Kannattaisko tähän jo puuttua?
Tokaluokkalainen tyttö kertoo usein kavereineen että koulussa säännöstellään ruokaa jotta kaikille riittää. Monesti kuulemma viimeisenä tulleet saavat ns jämät eli esim tänään oli kala syöty ja jäljellä oli peruna ja kastike kalahippuineen. Lisäksi usein puuttuu ruokalistalla mainittu hedelmä tms...ärsyttävää. Näin siis Tampereella missä suunnitellaan nyt innolla suurta uutta monitoimihallia.
Kommentit (9)
eskaritädeiltä jotka syövät samaa ruokaa koulussa eskareiden kanssa. Uskon siis ihan kyllä oman lapsenikin arvioon kun kertoo ettei ollut banaania tarjolla vaikka listan mukaan piti olla. Minusta taas asioihin puuttuminen on ainoa keino saada muutosta aikaiseksi. Kunpa useampi suomalainen ajattelisi niin olisi tosiaan jotain hyötyäkin. Me kun vaan tyydytään siihen mitä tarjotaan...ap
onhan se nyt ihan älytöntä maalaisjärjellä ajateltuna että lapsilta ja vanhuksilta säästetään jotta saadaan jokin typerä halli tehtyä!
Suomen kouluissa- lähes kaikissa. Hyvä, riittävä ja ravintoarvoltaan oikea kouluruoka on enää muisto vain. Ota yhteyttä äänestämääsi kansanedustajaan- vain vaatimalla parempaa sitä saa.
on puututtava tuohon.
mikäli kaikki eivät saa koulussa tai laatu vaihtelee päivän mittaan, on se epäkohta johon pitää ottaa kantaa. en katsois itse vierestä moista.
kannattaa avata suunsa kun sanottavaa on. Siten tämä maailma kehittyy vai luuleeko nro kakkonen että naisilla on suomessa äänioikeus sattuman takia?
Oikea henkilö luurin päähän on Tampereen Aterian vastaava henkilö.
mutta mistä tulevat määrärahat sinne Tampereen Aterialle??? Jos määrärahatminimissä, on oltava POLIITTISTA tahtoa saada ne suuremmiksi. Siksi kansanedustajaan yhteys, ei pikkupähkinöiden (annettujen resurssien puitteissa) toimivaan. Pitää osata tietää keneen yhteys eikä jäädä liian alas organisatorisesti valittelemaan.
Ensin yhteys Tampereen Ateriaan, sitten asiaa eteenpäin Tampereen kaupunginpäättäjien kautta, nehän niistä Tampreen kaupungin rahoista määräävät.
mutta mistä tulevat määrärahat sinne Tampereen Aterialle??? Jos määrärahatminimissä, on oltava POLIITTISTA tahtoa saada ne suuremmiksi. Siksi kansanedustajaan yhteys, ei pikkupähkinöiden (annettujen resurssien puitteissa) toimivaan. Pitää osata tietää keneen yhteys eikä jäädä liian alas organisatorisesti valittelemaan.
ei suunniteltaiskaan. Rahat menevät täysin eri momentilta ja ovat ihan eri asia.
Ennenkuin uskot lapsesi juttuja, sinun on viisainta käydä itse katsomassa.