Miten selvisit keskenmenosta?

Viikolla 7 tuli keskenmeno, yhen päivän olin poissa kun vuotoa oli runsaasti ja vatsa/kohtu kouristeli. Noin aikaisin keskenmeno on vielä aika helppo juttu, ilmeisesti mulla oli vähän normaalia enemmän oireita, joillain ei kuulemma tunnu juuri missään.

Kaksi keskenmenoa, eka rv 13 ja toinen rv 11. Ensimmäinen tuntui maailma lopulta, itkulomalla olin pari päivää. Toinen oli henkisesti helpompi, fyysisesti vaikeampi. Keskeytyspäivä saikkua, pari viikkoa myöhemmin todettiin, ettei kohtu ollut tyhjentynyt kokonaan ja sitten kaavittiin. Paskalta ne aina tuntuu, mutta kyllä se siitä vähitellen.

mulla on ollut kaksi. selvisin fyysisesti vähällä molemmista, varhaisilla viikoilla. isompi asia oli käsitellä sitä pettymystä, joka kalvoi vähistä viikoista huolimatta. mikä meni vikaan, mikä mussa on pielessä, mitä tein väärin... oli yllättävää, kuinka paljon jo alkuraskaus muuttaa mieltä, kuinka paljon sitä ehtiikään vähässä ajassa asennoitua tulevaan elämäään vauvan kanssa. ja kuinka tyhjältä tuntuu kun tajuaa, että tämä olikin nyt yllättäen tässä.

saikkua en ottanut kummallakaan kerralla.

Mulla on ollut viikoilla 9 ja 13. Ensimmäinen oli kovempi isku, kun oli ensimmäinen laatuaan, toinen taas sikäli pahempi, kun oli pitemmällä eli raskaus oli jo hitusen alkanut näkyä ja kun ei tapahtunut spontaanisti vaan piti Cytoteceillä avittaa :( Molemmat olivat sitä paitsi lapsettomuushoidoilla alulle saatuja raskauksia eikä suurempaa toivoa luomuraskaudesta ollut. Ekalla kerralla menin töihin tiistaina, kun km oli suurimmilta osin tapahtunut su-ma. Tokalla kertaa otin Cytotecit perjantaiaamuna enkä silloin mennyt töihin, mutta maanantaina olin taas suht täysissä (fyysisissä) voimissa sorvin ääressä.

Kaksi ollut. Eka spontaani ihan alussa rv 5. Olin poissa töistä yhden päivän kipujen takia. Ei kummempia jälkifiiliksiä. Toinen havaittiin ultrassa rv 9. Oli jotenkin shokki. Sairaalassa ei käynnistynyt ja meni kaavintaan. Olin 3 päivää pois, joista 2 meni sairaalassa.

Toisen jälkeen vetistelin aikani, ehkä pari viikkoa. Sit otin ilon irti elämästä matkustelemalla ja juhlimalla, kunnes olinkin 2 kuukauden jälkeen yllätykseksi, yrittämättä taas raskaana. 

Keskenmeno kotona lääkkeillä. Ei mielenterveysongelmia. En olisi halunnut vammaista lasta, vaikka vastaan olisin ottanutkin. Mitä ihmeen miettimistä keskenmenossa on?

2 takana. Toinen viikolla 5 eikä ollut mitään oireita. Toinen viikolla 12 eikä siitäkään kuin muutama supistus. En jäänyt vatvomaan, parempi, että luonto hoitaa epäkelvot pois. Tiesin myös varautua, syön lääkkeitä, mitkä voivat joskus tehdä vaurioita sikiöön ja silloin ne abortoituvat. Kolme tervettä ja täydellistä kuitenkin samoilla lääkkeillä syntynyttä.

Yksi keskenmeno rv 13. Havaittiin ultrassa. Vielä viikkoa aikaisemmin kaikki oli hyvin. En saanut tukea keneltäkään, koska siitä tuli tabu raskaudesta tienneille läheisilleni. En ollut silloin töissä, mutta olin jo saanut uuden työpaikan missä aloitin viikon päästä. Aika on parantanut. Tällä viikolla keskenmenostani tuli tasan neljä vuotta.

Kolme keskenmenoa rv9-11, aika helppo juttu. Olen kokenut myös kohtukuoleman rv 40+1, joten sen jälkeen ei tuntunut missään. Pari päivää pois töistä runsaan vuodon takia.

Kolme keskenmenoa rv9-11, aika helppo juttu. Olen kokenut myös kohtukuoleman rv 40+1, joten sen jälkeen ei tuntunut missään. Pari päivää pois töistä runsaan vuodon takia.

Rankkajuttu tuo kohtukuolema.

Yksi keskenmeno ollut, oli viikolla 7. Tuntuihan se surulliselta, mutta mua auttoi ajatus, että alkio oli viallinen ja luonto hoiti heti pois. Kivut olivat vähän menkkakipuja voimakkaammat ja muutama päivä tuli verta.

Ilman keskenmenoa mulla ei olisi nyt tuota maailman rakkainta pientä tyttöä, joten ei se edes kummittele mielessä :)

Kohtukuolemasta saa 105 päivää kelan myöntämää vapaata. Itse olin sen ajan kotona.

Nämä asiat ovat hirvittävän yksilöllisiä miten kukin suree menetystä.

Ja kaikki tavat ovat OK.

Voimia kaikille keskenmenon tai kohtukuoleman  kokeneille.

Keskenmeno tuli viikolla 9. Raskaus oli ensimmäiseni ja kahden vuoden lapsettomuushoitojen tulos. Se oli hirveä järkytys, koska en ollenkaan tullut edes ajatelleeksi keskenmenon mahdollisuutta - tiesin, tietysti, että niitä tulee, mutten ajatellut, että minulle terveelle 24-vuotiaalle, jolla oli vieläpä hcg hyvällä tasolla. Fyysisen puolen, eli kipujen ja vuodon, vuoksi olisin tarvinnut saikkua vain pari ekaa päivää, mutta olin niin rikki henkisesti, että sain saikulle jatkoa ja olin lopulta töistä poissa viikon verran. Meni pari vuotta tuosta toipumiseen, oikeastaan toivuin vasta kun sain lapsen. Mahdoton tosin sanoa, mikä osa oli surua keskenmenosta ja mikä lapsettomuudesta.

[quote author="Vierailija" time="09.05.2014 klo 23:06"]

Keskenmeno tuli viikolla 9. Raskaus oli ensimmäiseni ja kahden vuoden lapsettomuushoitojen tulos. Se oli hirveä järkytys, koska en ollenkaan tullut edes ajatelleeksi keskenmenon mahdollisuutta - tiesin, tietysti, että niitä tulee, mutten ajatellut, että minulle terveelle 24-vuotiaalle, jolla oli vieläpä hcg hyvällä tasolla. Fyysisen puolen, eli kipujen ja vuodon, vuoksi olisin tarvinnut saikkua vain pari ekaa päivää, mutta olin niin rikki henkisesti, että sain saikulle jatkoa ja olin lopulta töistä poissa viikon verran. Meni pari vuotta tuosta toipumiseen, oikeastaan toivuin vasta kun sain lapsen. Mahdoton tosin sanoa, mikä osa oli surua keskenmenosta ja mikä lapsettomuudesta.

[/quote]

Minäkin jouduin suremaan todennäköistä lapsettomaksi jäämistäni samaan syssyyn, rv 13. Alkoi pienellä vaaleanpunaisella läntillä housuissa, olin juuri saunaan menossa ja itkin siellä yksin niin että olin napaan asti märkä. Hyvin hitaasti vuoto alkoi lisääntyä, ehdin tutkailla, olisiko vain välivuotoa kun oli niin pientäkin.

Olin jotenkin shokissa siitä asti, ja tuntui helpottavalta, kun varsinainen keskenmeno käynnistyi, koska pelkääminen oli pahempaa kuin tietäminen. Oli kovasti kipuja ja päädyin kaksinkerroin sairaalaan kaavittavaksi keskeytyneen keskenmenon kanssa.

Tukea sain yllättävästi sellaisilta ihmisiltä, joista en olisi sitä odottanut. Ystäviltä huonosti, joku ei käsittänyt yhtään selitettynäkään ja lopulta vetäydyin. Surin vuosia, kunnes uusi raskaus hautasi asian - kunhan ensin suostuin uskomaan sitä todeksikaan. Työkunnostani en muista mitään, kuljin sumussa ja aloin itkeä vasta monen viikon päästä asteettain. Mutta olenkin yrittäjä, jotenkin siinä rämmittiin.