Nyt olen ihmeissäni. Vai onko teille tuttua tällainne?
Eli tänään sain postissa takaisin joulukortin. Saaja (siis kenelle olimme kortin laittaneet) oli kirjoittanut siihen, että ei vietä joulua, koska on nykyään jehovan todistaja.
Kyseessä perhe, jonka kanssa näemme vuosittain sukujuhlissa, mutta tuollaisista ei toki yleensä puhuta.
Kommentit (21)
kaikki viittaukset jouluun ja laitat saman kortin takaisin. Kirjoitat vaikka Mukavaa vuoden loppua ja seuraavan alkua!
jehovat kun eivät juhli, joulua, pääsiäistä, synttäreitä, hautajaisia, eikä mitään rippi ja kastejuhlia.
Katsos uudelleen: S-U-K-U
Ja mistäs tietää, milloin ovat lahkoon liittyneet. Varmaan juhlien jälkeen.
Vastaus ap:n kysymykseen: ei ole tuttua, vaan todella outoa.
Fiksumpi tapa olisi ollut vaikka soittaa tuosta joulun viettämättömyydestä ja heittää kortti roskiin. Kortin takaisin lähettäminen on vähän tökeröä.
on "juuri kääntynyt" jehovantodistaja? Ihmisille tulee aina tuollainen vaihe kun "keksii jotain uutta", olkoon se sitten karpiksi alkaminen, uskoon tulo, kuukupin käyttäminen, seksuaalisen suuntauksen vaihtuminen tmv. Eli ollaan ihan pilvessä siitä "uudesta elämästä" ja se sitten menee yli. Sukulainen varmaan elää sitä vaihetta ja palauttaa joulukortin jne. mitä tuskin tekisi esim. 2-3 vuoden kuluttua kun asia että on jehova on jo "arkipäivää".
tuli mieleen, että taitaa olla melkoinen kriisi menossa asian suhteen.
Vakavasti puhuen yrittivät kai noin kertoa, ettei kortteja tarvitse jatkossa lähettää. Tosin en ymmärrä, miksi ei voinut heittää sitä roskiin ja kertoa joskus kasvokkain tilanteesta. Nykyään on niin tyypillistä, että mitään ei saa antaa tai tuoda, ei edes postikorttia, koska ne lahjat ja tavarat ja kortit koetaan loukkauksina. En tosiaan ymmärrä, miksi Jehovan todistaja ei voisi omata hyviä tapoja. Jos ovat aiemmin ottaneet kortit vastaan, niin olisivat toki voineet jo ennen joulua kertoa tilanteesta. Mitä te teette käytetyllä kortilla? Tavallaan tuolla keinolla tuotetaan lähettäjälle tahallaan paha mieli.
Itse lähettelin pienenä kirjekaverilleni joulukortteja, vaikka ei todellakaan ollut kristitty. Lähettipä itsekin minulle kortteja joulun tietämillä. Oli niin hyvätapainen ja sivistynyt, ettei välittänyt minun typeryydestäni, eikä välttämättä edes pitänyt minua typeränä vaan vain henkilönä, joka halusi muistaa oman kulttuurinsa tavoin. Oli tosi ilahtunut, kun sai kortin minulta kiinalaisena uutena vuotena pari vuotta sitten. :) Puolin ja toisin voidaan joustaa ja olla kohteliaita.
ole tuttua, mutta ehkä kukaan meidän tuttavistamme/sukulaisistamme ei ole vaihtanut uskontoaan lähiaikoina...
Jehovat eivät halua yleensä osallistua mihinkään, minkä heidän uskontonsa kieltää, joten on tuo siltä pohjalta ihan ymmärrettävää. Kohta voi olla sitten käännytysyritykset edessä...
Taitaa tosiaan olla joku kriisi asian kanssa. Ehkä heitä on painostettu liittymään =((
saako ne tonttulakkiset lapsikuvat lähettää takaisin, jos kärsii lapsettomuudesta? Tai allergiselle lähetetyt lemmikkieläinkortit? Tai seimikortit, jos on ateisti?
jotka kyllä ottavat kieli pitkällä vastaan joululahjoja, mutta eivät katso voivansa antaa niitä muille. Että sellainen vakaumus.
jehovat kun eivät juhli, joulua, pääsiäistä, synttäreitä, hautajaisia, eikä mitään rippi ja kastejuhlia.
Siis kun kysessä jonkun vanhemman ihmiset pyöreät juhlat ym. Myös häihin ja hautajaisiin on osallistunut. Mutta joulua ei juhli, sen tiedän. Ei ap.
on siis hänelle uusi ja ottaa kaiken kirjaimellisesti. Jessuilla juurikin on lähes lahkomainen uskonto. Perheestäkin potkitaan pois väärinuskojat. Joten en ihmettele yhtään, että on palauttanut joulukortin. Luultavasti pitää sinua syntisenä ja seuraansa kelpaamattomana.
Ap:lle: Minusta tuo oli tiedotusluontoinen asia. Eli tästlähin tiedät, etteivät vietä joulua eivätkä toivo muistamista jouluna.
Mun tuntemat jehovat eivät ole myöksään osallistuneet mihinkään suvun tapaamisiin tai juhliin.
Mä ottaisin tuosta herneen nenään niin pahasti, että katkaisisin koko ystävyyssuhteen. Mikä se semmonen ystävä on, joka ei voi tuollaista asiaa suoraan sanoa vaan on pakko loukata?!
tökerö ele tosiaan.... meillä suvussa myös jehovantodistaja, jolle pitää aina muistaa olla lähettämättä joulukortti..! Ihan mukavia immeisia ainakin kun ollaan vaan pinnallisesti tutustuttu.
---Niin ja koittakaa hyvät ihmiset muistaa, että jehova tarkoittaa jumalaa, eli kuullosta hyvältä kun jehovantodistajia kutsutaan "jumaliksi"!
parempi kuolinpäivä kuin syntymäpäivä
parempi kuolinpäivä kuin syntymäpäivä
kiitti vastauksesta!
parempi kuolinpäivä kuin syntymäpäivä
kiitti vastauksesta!
kyllä, jotenkin noin kai sanotaan jossain kohtaa Raamattua?
jehovat kun eivät juhli, joulua, pääsiäistä, synttäreitä, hautajaisia, eikä mitään rippi ja kastejuhlia.