surettaa kun lapset kasvavat liian nopeesti

Hei. Tiedän tunteen. Varsinkin kun lapsiluku on täynnä, niin tuntuu, että vauav-aika karkaa käsistä.

Miten minusta tuntuu, että aika kuluu niin hitaasti. Rakastan lastani, mutta koen olevani niiin surkea äiti.

Koen hirveän raskaana kaikki velvollisuudet joita pitää tehdä nykymaailmassa. Äitiys tuntuu olevan täynnä suoritteita jotka täytyy läpäistä.

Mä odotan että nuorinkin tulee 18v (nyt10v). Kolme on jo aikuista. Aika aikaansa kutakin. Nautin kun lapsista on kasvanut pärjääviä nuoria aikuisia. Nautin kun voin viettää enemmän aikaa puolison kanssa. Se parisuhde on kuitenkin se tärkein suhde. Lapset ovat vain lainaa

Mä odotan vasta esikoistani ja suren jo nyt ras kausaikana että kohta se on iso taapero jo ja sitten ihan hujauksessa koululainen. Ystävien ja sukulaisten lapset ainakin kasvavat käsittämättömän nopeasti.

Ehkä se vaikuttaa, kun tiedän että tuskin tulen enää saamaan toista vauvaa ikinä ja koska ainokainen on poika, mahdollisiin lapsenlapsiinkaan tuskin saa alusta asti niin kiinteää suhdetta kuin oman tyttären lapsiin olisi saanut. Ei mulle ainakaan tulisi mieleenkään ottaa vauvan isänäitiä tänne auttamaan ensimmäisiksi viikoiksi, äitini sensijaan on tulossa.

Up

Mä katselen usein 2,5-vuotiasta lastani ja yritän kuvitella hänet muunlaisena kuin tuommoisena pyöreänä "vauveliinina". Välillä se oikein kuristaa sydänalaa. Miten minun vauvastani voi tulla aikuinen? Miten kykenen päästämään hänestä irti? 

Uskon kyllä, että kykenen. Irtaantuminen lapsesta on pitkä prosessi, onhan tuollainen 2,5-vuotias jo ihan erilainen kuin pieni vauva, jota haluaa pitää lähellään koko ajan. Ennen irtautumista tulee kuitenkin monia eri vaiheita, joissa napanuoraa venytetään pitemmäksi ja pitemmäksi, kunnes se sitten lopulta katkeaa. Toivottavasti me onnistuisimme vanhemmuudessamme niin hyvin, että aikuisetkin lapset vierailisivat mielellään luonamme ja olisivat kanssamme tekemisissä, jakaisivat siis aikuisuudenkin kanssamme.

Tunteesi ovat ihan normaaleita. Lapset kasvavat nopeasti ja väistämättä vanhempamme kuolevat jossain kohtaa. Rakkaansa menettämistä pelkää joka ikinen. 

Minun lapseni ovat juuri aikuisuuden kynnyksellä ja kotoa muuttaminen on puheissaan päivittäin. Meillä on hyvin läheiset ja lämpimät välit. Pelkään tietysti yksin jäämistä mutta kannustan silti omille siivilleen. Ihmisestä ei tule kokonaista ennen kuin se oppii maksamaan laskunsa ja ruokkimaan itsensä. 

Lakkaa ajattelemasta asiaa nyt. Pystyt siihen aivan varmasti jos päätät niin. Viestistäsi päätellen lapsesi ovat vielä pieniä, sinulla on aikaa vielä sopeutua. Isäsi tapauksessa et voi muuta kun ottaa vastaan sen mitä tuleman pitää.

Ymmärrän ahdistuksesi niin hyvin.

Koetapa hankkia jotakin muuta sisältöä elämääsi, niin tämä asia ei ahdista niin paljon.

Jos elämässä ei ole muuta kuin lapset, niin kyllähän niihin takertuu. Siitä tulee vaikeaa, kun lapsi alkaa itsenäistyä. Tuntee olonsa turhaksi.

Ratkaisu onkin elää muutakin elämää. Harrastukset, mielenkiinnon kohtert, työ, ystävät, mies jne. pitävät kiinni elämässä. Lapset on vain osa elämää, ei elämä. Lapset on vain lainassa, ei omaisuutta.

Takertujaäidit vievät lapsiltakin elämänhalun. Jokaisella on oma elämä, jota eletään. Myös lapsella.

Mitä omiin vanhempiin tulee, niistäkin on luovuttava. Meistä jokainen lähtee joskus. Oma äitini on laitoshoidossa alzheimerista. Kerran kuussa ehdin käydä katsomassa, kun on niin kaukana. Mutta en pode huonoa omaa tuntoa. Hän on elänyt hyvän elämän. Minä elän omaani. Ehkä pian häntä ei ole, mutta sekin kuuluu asiaan.

Asioita saa surra, mutta niihin on turha jäädä vallomaan.

Minäkin just eilen kysyin mieheltä, että onko varma, ettei tehtäisi vielä yhtä lasta... Kuopus on jo kolme, ja on niin "iso tyttö", että olisi ihanaa saada pikku käärö taloon. Vauvat on mahtavia!

Minä taas odotan innolla lasten kasvamista. Minusta on upeaa katsoa heidän kehitystään ja miettiä mitähän heistä tulee "isoina". Pikkulapsiaika oli ihan ok, mutta olihan se ihan järkyttävää kiirettä. Nautin siitä, että lapset ovat jo varsin itsenäisiä, eikä minua tarvita jokaiseen leivänvoiteluun.

Enää 10 v ja lapset ovat ehkä poissa pesästä. Sitten voimme miehen kanssa matkustella ja milloin vain. Illat saan käyttää mihin haluan. Ihanaa.

Vauva-aika nyt meneekin hetkessä eikä siitä ehdi nauttia niin paljon kuin haluaisi. Mutta aika siihen, kun muuttavat kotoa pois, on pitkä. Lapsesi on pieni vielä kauan. Ajatuksiisi taitaa vaikuttaa tällä hetkellä isäsi tilanne.

Itsekin toivoin lasten ollessa pieniä, etteivät kasvaisi... mutta vuosia on paljon, ja huomasin jokaisen ikävaiheen olevan aina sillä hetkellä se ihanin.

Lisäksi olen huomannut omalla kohdallani olevan tärkeää saada keskittyä mahdollisimman paljon lapsiin, jolloin olen hyvillä mielin ollut valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen. (Joskus siis näinkin päin. Yksi vaihtoehto on siis elvyttää sitä muuta elämää pikkuhiljaa ja aina sen verran kun itse on valmis).

Ajatuksesi ovat niin tuttuja! Äiti lapsi suhteessa on kuitenkin monta vaihetta ja lapsi itsenäistyy niin pikkuhiljaa ja vähitellen että äitikin ehtii tottua ajatuksen. Itselle oli kova juttu kun lapsi meni hoitoon ja tajusin että hänelle tapahtuu päivän mittaan asioita joista en tiedä. Murrosikä on arvatenkin sitä varten että vanhemmat malttaisivat päästää irti lapsistaan. Kun tarpeeksi taistellaan niin jossain vaiheessa on ihan kiva ajatus että lapsella on oma koti ja hän tulee välillä käymään. 

Luonto helpottaa tyhjenevän pesän lähestyessä (murrosiän vaikeudet). Ole lastesi luottamuksen arvoinen ja aidosti kiinnostunut heidänmielenkiinnonkohteistaan, niin pysyvät lähelläsi aikuisenakin :)

lapset ovat ihania joka iässä <3

Kyllä tuntuu tyhjältä kun lapset ei enää ole pieniä mutta ehkä nyt on sitten hyvä keskittyä vaativampiin työasioihin.

Sulla on kuitenkin useampi lapsi, joten lapsiperhe-elämää vietätte vielä pitkään. Mulla on samat fiilikset nyt, kun ainoa lapsi alkaa olla lähestyä täysi-ikäisyyttä. Vaikka aikaa on kulunut pian 18 vuotta, tuntuu se menneen nopeasti verrattuna omaan nuoruuteen.

Samaan aikaan tuttavaperheissä vanhimmat lapset ovat samanikäisiä, mutta nuorimmat ovat vielä taaperoita tai korkeintaan alakoulussa. Huomaa, että osan kanssa ei enää ollakaan niin paljon tekemisissä.