Nyt se siis alkoi meidänkin tuttavapiirissä!! Avioerosta.

Olisi näköjään pitänyt lisätä kaikki muut neuvot tämän lisäksi että olisit ymmärtänyt tähän asiaan liittyvän sanoman!!! Mielestäni isäni oli oikeassa! Nyt minulla on mies jolla on ehjä syntymäkoti, arvot paikallaan, hyvä isä lapsille, ei juo, ei tupakoi ei hyppää baareissa jne... mutta jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ammentaa....

Vierailija:

Vierailija:

Isäni sanoi minulle aikoinaan että ota tyttö mies jonka vanhemmat ovat edelleen naimisissa. Rikkinäisestä kodista tuleva puoliso saattaa erota helpommin tai hyväksyy eron helpommin kuin ehjästä perheestä tuleva mies.

Aikamoinen aivokääpiö sulla faijana! Mun vanhemmat kehottikin mua ottamaan fiksun ja rehellisen miehen, jolla on sydän paikallaan ja arvot kohdallaan, viis siitä ovatko hänen vanhemmat vielä yhdessä vai eivät.

alkaa VIEDÄ energiaa eli TEKEE ONNETTOMAKSI siitä kärsii tosi paljon. eikä sitä viikon pahan olon takia eroa, vaan vuosien, eli sitten kun on paljon yritetty ja edelleen on paha olo yhdessä, niin eikö ero ole parempi.

Ei helvetti, eroaminen on niin rankkaa että juma...ste sitä kukaan tee huvikseen ja hetken mielijohteesta.



Voi että teitä mustavalkoisia ihmisiä, teitä näkee juuri eronneide joukossa ja mustavalkoiset vasta ahdistuneita ovatkin kun ero tulee kohdalle. " eihän meille pitänyt näin käydä kun me pystyimme juttelemaan"

Vierailija:

kuitenkin oli se ettei mieheni EDES ollut ystäväni. Meillä ei ollut keskusteluyhteittä, emme ymmärtäneet emmekä edes pitäneet toisistamme. Vuosia jatkoimme siten.

Seksiä oli harvoin eikä se kummoista ollut mutta sen puute ei todellakaan olisi kaataneet suhdettamme jos minulle olisi ollut muuten hyvä suhde mieheen (eikä niitä vakavia ongelmia olisi ollut).

Tällä vain nyt haen sitä että minua niin ärsyttää kun ihmiset lässyttävät arjesta ja hekumasta.

Jos henkisesti olet täysin yksin suhteessa eikä välillä ole enää mitään yhteyttä niin jatkaminen on mahdotonta.

Moni nainen lähtee suhteeseen biologisen kellon tikittäessä liian heppoisin syin. Ollaan niin vauvakuumeisia, rakkaudennälkäisiä ja hellyydenkipeitä että ollaan valmiita kaikkeen jotta saisimme tarpeemme täytettyä. Sitten tavataan mukava mies joka ottaa syliin ja olemme valmiit muuttamaan jopa itsemme saadaksemme sen perheen ja rakkauden jonka olemme päässämme luoneet. Huomaamatta lainkaan ettei mies ole meille ollenkaan sopiva.

Sitten astuu kuvioon arki ja todellisuus paiskautuu vasten kasvoja. Suhde kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Omien kokemuksieni mukaan ihmisillä on liian huono itsetuntemus. Emme lainkaan osaa täyttää itse omia tarpeitamme, emme edes tiedä mitä ne ovat. Emme osaa olla ihmisiä toiselle ihmiselle. Emmekä tiedä miten rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan. Emme tiedä mitä toisissa ihmisissä ihailemme emmekä tiedä miten haluamme että meitä rakastetaan. Emme osaa rakentaa avoimia ystävyyssuhteita miten sitten osaisimme rakentaa toimivan parisuhteen?

Nyky-yhteiskunnassa keskitytään rahaan, materiaan ja menestymiseen. Ihmisyys jää jalkoihin kun aikaa ja kiinnostusta ei jää paneutua elämiseen.

Olemme niin rikki henkisesti että miten ihmeessä voisimme silloin rakentaa ehjiä perheitä??????????????????????????????????????

Ihanko tosiaan te olette kaikki tuollaisia tahdottomia raukkoja, jotka eivät osaa harrastaa itsetutkiskelua AJOISSA, jotka eivät tiedä kenen kanssa he voivat olla myöskin ystävää AJOISSA - miksi ihmeessä te teette lapsia ja menette naimisiin tilanteessa, missä te ette ole em. asioista ihan EHDOTTOMAN VARMOJA = / = / = /.



Tismalleen samaa mieltä, kuin ap - aikuisella ihmisellä pitäisi olla hieman enemmän järkeä ja vastuunkantokykyä!



Ja sinä, joka sanoit, että erosit ja lähdit Sen Oikean matkaan, ja vielä muistit mainita, että " ainoastaan ja vain esikoisesi kärsi tilanteesta" - sinunlaisiasi ihmisiä minä halveksin - se on ihan tarpeeksi kamalaa, että edes sinun esikoisesi (1 elävä hengittävä, tunteva ihminen) kärsi sinun kypsymättömyydestäsi, ja toimii sijaiskärsijänä, jotta SINÄ (itsekäs huono äiti) saisit elää haluamaasi hekumaa. Ällöttävää. Entäs jos sinä itse olisit oma esikoisesi? Ei varmaankaan naurattaisi. Ja vielä sinulle; älä suotta sääli, me olemme tilanteessamme (varmasti suurin osa) aivan onnellisia - katsos kun toiset meistä osaavat tehdä niitä oikeita ratkaisuja AJOISSA.

avioliitto on tuollainen tabu, jossa pitäisi pysyä elämänsä loppuun asti, vaikka itsestä ei tuntuisikaan hyvälle, ei olisi enää pitkään pitkään aikaan tuntunut hyvälle.



Toki mä ymmärrän ne notkahdukset, että ei heti erota, kun tylsistytään tai mitä se nyt sitten onkaan, mutta että jatkaa täysin merkityksetöntä elämää vain sen takia, että tuon nyt pitää olla se kumppani lopun elämää, kun niin kerran silloin vuonna 1 ja 2 näin lupasin.

Vierailija:

Ihanko tosiaan te olette kaikki tuollaisia tahdottomia raukkoja, jotka eivät osaa harrastaa itsetutkiskelua AJOISSA, jotka eivät tiedä kenen kanssa he voivat olla myöskin ystävää AJOISSA - miksi ihmeessä te teette lapsia ja menette naimisiin tilanteessa, missä te ette ole em. asioista ihan EHDOTTOMAN VARMOJA = / = / = /.

Tismalleen samaa mieltä, kuin ap - aikuisella ihmisellä pitäisi olla hieman enemmän järkeä ja vastuunkantokykyä!

Ja sinä, joka sanoit, että erosit ja lähdit Sen Oikean matkaan, ja vielä muistit mainita, että " ainoastaan ja vain esikoisesi kärsi tilanteesta" - sinunlaisiasi ihmisiä minä halveksin - se on ihan tarpeeksi kamalaa, että edes sinun esikoisesi (1 elävä hengittävä, tunteva ihminen) kärsi sinun kypsymättömyydestäsi, ja toimii sijaiskärsijänä, jotta SINÄ (itsekäs huono äiti) saisit elää haluamaasi hekumaa. Ällöttävää. Entäs jos sinä itse olisit oma esikoisesi? Ei varmaankaan naurattaisi. Ja vielä sinulle; älä suotta sääli, me olemme tilanteessamme (varmasti suurin osa) aivan onnellisia - katsos kun toiset meistä osaavat tehdä niitä oikeita ratkaisuja AJOISSA.

--------------------------------

ihmiseksi kasvamiseen ei riitä edes kokonainen elinikä.

Me tulemme tänne oppimaan ja kasvamaan. Miksi me edes tänne tulisimme jos olisimme niin täydellisiä?

Eron ei tarvitse hajottaa koko maailmaa. Se voi olla vain yksi murheellinen elämänkohtalo josta pyrkiä parempaan, kasvaa ja kehittyä. Lapsille voi osoittaa että vaikka elämässä tapahtuisi kuinka vaikeita asioita niin niistä selvitään ja opitaan.

Tietenkään ero ei ole toivottavaa mutta tosiasia on vain se että toisinaan se on jopa järkevin vaihtoehto.

Minusta on itsekästä haukkua ihmisiä joita ei tunne ollenkaan. Hetken aikaa saat tuntea valheellista paremmuutta. Sinä olet ehkä puolisonvalinnassa onnistunut ja ollut siinä viisas. Mutta varmasti sinulla on omat haasteesi ja kypsymättömyytesi joiden kanssa joudut painimaan.

Itse en ole eronnut mutta kaikista eronneista tuttavistani on kyllä välittynyt se että se on aina ihan helvettiä, elämänkokoinen katastrofi jota ei kukaan tee huvikseen. Siinä mielessä minusta on omituista syyllistää täällä ihmisiä turhista eroista, etenkin kun kaikkien todellisia syitä ei voi aina tietää. Toivottavasti nämä kaikki " emme eroa koskaan" ihmiset onnistuvat pysymään lupauksessaan ja vielä elämään onnellisena liitoissaan.

Ei sitä jaksa käydä läpi jos ei ole ollut oikeita syitä siihen.

Nyt asiat ovat kuitenkin muuttuneet ja tilanne kotona on se, että nautin niistä illoista, kun mies ei ole kotona ja ahdistun, jos hän on. Keksin väkisin tekemistä ollakseni jossain toisessa huoneessa, siivoan kaappeja ja silitän jne. Ennen hän oli minulle kaveri ja kumppani aviomiehen lisäksi. Nyt ei ole mitään sanottavaa. 16 vuotta ehdittiin olla ilman sen suurempia ongelmia, mutta nyt on tapahtunut kaikenlaista ja tilanne jäänyt junnaamaan. Ajatukset erosta ovat muuttuneet, sillä jos tilanne jatkuu näin vuosia, en usko, että se on lapsille otollisin tilanne kasvaa ja ottaa mallia...

ihanaa että on muitakin perusarvoihin ja järkevään aikuisuuteen uskovia. Kaikille tunteilleen ei pitäisi antaa periksi, varsinkin kun on vastuussa pienistä lapsista.

ovat olleet naimisissa meistä kaikista pisimpään eli 12 vuotta. Heillä 3 lasta. Toinen kierros on alkanut eli uskon eroilmoituksia ropisevan lähivuosina enemmänkin.

että aviopuolisot oikeasti kasvavat erilleen. Vaikka tahtoakin olisi jatkaa, niin aina se vaan ei onnistu. Esimerkiksi lasten saaminen on niin suuri muutos parisuhteelle, että aina se ei sitä kestä. Toki olen samaa mieltä siinä, että tuntuu, että nykyään luovutetaan helpommin ja päätetään erota. Itse kyllä aion yrittää viimeiseen saakka pysyä yhdessä mieheni kanssa, mutta mielestäni ei kannata missään nimessä pysyä yhdessä pelkästään sen takia että on lapsia. Kyllä lapsetkin aistivat jos äidillä ja isällä ei mene hyvin, on kireä ilmapiiri tms. Parempi sitten vaan myöntää tappio ja erota, jos on ensin yrittänyt muuttaa tilannetta mutta se ei enää ole korjtattavissa.

Hirveää hehkumista ja roiskuvaa rakkautta, räjähtävää onnen tunnetta joka hetki...?? Kuule, elämään nyt vaan KUULUU nämä arjenkin tylsät ajat. Ja jos ei oma pää kestä enää omaa itseä,niin syy pistetään tylsän avioliiton tai puolison syyksi ja sitten vaan hei vaan, mä lähden maailmalle onnea etsimään. Hei vaan lapset, äiti lähtee nyt onnea etsimään...

Nyt en käsitä?? Eli, joka helvatun päivä ja vuosi pitäisi olla aina yhtä huumaa? Mitä väliä lapsista vai? Mua niin risoo toi asenne, joka näyttää jylläävään vain yhä enemmän...



ap

parisuhde on muuttunut rakkaussuhteesta kaverisuhteeksi.



Onko kaverisuhde silloin oikea ratkaisu? Haluaisitko sinä elää kämppäkaverisuhteessa miehesi kanssa tuntematta intohimoa miestäsi kohtaan vaikka muuten arki sujuu?



Minusta omaa miestään pitää haluta ja jos se katoaa, on kyseessä mikä tahansa kaverisuhde. Silloin lienee paras etsiä uusi rakkaussuhde, koska kaverisuhde miehen kanssa turruttaa ja vie elämänpalon, vai?

kolmannelle kierrokselle ja nyt keski-ikäisinä olemme vasta aloitelleet liittojamme....suurin osa meistä aloittanut suhteet vasta 30-kympin jälkeen, kaikilla takana nuoruuden menot. Uskon, että meillä on parempi mahdollisuus onnistua, kun niillä, jotka menivät nuorena naimisiin ja nyt alkavat olla niitä " erilleen kasvaneita" . Me olemme löytäneet puolisomme siinä iässä, että on jo elämänkatsomukset ja arvot löytyneet. Kaikki ovat reissanneet ulkomailla nuoruudessaan ja saaneet mennä sydämen kyllyydestä, nyt ei haikalla teneriffojen jne perään. Osa tosin on myös asettunut ulkomaille vieraaseen kulttuuriin.



Mutta siis ikävää on aina kuulla erouutisia.

Etkä sinä ap oikeasti voi tietää heidän kaikkia eron syitään. Joku on saattanut pätkästä vaimoaan turpaan oikein kunnolla mutta sitä ei voi kertoa kellekään. Eron syyt voi olla jotain sellaista mitä ei uskalla ääneen sanoa edes parhaille ystävilleen, etenkin jos on tärkeää se sivistys.

Vierailija:

parisuhde on muuttunut rakkaussuhteesta kaverisuhteeksi.

Onko kaverisuhde silloin oikea ratkaisu? Haluaisitko sinä elää kämppäkaverisuhteessa miehesi kanssa tuntematta intohimoa miestäsi kohtaan vaikka muuten arki sujuu?

Minusta omaa miestään pitää haluta ja jos se katoaa, on kyseessä mikä tahansa kaverisuhde. Silloin lienee paras etsiä uusi rakkaussuhde, koska kaverisuhde miehen kanssa turruttaa ja vie elämänpalon, vai?

Nimittäin parisuhde muuttuu perheeksi siinä vaiheessa kun lapsia alkaa siihen syntyä ja silloin ei kyllä enää voi ajatella asioita noin itsekkäästi...

Rakastan miestäni ja hän minua mutta kumpaakaan ei ole seksi pitkään aikaan kiinnostanut. Syinä toisen lapsen vakava sairaus, lähiomaisen kuolema etc. MUTTA, me pystymme puhumaan asiasta. Tiedostamme sen molemmat ja olemme naureskelleet, että kyllä se vielä viritetään käyntiin uudestaan. Kunhan tässä elämä hieman helpottaa, niin aloitamme uuden projektin: parisuhteen elvyttämisprojektin. Tiedoksi kaikille: sen voi tehdä myös oman puolison kanssa, jollei toinen ole ihan kusipää. Ei tarvitse aina lähteä etsimään sitä UUTTA onnea muualta.