Tää on ihan kamalaa :(

Mä olen jotenkin mennyt ihastumaan työkaveriin, enkä pääse tästä tunteesta eroon vaikka yritänkin. Yritän kyllä vältellä miestä, mutta pakostakin joudutaan tekemisiin ja sitten se onkin menoa. Mun järki pakenee päästä kun vaihdetaan sanakin, ja oon taas siinä samassa suossa korviani myöten. Nauran ja flirttaan, tuijotan silmiin ja toivon vain että saataisiin olla kaksin ja kaikki muut katoaisivat siitä ympäriltä.

Ja se mikä on kamalaa, on se, että en tosiaan tiedä onko tää molemmin puolista vai ei. Mies kyllä flirttaa, hakeutuu seuraan, tekee tikusta asiaa, eikä oo muita kohtaan samanlainen -mutta silti... :( Järjellä tiedän että olosuhteiden pakosta on välillä oltava "asiallisemmin", mutta silti. Mä inhoan tätä epätietoisuutta enkä tosiaan haluaisi tätä enempää.

Olen yrittänyt mennä elämässäni eteenpäin ja treffailla muita miehiä, mutta kun kukaan muu ei kolahda samalla tavalla kuin tää työkaveri. Mä ihan todella yritän, mutta sitten tulee taas hetki kun saadaan olla tän ihastuksen kanssa kaksin -ja kaikki mun puolustusmuurit karisee samantien ja mä oon taas sulaa vahaa.

Miten hemmetissä tästä selviää?