minkä ikäisenä koit olevasi aikuinen? (ev)
Kommentit (25)
Ennen lasta tunsin olevani tyttö, äitiyden myötä minusta tuli nainen. Näin minulla. :)
vieläkään (onneksi) 32 v., 2 lasta. Mutta ihan samanlainen olin parikympppisenä hupakkonakin:)
vaikka ekat lapset sainkin jo 20+.
Aikuistumiseen tarvitsin pahat kriisit ja kovan elämän koulun, kuten miehen pettämisen, surua, koulutusta jne.
20 -v. olin vielä tyttö, 22 -vuotiaana sain esikoiseni. Siitä alkoi kasvuni aikuiseksi naiseksi. Nyt olen 26 ja tunnen olevani aikuinen. Voihan olla, että kymmenen vuoden päästä ajattelen, että oikeasti en ollutkaan vielä..
40 vee
tämä palstailukin on aika lapsellista. Senkin ajan voisi käyttää aikuismaisemmin.
Olen 31, ja mulla on 10-vuotias lapsi.
olin jo töissä ja olin elättänyt itseni 15-vuotiaasta asti ja maksanut kouluni ja kirjani itse.
Oli pakko olla aikuinen kun ei ollut ketään, kehen turvautua jos olisi murheita tullut.
Toisaalta aikuisuus ja vastuuntunto ei kuitenkaan tehnyt minusta vakavikkoa vaan nautin täysin siemauksin nuoren aikuisen elämästäni.
Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä kaukaisempana se aikuisuus tuntuu olevan :D
ja ikää on 22 ja on mies ja lapsikin :) Ihan hupakko vielä ja en varmaan ikinä haluakkaan olla ihan aikuinen
Minä vain näyttelen vastuullista aikuista. Eroa ei tiedä kukaan muu kuin minä.
että se alkaa olla jo lähellä:)) Ja ikää 39v.
mutta kun nyt jälkikäteen sitä aikaa ajattelen niin eipä ollut kovin aikuista meninki...
Sanoisin että 20-vuotiaana. Siinä vaiheessa en enää ollut vanhempieni avusta, niin taloudellisesta kuin muustakaan, riippuvainen.
Kun tässäkin huokaillaan, ettei onneksi vieläkään olla aikuisia, vaikka 30+ alkaa olla ikää. Taivas varjele, ei kai aikuisuus ja aikuistuminen tarkoita haudanvakavuutta ja pystyyn kuolemista, kai sitä saa aikuisenakin nauraa, hassutella, leikkiä, pitää hauskaa, olla joskus lapsellinen ja kertoa huonoja vitsejä. Minä itse en ole mikään hassunhauska yksilö ollut koskaan, mutta mulla on paljon ystäviä, jotka ovat erittäin aikuisia, ja joilla on mieletön huumorintaju ja jotka nauravat niin että naapurusto raikuu.
Ei aikuisuus ole negatiivinen ominaisuus, tai ainakaan sen ei pitäisi olla. Mun mielestäni se tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun itsestään ja tekemisistään, omistaa vakaat ja pysyvät arvot sekä moraalin, ja kykenee empatiaan ja huolehtimaan lähimmäisistään, jättämään omia tarpeitaan sivuun ja olemaan epäitsekäs, mutta tuntee myös omat rajansa ja tarpeensa. Aikuinen on sitten, kun pystyy hoitamaan ja kasvattamaan lapsistaan yhteiskuntakelpoisia yksilöitä. Jokainen aikuinenkin on silti vielä keskeneräinen ja jokaisella on ne omat haasteensa ja kehitystehtävänsä edelleen.
Mulla on ollut suhteellisen pysyvät arvot ja moraali sekä valtava empatiakyky, vastuuntunto ja tarve auttaa muita jo alle 10-vuotiaasta, koska alkoholistiäitini pakotti minut ottamaan pikkusisarusteni hoidon vastuulleni jo aivan lapsena. Ajan myötä olen kuitenkin edelleen kasvanut, muuttunut joustavammaksi ja suvaitsevaisemmaksi, oppinut tiedostamaan omia rajojani ja omia kehitystehtäviäni koko ajan paremmin. Synnytin esikoiseni kuolleena, kun olin 16-vuotias, mutta vasta toisen lapseni syntymä reilut 5 vuotta sitten sysäsi minut oikein kunnolla "aikuisten maailmaan". Toivon, ettei minusta silti mitään haudanvakavaa tosikkoa ihan kokonaan ole tullut, kun ikääkään ei kuitenkaan ole kuin hippasen vajaat 30v.
Joskus 20 hujakoilla koin olevani aikuinen. Nyt 30 hujakoilla, tunnen olevani niin hukassa aikuisuuteni kanssa, että kauemmas se tuntuu lipuvan.
Nuorempana tuntui kaikki olevan selvempää ja päämääriä, nyt vaan tuntuu ajelehtivan sinne ja tänne.
Olen 32 ja nykyään usein koen olevani. Toki vielä tulee tilanteita, joissa tunnen itseni kovin nuoreksi, mutta useimmin ehkä sellaisia, että tiedän mitä haluan, osaan vaatia ja pitää puoliani.
Ja aika hiljattain tajusin, etten tiedä oikeasti nuorten maailmasta mitään. Olin itse nuori, kun he vasta opettelivat vaipoista kuiviksi.
on lehtijutut, joissa joku asiantuntija kuvailee tämän päivän tilannetta verrattuna aikaan kymmenen vuotta sitten, ja pystyn ihan hyvin itse pohtimaan oman kokemukseni valossa, onko arvio järkevä.
T. se 32-v.
sit alkoi olla ymmärrystä ja elämänkokemusta riittävästi.