Miten estät katkeroitumisen jos jotain kamalaa tapahtuu?

Kaikki tunteet ovat sallittuja ja kaikki tunteet pitää kokea ja käydä läpi.

Mä olen joskus vaan antanut vaikeissa asioissa itselleni luvan kokea/tuntea vihaa, katkeruutta, kaunaa, kateutta ym. tunteita jotka nousevat päälle. MUTTA siihen tunteeseen ei tarvitse jäädä. Kun ne käy läpi ja antaa niille luvan tulla ne kuluttaa itse itsensä loppuun.



Katkeruus on kaikista pahin. Siihen jos jää, se jäytää ihmisen itsensä loppuun. Valitse tietoisesti että haluat päästä siitä yli. Näin mä olen tehnyt.



Ja jälkeen päin sen usein huomaa: KAIKELLA on kuitenkin tarkoituksensa.

voimia!

syntyi terveenä...



T. ap

Mä koitan muistaa aina, kuinka joillain on asiat vielä paljon huonommin. Eli silloin kun vihaan meidän asuinpaikkaa, niin mietin, että jotkut joutuu asumaan kaksiossa kerrostalossa, että kyllä mulla on kuitenkin enemmän tilaa.



Ja sit kun lapsi kiukuttelee, niin mietin, että toisilla on vakavia sairauksia, että ei tää niin vakavaa ollutkaan.



Ja tossa kohdin, kun lapsesi sairastaa, niin mä voin kertoa, että mun lähi- ja kauemmassa suvussa on kuollut kolme vauvaa kolmen vuoden sisään. Sen miettiminen auttaa kummasti muistamaan, että noi omat on sentään hengissä!



Eli koskaan ei oo asiat niin huonosti, etteikö ne jollain toisella ole vielä huonommin. Tai ettei ne itsellä vois olla vieläkin huonommin.



En tiedä riittääkö tuo pitämään ihan koko elinikäisen katkeruuden poissa, mutta ainakin se voi vähentää sitä katkeruuden syntyä jo ihan alkuunsa.

Moneen sairauteen on omat nettisivut, missä on omat vertaisryhmänsä. Voit löytää ihan liveseuraksikin samassa tilanteessa olevia tai olleita.



Ja pitää myöskin muistaa se, että ei me päästä tilaamaan itselle tervettä vauvaa. Se, kenelle mitäkin tulee, on jossain muualla määrätty, eikä me voida muuta kuin vastaanottaa se, mitä annetaan. Tän tosiasian hyväksyminen voisi olla tie eteenpäin. Eli on vain osattava lopettaa kyselemästä, että miksi juuri meille kävi näin ja miksi meidän lapsi joutuu kärsimään. Koska vastauksia ei kukaan pysty antamaan, niin ainoa tie eteenpäin on suunnata katse tulavaisuuteen ja alkaa elää elämää sellaisena kuin se nyt on.

Lääkäri kertoi viime viikolla, että kuntoutus VOI auttaa-

toivoa on oltava.



Vertaistukea olen etsinyt, ja se onkin auttanut.



Nro 6 - loistava pointti-

sain terveen lapsen

enkä voi ymmärtää MIKSI näin kävi.



VOIMIA muillekin arjessa!



Kaikkea ei voi ymmärtää, mutta eteenpäin tulee mennä-

ei kannata jäädä tulee makaamaan.



T: ap

Maailmassa on jostain syystä aina ollut erityislapsia (ja -ihmisiä), he tarvitsevat vanhempia, jotka pystyvät siihen. Et ehkä itse tiedä tai koe pystyväsi lapsesi vanhemmaksi, mutta elämä opettaa - ja kantaa. Asiat eivät ole aina sitä miltä ne äkkiseltään näyttävät. Ei ole mitään ilman merkitystä...

Elän itse parasta aikaa sellaista aikaa että kysyn vain että MIKSI meillä ei mikään tunnu onnistuvan? Miksi yhdelle ihmiselle annetaan niin paljon keskettävää ja toisella kaikki on paljon paremmin? On todella vaikeeta olla ja luottaa tulevaisuuteen!!! Olen katkeroitunut :( Vaikka kuinka tiedän että jollain toisella on asiat huonommin, että pitäisi olla onnellinen tästäkin elämästä niin siltikin ajatukset pyörii samaa ympyrää... Kun jonain päivänä oppisi ajattelemaan toisin. On ihan hullua tuhlata elämästään iso osa pahoja/ikäviä asioita miettimällä mutta minkäs teet???

Mä ajattelin ennen että kaikella on joku tarkoitus. Mutta nykyisin en enää jaksa oikein siihen uskoa, valitettavasti. Ajattelen niin että toisella on vain parempi tuuri eri asioissa kuin toisella. Että on ihan sattumaa miten elämässä käy? Ei ole mitään kohtaloa... Tarpeeksi kun ikäviä asioita tapahtuu niin eipä tässä enää kyllä keksi mitään syitä että miksi niin pitää vaan käydä? Se on vain huonoa tuuria.

Siinä tulee hyvin esiin se, miten ihmisen elämä on tosi pieni maailmankaikkeudessa, pienet on murheetkin.

Minä mietin miksi minun kuului " tuhlata" monta vuotta hukkaan kun yritin helpottaa mieheni elämää. Luulin että kaikki ne järjettömät teot ja " kohtaukset" johtuivat työstressistä mutta totuus olikin pettäminen.

Nyt ei sitten nuorimman lapsen syntymästä lähtien ole mitään hyvää muistoa. Kaiken on pilannut se pettäminen.

Olen joskus vihainen siitä että tämä pettäjä kumppani (perheellinen) on päässyt kaikesta kuin koira veräjästä. Olisin voinut aiheuttaa hänellekin vaikeuksia mutta (onneksi) en halunnut olla ilkeä vaan ajattelen että karman laki toteutuu ja sen edestään löytää mitä taakseen jättää.



Noita menetettyjä vuosia ei korvaa mikään, samalla minulta hupenivat voimat kun yritin jos mitä, että miehellä on hyvä olla ja kun hän vain olisi kertonut jo silloin totuuden, olisi tilanteelle saatu jonkinlainen päätös. Olisin voinut lähteä rakentamaan omaa elämää tai mies olisi saanut päänsä kuntoon aiemmin ja meidän molempien masennus ehkä jäänyt syntymättä.



Tiedän että on enään turha miettiä noita mutta kun ei voi mitään. On aikoja kun ne kaikki loukkaukset pulpahtavat mieleen. Suututtaa itkettää ja todella toivon että se toinen nainen saisi tuntea nahoissaan mitä on tehnyt...

Tiedän että tämä kaikki vie minulta voimia ja on niin turhaa mutta kun en millään saa annettua anteeksi. Olen kaikkea kokeillut mutta mikään ei auta.

vammaisena ja elämään tuli kaikenmaailman ylimääräiset lääkäri-, terapia-, apuväline- ja kelajutut.



Heti lapsen syntymän jälkeen piti olla vahva ja saada mies pois alamaista. Se ehkä oli se hyvä juttu mulle, että en siinä heti alussa vaipunut mihinkään masennukseen tms. Kuitenkin se vamma meillä on vain erilaisuutta, se ei estä lasta elämästä ja tekemästä isona töitä. Nykyään olen avoimempi, itsetuntoni on voimakkaampi, olen iloisempi kuin ennen ja rohkeampi.