Kaikki ystävät jättäny vauvan myötä... :(

Itselläni ystävät eivät kaikonneet vielä raskausaikana, mutta nyt esikoisemme syntymän jälkeen on yhteydenpito ollut aika hiljaista (puolin ja toisin). Olen kerran nähnyt ystäviäni tyttöporukalla, jolloin yksi ystävistäni innostui kertomaan, kuinka ärsyttävää on kun hänen työpaikalleen tullaan kirkuvien vauvojen kanssa. "Jättäisivät ne vauvat kotiin, jos eivät osaa olla huutamatta!". Tuon avautumisen jälkeen viimeistään minulle selvisi kuinka kaukana elämäntilanteemme ovat toisistaan.



Vaikka tiedostin, että vauvan tulo on totaalinen elämänmuutos, tuli silti pienenä yllätyksenä, kuinka yksin sitä joutuukan olemaan tässä alkuvaiheessa! Pakkasella yksin kotona vauvan kanssa. Kaikinpuolin ole onnellinen tilanteestani kuitenkin, mutta joskus tuntee olonsa yksinäiseksi. :(

Ei helppoa, mutta onnistunee ennen pitkää.



Mulle kävi myös lähes noin, mutta jälkikäteen olen melko avoimesti puhunut parin kaverini, kanssa, ikisinkkuja ja lapsettomia.



Se vaan on niin, että jos et erityisen lapsirakas ihminen ole, niin toisten vauvat ja pikkulapset ovat aikas boring. Ne ei vaan kiinnosta ja jotkut ei jaksa niitä nähdäkään, ei varsinkaan omassa kotona eipä juuri lapsen vanhempienkaan kotona. Ja mä ymmärrän heitä, vaikka itsellä 3 lasta on.

on tosiaan aika puuduttavaa seurattavaa muille ihmisille. Itselläni on kolme kouluikäistä lasta enkä jaksa hirveän pitkiä aikoja olla pikkulapsiperheissä kylässä tai pitää heitä vieraina - ellei ole "pakko" eli ovat sukulaisia.



Pari kaveria on sellaista, että heiltä sujuu imetykset ja vauvan nukkumaanlaitot "siinä sivussa" eli voi jutella samalla, vaikka vähän katkonaisesti. Mutta useimmilla ystävillä on se touhu niin uusavutonta, että koko ajan on jotain sähellystä päällä vauvan/taaperoiden ruokailun kanssa tai nukuttamiset on tuntikausien sessioita.



Mielelläni kyllä noitakin kavereita näen kodin ulkopuolella tai juttelen puhelimessa, jos mulle soittelevat. Näille uusavuttomille ei myöskään koskaan ole hyvä aika soittaa, koska on joku parsanhöyrytys tms. meneillään.

Mun kokemus on, että lapsia saaneet kaverit katoavat joko hitaasti tai nopeasti mutta varmasti. Eivät he jaksa olla enää kiinnostuneita lapsettoman ihmisen mitättömästä elämästä, korkeintaan häntä pyydetään baariseuraksi kerran vuodessa, koska hänellähän ei muuta olekaan kuin aikaa. Lapsia saaneet kaverit alkavat pitää yhteyttä vain muihin lapsiperheisiin ja vanhat kaverit saavat jäädä. Eli kaveruus kestää just niin kauan kuin lapseton jaksaa yksipuolisesti pitää yhteyttä.

Minullekkin kävi niin...



Raskaaksi kun tulin, kukaan ei enää pyytänyt reissuihin tai mihinkään.. Ajattelivat etten lähe kuitenkaan, mutta varsinkin alkuraskaudessa ja puolevälin jälkeenkin, olisin ihan hyvin voinut lähteä ja tehdä kaikeinlaista:)



Itse yritin kyllä pysyä mukana vielä raskausaikana, mutta vauva-aika vei sitten ne viimeisetkin kaverit. Itse sain kaksoset ensimäisinä lapsina, ja aika kului kyllä heitä hoitaessa.

Mutta äkkiä huomasin, että ei minuakaan juurikaan enää kiinnostanut sinkkujen elämä, meidän elämät eivät kohdanneet ollenkaan.



Joten, olin tosi yksin kaksosten vauva-aikana.



Kolmannen syntyessä, lähdin puistoihin ja kerhoihin, ja sieltä yllättävästi sain muutaman todella hyvän ystävän ja monta tuttua.

Aika menee paljon perheellisten ihmisten kanssa, ja aika harvan vanhan ystävän kanssa enää ollaan kauheesti tekemisissä. Mutta voi olla, kunhan hekin lisääntyvät, niin elämät taas kohtaavat:) Tai sitten ei, onneks olen niin onnellinen että minulla on ne muutamat hyvät ystävät joiden kanssa jakaa elämän surut ja ilot:)

että aluksi en ottanut ystäviini yhteyttä. Vauvalla oli paha koliikki ensimmäiset 2kk eikä minulla vaan rahkeet riittänyt mihinkään muuhun. Toisaalta ystävieni yhteydenotot olivat myös aika ajattelemattomia, kuten baariin kutsu vauvan ollessa 2vko vanha.



Kuitenkin aloin ottaa yhteyttä kun koliikki oli helpottanut. Kukaan ei ikinä kerkeä tulemaan meille tai jutella silloin kun soitan. Aina luvataan soittaa myöhemmin ja nähdä, mutta tätä ei ikinä tapahdu. Saan aina itse soitella perään.



Ja siis eniten minua ihmetyttää, että ennen lasta olimme vapaa-aikana kahden rakkaimman ystäväni kanssa lähes aina. Eikä tarvinnut olla kummempaa kuin istua jonkun luona kahvilla. Vauva on nyt 8kk eikä nistä ystävistäni ole kuin toinen käynyt meillä kerran. Ja toisen luona olen käynyt pari kertaa.



Mielestäni en kyllä ihmisenä ole muuttunut niin paljon että seurassani olisi nyt jotenkin erilaista. Osaan keskustella muustakin kuin lapsestani ja lapsettomien ystävieni kanssa muista asioista puhunkin tai puhuisin.



ap

Olen aikaisemminkin täällä kirjoittanut että minulla on ehkä kaksi tosi hyvää ystvää säilynyt lapsuudesta asti. Vaikka nähdään harvoin ei koskaan ole ongelmia juttujen sun muiden suhteen. Tuntuu kuin edellisestä näkemisestä ei olisi kuin päivä.

heitä aina oikeinä ystävinä. Ystäviä oltu reilut 5 vuotta. Ja siis ennen vauvaani olimme lähes päivittäin tekemisissä.



ap

on käymässä samoin. Pari lapsetonta ystävää välttelee minua nyt kun minulla on vauva. Ollaan oltu kavereita parikymmentä vuotta jo, mutta nyt ei seura enää tunnu kelpaavan. Toinen on sinkku ja toinen on vapaaehtoisesti lapseton.



Kumpikaan ei ole käynyt kertaakaan kylässä tai kutsunut kylään, vaikka vauva on jo 7 kuukautta! Kaupungilla ollaan nähty pari kertaa tänä aikana minun aloitteestani. Kyläänkin olen kutsunut, mutta koskaan ei sovi.



Valitin tästä asiasta jo aiemmin täällä, vastaus oli, että näin se menee. Pitää hankkia uusia kavereita.

jos eivät ole kiinnostuneita enää, erilainen elämäntilanne vaikuttaa moniin, niin etsi itsellesi uudet ystävät!

Lapsen kanssa on helppo tutustua muihin samanikäisten lasten äiteihin ja samalla on sitten alkuvaiheeseen sopivasti keskusteltavaa niistä lapsistanne. Siinä huomaa aika helposti ketkä puistotutuista tai perhekahvilan ja -kerhojen äideistä ovat samalla aaltopituudella.

Itselläni ei ollut omalta asuinalueeltamme yhtään ystäviä -tai edes tuttavia ennen lapsen syntymää, nyt tilanne on muuttunut. Pidän tietysti yhteyttä muihinkin ystäviin/ystäväperheisiin, mutta kyllä ne lapsettomat yleensä jossain vaiheessa ajautuvat vähän kauemmas. Mahdollisesti lasten kasvaessa ovat taas läheisempiä, jos äiti ei täysin ripustaudu lapsiinsa vaan pystyy liikkumaan ulkona ilman lapsiaankin.

elämät ovat niin toisesta maailmasta että se luonteva kanssakäyminen tahtoo jäädä. Ei se ole kenenkään syytä ja katkeraksi vaan tulee jos jää sadattelemaan niitä kavereitaan. Varmaan ne kaveritkin haluaisivat olla yhteydessä mutta ehkä eivät osaa pyytää pienen vauvan äitiä minnekään kun ajattelevat ettei se kuitenkaan lähde, tai eivät osaa mennä kyläilemään vauvaperheeseen kun tuntuu että siellä on aina joku ruoka- tai päiväuniaika missä vieraat ovat tiellä.



Paras varmaan olisi jos nuori äiti itse keksisi jonkun menon mitä vaikka ehdottaisi kavereilleen, heidän on helpompi sellaiseen lähteä mukaan. Kyllä se vielä helpottaa, kun lapset kasvaa niin elämä ei enää samalla tavalla pyöri niiden ympärillä. Mutta totta vaan on että helpoin on aina seurustella niiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

ihanista viesteistä! Nyt päätin, että rupean enemmän olemaan yhteydessä kavereihini joilla myös lapsia tai lapsi. Jospa saisin heistä uusia ystäviä. :)



Tuntuu taas heidän kanssaan näin talvella olevan hankalaa löytää hyvää hetkeä kyläilyyn, kun kaikkien vauvat tuntuvat olevan eri aikoihin päiväunilla. Noh viimeistään kesällä helpottaa.



ap

niin täynnä lastas ja jankutat vaan siitä! Ei seuras kiinnosta.

oletko vielä lapsen kanssa kotona? jos olette käykää perhekerhoissa (puistoissa keväämmällä) sieltä löydät pikkuhiljaa uusia tuttavuuksia joilla sama elämäntilanne kuin sinulla, siinä samassa saa lapsi kuin aikuinen seuraa.

mahdollisesti vanhat ystävätkin tulevat vielä kuvioon mukaan siinä vaiheessa kun he itse saavat lapsia.

itsellä kuin myös usealla muullakin sama tilanne ja yritän kovin etsiä juuri kerhoista uusia tuttuja itselle ja lapselle.

että sattumoisin 7 ystävää oli samaan aikaan lasten kanssa kotona kuin minä olin esikoiseni kanssa kotona (osa ystävistä oli hoitovapailla, osa lopetteli vanhempain vapaansa ja osa aloitteli vapaataan). Koskaan aiemmin eikä koskaan myöhemmin mulla ei ole ollut niin vilkasta sosiaalista elämää. Onneks imetys takasi sen, että ne pullakahvittelut eivät kerääntyneet vyötärölle :-)



En tutustunut kehenkään "vain" äitituttuun, kun omassa ystäväpiirissä oli kylliksi seuraa.

Minulla on paljon äitituttuja, mutta en jotenkin usko heidän jäävän ystäviksi. Toivoisin tosi paljn, että joku vanhoista ystävistäni saisi lapsen. Eräs mieheni vanha ystävä sai hiljan esikoisensa ja miehen juuri pohti, että onpa mielenkintoista nähdä lähtevätkö viilenneet välit nyt samassa elämäntilanteessa lämpiämään. Hänestä siis nyt, samassa elämänvaiheessa, ystävyys punnitaan, kun taas eri elämäntilanteessa etäisyys on luontevaa.