Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten köyhyys näkyy/näkyi elämässäsi?
06.05.2014 |
Tämmönen topic noiden ''tienaan 1029292 euroa kuussa''-aiheiden väliin. :) Mä haluaisin kuulla kohtalotovereiden tarinoita siitä, miten köyhyys on näkynyt elämässäsi.
Meillä sisarusparvessa kaikki vaatteet käytettiin aina _ihan piippuun_ asti, luokkakuvissa aina vaatteet oli samat, vain mukula vaihtui niiden sisällä. Nyttemmin kahvittelut kavereiden kanssa kahviloissa on mulle murhekryyni, ehdotan mun kämpillä kahvittelua kahvilan sijaan, mutta kummasti se ei koskaan oikein onnistu. Kun on kerran sanonut, ettei mulla ole nyt rahaa kahviin niin seuraavalla kerralla taas pitäis olla. Jos on pee-aa niin on sitten pee-aa, ei mun kohdalla ole ihmerikastumista tapahtunut. Lisäksi vaatekaappini sisältö on surkean niukka, aina samat vaatteet päällä. Kai se lapsuuden viima jäi päälle, että paidat ja housut kulutetaan niin loppuun asti, että jäljellä on enää kangasliuru vyötäröllä.
Olen opiskelija, vkl töissä.
Kommentit (40)
En nyt sanoisi että ollaan köyhiä, kun varaa on mm. Tupakoida. Korjaan itse vaatteet (esim vetskarin vaihto), teen vaatteita itse eri menetelmillä. Ruokakuluissa säästän tekemällä monipuolista kotiruokaa, kahvilassa käydään ehkä kerran kaks viikossa kaffella tai kaljalla, eli siitä ei suurta menoa koidu.lapsuudessani iltatähtenä sain mitä halusin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En heitä rikki menneitä vaatteita roskiin, kaupassa katson melkein pelkkää hintaa, jätän myös ostamatta jos tuntuu kalliille. Rahaa on niukasti
Aikoinaan kun olimme köyhä lapsiperhe ja oli iso asuntolaina (korko silloin 16%) niin ruokaa tehtiin juuri sen verran että jokainen sai 1 annoksen. Pieni vuoka esim makaronilaatikkoa riitti silloin 5 hengelle 2 pväksi - nyt 3:lle! No eipä ollut paino-ongelmiakaan:)
Vaatteet kierrätettiin ensin sukulaisilta meille, meillä 3 lapselle ja annettiin vielä kiertoon edelleen. Siihen aikaan laatu oli ihan toista! Lapset harrrastivat yksi kerrallaan vuoden, sitten sai seuraava maksullisen harrastuksen ja muut pyöräilivät tai pelasivat palloa kavereiden kanssa.
Vaatteita tein paljon itse, esim kaikki omat työvaatteeni (jouduin pukeutumaan jakku- ja housupukuihin töissä) ja lasten collegeasut ja verkkarit yms.
Kun sitten olin yh elämä oli henkisesti paljon rikkaampaa mutta alussa varsinkin tosi vaatimatonta - meillä oli usein iltapalaksi popcornia. Se on kuitenkin suht terveellistä ja erittäin täyttävää. Ja lasten mielestä olin erityisen hyvä äiti kun saivat herkutella monta kertaa viikossa:D
9 - mulla sama juttu:) Nyt olemme keskituloisia mutta vieläkään en osaa mennä kauppaan ja ostaa jotain vain ostamisen ilosta. En ole vuoteen ostanut yhtään vaatetta koska en tunne tarvitsevani:) Ja ilahdun aina kun saan jonkin asian alennettuun hintaan.
Ei ole varaa ostaa läheskään kaikkea, mitä haluaisi eikä edes sellaista, mitä tarvitsisi. Ei käydä kampaajalla ei eikä jalkahoidossa vaikka tarvetta olisi, hammaslääkärissäkin vasta sitten kun on pakko ja silmälasi uusitaan samasta syystä.
Vaatteet ja ruuat mahdollisimman halvalla, samoin kulkuneuvot ja kaikkea muutakin. Kaikki mahdolliset lahjoitukset otetaan iloisesti vastaan silloinkin, kun ne ovat todellisuudessa kaatopaikkakamaa, ja roudataan sitten vähin äänin pois.
Lapsuudessa:
Vanhempani rakensivat ylikalliin omakotitalon juuri ennen kuin lama rapsahti Suomeen. Samalla isäni aloitti kaikkea muuta kuin kannattavan yrityksen ja äitini jäi kotiin töistä kun sai pikkuveljeni. Seuraavat 10 vuotta olikin sitten selviytymiskamppailua ja kädestä suuhun- elämistä.
Sain kaikki vaatteet kirppiksiltä (jotka siihen aikaan oli KUVOTTAVIA, muistatteko sen hajun, ihan kuin kuollut ruumis olisi mädäntynyt jonnekin nurkkaan?) ja tuttavaperheeltä jossa harmi vaan oli 3 viljasta poikaa ja kuteet sen mukaisia. Niitä oli siis kolme poikaa jo käyttänyt. Kaikki oli aina ruskeaa ja tummansinistä.
Joskus äitini (yritti) ommella vaatteita minulle, näen yhä painajaisia näistä "luomuksista".
Herkkua oli siivu vaniljajätskiä, siis sellainen ohut yksi siivu jonka sai ehkä kerran kuussa. Pari kertaa vuodessa -halleluja- pussi poppareita jaettuna koko perheelle.
Ruoka oli monen mainitsemaa perunaa, joka päivä. Sitä sai sukulaisen pellosta kun me lapset tehtiin hälle ensin hommia. Voin sanoa et se peruna- ja mansikkapellolla kökkiminen + lehmien lypsäminen ei mielestäni ole "iänmukaista pikkupuuhaa" vaikkapa 9v. hentoiselle tytölle. Siis koko kesän, joka päivä.
Meillä oli yksi Disneyn vhs-video, lisäksi 3 niitä kasetteja mihin itse nauhoitettiin telkkarista piirrettyjä aina vaan uudelleen siihen edellisten päälle. Äiti suuttui kun salaa nauhoitettiin Jurassic Park :D
Kengät sai kerran kesässä ne yhdet tarralenkkarit. Ne oli valkouset sen yhden päivän. Viikon päästä oli jo reiät kärjissä. Itse maalla olin paljain jaloin kun halusin säästää kenkiä "kylille".
Ruoan kanssa ei saanut juoda kallista maitoa vaan "mehua" jossa oli tippa tiivistettä väriä antamassa kannulisessa vettä. Yleisin salaatti oli pala kurkkua.
Kavereita ei voinut tuoda kotiin sillä hävetti liikaa kun kalusteet, ne vähäiset oli tyyliin dyykattuja tai sukulaisten hylkäämiä. Tosin äitini ei loista sisustamistaidoillaan vieläkään...
Ulkomailla en ole vieläkään käynyt kertaakaan. Luokkaretkillä käyttöraha oli tyyliin 5mk. Viikkorahan sai (sen pari markkaa) jos mm. Ajoi nurmikon, kävi kaupassa, pesi pyykkiä, pesi ikkunoita..... Jos vanhemmat sattui pahalle päälle (taloudellisia huolia) ei saanut sitäkään.
Saisin loputtoman listan tästä. Pääpiirteittäin pahinta oli se häpeä kun sossupummien lapsillakin oli paremmat vaatteet yms. Se huonommuus kaikessa ja tunne siitä miten on ylimääräinen suu ruokittavaksi ja riippakivi vanhemmille.
ja jonkun mainitsemat jalkavaivat on yhä läsnä, joka päivä. Ilmeisesti kun kävelee elämänsä ekat 20v huonoilla kengillä, ei paljoa ole enää tehtävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsina käytimme serkun vanhoja vaatteita joita hyväsydäminen eno toi.
Kaverit kehuivat "mistä olet ostanut?" Veljeni käski sanoa, no mistä yleensä ostetaan kaupasta? Vastasin rehellisesti, serkun vanhoja.
Nyt teen itse, aloitin kun työ vaihtui.
Paita Burdan kaava 2012 nro 6 ohje 142
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Köyhyys on kamalaa. Tuskinpa poliitikot ja muut hyväosaiset tätä tajuavat, mutta hehän ovatkin vieraantuneet todellisuudesta. Rahalla saa ostettua elämänlaatua ja asioita, joita me kaikki tarvitsemme ihmisarvoiseen elämään. Ilman rahaa elämä on vajaata, kaikessa näet rahan puutteestasi johtuvia asioita ympärilläsi ja se masentaa. Sieltä on vaikea ponnistaa ylöspäin ja rahahan tunnetusti menee rahan luo eli ne, jotka jo entuudestaan ovat rikkaita rikastuvat lisää. Eli ei toivoa paremmasta.
Ei se näy mitenkään koska en päästä sitä näkymään. On verraten helppoa näyttää hyvin toimeentulevalta ulospäin.
Enkä mä edes koe itseäni köyhäksi vaikka en ulkomailla reissaakaan eikä mulla ole Korsin käsveskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
karua, että monen mielestä köyhyyttä on se, ettei ole saanut toivomiaan leluja, käytetty vanhoja vaatteita sekä ei käyty elokuvissa/ulkomailla. Mielestäni tuo l tavallista.
Saati sitten että viikkorahan eteen pitää tehdä töitä, hohhoijjaa.
Me tuskin ollaan sitten oltu kovin köyhiä yh-äidin kanssa,joka teki kahta työtä. Käytettiin sisarusten kanssa samoja vaatteita sekä serkkujen vanhoja, mutta se ei ollut kamalaa. Harvemmin oli rahaa mihinkään, yläasteellakin hyvin harvoin oli varaa mihin kavereilla.
Jouduin siivota viikkorahan eteen sekä vahtia siskoa, en kärsinyt. Viikkorahan saaminenkin loppui ala-asteella, silti jouduin jatkossakin siivota ja hoitaa. Ei käyty ulkomailla, ei edes Suomessa reissattu paitsi kerran vuoteen serkuilla.
Toivoin baby bornia ala-asteella lahjaksi ja meni neljä joulua ennen kuin sen sain, olin silti onnellinen. Kasetteja nauhottelin kavereilta eikä edes hävettänyt.
Mulla oli/on maailman paras perhe, joten kai siksi en koskaa ajatellut meitä köyhiksi, kun henkisesti oltiin rikkaita.
Niin ja nykyisin tunnen itseni todella hyvin pärjääväksi, miehen kanssa yhdessä tulot 3000€/kk ja lapsi tulossa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja nykyisin tunnen itseni todella hyvin pärjääväksi, miehen kanssa yhdessä tulot 3000€/kk ja lapsi tulossa. :)
Tällä hetkellä näkyy siinä, että meillä on rahaa 40 e tilillä ja seuraavan kerran rahaa tulossa lapsilisäpäivänä, sitten miehen palkkapäivänä. Itse olen juuri joutunut lopettamaan yritystoiminnan, enkä tiedä milloin saan rahaa seuraavan kerran. En kuulu yrittäjien työttömyyskassaan, kun ei ole ollut varaa liittyä, mutta kai minä joskus jotain jostain saan. Yhtään avointa työpaikkaa täällä ei ollut mitä olisin voinut hakea, minulle kelpaisi mikä vain, mutta ei ollut minun alaltani eikä mitään mihin pääsisi ilman alan koulutusta. Kävin myös kiertämässä jo kaikki pienet kaupat, joihin osaamiseni riittäisi ja samoin marketit. Soitin pariin tehtaaseen ja kaikkiin siivousfirmoihin, kävin läpi kahvilat. Kysyin kunnalta tarvittaisiinko perhepäivähoitajaa, ei tarvita, eikä varsinkaan kesällä.
Köyhää on ollut monta vuotta, asunto- ja autolainanmaksua, minä jäin työttömäksi ja lähdin pöljä yrittäjäksi. Aluksi sujui hyvin ja oli töitä, mutta sitten työt vain ovat koko ajan vähentyneet, ei ole kysyntää, ei auta vaikka olisi kuinka ahkera. Onneksi olen yrityslainan sentään saanut maksettua, mutta rankkaa ja vaikeaa on ollut, en suosittele yrittäjyyttä. No nyt saan tietysti pitää kaipaamaani lomaa ja olla perheen kanssa, tehdä rästitöitä. Mutta mistä raha ruokaan, siinä pulma.
Laskupino on melkoinen, osaan laskuista on saatu pidennettyä maksuaikaa. Lapset tarvitsisivat kesävaatteita, kouluun pitäisi olla lenkkarit. Yhdeltä on pyörä rikki, pitää kävellä kouluun (lähes 4 km), minulla särkee hammasta kun ei ole pariin vuoteen päässyt hammaslääkäriin. Eilen oli possun kylkisiivut alelapulla, ostin ja teen tänään tuhtia ruokaa; läskisoosia ja sämpylät on jo nousemassa iltapalalle. Aamiaiseksi oli kaurapuuroa ja marjoja pakastimesta. Tänään pitää kuitenkin käydä kaupassa ja miettiä tarkkaan mitä ostaa. Ilman hammastahnaa pärjää ja saippuaksi ostan halvinta palasaippuaa, ruokaa pitää miettiä vielä tarkemmin. Onneksi koulu loppuu kohta, jospa syksyllä olisi paremmin rahaa, että voi taas ostaa kirjoja lukiolaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni kirjoitus tuntuu riipaisevalta. Erityisesti lapsen kokemus siitä, ettei elämässä ole mitään 'ekstraa' ja koskaan ei sanota että tänään saat herkkuja, tuntuu tietysti ankealta.
Moni kuitenkin kirjoittaa myös siitä, että rahaa on valittu käyttää johonkin muuhun. Maailmassa on tietenkin absoluuttista köyhyyttä ja tietenkin Suomessakin voi tulla tilanteita, että raha-asiat kaaostuvat mahdottomaksi vyöryksi. Silloin kannattaa ottaa yhteyttä velkaneuvojiin tilanteen kartoittamiseksi ja lisäongelmien ehkäisemiseksi! Myös diakoniatyötenkijältä voi varata ajan omien talousasioiden läpi käymiseen.
Mutta silloin, jos raha riittää vaikkapa alkoholiin muttei asiallisiin lapsen vaatteisiin, kyse ei ole köyhyydestä vaan muunlaisista ongelmista. Esim. riippuvuusongelmia ei voi ratkaista rahan määrällä.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 09:56"]
Ei se näy mitenkään koska en päästä sitä näkymään. On verraten helppoa näyttää hyvin toimeentulevalta ulospäin.
Enkä mä edes koe itseäni köyhäksi vaikka en ulkomailla reissaakaan eikä mulla ole Korsin käsveskaa.
[/quote]
Sama täällä. Pukeutumisesta tai kodin sisustuksesta ei kukaan huomaa, että ovat kaikki kirppislöytöjä, tuunattuja, alelaareista ja lahjaksi saatuja. Parhaille ystäville kerron, mistä mikin on ja paljonko maksoin. Useimmille ihmisille en. Luulevat minun perineen rahaa.
En ole perinyt mitään. Ja elän tällä hetkellä työttömyyskorvauksella.
Matkustan keskimääräistä enemmän, nyt on aikaakin paremmin. Ja osaan matkustaa hyvin. Ja helvetin halvalla.
Lähinnä sillä tavalla, että tarpeellisista ja oikeastaan välttämättömistäkin ostoksista puhuttiin kotona kauhean stressaantuneeseen sävyyn - voi kamala kun sulle pitää ostaa niitä lukiokirjoja, apua kun siskosi ainoat farkut meni rikki, apua kun se on lähdössä sinne koulun lasketteluretkelle ja sille pitäisi antaa rahaa mukaan... Ihan ensimmäisen kerran muistan jo joskus ennen ekaluokkaa miettineeni sitä, kehtaanko pyytää jotain, kun mieleen oli niin vahvasti iskostettu se, että äidillä ei todellakaan ole varaa. 30 e/vuosi maksavan kuoronkin lopetin ennen kuin oikeasti tahdoin, koska naiivina lapsena ajattelin, että se parantaisi jotenkin merkittävästi meidän taloustilannettamme.
Ei tuossa mitään, jos oltaisiin oltu oikeasti köyhiä, mutta kun ei. Isäni oli ja on keskituloista parempituloinen (ei toki likikään suurituloinen kuitenkaan), eikä esim. asumiseen mennyt yhtä paljon rahaa kuin muissa vastaavissa perheissä, koska asuimme perityssä omakotitalossa pienellä paikkakunnalla. Isä ajoi silmiinpistävän hienolla autolla ja äiti osti meille mielellään kalliita vaatteita. Sellaista kunnon imagonrakennustouhua siis. Siksi inhotti oikein erityisen paljon maksaa omalla työllä ansaituista säästöistä jo alaikäisenä omia koulukirjoja ja hävetä kirjalistan antamista aina uuden jakson alussa, kun oikeasti sitä rahaa kyllä oli, se vaan käytettiin harvinaisen typerästi.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:02"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 17:00"]
uteliaisuudesta kysyn: kouluttuauduitteko te köyhät hyvin, vai oletteko päätyneet köyhyyskierteeseen matalapalkkaisille aloille?
[/quote]Kyllä me kuule ollaan ihan hyvin kouluttauduttu. Tiedoksesi, että akateeminenkin voi olla köyhä. Eikä me juoda, polteta eikä käytetä huumeitakaan. Eikä ole lapsia kymmenelle miehelle.
[/quote]
No mutta miksi kouluttautua sellaiselle alalle, jossa ei voi tienata edes niukkuusrajalle yltäviä tuloja? en käsitä.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 00:38"]
Nuorena kehityin mestarivalehtelijaksi, kun tehtailin tekosyitä miksen tule elokuviin, baariin, bileisiin, laivalle... En halunnut olla "se köyhä tyyppi jolla ei ole koskaan rahaa". Äiti sanoi ettei ole mikään häpeä olla köyhä, mutta onhan se häpeällistä.
[/quote]
Mä olin kanssa paskanjauhannan mestari kun muutin ja menin uuteen kouluun ja jossa monella oli pappa betalar, ja mulla rappukäytävien siivousta viikonloppuisin kun muut lähtivät ulos ja mulla meni palkat vuokranmaksuun. Aina oli joku ''este'', milloin kukakin tarvitsi 'apua', milloin bussit ei kulkeneet (en omistanut bussikorttia) jne. Ja sitten jos menin jonnekin niin aina se iänikuinen sama tunika päällä ja kerran yks ryhmäläinen totes: ''taidat tykätä tosta lilasta paidasta''. Mua hävetti ihan kauheasti kun se on tosissaan mun ainoa ''bilepaita''. Seuraavana päivänä sitten seisoin vaatehyllyn edessä ja yritin silmilläni taikoa jonkun uuden puseron mutta eipä ilmaantunut.