaan ja syö välillä oikeaa ruokaa. Tyrkytetään karkkia vaikka olen sanonut että tulee maha kipeäksi. Mukava kuulla että en ole yksin.
ap
Oletteko nähneet introverttipariskuntaa viettämässä yhteistä aikaa? Nykyisin emme juuri jaksa käydä missää ulkona, mutta nuorempana saatoimme mennä esim. lasillisille johonkin baarin. Me istuimme vastakkain ja vaihdoimme tunnin aikana ehkä 3 sanaa.
Yleensä me kuuntelimme naapuripöytien keskusteluja ja sitten nauroimme niille keskusteluille kotona pari päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma täälläkin. Haluaisin että olisi joku oikea ystävä, mutta on vaan työkavereita ja muuta pinnallisia tuttuja, koskaan mikään ei kehity oikeaksi ystävyydeksi ja koen että syyy on mun persoonassa. En vaan osaa ilmaista että haluaisin ystävyyttä. Olen myös omasta mielestänikin tylsä, kun en osaa oli erimieltä kenenkään kanssa vaan myötäilen toisten mielipiteitä.
Lapsuus ollut hyvinkin onnellinen ja ollut kavereita. Kyseessä siis porukka johon kasvanut sisään, mutta myös ulos kun en osaa pitää yhteyttä jos se katkeaa esim muuton vuoksi.
Yläasteella mut savustettiin ulos viiden hengen kaveriporukasta, ja se tietty oli sillon kova kolaus ja olin ysiluokan ihan kaveriton. En silti kiusattu. Pahentanut kuitenkin varmasti asiaa osaltaan.
Mies on ja miesten kanssa tulen toimeen ihan ok, miespuoliselta en odotakaan lähtökohtaisesti ystävyyssuhdetta. Ongelma on nimenomaan ystävyyssuhteiden luominen, olisin halunnut että elämässä olisi naispuolisia ystäviä. Olen kuitenkin jossain määrin hyväksynyt tämän. Kun en kerran osaa, niin en osaa, koitan keskittyä muihin asioihin elämässä.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:49"]
Oletteko nähneet introverttipariskuntaa viettämässä yhteistä aikaa? Nykyisin emme juuri jaksa käydä missää ulkona, mutta nuorempana saatoimme mennä esim. lasillisille johonkin baarin. Me istuimme vastakkain ja vaihdoimme tunnin aikana ehkä 3 sanaa.
Yleensä me kuuntelimme naapuripöytien keskusteluja ja sitten nauroimme niille keskusteluille kotona pari päivää.
[/quote]
Miten introverttimiehesi onnistui tutustumaan sinuun? On äärimmäisen vaivalloista edes ajatella tyttöystävän hankkimista, koska en ole ikinä tehnyt aloitetta sosiaaliseen kanssakäyntiin missään tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:14"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 08:40"]. Että minulla ei ole persoonallisuutta josta saisi otteen vaan olen pelkkä kuori.
ap
[/quote]
!!!
Taidat olla asian ytimessä.
Minulla on samanlaista, naimisissa mutta ei kavereita.
Olen viime aikoina pohtinut, että tuo "tyhjä kuori" kehittyi nuoruudessani. Häpesin vanhempieni juomista, kouluttamattomuutta ja isäni outoa käytöstä. En koskaan vienyt kavereita kotiin. Koulussa esitin iloista, olin hyvä miellyttämäön opettajia. Parasta kaveria ei ollut, mutta en halunnut olla kotona ja opin luuhaamaan eri kaverien luona vuorotellen, joten kukaan ei tuntenut minua syvällisesti. Salaa olin vihainen ja surullinen. Kätkin todellisen itseni koulussa ja kotona. Kotona olin näkymätön, välttelin vanhempiani koska he vain haukkuivat.
Olen oppinut pitämään kiltin tytön naamiota. Se on vain liian hyvä ollakseen TOTTA. Ketään ei kiinnosta liian hyveellinen kaveri. Pitäisi olla säröjä.
[/quote]
Miksi alapeukkuja?
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:55"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:14"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 08:40"]. Että minulla ei ole persoonallisuutta josta saisi otteen vaan olen pelkkä kuori.
ap
[/quote]
!!!
Taidat olla asian ytimessä.
Minulla on samanlaista, naimisissa mutta ei kavereita.
Olen viime aikoina pohtinut, että tuo "tyhjä kuori" kehittyi nuoruudessani. Häpesin vanhempieni juomista, kouluttamattomuutta ja isäni outoa käytöstä. En koskaan vienyt kavereita kotiin. Koulussa esitin iloista, olin hyvä miellyttämäön opettajia. Parasta kaveria ei ollut, mutta en halunnut olla kotona ja opin luuhaamaan eri kaverien luona vuorotellen, joten kukaan ei tuntenut minua syvällisesti. Salaa olin vihainen ja surullinen. Kätkin todellisen itseni koulussa ja kotona. Kotona olin näkymätön, välttelin vanhempiani koska he vain haukkuivat.
Olen oppinut pitämään kiltin tytön naamiota. Se on vain liian hyvä ollakseen TOTTA. Ketään ei kiinnosta liian hyveellinen kaveri. Pitäisi olla säröjä.
[/quote]
Miksi alapeukkuja?
[/quote]
Tulkitsisin ne sympatia alapeukuiksi, että tilanteesi oli kurja.
Yläpeukku sitten taas että itellä sama?
Itse en peukuttanut kyllä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:55"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:14"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 08:40"]. Että minulla ei ole persoonallisuutta josta saisi otteen vaan olen pelkkä kuori.
ap
[/quote]
!!!
Taidat olla asian ytimessä.
Minulla on samanlaista, naimisissa mutta ei kavereita.
Olen viime aikoina pohtinut, että tuo "tyhjä kuori" kehittyi nuoruudessani. Häpesin vanhempieni juomista, kouluttamattomuutta ja isäni outoa käytöstä. En koskaan vienyt kavereita kotiin. Koulussa esitin iloista, olin hyvä miellyttämäön opettajia. Parasta kaveria ei ollut, mutta en halunnut olla kotona ja opin luuhaamaan eri kaverien luona vuorotellen, joten kukaan ei tuntenut minua syvällisesti. Salaa olin vihainen ja surullinen. Kätkin todellisen itseni koulussa ja kotona. Kotona olin näkymätön, välttelin vanhempiani koska he vain haukkuivat.
Olen oppinut pitämään kiltin tytön naamiota. Se on vain liian hyvä ollakseen TOTTA. Ketään ei kiinnosta liian hyveellinen kaveri. Pitäisi olla säröjä.
[/quote]
Miksi alapeukkuja?
[/quote]
Koska ap kysyi ratkaisua.
Säästä SYYT terapeutillesi
Tässä ketjussa taas huomaa, että tällaisille naisille kyllä löytyy mies, mutta vastaavasti "oudolle" miehelle harvemmin löytyy nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:15"]Tässä ketjussa taas huomaa, että tällaisille naisille kyllä löytyy mies, mutta vastaavasti "oudolle" miehelle harvemmin löytyy nainen.
[/quote]
Mutta millainen mies? Tuo alapeukutettu sanoi, että mies on introvertti. Ei tarvitse kohdata. Saati keskustella.
Minun on myös helpompi olla miesten seurassa juuri tuon takia että paineita ystävystymiseen ei ole.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:54"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 09:49"]
Oletteko nähneet introverttipariskuntaa viettämässä yhteistä aikaa? Nykyisin emme juuri jaksa käydä missää ulkona, mutta nuorempana saatoimme mennä esim. lasillisille johonkin baarin. Me istuimme vastakkain ja vaihdoimme tunnin aikana ehkä 3 sanaa.
Yleensä me kuuntelimme naapuripöytien keskusteluja ja sitten nauroimme niille keskusteluille kotona pari päivää.
[/quote]
Miten introverttimiehesi onnistui tutustumaan sinuun? On äärimmäisen vaivalloista edes ajatella tyttöystävän hankkimista, koska en ole ikinä tehnyt aloitetta sosiaaliseen kanssakäyntiin missään tilanteessa.
[/quote]
Tapasimme festareilla. Kyse on kai siitä ilmiöstä "kyllä luonto tikanpoikasen puuhun ajaa" vai miten se menee? Olemme nimittäin seksuaalisia ihmisiä molemmat ja heti kun tavattiin tuntui siltä, että tämä on tuttu ihminen, voin rentoutua ja olla ihan itseni.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:19"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:15"]Tässä ketjussa taas huomaa, että tällaisille naisille kyllä löytyy mies, mutta vastaavasti "oudolle" miehelle harvemmin löytyy nainen. [/quote] Mutta millainen mies? Tuo alapeukutettu sanoi, että mies on introvertti. Ei tarvitse kohdata. Saati keskustella. [/quote] Ihana :) sellainen joka osaa sosiaaliset suhteet, mutta ei halua tuoda yllättäen uppo-outoa porukkaa kotiin. Sellainen joka tykkää perhe-elämästä ja viihtyy perheen kanssa. Sellainen jonka kanssa voi nimenomaan keskustella maailman menosta. -25
[/quote]
Jep. Ja sellainen, joka ymmärtää sen, että voi olla hiljaa. Ei tarvi koko ajan pälpättää. Molemmat voivat olla erikseen tai yhdessä hiljaa.
Sitäpaitsi parisuhteessa teot on tärkeämmät kuin sanat, ainakin mulle. Se että pysyy siinä, ja on lojaali, eikä se että hokee rakastansua, rakastansua uuh aah koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:19"][quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:15"]Tässä ketjussa taas huomaa, että tällaisille naisille kyllä löytyy mies, mutta vastaavasti "oudolle" miehelle harvemmin löytyy nainen.
[/quote]
Mutta millainen mies? Tuo alapeukutettu sanoi, että mies on introvertti. Ei tarvitse kohdata. Saati keskustella.
[/quote]
Ihana :) sellainen joka osaa sosiaaliset suhteet, mutta ei halua tuoda yllättäen uppo-outoa porukkaa kotiin.
Sellainen joka tykkää perhe-elämästä ja viihtyy perheen kanssa.
Sellainen jonka kanssa voi nimenomaan keskustella maailman menosta.
-25
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 11:14"]
Tavallaan olen ihan sujut erakkouteni kanssa mutta kun elämässä väkisinkin on säännöllisiä ihmiskontakteja jotka jotenkin mokaan ja joydun sitten häpeämään. Naapuri postilaatikolla tai samassa bussissa, etäisempi työkaveri jolle ei osaa jutella tai lasten kavereiden vanhemmat joiden seurassa synttäreillä jää yksin muiden uppoutuessa vilkkaaseen keskusteluun. Silloin olen aina se etäinen, änkyttävä ja outo tyyppi mielestäni sen toisen silmissä. Aina ja joka paikassa missä on paljon ihmisiä, jonoissa, päivällispöydissä ym. minä olen se kuka jää yksin ja vieruskaverit kääntyvät juuri siihen toiseen suuntaan. Pystyn sujuvasti juttelemaan ja jopa vitsailemaan bussipysäkillä tai hississä uppo-oudon ihmisen kanssa, silloin tunnen oloni ihan itsevarmaksi ja hyväksi. Mutta kun samaa ihmistä näkee säännöllisesti niin ongelmat alkavat. ap
[/quote]
Kuulostaa tutulta, mutta voit opetella näyttelemään "sosiaalista". Minä olen se ekan sivun introvertti. Nuorempana tuollainen oli ihan kauheaa, jännitin hiki otsalla kaikkea. Luulin olevani ujo. En ole, ollenkaan. Olen opetellut näyttelemään. Osaan höpistä jotain "sopivaa" esim. kahvitauolla, vaikka välillä haukotuttaakin. Jotkut ruokaohjeet ja crossfit kun eivät kiinnosta pätkän vertaa, saati toisen lasten koulumenestys. Nautin myös siitä, kun otan roolin ja näyttelen. Kokeile, harjoittele peilin edessä. Opettele muutama tylsä jankutus kuten "koskahan ne talvisäät alkavat" ja "pitäisi varmaan käydä katsomassa se uusi elokuva". Paljon ei tarvitse puhua, koska ihmiset tykkävät puhua itsestään. Mitä kiinnostuneempi olet heistä - esitä kysymyksiä heidän asioistaan ja kuuntele - sitä enemmän he tykkäävät sinusta.
Mutta varo haukottelemasta ;)
Kyse tuskin on siitä, ettet osaisi. Mitään sinussa ei välttämättä ole ns. vialla. Et vain kaipaa muiden seuraa niin paljon. Ihmiset ovat erilaisia, ei tarvitse väkisin yrittää olla sosiaalinen. Hyväksy itsesi ja luonteesi tuollaisena.
Itse en halua olla juuri kenenkään kanssa tekemisissä siksi, koska muut vaikuttavat liian erilaisilta ja tyhmiltä. En jaksa väkisin yrittää, olen tyytyväinen näin.
Jos koet olevasi introvertti, niin lue ihmeessä Linus Jonkmanin Introvertit. Tunsin helpotusta sitä lukiessani siitä, että on muitakin joista on ikävää puhua puhelimessa, jotka väsyvät toisten seurassa ja kokevat siitä huonommuutta jne.
Alue: Aihe vapaa
Oi mikä helpotus tämä ketju. Mä olen aina pitänyt itseäni outona ihmisenä, tykkään olla yksin, enkä edes kaipaa seuraa.
Minäkin olen aika puhelias ja voisin sanoa symppis, kuuntelen muita, mutta omista asioistani en kenellekään puhu.
!0-vuotiaaksi minä olin "normaali", mutta koulun vaihtumisen jälkeen minä muutuin yksinäiseksi sudeksi:)