Lue keskustelun säännöt.
Äiti laittoi välit poikki
02.05.2014 |
Muutama päivä sitten alkoholisoitunut äitini kirjoitti minulle dramaattisen kirjeen, jossa haukkui minut takinkääntäjäksi, petturiksi ja toivoi kuolemaani.
Olen 18-vuotias, asun omillani itseäni vanhemman (ihanan) avomiehen kanssa ja elämäni luistaa paremmin kuin koskaan ennen. Vanhempani erosivat kun olin parivuotias. Äiti muisti aina haukkua isääni ja yritti syyllistää häntä ties mistä. Isäni taas ei puhunut mitään äidistäni, vaan jatkoi elämäänsä ja meni uudelleen naimisiin mukavan naisen kanssa. Äitini taas riekkui baareissa -olin 4-vuotias kun äiti jätti minut ja vuotta nuoremman veljeni yksin kotiin, sillä baariin oli pakko päästä. Baarikierroksiin kuului myös kovien huumeiden käyttöä. Äitini toi mukanaan ties mitä huumehörhöjä, eikä koskaan tuntenut tekevänsä mitään väärin. Päihteet ja riekkuminen menivät lapsien edelle.
Teinivuosinani äitini haukkui ja pilkkasi minua. Kotona eläminen oli tuskaa. Yksikin poikkipuolinen sana, ja äiti oli valmis heittämään pihalle. Isästä ei saanut sanoa hyvää sanaa, eikä häntä saanut puolustaa kun äiti kännissä alkoi häntä haukkumaan. Työttömänä äiti oli yli kymmenen vuotta, jotta olisi aikaa istua tietokoneen ääressä virtuaalitodellisuudessa kaljaa juoden.
Äidilläni on myös uskomaton tapa keksiä omia juttujaan. Kun vanhempani olivat vielä yhdessä, koira puri äitiäni korvaan. Pian äiti väitti, ja uskoi itsekin, että isäni oli purrut häntä. Vastaavia tapauksia on niin paljon, etten jaksa niitä tähän listata. Muutenkin tästä on jo tullut romaani.
Koska olin vanhin lapsi ja ainoa tytär, kaikki vastuu kaatui harteilleni. Ruoanlaitto, siivous, vauvan hoito kun äiti teki vielä kolmannen lapsen. Vuotta nuorempi pikkuveljeni teki päivittäin tasan yhden kotityön (astianpesukoneen tyhjennys) ja se riitti. Hän on äitini kultapoika joka on paras kaikessa. Itse vaihdoin 9-vuotiaana nuorimman pikkuveljeni vaippoja, kun äiti nukkui humalaansa pois.
Ilmeisesti äiti ei kykene hyväksymään pärjäämistäni. Elämäni on loistavaa ja suhteeni isääni on terveellä pohjalla. Äiti kehtaa syyllistää minua siitä, etten ole tuonut poikaystävääni näytille. Miksi veisin? Miksi haluaisin hänen olevan missään tekemisissä tämän hullun, persoonallisuushäiriöisen alkoholistin kanssa, joka tuhosi itsetuntoni ja kuvittelee, että olen kiitollisuudenvelassa hänelle.
Välien poikki laittaminen harmittaa minua vain kahdesta syystä: en itse ehtinyt tekemään sitä ensin, eikä äitini anna minun nähdä nuorinta pikkuveljeäni, jonka käytännössä kasvatin. Onko mitään tapaa, jolla pääsisin näkemään häntä? Voiko äitini tehdä näin? Itse olen harkinnut lastensuojeluilmoituksen tekemistä. Veljeni isä on asiallinen ihminen ja minusta olisi parempi, että hän asuisi siellä.
Äitini itse on annettu adoptoitavaksi ja hän kertomansa mukaan, uskoo ken haluaa, joutui huonoon perheeseen. Hän siis eli huonon lapsuuden ja sen sijaan, että hän olisi antanut minulle hyvän lapsuuden, hän riisti sen minulta. Ja nyt hän laittaa välit poikki, ja sanoo että se on minun syyni ja minun pitäisi korjata asiat. En koe olevani vastuussa mistään. Itse hän on petinsä pedannut.
Onko muilla kokemuksia välien rikkoutumisesta äidin kanssa?
Kommentit (18)
On kokemusta, mutta laitoin itse välit poikki kestettyäni henkistä pahoinpitelyä koko siihen astisen elämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kokemuksia, mutta hienoa että olet pärjännyt hyvin vaikeasta alusta huolimatta.
Onpas sinulla karmea äiti, ihmettelen että sinua ja veljeäsi ei annettu erossa isälle. Onnea että olet selvinnyt noin hyvin, toivottavasti veljesikin on! Mitä tulee tähän kaikkein nuorimpaan veljeesi, niin mielestäni voisit aivan hyvin tehdä hänes ls-ilmoituksen. Jos äitisi elämä on edelleen yhtä sekaisin, ei hän ole kykeneväinen kasvattamaan veljeäsi (joka nyt lienee noin 9-10v.).
On kokemus. Pääsiäisenä katkaisin itse välit äitiini, kun ei suostu lopettamaan juomista minkään vuoksi. 15 vuotta elämästäni hyysäsin ja annoin uusia mahdollisuuksia. Nyt tuli mitta täyteen kun syntyy oma lapsi, enkä aio laittaa vahinkoa kiertämään. Olkoon yksin sitten.
Sinuna tekisin ls ilmoituksen, koska aina lapselle ei ole paras olla kotona. Silloin tapaamisetkin onnistuu, kun olet lähisukua.
Voisit mennä sosiaalivirastoon ja kertoa tuon minkä avauksessasi kirjoitit.
Pikkuveljellesi ei ole hyväksi kasvaa dokaavan narkin kanssa. Pelasta pikkuveljesi.
Jos et ole valmis menemään sossujen luo niin kerro veljen isälle kotinne todellisuus ja se että olet hänet vauvasta asti hoitanut.
Jos lapsen isä välitää lapsestaan hän tekee kaikkensa saadakseen lapsen pois hulttioäidiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säästä se kirje niin sinulla on dokumentti joka voi auttaa pikkuveljeäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kokemusta:, laitoin välit poikki kun äitini valitteli, että hänen elämänsä on mennyt pilalle, kun on joutunut hoitamaan lapsiani. Siinä vaiheessa 7 ja 4 vuotiaat poikani olivat olleet hänellä hoidossa yhden iltapäivän ja yhden yön, hänen omasta pyynnöstään. Ei tarvinnut sen jälkeen pilata mun kanssa elämääni. Mutta siis alkoholisti oli hänkin, viina puhui tuolloinkin...
Olen pahoillani puolestasi, mutta elämäsi on helpompaa ilman tätä marttyyria. Säilytä kirje. Onko veljelläsi puhelinta? Pystyisikö veljesi isä auttamaan näekemispuolessa? Jos vähääkään pelottaa veljesi olot niin tee lastensuojeluilmoitus, joku saisi katki kierteen ettei enää veljesi tarvitsisi kärsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todella pahoillani kaikesta siitä, mitä olet joutunut kokemaan. Veljesi vuoksi suosittelen lastensuojeluilmoituksen tekemistä.
Sä olet todella onnekas! Itse haaveilen, että äitini laittaisi välit poikki. Itse en sitä voi tehdä, koska kyseessä on niin sairas ihminen, että pelkään mitä hän tekee jos poikkasen välit. Sen pitäisi olla hänen oma ideansa, jottta välit oikeasti menisivät poikki! Vainoaminen, esim, olisi vähintä mitä hän tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP
Vanhempi pikkuveljeni pärjäilee kotona. Suurimman osan päivästä hän viettää koulussa ja sen jälkeen kavereidensa kanssa. Nuoremman pikkuveljen isä asuu aivan lähellä ja veli viettää mielellään siellä aikaa. Voisin ottaa hänen isäänsä yhteyttä, tiedän että hän antaisi minun nähdä veljeäni, mutta en voi realistisesti odottaa, että pikkuveljeni ei vahingossa kertoisi äidilleni. Tällöin veljeni isä ei enää saisi nähdä häntä, ja luultavasi kummankin veljeni elämä vaikeutuisi, kun äiti tietäisi heidän tavanneen minua.
Ls-ilmoituksen tekeminen tällä hetkellä vain on hankalaa. Äiti ei ole liikkunut baareissa sen jälkeen kun nuorin veljeni syntyi, sillä hän jäi koukkuun second life -nimiseen peliin. Hän siis ryyppää kotona. Kavereiden htlkäämisen vuoksi myös narkkariystävät ja sitä myöten huumet jäivät. Joskin kolmiolääkeitä on vedellyt alkoholin kanssa. Nyt työkkäri on myös laittanut hänet vuodeksi töihin. Töitä on vain 3 kertaa viikossa ja äiti ryyppää käsittääkseni kaikkina vapaapäivinä. Viimeksi kun työkkäri laittoi hänet töihin, hän meni työpaikalle usein umpikännissä.
Kirje ja skype-keskustelut ovat kaikki tallessa. Voiko lastensuojeluilmoituksen tehdä kasvotusten sosiaalityöntekijän kanssa?
Sinulle on vaan hyväksi, ettet ole enää misään tekemisissä äitisi kanssa. Voit kyllä käydä puhumassa LS-viranomaiselle veljesi tilanteesta , niin jos vaikka jotain tukitoimia saisi. Tai jos pikkuveli voisi muuttaa isänsä luokse.
Minä älysin loptattaa äitini kanssa yhteydenpidon vasta 26-vuotiaana, ja ihan turhaa käytin elämääni äidin kuuntelemiseen. Äiti on masentunut juoppo , joka vaihtaa miehiä muutaman vuoden välein, esittää aina kaltoinkohdeltua herttaista naista alkuun että saa miehen nalkkiin. Lapsuuteni aikana minulla oli ties kuinka monta "isäpuolta".
Oma isäni erosi äidistäni kun olin 3 vuotias ja hänellä on nyt toinen perhe. Äiti ei antanut isän juurikaan tavata minua, mutta sekin olen kuullut vasta aikuisena. Minulle äiti sanoi, että isä ei halua tavata minua.
Minä olin äidille ystävä, kuuntelija ja piika. En saanut koskaan hellyyttä enkä huolenpitoa, vaan minun piti huolehtia äidistä. Sisaruksia ei ole.Ystäviä en voinut koskaan viedä kotiin , koska äiti oli mustasukkainen jos vietin aikaani jonkun muun kanssa. Eli ei minulla oikein ystäviä edes ollut.
Sairastuin 14-vuotiaana anoreksiaan ja jouduin vuodeksi sairaalaan.Siellä sain ystäviä ja tapasin aikuisia, jotka huolehtivat. Ja opin syömään. Se taisi olla pelastukseni. Terapiassa kävin 4 vuotta ja 19-vuotiaana muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan että pääsin äidistä eroon.
Äiti uhkaili itsemurhalla ja haukkui minua lyttyyn kaikki vapaa-ajat, mutta silti jotenkin säälin äitiä niin , että vasta 26 vuoden iässä kun itse olin raskaana , tajusin pistää välit täysin poikki.
Minulla on nyt 2 ihanaa pientä tyttöä ja hyvä mies . Ja mikä on aivan mahtavaa , minulla on anoppi joka on niin äidillinen, huolehtiva ja huumorintajuinen, että tuntuu kuin olisin vihdoin saanut äidin. Anoppi auttaa kun en tiedä miten toimisin tyttärien kanssa . Minulla ei ole oikein kykyä suuttua tai sanoa ei, olen joutunut opettelemaan sitä. Tunnen kauheaa syyllisyyttä kaikesta ja olen sellainen arka ja vetäytyvä luonne. Äitiys on olllut vaikeaa, kun oma äiti oli tuollainen. Onneksi mieheni on hyvä isä , minä sitten räpiköin tässä äitiydessä jotenkuten. Koitan antaa tytöille taljon läheisyyttä ja hellyyttä , mutta taata myös sen , että heillä on ystäviä ja rauhaa leikkiä.
Anopilla on 5 lasta ja kaikki ovat niin tervejärkistä sakkia , että sitä perhettä kun katsoo , tulee aina haikeus. Mikä oikeus minun äidilläni oli viedä minum lapsuuteni ? Miksei isä vaatinut minua itselleen ? Miksei kukaan tehnyt lastensuojeluilmoitusta ? Minä en päässyt monena päivänä edes kouluun , kun äiti vaati minut jäämään seurakseen. Äiti tukisti minua niin , että hiuksista lähti tukkoja ja välillä oli kädet mustelmilla kun äiti puristi ja kiskoi. Silti kukaan ei koskaan kysynyt minulta , mitä minulle on tapahtunut.
Vaikka olen nykyään onnellinen, minuun on jäänyt sellainen pysyvä apeus ja pelko, jota en saa pois. Sellainen tunne, että olen jotenkin mitätön , huono ja riittämätön. Onneksi työssäni lähihoitajana saan mahtavaa palautetta vammaisilta nuorilta joiden kanssa työskentelen. Ja perheeni kohottaa itsetuntoani pikkuhiljaa ylöspäin. 6 vuoteen en ole äitiä tavannut enkä edes puheluihin vastannut. Ja se on kyllä elämäni paras päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.05.2014 klo 11:44"]Sinulle on vaan hyväksi, ettet ole enää misään tekemisissä äitisi kanssa. Voit kyllä käydä puhumassa LS-viranomaiselle veljesi tilanteesta , niin jos vaikka jotain tukitoimia saisi. Tai jos pikkuveli voisi muuttaa isänsä luokse.
Minä älysin loptattaa äitini kanssa yhteydenpidon vasta 26-vuotiaana, ja ihan turhaa käytin elämääni äidin kuuntelemiseen. Äiti on masentunut juoppo , joka vaihtaa miehiä muutaman vuoden välein, esittää aina kaltoinkohdeltua herttaista naista alkuun että saa miehen nalkkiin. Lapsuuteni aikana minulla oli ties kuinka monta "isäpuolta".
Oma isäni erosi äidistäni kun olin 3 vuotias ja hänellä on nyt toinen perhe. Äiti ei antanut isän juurikaan tavata minua, mutta sekin olen kuullut vasta aikuisena. Minulle äiti sanoi, että isä ei halua tavata minua.
Minä olin äidille ystävä, kuuntelija ja piika. En saanut koskaan hellyyttä enkä huolenpitoa, vaan minun piti huolehtia äidistä. Sisaruksia ei ole.Ystäviä en voinut koskaan viedä kotiin , koska äiti oli mustasukkainen jos vietin aikaani jonkun muun kanssa. Eli ei minulla oikein ystäviä edes ollut.
Sairastuin 14-vuotiaana anoreksiaan ja jouduin vuodeksi sairaalaan.Siellä sain ystäviä ja tapasin aikuisia, jotka huolehtivat. Ja opin syömään. Se taisi olla pelastukseni. Terapiassa kävin 4 vuotta ja 19-vuotiaana muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan että pääsin äidistä eroon.
Äiti uhkaili itsemurhalla ja haukkui minua lyttyyn kaikki vapaa-ajat, mutta silti jotenkin säälin äitiä niin , että vasta 26 vuoden iässä kun itse olin raskaana , tajusin pistää välit täysin poikki.
Minulla on nyt 2 ihanaa pientä tyttöä ja hyvä mies . Ja mikä on aivan mahtavaa , minulla on anoppi joka on niin äidillinen, huolehtiva ja huumorintajuinen, että tuntuu kuin olisin vihdoin saanut äidin. Anoppi auttaa kun en tiedä miten toimisin tyttärien kanssa . Minulla ei ole oikein kykyä suuttua tai sanoa ei, olen joutunut opettelemaan sitä. Tunnen kauheaa syyllisyyttä kaikesta ja olen sellainen arka ja vetäytyvä luonne. Äitiys on olllut vaikeaa, kun oma äiti oli tuollainen. Onneksi mieheni on hyvä isä , minä sitten räpiköin tässä äitiydessä jotenkuten. Koitan antaa tytöille taljon läheisyyttä ja hellyyttä , mutta taata myös sen , että heillä on ystäviä ja rauhaa leikkiä.
Anopilla on 5 lasta ja kaikki ovat niin tervejärkistä sakkia , että sitä perhettä kun katsoo , tulee aina haikeus. Mikä oikeus minun äidilläni oli viedä minum lapsuuteni ? Miksei isä vaatinut minua itselleen ? Miksei kukaan tehnyt lastensuojeluilmoitusta ? Minä en päässyt monena päivänä edes kouluun , kun äiti vaati minut jäämään seurakseen. Äiti tukisti minua niin , että hiuksista lähti tukkoja ja välillä oli kädet mustelmilla kun äiti puristi ja kiskoi. Silti kukaan ei koskaan kysynyt minulta , mitä minulle on tapahtunut.
Vaikka olen nykyään onnellinen, minuun on jäänyt sellainen pysyvä apeus ja pelko, jota en saa pois. Sellainen tunne, että olen jotenkin mitätön , huono ja riittämätön. Onneksi työssäni lähihoitajana saan mahtavaa palautetta vammaisilta nuorilta joiden kanssa työskentelen. Ja perheeni kohottaa itsetuntoani pikkuhiljaa ylöspäin. 6 vuoteen en ole äitiä tavannut enkä edes puheluihin vastannut. Ja se on kyllä elämäni paras päätös.
[/quote] <3 pakko lähettää halaus! Tsemppiä kaikkeen! Olet hieno ihminen :)
Samaa mieltä ylemmän kommentoijan kanssa: olet parasta mitä lapsillasi voisi ikinä olla! Ole ylpeä itsestäsi!
On kokemusta, mutta laitoin itse välit poikki kestettyäni henkistä pahoinpitelyä koko siihen astisen elämäni.