Argh hermo katkeaa, vajaa vuoden ikäinen vinkuu ja huutaa

Meillä on samanlainen vähän yli vuoden vanha poika. Itse sanallistan hänelle paljon tunteita ja asioita ja yritän sitten kääntää huomiota toisiin asioihin, esim. Äiti ymmärtää, että sinua harmittaa, kun haluaisit tuon tai tuon ja äiti ei voi sitä sinulle antaa. Mennäänpä katsomaan ikkunasta, jos ulkona näkyisi vaikka oravaa...

aina ei auta mikään. Silloin ei auta kuin antaa pauhata. Meillä helpottaa yleensä silloinkin, kun lapsen päästää maahan sylistä. Hän heittäytyy turvalleen, huutaa hetken ja sitten kysyn, tahtoisiko tulla takaisin syliin. Yleensä tahtoo ja sitten harmi on jo helpompi käntää unohduksiin.

Uskon, että helpottaa, kun puhetta alkaa tulla. Onhan se takuulla turhauttavaa, kun et saa itseäsi ilmaistua kuten tahtoisit...

No älä nyt ainakaan periksi anna, jos siis jokin asia on sellainen, mistä ei voi joustaa tai olet jo kertaalleen kieltänyt. Silloin vain oppii, että huutanåminen kannattaa... Jossain kohtaa se äiti antaa kuitenkin periksi... :) kestää vain pitää nuo kiukuttelut, jotka tulevat jatkumaan vielä vuosia ja vuosia. Tsemppiä!!! :) 

Älä nyt ainakaan hermojasi menetä, ei pieni vauva sua tahallaan kiusaa. Olet aikuinen ja äiti, ja sun tehtävä on opettaa sille kuinka eletään. Pysyt itse rauhallisena, et kiinnitä huomiota turhaan huutoon. Lapsi raukka opettelee normaalia kommunikointia ja äiti on nyt jo hermoraunio. Onnea vaan tulevaisuuteen teille molemmille jos noin pienestä jo hermo menee.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 21:57"]

Mun vajaa 1v lapsi, joka ennen oli sopeutuva ja asioita rauhassa tutkaileva, on alkanut nykyään raivoamaan ihan sikana. Tämäkin päivä on ollut yhtä selkä kaarella huutoa, kun se ei ole saanut käsiinsä jotain kiellettyä esinettä, tai äiti ei ole ollut jatkuvasti viihdyttämässä vieressä ja avustamassa leikeissä. 

Vartin huuto, kun en antanut omalta lautaseltani sille kanan palaa. 

Toinen vartin huuto kun otin kännykkäni pois häneltä.

Kolmas, kun laitoin kylpyhuoneen oven kiinni.

Neljäs, kun ei saanut purkin kantta itse kiinni ja auki.

Illalla tunnin huuto, kun piti mennä nukkumaan. Tyyppi ihan tosi väsynyt, mutta nukutusta vastaan piti taistella. Nyt viimein simahti, paljon myöhemmin kuin yleensä.

Miten näihin raivokohtauksiin tulee suhtautua? Olenko noteeraamatta? Annanko periksi? Koitanko kiinnittää huomion toisaalle (aina ei onnistu)?

Tavoitteena on saada nämä turhautumis- ja vaatimis-itkut loppumaan mahdollisimman pian. Haluaisin viestittää lapselle, että huuto ja riehuminen ei ole oikea keino saada tahtoaan läpi. Lapsi ei osaa vielä puhua, mutta osaa osoittaa asioita.

Mitä tekisitte?

[/quote]ota syliin, hommaa kantoliina, vauva vaunuun ja ulkoilmaan

Mielestäni ihan luonnollinen vaihe pienen lapsen kasvamisessa. Itse olen antanut raivota. Toki yrittänyt paljon "sanallistaa" tunteita ja kun vähän tilanne laantunut, sylitellään ja halitaan ja jutellaan "kylläpä sinua harmitti, kun et saanut äidin koruilla leikkiä, äiti kyllä huomasi"...

Kyllä se ajan myötä vähenee, kun huomaa että raivoamisella ja huudolla ei saa mitään. Eikä myöskään liian "vahvaa" reaktiota äidiltä = kun äiti "suutuu", niin se huomio on parempi kuin ei mitään huomiota.

No, aluksi voin kertoa että vaikka sulla olisi tavoitteena saada nuo itkut loppumaan niin pian kuin mahdollista, niin ei tule käymään. Tuo kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen ja se vain pitää kestää. Lapsen huomion voiit yrittää siirtää toiseen asiaan kynnystä hän turhautuu tai vaatii jotain tiettyä. Rauhallisena pitää yrittää pysyä, vaikka se ei aina ole helppoa. Lapsi harjoittelee oman tahdon ilmaisemista, mutta se on pienelle vaikeaa vielä pitkään. Rauhallista ja johdonmukaista ohjaamista ja turvallista syliä, niitä tuossa iässä tarvitaan! !

kehittymiseen

Kiitos vastauksista. Olen pyrkinyt pysymään tilanteissa hyvin rauhallisena. Aluksi jopa suuresti huvitti nämä tunteenpurkaukset, mutta kun niitä on jatkuvasti koko päivän, kaikki päivät läpeensä, niin alan jo väsyä. Yleensä sylikään ei kelpaa, kun huuto alkaa. Hyvä neuvo tuo tunteiden selittäminen, otan käyttöön. Tähän asti olen vaan yrittänyt siirtää huomiota tai vaan hiljaa paijaillut, silittänyt lasta ja ottanut syliin pahimman mentyä ohi.

Uhmaikää odotellessa :)

AP

Tuollaistahan se on pienen lapsen kanssa. Tämä oli varmaan etukäteen tiedossa. Vai oletko niitä ihmisiä, joiden mielestä vanhemmuudesta ei voi saada mitään tietoa, ennen kuin sen kokee itse?

Ota syliin.