Ottaisitko puheeksi jos kaverisi lapsen käytösongelmat johtuu selvästi vaan kasvatuksen puutteesta?

Kai se on tyyppikysymyskin...

Minulla on samanlainen kaveri, jolle olen kyllä 4 vuoden aikana, jotka ollaan tunnettu, sanonut - yleensä hieman epäsuoraan - ettei hänen tapansa kasvattaa ts. jättää kasvattamatta oikein toimi.

Se on onnistunut ihan hyvin, hänen lapsensa on jo huomattavasti helpommin kestettävä:-)



Minun on kyllä muuten kovin vaikea sanoa mitään tuollaisessa tilanteessa, mutta onneksi tuo kaverin kanssa on tullut sopivia tilanteita, esim. kun he ovat saaneet palautetta pk:sta tai neuvolasta.

Voi toki olla, että kaveri loukkaantuu kovasti...

muutu äidin metodit. Lapsi on jo kouluttanut äitinsä ja sillä siisti.



Mutta jos rikkoo normaaleja sääntöjä tai muuta niin aiheesta saa ja pitää ojentaa ja kasvattaa, varsinkin teillä hölmöilee.



Omalla lapsella vähän saman tapainen kaveri, oli vaikeuksia saada kylästä pois. Muutaman kerran jälkeen käytäntö on, että ko. lasta "autetaan" ulos eli kamat kantoon ja valvotaan vierellä, että pukee ja sitten ovi auki ja näkemiin. Muutaman ulosheiton jälkeen alkaa jo vähän uskoa, että "kotiin"-komennolla ollaan tosissaan.

mutta siitä ei ollut mitään apua. Hän oli sitä mieltä ettei lapsen käytökseen voi vaikuttaa, koska se ei ymmärrä syy-seuraussuhteita. Lapsi oli tässä vaiheessa kolmevuotias.



Ystävälläni on kaksi lasta jotka hän on kasvattanut tai ollut kasvattamatta samalla tyylillä. Esikoinen on alusta asti ollut helppo ja miellyttäväkäytöksinen (tietenkään kukaan ei ole täydellinen, mutta lapsimittakaavassa hän oli kuitenkin hyvin sopuisa) ja toinen taas ei ollenkaan. Nyt ovat 11 ja 14, ja edelleen hyvin erilaiset. Se jonka käytökseen olisi minusta ollut hyvä puutua hänen ollessaan 3 on edelleen mielestäni huonokäytöksinen. Toinen selvästikin on ilman sen kummempaa vaivannäköä kasvanut tosi mukavaksi ja fiksuksi.



En tietenkään ole ystäväni kodissa aina kärpäsenä katossa, mutta hän on itse sitä mieltä että on kasvattanut molemmat lapsensa samalla tavalla.

vaikka näen, että rajojen puute on aiheuttanut ongelmia. Kerron vain joskus sivulauseessa, miten itse teen joissakin asioissa. Kuitenkin niin, että yritän olla tuomatta esille omaa "paremmuuttani".

on tämän tyyppinen ystävä. En puutu hänen kasvatusmetodeihinsa mitenkään. Kasvattakoot (tai jättäkööt kasvattamasta) miten lystää. Ei ole minun asiani puuttua. En usko, että meno mitenkään muuttuisi tuosta. Enkä usko, että se kovinkaan lämmittäisi meidän ystävyyssuhdettakaan... Jos hän itse ottaisi kasvatusasiat puheeksi, voisin asiasta keskustella ns. yleisellä tasolla.



On todella vaikea mennä "neuvomaan" toista kasvatusasioissa, jollei hän itse kysy neuvoa/apua tms...

Patsi jos omassa kodissani olisi kylässä ja tuhoaisi tavaroita. Sitten voisin näyttää, miten meillä puututaan asioihin. En edes tiedä, olisiko oma tapani puuttua mitenkään erityisen jämäkkä.



Mulla ei ole ollut hankaluuksia lasteni kasvattamisessa, mutta se johtuu ihan täysin lasteni temperamentista ja luonteesta. En ota itselleni kunniaa. Eipä siinä itse jaksaisi mitään, jos neljättä tuntia nukuttaa lasta.

Joskus jos on ollut puhetta että kaverilla ei ole meikkejä kun "minna" otti ne, olen kysynyt että miksi annat sen ottaa. Vastaus on tullut että "kun se halus" Aha, no mikäpä siinä sitten, en ole sen enempää puuttunut.



Tai on ottanut kaverin uudet sukat. Eteisestä peilin omaan huoneeseen.. Kaupasta on saanut aina herkkuja kun haluaa ymsyms.. Pieniä asioita mutta vuosikausia tämä on jatkunut ja nyt lapsella vaikeaa koulussa kun kaikki ei mene hänen pillinsä mukaan. Harmillista sinänsä.

En taida puhua kuin justiin epäsuorasti miten meillä tehdään. Muutos heidän kasvatuksessa olisi niin iso että vaatisi äidiltä aivan totaalisen asennemuutoksen.



Tekee vaan pahaa kun toinen itkee minulle väsymystään ja uskon tietäväni miten asian voisi ratkaista suurelta osin.



ap