Lue keskustelun säännöt.
Oliko teidän vauva-arkenne ruusunpunaista?
05.04.2007 |
Kun media antaa sellaisen kuvan, että vauva-ajan äiti pitää vauvaa sylissä ja nuuhkii tämän päälakea, ja kummatkin hymyilevät.
Meillä ei mennyt ihan noin: lapsi oli 5 viikon ikäisenä sairaalassa leikkausta odottamassa (tosin ei loppujen lopuksi tarvittukaan leikkausta), ja isäni kuoli syöpään pitkään sairastettuaan.
Olen niin onnellinen, että nuo ajat ovat takana!
Kommentit (24)
kakantuoksuista ja niin uuvuttavaa, ja tunnekuohuista aikaa, että en ymmärrä miten siitä voi selvitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alku oli meillä kivaa ja helppoa. Kun lapsi oli puolivuotias, mies lähti reissuhommiin ja minä olin aivan puhkiväsynyt useamman kuukauden, kunnes vauva alkoi nukkua yöt läpeensä. Mutta yleisesti ottaen oli vauvavuosi helpompaa aikaa kuin uhmiksen kanssa eläminen. Silloin ei tullut niin kauheita Olen maailman paskin äiti -hetkiä kuin nykyään aina joskus on. Vauvan tarpeet on kuitenkin hyvin yksinkertaisia.
Eka vauva huusi huutamistaan, noin puolivuotiaaksi asti. Silti vasta vauvan ollessa noin 10 kk. vanha uskalsin alkaa kunnolla nauttia hänen seurastaan. Sitä ennen oli aina pelko puserossa, että kohta se taas alkaa huutaa eikä lopeta.
Toisen lapsen vauva-aikana esikoinen oli vielä pieni kaksivuotias ja jokseenkin mustasukkainen vauvan pitkistä imetysmaratoneista, joita kesti sinne puolen vuoden ikään. Kun vauva alkoi syödä soseita, minulta riitti enemmän aikaa esikoisellekin ja hänen mustasukkaisuutensa hellitti. Kaikkien yöunet myös paranivat silloin.
Molempien lasten ensimmäisten kuukausien aikana siis olen ollut todella väsynyt ja kokenut riittämättömyyttä ja turhautumista. Onneksi vauvoistani on tullut isompina aivan ihania lapsia, ja olen saanut myöhemmin tuntea eläväni heidän kanssaan sitä ruusunpunaista aikaa.
Toki lapseni olivat aivan ihania jo pikkuvauvoina, mutta olin vain liian väsynyt silloin nauttiakseni heistä täysillä.
Vierailija:
Molempien lasten ensimmäisten kuukausien aikana siis olen ollut todella väsynyt ja kokenut riittämättömyyttä ja turhautumista. Onneksi vauvoistani on tullut isompina aivan ihania lapsia, ja olen saanut myöhemmin tuntea eläväni heidän kanssaan sitä ruusunpunaista aikaa.
Ja nyt tuon 7kk kanssa on todellakin ruusunpunaista, kun isommat ovat tarhassa (juuri tuon mun uupumus/masennustaipumuksen vuoksi), vauva on oikea enkeli, aivan ihmeellisen kiltti ja tyytyväinen... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä siitä nauttisi enemmän, jos ei olisi aivan poikki jatkuvasta yöheräilystä. Toisesta lapsesta osasin nauttia eri tavalla, vaikka eka oli paljon " helpompi" vauvana. Muutos äidiksi oli niin kokonaisvaltainen ekan lapsen kohdalla.
Plus siihen vielä kaiken lamaannuttava väsymys. Meillä tooodella huonosti nukkuva tapaus. Ja on edelleen! Mutta onneksi lapsi on muuten oikea enkeli. Nykyään meidän TAAPEROarki on vaaleanpunaista. Pikkuvauva-aika oli yhtä helvettiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisen kanssa olikin sitten tooosiii ihaaanaa!
Toisen lapsen kanssa muutaman vuoden päästä " kokeneina kehäkettuina" olimme ihan onnemme kukkuloilla ja ruusunpunaiset lasit päässämme pitkän aikaa. Puhuimmekin niin nätisti toisillemme, että meni jo lässytyksen puolelle, mutta emme halunneet pilata sitä ihanaa euforiaa mikä synnytyksen jälkeen tuli.
Muistan kyllä kuin eilisen, toinen lapsi oli n. viisikuinen, kun mies tiuskaisi minulle ekan kerran sitten vauvan syntymän ja isosisko sai hirveän uhmakohtauksen samana päivänä. Silloin tiesin että tästä se normaali arki taas alkaa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvat ovat syöneet ja nukkuneet, välillä vähän naureskelleet. Kuopus oli hitusen esikoista vaativampi, viihtyi vain sylissä mutta kanniskelin häntä liinassa sitten kun ei muualla halunnut olla. Äitini kuolema varjosti myös kuopuksen vauva-aikaa toki mutta en silti muistele varsinaista vauvavuotta pahalla, näen nämä toisistaan erillisinä asioina.
Vauvavuosi on tähän asti ollut elämäni helpointa aikaa. Ihan oikeasti. Vauva ei nuku öitä heräämättä mutta onhan tämä ihan jumalattoman yksinkertaista: vaipanvaihtoa, imetystä, seurustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuopuksen vauva-ajasta en juuri muista mitään, ikäeroa 1v2kk ja synnytyksen jälkeen jäin yh:ksi. Mutta ei tää tupla-uhmakaan mitään ruusuista tosiaan ole... =/
on ihanaa! Tällä hetkellä tuntuu, että kun saisi näin olla loppuiän, niin kaikki olis hyvin. Toisalta odotan innolla sitä, kun vauvamme kasvaa ja kehittyy :) Onko tämän parempaa olemassakaan, kuin oma lapsi? Eka lapsi kyseessä ja on helppo lapsi! Jännityksellä odotan, että mitä toinen tuo tullessaan sitten joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kyllä se arki sitten painoi päälle kun vauva kasvoi ja tuli hampaat ja yövalvomiset. Vauva oli kyllä terve että siinä mielessä ei voi valittaa mistään :)
On maailman ihanin ihme! Vauva nyt 2kk ja rakastan häntä suunattomasti. Hänn hymynsä on parasta mitä tiedän. Ihanat vauvan ensimmäiset jokellus äänt ovat sulattaneet sydämeni.
3v erittäin uhmaikäinen esikoinen vain välillä saa hermoni riekaleiksi.
Mutta vauva on mielessäni ruusunpunainen vaikka välillä itkee.
enkä sitä kyllä epäillytkään, etteikö olisi.
Mulle oli vähän liian rankaa katsoa samanaikaisesti ihmiselämän ihmeellistä alkua ja karmeaa loppua syövän kourissa. Se räväytti vähän liian isoja ajatuksia väsyneeseen, hormonihuuruiseen päähän.
ap
Itselleni lasten vauva aika on ollut aina parasta aikaa. Ei ole tarvinnut tehdä mitään, kun on voinu aina piilottaa laiskuutensa vauvan hoito kiireisiin, sen kun makaa ja lukee, välillä vauvalle tissi suuhun ja sitten otetaan taas torkut.. Ainoa aika elämässä, kun voi olla hyödyllinen tekemättä mitään!
Eli minusta taas on kamalaa, miten negatiivinen kuva julkisuudessa annetaan äitiydestä.
Vierailija:
Kun media antaa sellaisen kuvan, että vauva-ajan äiti pitää vauvaa sylissä ja nuuhkii tämän päälakea, ja kummatkin hymyilevät.
Tokan kans hienoa (eka oli jo teini), tyttö oli maailman kiltein ja nukkui mun mielestä liikää.
Kolmas olikin sit koliikkitapaus (ja toka oli vasta vuoden vanha).
Luulin että vaikeuksia olisi raskautua, mutta toisin kävi. Arvostin saamaani todella paljon, sillä sen jaksoi. Oma lapsi tuntui kaikesta rankkuudesta huolimatta maailman suloisimmalta ja fiksuimmalta (fiksulta siis jopa jo vauvana ;)). Elämäni raskain vuosi oli, vaikka olen mm. harrastanut kilpaurheilua (kestävyyslaji) ja opiskellut pitkälle nopeassa aikataulussa.