Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten köyhyys näkyy/näkyi elämässäsi?
06.05.2014 |
Tämmönen topic noiden ''tienaan 1029292 euroa kuussa''-aiheiden väliin. :) Mä haluaisin kuulla kohtalotovereiden tarinoita siitä, miten köyhyys on näkynyt elämässäsi.
Meillä sisarusparvessa kaikki vaatteet käytettiin aina _ihan piippuun_ asti, luokkakuvissa aina vaatteet oli samat, vain mukula vaihtui niiden sisällä. Nyttemmin kahvittelut kavereiden kanssa kahviloissa on mulle murhekryyni, ehdotan mun kämpillä kahvittelua kahvilan sijaan, mutta kummasti se ei koskaan oikein onnistu. Kun on kerran sanonut, ettei mulla ole nyt rahaa kahviin niin seuraavalla kerralla taas pitäis olla. Jos on pee-aa niin on sitten pee-aa, ei mun kohdalla ole ihmerikastumista tapahtunut. Lisäksi vaatekaappini sisältö on surkean niukka, aina samat vaatteet päällä. Kai se lapsuuden viima jäi päälle, että paidat ja housut kulutetaan niin loppuun asti, että jäljellä on enää kangasliuru vyötäröllä.
Olen opiskelija, vkl töissä.
Kommentit (40)
Meillä oli usein lapsena ruokana pelkkää perunaa ja ruskeata kastiketta. En muista, että olisin ikinä syönyt lapsena lihaa, kalaa tai kanaa.
Koululaukkuun ei ollut rahaa, käytin äitini isoa keinonahkaista käsilaukkua. Kaikki vaatteet tietenkin sisarusten vanhoja ja tosi kuluneita. Lomalla ei käyty muistaakseni kertaakaan. Sain koulusta vaatteiden tai kenkien ostoon joskus jonkun lappusen. Se piti hakea opelta koko luokan katsoessa.
Äiti hoiti naapurin muksuja ja kävi naapureilla siivoamassa.
Meitä lapsia kiusattiin vaatteista, tavaroista ja tuosta, että meidän äiti on luokkalaisteni "palvelija", kun hoitaa heidän lapsiaan ja siivoaa heillä.
Isä oli kyllä töissä, mutta ryyppäsi ison osan palkastansa.
Vähäiset joulu- ja synttärilahjat oli aina jotain tarpeellista tavaraa, ei leluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaisen yhteiskunnan luokkaerot keskikoulussa ja yläasteella 70-luvulla näkyivät mm. siinä, että rikkaiden lapset alkoivat saada monenmoisia muodikkaita tavaroita ja päästä perheineen ulkomaan matkoille. Köyhien lapset nieleskelivät itkua ja heillä ei ollut mitään millä elvistellä lomien jälkeen, eikä muutoinkaan. Kun kerran yksi tomera sijaisopettaja uskalsi ottaa asian puheeksi koulussa ja kysyi, miksi joillekin oppilaille myönnetään koulusta automaattisesti ylimääräistä lomaa ulkomaan matkoja varten, mikä ei hänen mielestään ollut reilua niitä lapsia kohtaan, jotka eivät ulkomaan matkoille päässeet, terhentäytyi koko parempiosaisten piiri takajaloilleen tässä kohtaa. Sijaisopettaja melkein siltä paikalta savustettiin ulos, kun oli uskaltanut kajota tähän rikkaiden erivapauteen ja arvostella heitä ja puolustaa köyhän lasta ja hänen oikeuksiaan.
Kyllä luokkaerot näkyy nyt taas. Meidänkään lapset eivät ole koskaan päässeet ulkomaille, kotimaassakin vain sukuloimaan. Vaatteet kirpparilta, samoin pyörät ja urheiluvälineet, luokkaretken taskurahat saivat pullojenkeruulla. Nykyään vaan kun ovat jo isoja teinejä, on aika vaikea löytää enää mitään yli 180 cm pitkille pojille. Tytölle vielä jotain löytyy. Siksi heillä onkin vain yhdet koulufarkut ja huppari, kotona virttyneet colleget, talvikengillä vielä kulkevat. Sukkia ja alkkareita muutamat, koulureppuina ilmaiset mainosreput. Onneksi on tarjolla ilmaisia harrastuksia; palloilukerhoa, tanssia, bändikoulua, näytelmäkerhoa ja tietysti ilmainen kirjasto.
Uskon kuitenkin, että täältä vielä noustaan. Jostain saan vielä töitä, vaikka olenkin jo keski-ikäinen. (se ex-yrittäjä)
En koe itseäni köyhäksi, vaikka tulot ovatkin 350e/kk. Leveämmin minä nyt elän kuin teininä vanhempieni luona. Vanhempani olivat hyvätuloisia, mutta silti sain vain 20e/kk tekemällä töitä, millä ostin vaatteeni, kosmetiikkani ja maksoin muut menoni. Ruuaksi oli aina leipää ja välillä oltiin jopa nälässä, kun vanhemmat eivät jaksaneet käydä kaupassa tai muistaneet. Itsekään ei voinut käydä, koska kauppaan oli yli 10km.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin lapsi, vanhempani eivät olleet kovin hyvätuloisia, eikä rahaa näin ollen ollut kovin paljon. Vanhempani olivat kuitenkin melko holtittomia rahankäytössään. Tämä tarkoitti sitä, että saatoimme vaikka jouluna saada ihan törkeästi lahjoja, mutta kuukauden päästä saattoi olla sellainen tilanne, että oli pakko syödä pelkkää näkkäriä kun ei ollut rahaa ruokaan.
Uusia vaatteita saimme todella harvoin. Kuljin siis koko lapsuusaikani muiden vanhoissa vaatteissa (jotka usein vielä olivat poikien vaatteita), mutta eipä se kyllä minua haitannut. Ulkomailla emme käyneet perheen kesken koskaan. Parina kesänä pääsimme jonnekin Särkänniemeen tai Lintsille. Jos kysyin äidiltä vaikka paria markkaa, sain aina varautua siihen, että minulle alettiin raivota, kuinka olin jatkuvasti mankumassa rahaa, vaikken edes ollut. Sen sijaan jos sain esim. joltakin sukulaiselta vähän rahaa karkkiin, usein kävi niin, että vanhempani nyysivät sen rahan omaan käyttöönsä. :D
No, eihän se köyhyys ole näin aikuisiälläkään minnekään kadonnut. Välillä on käynyt niin, etten ole voinut mennä kouluun luennolle, kun ei ole ollut rahaa ladata bussikorttia eikä maksaa sitä kertamaksua (3,30€). Ylipäätään kaiken uuden ostamisesta tulee aina todella syyllinen olo ja esim. jotain yli 40€ hankintoja joutuu usein lykkäämään monta kuukautta, koska kaikki rahat menee vuokraan ja ruokaan. Nytkin mulla on aivan rikkinäiset kengät, joista menee sateella vesi sisään, mutta kun ei ole varaa uusiin.
Ihan kamalan ahdistavia tarinoita, huh huh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uteliaisuudesta kysyn: kouluttuauduitteko te köyhät hyvin, vai oletteko päätyneet köyhyyskierteeseen matalapalkkaisille aloille?
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:00"]
uteliaisuudesta kysyn: kouluttuauduitteko te köyhät hyvin, vai oletteko päätyneet köyhyyskierteeseen matalapalkkaisille aloille?
[/quote]Kyllä me kuule ollaan ihan hyvin kouluttauduttu. Tiedoksesi, että akateeminenkin voi olla köyhä. Eikä me juoda, polteta eikä käytetä huumeitakaan. Eikä ole lapsia kymmenelle miehelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että kaikki käytettävissä olevat rahat on käytetty johonkin turhuuteen kuten alkoholiin.
Mä olen opiskeleva yh, enkä ole edes hakenut rahaa sossusta, mutta kyllä mulla on rahaa vaatettaa lapsi ja itseni.
Rahaa on syödä luomutuotteita. Rahaa on välillä herkutella tai käydä jossain huvittelemassa lapsen kanssa.
Johtuukohan se siitä etten polta tupakkaa, juo alkoholia, käy baareissa yms... Niihin varmaan menee ihan järkyttäviä summia.. Musta olis kauheeta, että mun lapselta puuttuis jotakin, joidenkin minun tekemien itsekkäiden valintojen takia.
"KöYhyys" jos sitä sellaiseksi voi kutsua, näkyy sitten varmaan siinä, ettei meillä ole omistusasuntoa, eikä autoa. Emmekä käy ulkomaanmatkoilla. No, voisimme käydä, mutta sitten arkemme ei olisi niin luksusta.
Tuota auton ja asunnon puutetta en kadu, sillä kyllä minä vielä työelämässä kerkeän olla ja maksaa lainaa pankille takaisin vuosikymmeniä..
Köyhät vanhemmat, eikö teitä hävetä kun ette voi tarjota lapsillenne kaikkea kivaa?
Meinaan niitä, jotka ovat tehneet lapset tietoisesti köyhiin oloihin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitatko järjen vaiko materiaalista köyhyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viitisen vuotta sitten kävelin jalkani kipeiksi kaverilta saaduissa, epäsopivissa kengissä. Tajusin vasta, kun viimein sain rahaa ostaa kunnon kengät, mistä ainaiset jalkakipuni johtuivat. Paraneminen kesti kauan, kun jalat olivat jo painuneet virheasentoon.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:26"]
Tarkoitatko järjen vaiko materiaalista köyhyyttä?
[/quote]
Veikkaan järjen köyhyyden olevan täällä yleisempää kuin materiaalisen, mutta materiaalista tarkoitan jos aloitusviestistä ei selväksi käynyt, ap
Kävin vain muutamia kertoja nuoruuteni aikana elokuvissa. Ikinä ei pienennä syöty ulkona ja jos lähdettiin vieraaseen kaupunkiin syksyllä, koulutavaraostoksille, oli mukana omat eväät.
Ruoka oli kotitekoista ja pääraaka-aineena oli perunat omasta pellosta. Jos oli herkuttelun aika sulatettiin pakastimesta mansikoita ja syötiin ne vanilijajäätelön kanssa.
Ja tosissaan tuo vaatteiden käyttäminen. Vaatteet tuli aina vanhemmilta sisaruksilta ja ne sai taas puolestaan vaatteensa serkuilta.
Kun muutin omilleni, mulla tuli riitaa kavereiden kanssa, kun en halunnut syödä jokapäivä ravintolaruokaa. Tai käydä elokuvissa. En vain osannut ja pidin tuollaisia rahan julkaisema. En edelleenkään viitsi, vaikka nykyään raha-asiat alkaakin olla kunnossa.
-vaatteet käytettiin loppuun.
-äitini teki suurimman osan vaatteista itse. Sääli vain, että kyseessä oli aina collegehousut - ja paita. Niistä sitten kiusattiin.
-Ei voitu harrastaa mitään. Onneksi paikallinen yhdistys alkoi järjestää yleisurheilu"koulua" ilmaiseksi vapaaehtoisvoimin. Siitä sitten tulikin minun henkireikäni.
-mitään herkkuja saatiin todella harvoin. Jos kerran kuukaudessa saatiin makupalat niin se oli jo paljon. Jopa se 50(?) pennin Pirkan päärynämehujää oli liian kallis.
-leffassa, teatterissa, tivolissa tms. ei käyty koskaan koska ei vain ollur rahaa.
-lelujen saaminen rajoittui jouluun ja synttäriin. Pari pakettia per muksu eikä koskaan ollut niitä omia toiveita vaikka kuinka olimme kirjoittaneet joulupukille. Pahimmissa tapauksissa saimme villasukat ja suklaalevyn. Aina hävetti mennä kouluun kun muut kehuskelivat leluilla ja nauroivat meidän villasukille.
-Välillä ruoka oli sitä, että syötiin makaronia ja jauhelihaa viisi päivää putkeen. Juustoa ei saanut ottaa kuin tyyliin yhden viipaleen, leikkeleet olivat ylellisyyttä.
Tuossa muutama esimerkki jotka nyt tulivat mieleen.
Kummasti sitä rahaa silti riitti liian kalliseen asuntoon (joka ostettiin heti laman jälkeen kun halvalla sai mutta sääli että pelkät remontit söivät ison osan kuukausituloista) ja isäni juomiseen....
Tällä hetkellä näkyy siinä, että minulla on rumat hampaat, mikä taas vaikuttaa itsetuntooni. Vaatteisiin tai muuhun sellaiseen minulla ei ole tarvetta tuhlata, mutta on ikävää, kun ei uskalla hymyillä.
Mikään pikkureikä ei vaatteissa haitannut. Vaatteita ei myöskään pesty, ne piti tuulettaa. Joskus hain pyykkikorista vaatteita päälleni, koska käyttämäni vaatteet olivat pahemmassa kunnossa mitä pyykkikorissa olevat. Kai siinä vedessä ja sähkössä sitten säästettiin.
Jouluna sain kyllä leluja, mutta ne olivat aina niitä halpoja p***aversioita niistä oikeasti haluamistani leluista. Ja sitten tietty ne hyödylliset lahjat kuten villasukat ja alushousut.
Karkkia ei ostettu. Joskus kerran vuodessa pääsimme mäkkäriin. Jogurttia jos sai, se oli se halvin banaanijogurtti. Se että inhosin banaania ja olisin halunnut mansikkaa ei merkinnyt mitään. Ruoan ei tarvinnut olla hyvää, eikä vaihtelevaa.
Kiljuva nälkä oli ihan normaalitila.
Mitään ei saanut heittää roskiin. Rikkinäisiä vaatteita, homeista ruokaa, toimimattomia kyniä. Äiti kävi roskakorit lävitse, ja onki sieltä edellamainittuja "aarteita" takaisin. Kerran piilotin reikäiset, menkkaveriset pikkuhousut ulkoroskikseen, ja pelkäsin että äiti kiikuttaa ne sieltä takaisin, ja käskee laittaa päälle.
Nuorena kehityin mestarivalehtelijaksi, kun tehtailin tekosyitä miksen tule elokuviin, baariin, bileisiin, laivalle... En halunnut olla "se köyhä tyyppi jolla ei ole koskaan rahaa". Äiti sanoi ettei ole mikään häpeä olla köyhä, mutta onhan se häpeällistä.
Aikuisena kesti pitkän aikaa, ennenkuin sallin itseni ostaa sen, mitä HALUAN, enkä sitä, mikä on alennuksessa. Aina en vieläkään osaa...
Alue: Aihe vapaa
Meillä oli lapsuusaikani hyvin tiukkaa. Talomme oli umpilaho ja uusi rakennettiin vähän pakon edessä 80-luvun puolivälissä. Siihen aikaan lainan korot olivat kovat ja 90-luvun lama teki elämästä vielä vaikeampaa. Vanhempani tekivät kuitenkin hienosti emmekä me lapset kuulleet vaikeuksista. Se näkyi käytännössä vaatteissa ja leluissa tai lähinnä niiden puutteessa. Toisaalta olosuhteet taisivat olla melko samanlaiset kylämme joka perheessä, joten en muista, että kukaan olisi erottunut vaikka kalliilla vaatteilla.
Omasta pellosta saatiin sentään ruokaa, ettei tarvinnut nälässä olla. Kiitos isän, kalaa ja lihaa riitti pöytään. Muuten olisi syöty pelkkiä juureksia. Satoa säilöttiin ja talven aikana syötiin suolakurkkuja ja etikkapunajuuria. Leipä, joka tehtiin omasta viljasta, syötiin pelkällä voilla. Meetvursti tai juusto oli harvinaista herkkua.
Äitini muisteli yhtä erittäin tiukkaa kesää, että rahaa ei ollut kesän aikana enempää käytettäväksi kuin sadan markan luokkaa. Muuten minulla on hyvät lapsuusmuistot. Henkistä materiaa riitti ja vanhemmat olivat läsnä.
Minä kuulin Leviksistä ekan kerran, kun menin yläasteelle. Ensimmäiset omat ostin koulun stipendirahoilla.
Nyt kun olen aikuinen ja on oma perhe, voin verrata elämäämme muihin ja tuntea pienen kateudenpiston. Rahasta on tiukkaa ja lasken tarkkaan, mihin se riittää. Emme ehkä voi matkustella toisten tapaan, mutta leivänpäällistä voin ostaa. En juuri osta itselle vaatteita tai kenkiä. Nytkin minulla on vain kahdet housut: farkut ja mustat toimistokelpoiset housut. No toki sitten vielä verkkarit, jos lähden lenkille, mutta ne on niin reikäiset, että pitää olla pitkä takki tai paita niiden kanssa.