Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia 37-vuotiaana ajatella
01.01.2011 |
että tää elämä oli nyt sitten tässä ja odottaa vaan että milloin se kuolema tulee ja korjaa pois tästä elämästä? Jotenkin ihan varmana siitä että sairastuu vakavasti ja kuolee pois.
Kommentit (11)
Uskoisin, että merkki aika pahasta masennuksesta. Itselläni täysin samanlaiset ajatukset ja olen vasta vähän päälle parikymppinen. Minulla on diagnosoitu vaikea masennus. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terv. 42 v, joka elää elämänsä parasta aikaa
Ihmisen luonnollinen elinikä on 40 vuotta.
Kyllä varmaan olet huomannut, että kaikki on jo nähty ja asiat alkavat toistaa itseään. Varmasti eilen ajattelit, että nämä raketitkin on nähty jo joskus aiemmin? Mikää ei enää yllätätä eikä jaksa oikeasti kiinnostaa.
Yli 40 v ihmiset yleensä alkaa täytää elämäänsä keräämällä tavaraa ympärilleen.
MUlla myös tommosta vaikka olen parikymppinen.
tottahan tuo on, mutta tod näk vasta 40 vuoden päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen luonnollinen elinikä on 40 vuotta.
Kyllä varmaan olet huomannut, että kaikki on jo nähty ja asiat alkavat toistaa itseään. Varmasti eilen ajattelit, että nämä raketitkin on nähty jo joskus aiemmin? Mikää ei enää yllätätä eikä jaksa oikeasti kiinnostaa.
Yli 40 v ihmiset yleensä alkaa täytää elämäänsä keräämällä tavaraa ympärilleen.
ihmettelen, mitä kaikkea joutavaa tullut nuorempana ostettua, haluaisin näistä romppeista eroon ja osin jo päässytkin
Olen itse 37-vuotias ja tunnen paljon muita saman ikäisiä, ja olisin todella järkyttynyt jos joku heistä ajattelisi noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli just 35-39 vuotiaana tollanen olo. Sitten meille tuli uus vauva ja jotenkin tajusin että en voikaan olla vielä ikäloppu, rupesin huolehtimaan ulkonäöstäni, kuntoilemaan, vilkuilemaan nuoria miehiä ;) ...
harmi vaan että nyt 42v meille tuli taas yksi vauva, joka keikautti veneen taas toisin päin. Perheen talouskin on ihan paskana, en jaksa enkä pysty pitämään itsestäni huolta, enkä kyllä muistakaan. Nyt vaan taas odottelen että se kuolema tulis ja korjais...
Viimeset 10 vuotta on lentäneet kui siivillä, vauvasta tuli iso koululainen. Ja joo, sairastinkin sen sortin taudin, että on melkoinen ihme että jäin ylipäätään henkiin. Joten koettu on sekin. Mutta ei ne auringonnousut siitä kaunistuneet, ja ruisleipä maistuu samalta ruisleivältä kuin ennenkin.
Olen haalinut tässä vähän erityyppisiä työtehtäviä ja jatkokouluttaudun samalla, siitä nyt tulee vähän lisää sisältöä. Teen myös vapaaehtoistyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä tulee sellainen seesteinen kausi, kun ei enää tarvi perustaa perhettä, tehdä lapsia, aloittaa tai muuten opiskella, ei hankkia asuntoa, vakityöpaikkakin on. Sellaiset monet saavutukset on tehty ja asiat on valmiina. Mutta sitten liki 5-kymppiä kun menee niin tulee uusia tavoitteita, mm. pysyä itse terveenä (4-5 -kymppisiin uppoaa kaikki vitamiinipillerikuurit ja nuorennuskräämit), muiden auttaminen esim. iäkkäiden omien vanhempien tai omien lasten taloudellinen tukeminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen (maksat kuitenkin eniten veroja, mihin nekin rahat menee), myös vapaa-ajan kehittämiseen kiinnittää huomiota (hankkii mökin ja/tai veneen). Jotkut aloittaa jonkun vaiheen uusiksi esim. asunnon hankinnan, alkavat rakentaa taloa. Aika harvan tiedän alkavan romujen keräilyä. On jotenkin fokusoitava uudelleen elämässä tavoitteita ja saavutettavia kohteita. Saa myös hidastaa vauhtia näiden hankinnassa, ettet valmistu tästä vaiheesta liian nopeasti, ota hitaasti nautiskellen, älä hotki. Tervetuloa ap uuteen elämänvaiheeseen! :)
eihän elämä ole vielä edes puolessa välissä.