Lue keskustelun säännöt.
Kysymys äideille, jotka eivät välitä (?) lastensa oireilusta?
06.04.2014 |
Täälläkin kun lukee näitä keskusteluita, niin herää kysymys venhemmista, lähinnä äideistä jotka ummistavat silmänsä lastensa ongelmilta, häiriökäyttäytymiseltä, psyykkiseltä oireilulta jne. Mitä päässänne liikkuu? Olen itse äiti ja ehkä vanhanaikaisesti ajattelen äidin olevan kuitenkin se joka perinteisesti on enemmän lapsen huolehtija, ei tietenkään aina näin ole. Isienkin vastaukset toki kiinnostaa. Esimerkiksi toisaalla olevan keskustelun merkittävän lihavan lapsen äiti loukkaantui kun th asiasti huomautti? Kiusaajan äiti jossain ketjussa on raivona koululle? Olen psyk sh ja silloin tällöin hoitoon tulee nuoria aikuisia, josita näkee jo otsaluulla, että ovat vakavasti psyykkisesti sairaita ja vanhemmat ovat hautoneet näitä täysi-ikäisiä lapsia kotona monta vuotta. Eivätkä tajua, näe, halua hyväksyä? Nykyään tosi tavallista, että parikymppinen kundi viettänyt lähes 24/7 aikaansa koneella, pelaten yöt ja nukkuen päivät, äiti kantaa ruokaa huoneeseen ja pesee pyykit. Kun sitten jotain tapahtuu ja kundi toimitetaan hoitoon, on ihan päivänselvää, että sairastaa skitsofreniaa.
Niin miksi ?
Kommentit (68)
Sä olet psyk sh, kaikki eivät ole.
Lähimmäisen, aikuisenkin oireiluun voi tottua, se ei ehkä tunnu niin pahalta kuin mitä se ulkopuolisen silmiin tuntuisi.
Turha sun on oikeasti jeesustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli jos lapsesi/nuoresi ei uskalla poistua asunnosta kolmeen vuoteen, niin se on ihan ok? Tai jos ammattilainen toteaa, että esim. 8-vuotiaalla on 20kg ylipainoa, niin et huolestu hänen itsetunnostaan, kiusaamisriskistä, terveydestä tms, vaan loukkaannut ja syötät lisää sontaa?
En jeesustele, halusin vain tietää ajatuksista. Kiitos sinun aikuismaisesta tavasta suhtautua asiaan :)
Varmasti tiedät ettei siihen ole mitään kaavaa. Nämä asiat tulevat yllätyksenä ammattilaisten perheissäkin. Ehkä sellaiset joilla sairaus kulkee suvussa osaavat ottaa sen tosissaan. Teineillä voi olla vaikka mitä 2oireita2 ja ne kuuluvat vain teini-ikään. Toisaalta sitten, jos et saa lasta ulos ja hoitoon, nii siinäkin kuluu aikaa. Aika harva on valmis heti ensi vihjeistä radikaaleihin tekoihin. Itse yritin saada tuttua aikuista hoitoon. Hänellä oli pahat harhat yms.päällä. Se ei ollut kovin helppoa vaikka tilanne oli erittäin selvä ja hälyyttävä. Myös vei tosiaan aikansa kunnes tajusin, että tyyppi jonka tunsin fiksuna ja järkevänä olikin sekaisin.
Ap, minä olen kysynyt samoja kysymyksiä mielessäni usein.
Olen erityislapsen äiti ja KAIKKIALLA saan kiitosta siitä, että avaan suuni ja pyydän apua. Ihmettelin tätä aikani, mutta sitten eräs päiväkodin työntekijä kertoi, että 99% vanhemmista loukkaantuu, jos esim. ehdottavat ajanvarausta eltolle lapsen ongelmien takia. Ja jokaisessa päiväkodissa on kuulemma ainakin yksi oireileva lapsi, jonka käytöksestä vanhemmat eivät ole moksiskaan koko pk-uran aikana!
Ainakin psyykkisten ongelmien kohdalla moni vanhempi pelkää edelleen häpeää ja leimautumista huonoksi äidiksi ja / tai isäksi. Mielenterveyshoito on edelleen hys-hys-juttuja monen mielestä. Ihmettelen vaan, pitääkö sitä sitten huudella kylällä tai sukulaisissa, että meidän lapsi / nuori käy terapiassa, jos se kerran niin kovasti hävettää. Toisinaan tuntuukin, että ensin pitäisi hoitaa vanhemmat, että pääsisivät häpeäkuvitelmastaa ja vasta sitten lapsi / nuori.
Olen törmännyt työssäni koulussa moneen matkalle uupuneeseen ja heidän vanhempiinsa. Miten helppo onkaan hoitaa asioita sellaisten vanhempien kanssa, jotka ovat sinut lapsensa sairauden kanssa. Voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kyse ei aina ole mielenterveyteen liittyvistä sairauksista, vaan myös muista, fyysysistä sairauksista.
Takavuosilta muistuu mieleeni muuan isä, korkeasti koulutettu, jonka oli tavattoman vaikea hyväksyä poikansa epilepsia. Kyse oli vain jostain "sähköhäiriöstä". Rehtori tiesi asian, mutta ei saanut kertoa opettajakunnalle. Ja kuinkas kävikään: ylioppilaskirjoitusten aikaan poika sai yhtenä koeaamuna ison kohtauksen, tosin kotonaan, mutta nyt oli pakko kertoa. Me opettajat olimme ennen kaikkea vihaisia rehtorille. Mitä olisimme tehneet, jos poika olisi saanut kohtauksen kesken oppitunnin eikä kukaan olisi ollut perillä hänen sairaudestaan. - Samaan aikaan oli toinenkin epileptikko rinnakkaisluokalla. Hän kertoi sairauden puhjettua avoimesti sekä luokkatovereilleen että koulun henkilökunnalle, mistä oli kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi vanhempi ei loukkaantuisi, jos oletus on se, että lapsen kaikki ongelmat johtuvat vanhemmista? Pakko olla jotain vikaa vanhemmissa, jos lapsella on syömishäiriö suuntaan tai toiseen. Joistain alan ammattilaisistakin näkee otsaluusta, mikä niiden asenne on. Ihmettelen, etteivät ammattilaisetkaan näytä voivan joillekin asioille sen enempää kuin "seurailla tilannetta" piirtää painokäyrää ja sanoa "voivoi".
Miten aikuiselle lapselle saa apua, jos hän ei itse sitä halua, vaikka vanhemmat miten huomaisivat ja avaisivat suunsa, kyselisivät asiantuntijoilta jne, mutta lapsi itse vastustaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en välttämättä tarkoittanut kysymyksellä ihan todella vakavia tilanteita tai esim. sitä että oireilu/ongelma havaitaan, yritetään saada apua, muttei saada. Tarkoitan juuri sitä, että jos esim. kylässä oleva lapsi riehuu, kiusaa perheen eläintä tms ja asiasta huomauttaa, niin vanhempi loukkaantuu. Tai jos terveydenhoitaja huomauttaa lapsen lihavuudesta, niin jätetään huomiotta tai loukkaannutaan. On siis ihan eri asia todeta, että lapsella valtava ruokahalu ja ruokamääriä on vaikea rajoittaa kun kysymys lapsesta , kaikki muut perheen lapset nirmaalipainoisia jne, KUIN se, että todetaan "siis voito kuvitella, se idiootti th sanoi meidän Petteriä lihavaksi. Ei hän ole lihava, vaan isoluinen ja lihaksikas".
8: Aikuiselle psyykkisesti oireilevalle lapselle saa apua sillä tavalla, että hälytetään lanssi, toimitetaan päivystykseen, missä lääkäri arvioi ja tekee tarvittaessa pakkohoitolähetteen mikäli kriteerit täyttyy. Jos eivät täyty sillä kertaa ja oireilu jatkuu, ennen pitkää kyllä täyttyvät ja apua saa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 14:57"]
Eli jos lapsesi/nuoresi ei uskalla poistua asunnosta kolmeen vuoteen, niin se on ihan ok? Tai jos ammattilainen toteaa, että esim. 8-vuotiaalla on 20kg ylipainoa, niin et huolestu hänen itsetunnostaan, kiusaamisriskistä, terveydestä tms, vaan loukkaannut ja syötät lisää sontaa?
En jeesustele, halusin vain tietää ajatuksista. Kiitos sinun aikuismaisesta tavasta suhtautua asiaan :)
[/quote]
Nämä on hyvinkin ekstreemejä tapauksia, kuten itsekin varmasti psyk shna tiedät?
Näissäkin tapauksessa on hyvin todennäköisesti yritetty kotona jotain tehdä, mutta kuinka kontrolloit tai lähetät mihinkään laitokseen aikuista ihmistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aa, eli soitetaan ambulanssi että 22 vuotias ei poistu kotoa. Mitähän tekisivät? Eivät ainakaan lähettäisi autoa.
koska joskus vanhemmatkin voivat olla oikeessa.
Mutta sullahan oli vain räikeitä esimerkkejä, joissa vanhemmat selkeesti tuudittautuneet "tommonen toi vaan on" ajatteluun.
Onhan se parempi, että edes parikymppisenä saa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvä jumala taas näitä reaktioita. On olemassa vanhempia, jotka ei oikeasti VÄLITÄ. Haluaisin tietää mitä nämä ihmiset ajattelevat? Ei ole mitenkään tavatonta, että nuori käyttää kamaa, ei opiskele, ei tee töitä, asuu himassa ja vanhemmat kustantaa kaiken. jos tästä sanoo, niin vanhemmat vetää herneet nenään. Ja vastaus on "en jaksa, olen yrttänyt" ja meno jatkuu. Okei, kuulen vastauksen "en jaksa", mutta silti mahdollistetaan syrjäytyminen ja rahoitetaan käaman käyttö eli minun mielestäni suomeksi sanottuna, ei VÄLITETÄ.
Ja yritän nyt kysyä, miksi?
Ap
Niin, miksi?
Äitini oli tuollainen varsinkin nuorinta veljeäni kohtaan. Ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota tai komentanut tekemään mitään, lähinnä enemmän vihjaili tai piilovittuli. Kun siskot sitten pistimme veljen liikkeelle, veli alkoi parkua ja äiti pelasti tilanteen, jolloin tyyppi pääsi karkaamaan joko naapuriin tai takaisin tietokoneelle. Aika usein jouduin itse komentamaan veljeäni siivoamaan jälkensä ja nappasin ihan tukasta kiinni, jollei totellut. Yhdenkin kerran olin siivonnut vessan ja jätkä tuli kuselle ja teki renkaan ohi. Kun sanoin, että siivoaa jälkensä, niin veljeni lällätti että olen bakteerikammoinen. Koska olin muutenkin kuormittunut perheeni lasisesta meiningistä ja olin kiinnitetty sisäkön virkaan ja stressasin koulua, minulla pimeni ihan täysin ja tukasta kiinni pitäen pistin veljeni siivoamaan jälkensä - jonka jälkeen äiti pahoinpiteli minut kun muut perheestä naureskelivat miten oikeassa veljeni oli sanoessaan minua bakteerikammoiseksi.
Myöhemmin tietokoneellaoleminen muuttui täysipäiväiseksi, ja veljeni saattoi nostaa puhelimen luurin ylös ettei se häiritse pelaamista. Joskus kun soitin linja-autoasemalta miten pääsen kotiin, niin en saanut millään ketään kiinni kun luuri tuuttasi kaiken aikaa varattua.
Myöhemmin veljen kotikasvatus kostautui koulussa rankkana kiusaamisena, jolloin ongelmat kotona pahenivat. Äitini ei koko aikana kiinnittänyt minkäänlaista huomiota veljeeni, eikä huomannut muutenkaan miten itkuiseksi se muuttui ihan vuodessa, puolessa. Lopulta kun opettaja osallistui kiusaamiseen, äiti pakotti veljen viimeiseksi puoleksi vuodeksi kouluun ennen koulunvaihtoa.
Itse olisin äitinä lopettanut sen ryyppäämisen, laittanut koko porukan tasaväkiseen kasvatukseen, pitänyt paremmin lasten puolia ja kiinnittänyt ongelmiin huomiota.
Kaikken parasta oli, että paras ystäväni jäi kiinni silloisen poikaystäväni kanssa. Se oli teinille maailmanloppu, ja kun itkin tapahtumaa, äiti alkoi matkia parkumistani ja sanoi ihan suoraan, että et kai halua sitä jätkää takaisin enää. Viikkoa myöhemmin kun tulin kotiin, sama "ystäväni" oli meillä keittiön pöydän ääressä ja itki murheitaan - äitini tiukassa halauksessa.
Joskus mietin miksi olen koko remmiin enää missään yhteydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 16:14"]
Voi hyvä jumala taas näitä reaktioita. On olemassa vanhempia, jotka ei oikeasti VÄLITÄ. Haluaisin tietää mitä nämä ihmiset ajattelevat? Ei ole mitenkään tavatonta, että nuori käyttää kamaa, ei opiskele, ei tee töitä, asuu himassa ja vanhemmat kustantaa kaiken. jos tästä sanoo, niin vanhemmat vetää herneet nenään. Ja vastaus on "en jaksa, olen yrttänyt" ja meno jatkuu. Okei, kuulen vastauksen "en jaksa", mutta silti mahdollistetaan syrjäytyminen ja rahoitetaan käaman käyttö eli minun mielestäni suomeksi sanottuna, ei VÄLITETÄ.
Ja yritän nyt kysyä, miksi?
Ap
[/quote]
Luuletko todella, että joku äiti joka ei välitä lapsestaan oleskelisi vauva-palstalla, saati avaisi tälläistä ketjua?
Toki heitä on, valitettavasti. Emme voi vastata heidän puolestaan. Tiedän kuitenkin, että aina oireilua ei läheltä näe.
Ap on ilmeisesti 30v, kaikki tietävä ja lapseton. Lisäksi uskot "koulutuksesti" antavan sinulle ihmeellisen näkemisen ja tietämisen lahjan. Suurin osa ihmisistä on tavalla tai toisella hyvinkin erilaisia eri iässä, ja eri elämäntilanteessa. Suurimmasta osasta tulee oikein hyviä kansalaisia, riippumatta siitä mitä mieltä ap on. Miksi edes hakeuduit alalle, onko sinulla mielenterveydellisiä ongelmia?
En osaa ottaa kantaa miten yleistä on, ettei vanhemmat puutu mitenkään lapsensa ilmiselviin mielenterveysongelmiin, varsinkin kun murkkuiässä ja myöhemmin pitäisi jo suuntautua hyvinkin kotiipiiristä ulospäin.
Terkkarit kuitenkin näkevät paljon. Suurin ongelma on tänäpäivänä mielestäni vanhempien totaalinen välinpitämättömyys lastensa ylipainoa kohtaan. Heillä ei ole ruokavalio kunnossa, ei mitään liikunnallisia harrasteita...jos asiasta sanoo nätisti, nämä vanhemmat vastaavat suvussa olevan "tällaisia geenejä" tai "nuoren olevan pikkasen pyöreä". Asiaa vähätellään ja siihen ei todellakaan haluta puuttua siellä missä pitäisi. Kytevä kansanterveydellinen pommi. Aiheuttaa myös psyykkisiä ongelmia, kiusaamista, syrjäytymistä jne.
Jopa ekaluokkalaisissa on aivan liikaa lihavia lapsia.
Olen 38-vuotias, 3 lasta.
Miksi 16 on noin aggressiivinen? Ei ole kysymys mun mielipiteestä, vaan mua kiinnostaa mikseivät jotkut äidit välitä? Rajojen asettamisesta, lapsen terveydestä, lapsen tai muiden ihmisten turvallisuudesta jne. Ihan simppeli esimerkki: Taapero istuu vaunuissa pakkasella ilman tumppuja, kun "ei se kuitenkaan niitä pidä, vaan repii pois jos ne puen". Totta helvetissä lapsella pitää olla asianmukainen vaatetus, halusi tai ei. Sitten ne tumput puetaan vaikka 40 kertaa. Tai sitten pentu on kipeä ja ravataan tk-lääkärillä, jatkuvua antibioottikuureja päällä jne.
Tai, ekaluokkalainen on koulun jälkeen iPadilla 6h, rajaton mahdollisuus surffata Youtubessa katsomassa ampumisvideoita/pornoa jne, mutta ei se haittaa kun Salkkareissakin näkyy joskus pippeli.
Tästä voidaan sitten mennä vakavampiin aiheisiin, kuten mielenterveysongelmiin, mutta ihan yleisellä, arkipäiväisellä tasolla monet vanhemmat ovat välinpitämättömiä ja musta olisi mielenkiintoista kuulla, miksi esim. 35-vuotias, koulutettu, työssäkäyvä, harrastuksia omaava , normaali terve äiti ei välitä?
Kiitos asiallisista vastauksista.
Ap
Sh ja ei tiedä ettei tumppujen olemattomuudella ole mitään tekemistä flunssan ja antibioottikuurien kanssa...
Limakalvoilla on aina viruksia vaanimassa, että saisivat yliotteen isännästä. Vilustuminen ei aiheuta tautia, mutta laskee vastuskykyä alentamalla limakalvojen verenkiertoa ja hapetusta (kylmässä verisuonet supistuvat) ja peli on selvä.
Stressi, väsymys (unenpuute), alkoholi (humalahakuisena), muut sairaudet, tietyt lääkkeet (esim. immunosuppressorit) alentavat myös vastustuskykyä.
Ok, mä luovutan. Nyt ois ollut vaan tilaisuus ihan asiasta avautua kaikke ne, jotka mesoaa täällä siit, miten naapuri kehdaanut valittaa lasten käytöksestä tai opettaja huomioinut lapsessa jotain mikä ei ole mahdollista jne.
Mutta hei, kivaa kevään jatkoa :)
Ap
Kyllä. Ja jos työpaikoilla olisi vähemmän työtä, ei olisi kiirettä. Ja jos liikenteessä olisi vähemmän autoja, ei tarvitsisi varata aikaa matkoihin. Ja jos kaupassa olisi vähemmän asiakkaita, ei tarvitsisi jonotella. Kysymys on siitä, miten ihminen sopeutuu yhteiskuntaan, kouluun, duuniin, jne jne.