Liittyen tuohon inhimillisen tekijan aiheeseen: kerrataampa miksi jotkut tykkaa asua ulkomailla ja toiset on Suominaista henkeen ja vereen.

Pätee ihan Suomen sisälläkin.

sivistynyt (tavoiltaan ja tiedoiltaan että haluaa oppia lisää).



Ulospäinsuuntautuneisuus auttaa siinä, että kukaan ei tiedä että olet tullut vieraaseen maahan/kaupunkiin jos et itse pidä meteliä itsestäsi. Pitää ilmoittautua embassyn tapahtumalistalle, mennä aktiivisesti tapahtumiin, tilaisuuksiin, tehdä vapaaehtoistyötä vaikka lasten päiväkodille/koululle...



Itsestä se on kiinni.



Itse viihdyin ulkomailla erittäin hyvin, lasten ollessa koulussa keksin oikein hyvin täytettä päiviini. Ikävä sanoa, että muutama tuttu maannainen sortui kuningas alkoholiin... Viiniä lipiteltiin lounasaikaan ja iltapäivällä jo giniä. Päivittäin. Eipä siinä enää tilaisuudet kiinnostaneet kun iltakuudelta oli valmis petiin

en suostuisi lähtemään kotirouvaksi ja edustusvaimoksi, tuli uutta näkökulmaa aiheeseen sen verran. Yksi ystäväni on tuollaisena edustusvaimona, tällä hetkellä Jenkeissä ja pian Kiinassa. En kadehdi, nyt vasta tajusin minkälaista hänen elämänsä on ja en enää ihmettele jotain juttuja mitä ehkä olen hieman kummastellut viime vuosina.

ltti.

Olen asunut ulkomailla ollessani äitiyslomalla/hoitovapaalla. Viihdyin hyvin, toki koti-ikävääkin välillä oli.

Minulla on muutama maa johon lähtisi juosten asumaan jos ei olisi lapsia tai ei tarvisi käydä töissä. Suomessa kun on niin helppoa yhdistää perhe ja työ kun muihin maihin vertaa. Monissa maissa kun työaika on pidempi ja työmatkoihin kuluu tolkuttomasti aikaa. Työyhteisöt ovat myös haluamassani maissa sellaisia ettei naisia arvosteta yhtä paljoa kuin miehiä eli henki työpaikalla ei olisi samanlainen kuin täällä Suomessa.

No miksi en sitten viihdy Suomessa? ihan eka on ilmasto, mä en kestä syksyä kun pimeää ja kylmää. Talvikin on liian pitkä ja kesä liian lyhyt ja kylmä. Maan pienuus ja sen takia tarjonnan vähyys myös ärsyttää. Kaikki erikoinen on kallista ja harrastusmahdollisuuksia on huonommin. Esim. kaikkeen pitää aina varata aika ja suunnitella. Ei voi mennä pelaamaan sulkkista silloin kun tulee se fiilis.

Vierailija:

kiltti.

joskin kallis paikka elää.

Oma mummuni (isän äiti) muutti Ruotsiin ollessaan 51 vuotias, ei ollut koskaan lukenut kieltä; alkoi opiskella sitä vasta paikan päällä, teki töitä normaaliin eläkeikäänsä saakka (ruotsalaisessa firmassa ruotsalaisten kanssa - tosin kyseessä ei asiakaspalvelutyö), ja hänen tyttärensä (tätini) asui jo ko. maassa - auttoi siis virastoasioissa jne. Hyvin on mennyt nyt jo 24 vuotta =oD!



Äitini muutti töihin Belgiaan vuosi sitten, ja aikoo olla vielä ainakin vuoden siellä. Sanoo, että kieli töissä on vaikeaa (ranskaksi EU-asioita), mutta muuten on viihtynyt, isäpuoleni tekee siellä vapaaehtoistyötä, ja käy välillä Suomessa työssä projektiluontoisesti.



Monenlaiset järjestelyt siis onnistuvat, kun vain ihmisiltä löytyy tahtoa tarpeeksi =o)!



Minäkin kyllä allekirjoitan tuon (mitä tuossa yksi edellä oleva jo sanoikin), että tarvitaan yleissivistystä, uteliasta ja avointa mieltä, mutta silti taitoa säilyttää jotakin omaa - sellaista mikä on ollut tärkeää siellä synnyin- (ja koti-) maassa (juuriaan ei sovi unohtaa). Lisäksi tarvitaan TAHTOA oppia uutta, jos ajattelee siten, että " minä olen jo tämän ja tämän ikäinen; ei minun enää tarvitse aloittaa mitään uutta" , niin sitten saapi tuon haaveensa unohtaa. Muutto erilaisiin ympyröihin vaatii oikeanlaista asennetta ;o).



Rohkeutta peliin, naiset!

Vielä vanhanakin (no, mikä on vanha?) voi toteuttaa näinkin hienoja ja suurimittaisia haaveita =oD.

Ensimmäisen maan kielestä en osannut kuin alkeet, hyvä jos niitäkään, mutta hyvin pärjäsin! Sanakirja taskuun ja englantia sekaan jos ei muuten mennyt sanomani perille. Siellä sitten opiskelin parina päivänä viikossa maan kieltä. Ekan puoli vuotta olin kotona, sitten menin töihin vajaaksi vuodeksi ja lopun aikaa tein kotoa käsin töitä Suomen suuntaan.



Toinen komennus oli sitten englantia puhuvaan maahan ja siellä syntyi ensimmäinen lapseni, joten siinä oli minulla töitä ihan tarpeeksi.



Kyllä sitä hyvin pärjää ulkomailla jos vain niin itse suhtautuu ja minulle varsinkin oli tärkeää se, että tiesin pääseväni sieltä Suomeen tietyn ajan kuluessa!!! Mies ehdotti kyllä toisessa komennusmaassa jos olisi jatkanut paikallisella työsopimuksella, mutta en suostunut eikä mieskään siitä kovin innostunut ollut. Suunnitelmissa on ehkä vielä joskus, sitten kun lapset ovat jo esim. yli 14v tai jotakin, lähteä pariksi vuodeksi jonnekin komennukselle, en usko siinä olevan meille kenellekään mitään ongelmia.