Taas tämä jokasyksyinen helvetti :(

Mulla samoja oireita. Eilen en noussut koko päivänä sängystä muuta kun vessaan ja jääkaapille. Katoin telkkaa ja itkin vaan.

Syksylläkö vain?

Et kai ole lapsen kanssa päivät kotona?

[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 10:46"]Syksylläkö vain?
[/quote]
Pääosin syksyisin kyllä. Olen muutenkin aina ollut herkkä masennusoireille ja otan asiat usein liian raskaasti eli kyllä alakuloa esiintyy ympäri vuoden; syksyisin vaan tämä karkaa ihan käsistä kun saatan monta viikkoakin vaan möllöttää ja vollottaa ja rämpiä läpi pakollisten asioiden kuin jossain harmaassa massassa.

Ap

Oletko kokeillut valohoitoa? Harmaan lisääntyminen vaikuttaa paljon. Ostin äidilleni sarastuslampun samojen syiden takia viime vuonna. Auttoi ainakin häntä ahdistukseen :-)

[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 10:47"]Et kai ole lapsen kanssa päivät kotona?
[/quote]
En, opiskelen ja lapsi on päivähoidossa. Lapsella on luojalle kiitos myös mahtava isä, joka viettää hänen kanssaan aikaa vapaaehtoisesti paljon, ja jos (kuten eilen) kerron että mulla on paha olla, niin isä on lapsen kanssa jotta saan kerätä itseni rauhassa.

Lapsen tarpeista, huomiosta ja olosta en tingi, jostain kumman syystä masentuneisuuteni ei ulotu häneen, häntä hoidan ihan yhtä suurella rakkaudella kuin muulloinkin.

Ap

Joillain tuo iskee syksyllä, useammalla kevät on vaikein, joku kärsii kesällä ja osalle vuodenvaihde on pahin. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, mutta jos se tapahtuu joka syksy, niin olisi varmaan hyvä etsiä mielialaa ylläpitäviä ratkaisuja. Itse ostaisin keittiöön kirkasvalolampu, koittaisin lähteä joka aamu ulos klo 10 mennessä ja kävisin joka viikko jossakin ryhmäliikuntaharrastuksessa. Sen lisäksi koittaisin psykologin kanssa jutella siitä miten voisin omaa ajattelua muuttamalla ylläpitää mielialaani. Jos oireet ovat todella pahoja, niin lääkityskään ei olisi poissuljettua.

Kyllä se masentuneisuus ulottuu lapseen, sun täytyy se ymmärtää. Jos lapsen temperamentti on mallia kiltti, on suuri vaara että hänestä tulee entistä kiltimpi kun hän yrittää kaikkensa ollakseen kuormittamatta sinua. Eli luopuu omista tarpeistaan, tukahduttaa ne sisäänsä kunnes ei tiedä niitä edes olevankaan. Niin että aikuisena hän voi esimerkiksi tuntea syyllisyyttä ja pahaa oloa ja uhan tunnetta siitä että on onnellinen. Mieti asiaa sitä kautta että joku ystäväsi vaikka kokee läheisen ihmisen kuoleman ja menetyksen. Suurella todennäköisyydellä sinäkin sopeutat käytöstäsi siihen. Et iloitse ja naura ystäväsi seurassa niin aidosti kuin haluaisit vaan vaimennat reaktiosi, et kerro omista murheistasi, keskityt ystäväsi tukemiseen. Tätä on myös masentuneen vanhemman kanssa eläminen. Ei voi elää niin täydesti kuin haluaisi, ja toisaalta taas on kiltimpi ja kivempi kuin haluaisi - tarvitisi, että psyyke pystyisi kehittymään normaalisti ja lapsi keskittymään omaan kasvuunsa, ei vanhemman tarkkailuun.

Kyllä minä sen ymmärrän, että masentuneisuus tietyllä tavalla ulottuu lapseen, tarkoitin nyt lähinnä sitä että käymme lapsen kanssa ulkoilemassa kuten aina, leikimme yhdessä, hassuttelemme, nauramme ja olen hänen kanssaan läsnä. Usein se itkuisuus itselleni kotona iskeekin illalla, kun lapsi on jo unilla, koska päivät nautin hänen kanssaan olemisesta enkä keskity niin paljoa omiin murheisiini.

Tokihan hän varmasti vaistoaa, että minussa vallitsee outo tunne, ja jos itse tunnen olevani pahalla mielellä liiaksi, sovimme tosiaan isän kanssa että hän ottaa lapsen luokseen jottei pienen tarvitse kokea sitä ahdistuneisuutta.

Ap

Sama vikaa, eilen myös itkin koko päivän ja nukuin. Tosin söin päivällä hieman.

9 puhuu asiaa ja tämä sama pätee myös muihin masentuneiden läheisiin, kuten meillä, lapsi on masentunut, joten me muut elämme erittäin varpaillaan...

[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 10:59"]9 puhuu asiaa ja tämä sama pätee myös muihin masentuneiden läheisiin, kuten meillä, lapsi on masentunut, joten me muut elämme erittäin varpaillaan...
[/quote]
Tämän takia haluankin hakea apua ja päästä eroon näistä tunteista. Olen itse ollut nuorena(kin) masentunut, silloin diagnosoitiin vaikea masennus ja kyllä meilläkin muu perhe eli valitettavasti aivan varpaillaan. Silloin en sitä nähnyt, miten raskasta se on muille, vasta jälkikäteen ymmärsin.

Enkä missään tapauksessa halua edes ajatella, että omalla surkeudellani vahingoittaisin lastani. Hän on aivan uskomattoman hieno lapsi, elämäniloinen (kuten ne kaikki!), positiivinen, utelias ja aina valmis kaikkeen. En halua viedä sitä häneltä, en halua vetää häntä mukanani johonkin omaan suohoni, haluan nousta sieltä suosta ja olla lapselleni sellainen aikuinen, kehen hän voi tukeutua eikä hänen tarvitse kantaa harteillaan minun taakkojani.

Ap

Mulla tulee tää muiden harrastama syysmasennus joka kevät. Syksyhän on ihanaa aikaa!!!

[quote author="Vierailija" time="07.09.2015 klo 11:09"]Mulla tulee tää muiden harrastama syysmasennus joka kevät. Syksyhän on ihanaa aikaa!!!
[/quote]
Kyllä minä pidän syksystä omalla tavallaan vuodenaikana, en ole juurikaan helleihmisiä eikä syksyn tulo mielipiteellisesti haittaa minua yhtään. Tykkään jopa syys- ja kevätpukeutumisesta enemmän kuin kesävaatteista ;)

Ap

Mitäs ajattelit tehdä?

Mulla tulee masennus kausittain, ei se liity vuodenaikoihin varsinaisesti, vaan asioiden loppumiseen, siirtymävaiheisiin, kesästä syksyyn, syksystä talveen, talvesta kevääseen, keväästä kesään... asiat loppuvat, päättyvät...

Olen hyvin juureton ja minulla on runsaasti hylkäämiskokemuksia, alkaen vauvaiästä. Tiedostan sen, ja monesti hylkään miehen ennen kuin hän voi hylätä minut. Minkä hän sitten poikkeuksetta tietenkin tekeekin. Kukaan ei halua taistella vuokseni, ja ketäpä voisin siitä syyttää. Oma syyni että olen taas yksin.

Täälläkin viikonloppu meni itkien ja napsien rauhoittavia. Vetäisin myös pullon valkkaria ja tuli ainakin hyvät unet jos ei muuta. :)