Välillä tuntuu, että kyky rakastaa kumppania omana itsenään on naisille vaikeaa

Miehet ovat epätäydellisiä, miksi nykyaikana tulisi rakastaa ylipäänsä yhtään ketään kun ei ole pakko parisuhteessa olla?

Ihan vaan toisen huomioiminen riittäisi.

Yritin itse elää vaikeasti masentuneen miehen kanssa. Oltiin oltu yhdessä seitsemän vuotta ja kaksi vuotta jaksoin. Sitten annoin itselleni anteeksi ja luvan lähteä. Elämä masentuneen kanssa on raskasta ja masentunut valitettavasti sairastuttaa myös ympäristönsä. Masentunut tuijottaa omaan napaansa ja maailma pyörii hänen masennuksensa ympärillä. Masentunut mies ei kyennyt vastavuoroisuuteen missään. Ei voinut puhua, jakaa tai tehdä mitään, koska masennus. Mies ei puhunut oikeastaan mitään yli puoleen vuoteen, hoidin siinä sitten kaksosvauvoja yötä päivää itsekseni. Sitten riitti. Kaksi pientä lasta oli paljon helpompi hoidettava, kuin aikuinen masentunut mies.
-
Sen kun kivitätte. Oma elämänlaatu parani ja sain ennen kaikkea elämäni takaisin. Sen ainoan elämän jota tässä elän ja jota lapseni elävät.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:18"]

Yritin itse elää vaikeasti masentuneen miehen kanssa. Oltiin oltu yhdessä seitsemän vuotta ja kaksi vuotta jaksoin. Sitten annoin itselleni anteeksi ja luvan lähteä. Elämä masentuneen kanssa on raskasta ja masentunut valitettavasti sairastuttaa myös ympäristönsä. Masentunut tuijottaa omaan napaansa ja maailma pyörii hänen masennuksensa ympärillä. Masentunut mies ei kyennyt vastavuoroisuuteen missään. Ei voinut puhua, jakaa tai tehdä mitään, koska masennus. Mies ei puhunut oikeastaan mitään yli puoleen vuoteen, hoidin siinä sitten kaksosvauvoja yötä päivää itsekseni. Sitten riitti. Kaksi pientä lasta oli paljon helpompi hoidettava, kuin aikuinen masentunut mies. - Sen kun kivitätte. Oma elämänlaatu parani ja sain ennen kaikkea elämäni takaisin. Sen ainoan elämän jota tässä elän ja jota lapseni elävät.

[/quote]

Minä en nyt lainkaan tuomitse sinun valintaasi. En halua mitään henkilökohtaista tällä tarkoittaa, koska kaikki tilanteet ovat yksilöllisiä. Mutta, mietin kuitenkin, yleisemmällä tasolla, että pysyvätkö miehet tuollaisessa tilanteessa sitkeämmin ja yleisemmin vaimonsa rinnalla? Pysyvätkö miehet sitkeämmin tukena vastoinkäymisissä? Tämä olisi asia, jonka voisi tilastollisesti selvittää, mutta epäilen, ettei sellaista tutkimusta ole tehty. Mietin vain näitä pettymysten aiheuttamia vaikutelmiani. Jotain suuntaa tosin pitää antaa sen tilastotiedon, että 2/3:aa eroista on naisen yksin alulle laittamia ja 1/3:aa puolisoiden joko yhdessä tai miehen yksinään. Tämä ero on valtava, ja sen syitä tunnutaan kuitenkin tutkitun vähänlaisesti.

2/3:aa edellisten muutaman sukupolven aikana räjähdysmäisesti lisääntyneistä avioliittoeroista on naisten alulle laittamia, ja loput 1/3 joko yhteisellä päätöksellä tai miehen yksin hakemia. Tyytymättömyydessä puolisoon on siten sukupuolten välillä valtava ero. 

Onko sulla jotain faktaa tämän väitteesi tueksi? Miksi heittää hatusta tuollaista naurettavaa mutua, kun olisit saanut pointtisi muutenkin esille. Koskeeko nuo luvut Suomea/Eurooppaa/länsimaita ja mitä tarkoittaa "edelliset muutamat sukupolvet"? Millaisesta ajanjaksosta puhut? Tilastoidaanko Suomessa sitä, hakeeko eroa jompikumpi puolisoista yksin vai molemmat yhdessä?

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:33"]

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:18"]

Yritin itse elää vaikeasti masentuneen miehen kanssa. Oltiin oltu yhdessä seitsemän vuotta ja kaksi vuotta jaksoin. Sitten annoin itselleni anteeksi ja luvan lähteä. Elämä masentuneen kanssa on raskasta ja masentunut valitettavasti sairastuttaa myös ympäristönsä. Masentunut tuijottaa omaan napaansa ja maailma pyörii hänen masennuksensa ympärillä. Masentunut mies ei kyennyt vastavuoroisuuteen missään. Ei voinut puhua, jakaa tai tehdä mitään, koska masennus. Mies ei puhunut oikeastaan mitään yli puoleen vuoteen, hoidin siinä sitten kaksosvauvoja yötä päivää itsekseni. Sitten riitti. Kaksi pientä lasta oli paljon helpompi hoidettava, kuin aikuinen masentunut mies. - Sen kun kivitätte. Oma elämänlaatu parani ja sain ennen kaikkea elämäni takaisin. Sen ainoan elämän jota tässä elän ja jota lapseni elävät.

[/quote]

Minä en nyt lainkaan tuomitse sinun valintaasi. En halua mitään henkilökohtaista tällä tarkoittaa, koska kaikki tilanteet ovat yksilöllisiä. Mutta, mietin kuitenkin, yleisemmällä tasolla, että pysyvätkö miehet tuollaisessa tilanteessa sitkeämmin ja yleisemmin vaimonsa rinnalla? Pysyvätkö miehet sitkeämmin tukena vastoinkäymisissä? Tämä olisi asia, jonka voisi tilastollisesti selvittää, mutta epäilen, ettei sellaista tutkimusta ole tehty. Mietin vain näitä pettymysten aiheuttamia vaikutelmiani. Jotain suuntaa tosin pitää antaa sen tilastotiedon, että 2/3:aa eroista on naisen yksin alulle laittamia ja 1/3:aa puolisoiden joko yhdessä tai miehen yksinään. Tämä ero on valtava, ja sen syitä tunnutaan kuitenkin tutkitun vähänlaisesti.

[/quote]

Mä luulen että alkoholismi ja alkohlin suurkulutus selittää ison osan noista naisten hakemista avioeroista. Mutta ei tätäkään varmaan ole tutkittu, joten yhtä mutulla menen kuin ap. Se vaan on vaikea rakastaa juoppoa omana itsenään. 

Noin mutuna sanoisin että naiset on keskimäärin parempia tekemään kompromisseja ja ottamaan muut huomioon. Mies siis varmasti rakastaa naista "omana itsenään", mutta se naisen oma itse on jo ottanut miehen toiveita huomioon, hoivaa miestä, pitää miehestä huolta jne. Miehet eivät ehkä ymmärrä, että naiset ovat mukautuvampia ja tekevät näitä kompromisseja, koska he eivät itse niitä luonnostaan tee. Kun mies aloittaa suhteen, hän ajattelee, että elämä jatkuu ennallaan, mukana on vain uusi nainen. Nainen taas ajattelee, että aloitetaan yhteiselämä, jossa molemmat mukautuvat ja tekevät kompromisseja, jotta molemmilla on mahdollisimman hyvä olla. Ditten kun nainen pyytää miestä niitä tekemään, kuvitellaan että nainen nyt haluaa kouluttaa tai muokata miestä eikä hyväksy miestä sellaisena kuin mies on.  

Melkein kaikilla eläimillä naaras on huippunirso, koska sille on aina riski saada poikasia. Se valitsee kumppanikseen vain parhaan. Niillä eläimillä, joilla uros hoitaa yhdessä tai yksin poikaset, nirsompi osapuoli onkin uros. Patriarkaalisissa kulttuureissa miehet eivät ole sietäneet tätä naisen synnynnäistä valtaa -nainen ei saa olla se, joka päättää kenen kanssa ja milloin harrastaa seksiä... Nyt saa!

Vaikka nykyään on keksitty ehkäisy, naiset käyttäytyvät yhä aivan yhtä nirsosti kuin ennenkin. Lisäksi romanttinen ja intohimoinen kuva rakkaudesta luo paineita parisuhteelle, kun arki ei olekaan jatkuvaa tunteiden paloa. Monet naiset ovat myös helposti kateellisia kaverien puolisoista (Petteri vie aina Marjaa syömään ja osaa puhua syvällisiä, minun mieheni vain istuu ja piereskelee). Ennen naisella ei ollut mitään mahdollisuutta erota, koska nainen ei voinut itsenäisesti saada työtä (paitsi prostituoituna tai joissakin tapauksissa muuttaa nunnaluostariin tai naistenkotiin). Nyt erota voi, ja yhä useampi kokee tyytymättömyyttä parisuhteessaan. Yllätyksekseen he saattavat huomata, ettei tämä tyytymättömyys katoa mihinkään, koska uusikin parisuhde muuttuu tylsemmäksi ennen pitkää ja toisen piirteet alkaa ärsyttää. Se on aivan normaalia... Monilla pareilla on myös taipumus alkaa riitelemään tilanteissa, jotka ratkeaisivat helposti rauhallisella keskustelulla. Näillä pareilla ei ole valoisaa tulevaisuutta, elleivät he opi keskustelemaan vakavista asioista tappelematta. Sekä vaimon että miehen tärkein ominaisuus on siksi kyky puhua asioista kiihkottomasti. Muuten ongelmia on mahdoton ratkaista -ja niitähän elämässä riittää. Jos toinen on riitaisa, eikä edes halua muuttua, saattaa ainoa mahdollisuus olla ero, ihan molempien mielenrauhan säilyttämiseksi. Monesti riiteleminen on vain seurausta siitä, että molemmilla on voimakkaita tunteita toisiaan kohtaan, mikä on hyvä asia. Kun tämä tiedostetaan, riidat lievenevät.

En jaksanu lukea

Miehet myös reagoivat ongelmiin herkemmin toiminnalla (esimerkiksi pettävät, ryyppäävät, pelaavat), kun taas naiset hautovat niitä hiljaa mielessään ja saattavat lopulta tulla siihen tulokseen, että haluavat erota.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:44"]

2/3:aa edellisten muutaman sukupolven aikana räjähdysmäisesti lisääntyneistä avioliittoeroista on naisten alulle laittamia, ja loput 1/3 joko yhteisellä päätöksellä tai miehen yksin hakemia. Tyytymättömyydessä puolisoon on siten sukupuolten välillä valtava ero. 

Onko sulla jotain faktaa tämän väitteesi tueksi? Miksi heittää hatusta tuollaista naurettavaa mutua, kun olisit saanut pointtisi muutenkin esille. Koskeeko nuo luvut Suomea/Eurooppaa/länsimaita ja mitä tarkoittaa "edelliset muutamat sukupolvet"? Millaisesta ajanjaksosta puhut? Tilastoidaanko Suomessa sitä, hakeeko eroa jompikumpi puolisoista yksin vai molemmat yhdessä?

[/quote]

No, siis on yleistä tietoa, että avioerojen määrä on räjähtännyt länsimaissa edellisten parin sukupolven aikana. Suomessa myös. Stigma ja häpeä, mikä sillä aiemmin oli, on pitkälti poistunut.

Ennen kuin epäilet toista mutusta tai tilastojen keksimisestä, niin voisit kysyä syytöstä esittämättä tai katsoa googlen avulla. Jos laitat googleen hakusanat kaksi kolmasosaa avioeroista naistenniin tulee useampikin lähde. Luvut koskevat Suomea. Kansainvälistä vertailua en tarkalleen tiedä, mutta uskoisin, että luvut ovat samansuuntaisia, eikä ilmiö vain suomalainen. Kaksi kolmasosaa 100%:sta vähennettäessä jää 1/3:aa yhteiseksi osuudeksi miesten yksin hakemille ja puolisoiden yhteisellä päätöksellä hakemille eroille. Eikö tämä ero kerro hurjasta tyytymättömyyden vastaavasta erosta sukupuolten välillä? Suomalaiset miehet ovat paljon tyytyväisempiä yhteiseloon suomalaisten naisten kanssa kuin suomalaiset naiset yhteiseloon suomalaisten miesten kanssa. Ainakin tällä avioerojen mittarilla. Vaihtoehtoinen osaselitys vosi olla miesten paljon suurempi kynnys hakea avioeroa.

Arki hävittää sen rakkauden ja mies ei vaan näe miten paljon enemmän nainen tekee työtä sen jälkeen kun perheeseen syntyy lapsia.

Juttelin juuri vasta lapsenlapsen saaneen mummon kanssa, joka sanoi että vauvan isä vaihtaa vaipan pyytämättä. Tämä tekee monen mielestä isästä  tosi hyvän isän, useimmiten riittää että isä vaihtaa vauvan vaipan pyydettäessä, herran tähden jos äidiltä pitäisi pyytää että vaihdapa lapsesi vaippa, huostaanhan se lapsi otettaisiin synnytyssairaalasta.

Naiselta vaaditaan kuitenkin ihan samaa työelämässä, kauhistellaan jos raskauskilot ei ole hävinneet kolmessa viikossa, kotiruokaa ei ole tarjolla perheelle tai tiskit ja pyykit roikkuu. Miehet monesti osaavat luistaa harrastuksiin ja työhön ja jättää arjen vaimolle.

Kun vaimo sitten saa tarpeeksi voimia ja aikaa järjestää elämänsä ilman tuota isoa lasta kauhistellaan kuinka nyt hyvän miehen jätti, ei edes hakannut.

Sitten alkaakin syyllistäminen miten nainen on vieraannuttanut lapset, mies on vaan hankkinut elatusta perheelle jne-

Minä rakastan miestäni sellaisena kun hän on.. Tässä on nyt käyty läpi alkoholismi, peliriippuvuus ja masennus melko pikavauhdilla kyllä onneksi verrattuna monen muun elämään.. En voisi kuvitellakaan hylkääväni miestäni sen vuoksi että hän on sairastunut.. Silloin laitoin itseni hetkeksi sivuun, annoin tarvittavaa aikaa sille miehelle. Myötä ja vastamäessä. Ehkäpä siinä myös syy nopealle toipumiselle kaikesta?! Kun toinen tuntee, että olen vilpittömästi tukena, enkä uhriudu itse siitä että puolisolla vaikeaa..
.

Myös mieheni on tukenani kun minulla on ollut ongelmia, mm. rattijuopumus jossa ajoin miehen auton lunastuskuntoon ja siitä kovat velat, oma masennus joka johtuu seksuaalisesta traumasta.. Yhdessä koettu lapsettomuus jne..
.

Niin paljon on yhdessä koettua, että meitä ei taida erottaa mikään. Ja kun rakastaa, se "uhrautuminen" ei ole uhrautumista vaan elämää.. Kaikki helpottaa aikanaan!
.

Sanonta 'se joka ei kestä rinnallasi huonoina aikoina, ei ansaitse olla siinä hyvinäkään hetkinä' pätee tähän just eikä melkein!! Rakkaus on nykyään harvinaista.. :(

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:59"]

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:44"]

2/3:aa edellisten muutaman sukupolven aikana räjähdysmäisesti lisääntyneistä avioliittoeroista on naisten alulle laittamia, ja loput 1/3 joko yhteisellä päätöksellä tai miehen yksin hakemia. Tyytymättömyydessä puolisoon on siten sukupuolten välillä valtava ero. 

Onko sulla jotain faktaa tämän väitteesi tueksi? Miksi heittää hatusta tuollaista naurettavaa mutua, kun olisit saanut pointtisi muutenkin esille. Koskeeko nuo luvut Suomea/Eurooppaa/länsimaita ja mitä tarkoittaa "edelliset muutamat sukupolvet"? Millaisesta ajanjaksosta puhut? Tilastoidaanko Suomessa sitä, hakeeko eroa jompikumpi puolisoista yksin vai molemmat yhdessä?

[/quote]

No, siis on yleistä tietoa, että avioerojen määrä on räjähtännyt länsimaissa edellisten parin sukupolven aikana. Suomessa myös. Stigma ja häpeä, mikä sillä aiemmin oli, on pitkälti poistunut.

Ennen kuin epäilet toista mutusta tai tilastojen keksimisestä, niin voisit kysyä syytöstä esittämättä tai katsoa googlen avulla. Jos laitat googleen hakusanat kaksi kolmasosaa avioeroista naistenniin tulee useampikin lähde. Luvut koskevat Suomea. Kansainvälistä vertailua en tarkalleen tiedä, mutta uskoisin, että luvut ovat samansuuntaisia, eikä ilmiö vain suomalainen. Kaksi kolmasosaa 100%:sta vähennettäessä jää 1/3:aa yhteiseksi osuudeksi miesten yksin hakemille ja puolisoiden yhteisellä päätöksellä hakemille eroille. Eikö tämä ero kerro hurjasta tyytymättömyyden vastaavasta erosta sukupuolten välillä? Suomalaiset miehet ovat paljon tyytyväisempiä yhteiseloon suomalaisten naisten kanssa kuin suomalaiset naiset yhteiseloon suomalaisten miesten kanssa. Ainakin tällä avioerojen mittarilla. Vaihtoehtoinen osaselitys vosi olla miesten paljon suurempi kynnys hakea avioeroa.

[/quote]

Ja kaikki Google-hakutulokset ovat faktaa? Ei voi olla totta. Joku tutkimustulos nyt tähän, pliis. 

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 21:05"]

Minä rakastan miestäni sellaisena kun hän on.. Tässä on nyt käyty läpi alkoholismi, peliriippuvuus ja masennus melko pikavauhdilla kyllä onneksi verrattuna monen muun elämään.. En voisi kuvitellakaan hylkääväni miestäni sen vuoksi että hän on sairastunut.. Silloin laitoin itseni hetkeksi sivuun, annoin tarvittavaa aikaa sille miehelle. Myötä ja vastamäessä. Ehkäpä siinä myös syy nopealle toipumiselle kaikesta?! Kun toinen tuntee, että olen vilpittömästi tukena, enkä uhriudu itse siitä että puolisolla vaikeaa.. . Myös mieheni on tukenani kun minulla on ollut ongelmia, mm. rattijuopumus jossa ajoin miehen auton lunastuskuntoon ja siitä kovat velat, oma masennus joka johtuu seksuaalisesta traumasta.. Yhdessä koettu lapsettomuus jne.. . Niin paljon on yhdessä koettua, että meitä ei taida erottaa mikään. Ja kun rakastaa, se "uhrautuminen" ei ole uhrautumista vaan elämää.. Kaikki helpottaa aikanaan! . Sanonta 'se joka ei kestä rinnallasi huonoina aikoina, ei ansaitse olla siinä hyvinäkään hetkinä' pätee tähän just eikä melkein!! Rakkaus on nykyään harvinaista.. :(

[/quote]

Hieno ja uskoa valava kommentti. Sinulla on kaunis sielu.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:14"]

Miehet ovat epätäydellisiä, miksi nykyaikana tulisi rakastaa ylipäänsä yhtään ketään kun ei ole pakko parisuhteessa olla?

[/quote]

Kas kummaa, yksikään mies ei keksi perusteita kysymykseeni :D

Miehet ei ole epätäydellisempiä. Kyllä naiset usein eroavat silti painavin perustein. Esimerkiksi mies on voinut suhteen aikana menettää ns edustuskelpoisuutensa.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 20:49"]

Noin mutuna sanoisin että naiset on keskimäärin parempia tekemään kompromisseja ja ottamaan muut huomioon. Mies siis varmasti rakastaa naista "omana itsenään", mutta se naisen oma itse on jo ottanut miehen toiveita huomioon, hoivaa miestä, pitää miehestä huolta jne. Miehet eivät ehkä ymmärrä, että naiset ovat mukautuvampia ja tekevät näitä kompromisseja, koska he eivät itse niitä luonnostaan tee. Kun mies aloittaa suhteen, hän ajattelee, että elämä jatkuu ennallaan, mukana on vain uusi nainen. Nainen taas ajattelee, että aloitetaan yhteiselämä, jossa molemmat mukautuvat ja tekevät kompromisseja, jotta molemmilla on mahdollisimman hyvä olla. Ditten kun nainen pyytää miestä niitä tekemään, kuvitellaan että nainen nyt haluaa kouluttaa tai muokata miestä eikä hyväksy miestä sellaisena kuin mies on.  

[/quote]

Tämä! Ja minun ukkoni ei tosiaan rakastanut minua omana itsenäni. Oli alunperinkin ihastunut vain omassa päässään luomaansa illuusioon. Minä olin realisti, en muuttunut yhtään miksikään suhteen aikana. Mies taas alkoi hyljeksiä minua, kun huomasi, etten olekaan se hänen luomansa haavekuva.

Aijaa. Mun mies on kyllä ihan huippu. Rakastan häntä juuri tuollaisena pienine epätäydellisyyksinensä, samoin hän minua. Tylsäähän se olisi jos kaikki olisi täydellistä.

Tuli kommenteista mieleen tällainen vertauskuva. Näkevätkö naiset suhteen miehiä enemmän liikkuvana virtana, jossa maisemat muuttuvat, jossa opitaan navigoimaan ja ohitetaan yhteisin ponnistuksin karikoita? Mies taasen ei näe tätä suhteen virtaa naisen tavoin, vaan hän kokee enemmän asettuneensa mukavan lammen rantaan, jossa on hyvä olla, ja minkä tässä nyt pitäisi siksi muuttua? Lopulta nainen ajelehtii liian kauas kotirannalta, jolle mies on jäänyt istuskelemaan tietämättömänä naisen suhteen sisäisestä matkasta. Lopulta nainen heiluttaa kaukaa miehelle hyvästit ja jatkaa virran mukana yksin eteenpäin.