Millaisen talon rakentaisit maisemapaikalle?
Ostimme tontin järven rantatöyräältä, mistä näkyy järvi kauempaa, mutta ranta on mäen ja metsän " maskissa" . Toiveissa on paljon säilytystilaa ja viisi huonetta. Oleskelu- ja ruokailutilat, vilpola ja yksi makuuhuone saisivat olla järvelle.
Itis
Kommentit (12)
Vaikka olen ollut ns. perinnetaloihmisiä tähän saakka. Kivi-, tiili-, puu- vai hirsitalo? Onko oltava kaksi kerrosta? Ap
Yhdistäisin mieluiten kiven/tiilen ja puun, mutta hirttä en laittaisi missään tapauksessa, ei istu tyyliin.
Kerroksista sanon saman kuin jo aiemmin, eli 1 tai 1½ kerrosta, ei missään tapauksessa kahta täyttä kerrosta.
Kontiotalojen Genre 142 tai Jämerän Elegia tai Linus? Yritin linkittää, mutten onnistunut " huijaamaan konetta" . Ap
Hänen kanssaan muovaatte juuri sellaisen talon mikä siihen paikalle sopii ja sellaisen mikä on teille paras! Niin mekin teimme, mietimme ensin useamman kuukauden erilaisia vaihtoehtoja taloesitteistä katsellen, piirtelimme vähän itse, mietimme ilmansuuntia ja eri huoneiden sijainteja niiden mukaan, mietimme säilytystilojen tarvetta, tulevaisuuden tilatarvetta ja kaikkea mahdollista. Sitten piirtelimme " karkean" pohjapiirustuksen toiveistamme ja lähdimme kilpailuttamaan arkkitehtejä.
Löysimme hyvän arkkitehdin ja hänen kanssaan mietimme kaikki jutut tarkkaan ja ensimmäinen arkkitehdin piirtämä versio oli täydellinen!! Olemme asuneet tässä nyt pian kolme vuotta ja yhtään mitään vikaa en ole löytänyt.
Varatkaa siis runsaasti (!!!) aikaa suunnitteluun ja miettimiseen, se ei varmasti mene hukkaan!
valmiita rinnetalomalleja on rajatusti.
Muuten tuon Elegian suunnittelijat asuvat itse tuossa talossa, eli ovat suunnitelleet sen itselleen. Soita Paulalle ja kysy onko vielä ollut tyytyväinen talon pohjaan, vai haluaisiko sitä jotenkin muuttaa.
Mitään hirsihökkeliä ei sitten todellakaan kannata rakentaa ympärivuotiseen asumiseen. Vertaa seinien u-arvoja. Ja tällä perusteella ei kyllä kannata tehdä siporeksistakaan. Mm. uusimmassa Osaava Kodinrakentaja -lehdessä on juttua matalaenergiaharkkotaloista. Kannattaa lukaista vähintää tämä juttu.
Vierailija:
Kontiotalojen Genre 142 tai Jämerän Elegia tai Linus? Yritin linkittää, mutten onnistunut " huijaamaan konetta" . Ap
tulossa tontille vai pitääkö olla oma kaivo ja jätevesisysteemit?
Vierailija:
Ostimme tontin järven rantatöyräältä, mistä näkyy järvi kauempaa, mutta ranta on mäen ja metsän " maskissa" . Toiveissa on paljon säilytystilaa ja viisi huonetta. Oleskelu- ja ruokailutilat, vilpola ja yksi makuuhuone saisivat olla järvelle.Itis
Meillä on tasamaatontti siellä töyrään päällä. Materiaaleista en osaa vielä sanoa juuta enkä jaata, mutta sellaista ristihirsitaloa en halua. Toisaalta hirsi olisi hyvä astmaatikkoperheen talo? Tavoitteena olisi helposti siivottava matalaenergiatalo hyvällä sisäilmalla plus em. pohjaa koskevat toiveet. Ap
Käytin urheilutermiä " olla maskissa" :-) Siis olisimme 40 m korkean mäen päällä. Alla noin 100 m päässä on ranta töyrään takana piilossa. Tontti on ihan kunnan tontti eli kunnallistekniikka on kunnossa. Ap
Jos lisää piruja seinille maalailisin niin myös kattomateraalissa ottaisin huomioon ettei todellakaan tiedä millaiset ilmat on jo kymmenen vuoden päästä kun ilmasto näyttää muuttuvan paljon ennusteita nopeammin. Kesällä on läkähdyttävän kuumaa ja talvella jäätävän kylmää. Pahoja myrskyjä jotka kaataa metsää on jo nyt. Miettikää myös miten pärjäätte jos tulee pitkä sähkökatkos jäätävillä pakkasilla, kunnon varaava takka tarvitaan lämmittämään jos talon lämmittämiseen tarvitaan sähköä. Takan paikka kannattaa myös miettiä tarkasti. Takassakin voi toki ruokaa lämmittää, mutta ehkä olisi hyvä olla myös lieden vieressä ainakin yksi kaasuliesipiste. Siinä on mahtava tehdä wokkejakin ja vesi kiehuu ennätysajassa.
Meillä vastaava tontti ja talo rakenteilla, itse suunniteltiin ja piirrätettiin. Haluttiin paljon ikkunoita järvelle eli alakerta tuli harkoista (meillä rinnetontti) takkahuone, yksi makuuhuone sauna ja pesuhuone ikkunat järvelle yläkerrassa koko olohuone keittö ikkunat järvelle ja meidän makkari talossa koko talon pituinen terassi johon pääsee sekä keittiöstä ja olohuoneesta..Pitkästä tavarasta tehdään ja tässä kevään/kesän kynnyksellä muutetaan..
Kaasupullo on keittiön nurkassa kaapissa.
13
jossa paljon lasipintaa ja puuta. Pulpettikatto ja värit maanläheiset, 1 tai 1½ kerrosta.