Olin tänään ekaa kertaa vauvakerhossa ja johan oli vanhoja äitejä!

Vierailija:

Olen itse 26v ja mielestäni en kyllä mikään teiniäiti. Mutta muut äidit olivat siinä 30-38v ja kaikilla siis ensimäinen lapsi. Mitä yhteiskunnassamme on tapahtunut? Oli tunne kuin olin tullut väärään paikkaan. Hassua koska luulin olevani normi-ikäinen äiti

nuorilla äidillä on kaveripiiri laajempi ja ovat heitin kanssa tekemisissä,mutta taas vanhemmilla saattaa olla ongelmana ettei tuttavapiiristä löydy enää pienten lasten äitejä ja kaipaavat sellasten seuraa

Mutta siltikin tuntuu kyllä kummalliselta tämä trendi. Itse olin 31 ku eka synty ja tuntuu, että olin ollut lapseton iät ja ajat. Mutta minkäs teet jos ei miestä aiemmin löytynyt.

Itse olen 23-vuotias.

Nuorilla asenteet tuntuvat vain kovenevan. Onneksi vanhemmilla äideillä on ikää ja elämänkokemusta = itsetuntoa kestää se. T. Sivustakatsonut

No on se kumma jos 23-v ja 30-v ei pysty keskenään keskustelemaan.

Eipä se ikäero nyt niin suuri ole!!

Ihme porukkaa.

Olen itse 33-vuotias ja paras ystävättäreni täyttää kesällä 26. Revi siitä!

luonnollista se on. Kyllä tietty toi vauva-lehden äiti 47-v vähän pistää miettimään...

se lapsi ja lapsen maailma.



Kyllä minä pystyn keskustelemaan ihan minkäikäisten ja -näköisten ja -maalaisten äitien kanssa sen verran, mitä tuolla on tarvis puhua.



Vauvakerhoissa en käy, mutta leikkipuistoissa ja lasten harrastuksissa kyllä.

hyvin sinua. Itse odottelen mummoksi tuloa :) Ei mahdu minulla jakeluun kun esikoisia tehdään paljon yli 30v. Äiti jaksaa paljon paremmin nuorena ja on niille lapsillekkin mukavaa kun äiti vielä nuori kun ovat murkkuja!

Suuri osa äititutuistanikin on ap:n kauhistelemia " vanhoja" äitejä, joilla pieni/pienet lapset.

Mielistele nuoria, kehua itseäsi - ja mene itseesi. Sinun ratkaisusi ja niiden perusteet eivät ole jumalasta tai jostakin muusta perusteellisesta oikeudesta.

Mutta minä olen myös 40 ja olen ehkä avarampi kantsantokannaltani. Ymmärssän varsin hyvin, miksi ihmiset tekevät lapsia siinä iässä, mikä heille sopii.

Minusta on 40 vuotiaalta aika ihmeellisen rajoittunut ajatusmaailma jos et ymmärrä muun tavan elää kuin omasi. Luulisi, että ikä on opettanut sinua ymmärtämään myös muita ratkaisuja.



Itse tein lapsen myöhemmin siksi, että tapasin vasta myöhemmällä iällä miehen, kenen kanssa halusin vakiintua. En halunnut tehdä lapsia vain siksi, että olisin nuori.

Mutta ymmärrän myös se, että toiset tekevät lapsia nuorina. Heillä on turvallinen kumppani, jota rakastavat ja haluavat lapsensa isäksi.



Niin ja kun kuljin aikoinaan mammakerhoissa niin juttua tuli kyllä kaikenikäisten äitien kanssa. Saattoihan sitä olla, että nuoret katsoi minua sillä silmällä, että mikä vitun kalkkis tuossa vauvan kanssa on. Mutta silti meillä oli ihan hauskaa keskenään.

itsekin hämmästyy. Lähiöissä päinvastoin.

En vaan ymmärrä tuota: " on se seitsemän vuotta..." koska omaan ystäväpiiriini kuuluu ihmisiä joiden iät vaihtelevat 23-56-vuoden välillä.

Juttu kulkee iästä huolimatta.

Aika köyhää jos aina pitää olla samanikäisten joukossa.



Sain itse lapseni 21-vuotiaana, enkä ole ikinä kokenut oloani vaivaantuneeksi vanhempien/nuorempien äitien joukossa.



Nyt ikää jo huimat 29-v!





--nro. 7

ja puistokaverini on 24 v. Ystäväpiirini kuulu myös kaksi jo 50 v täyttänyttä.



Eli missä teidän ongelma??????????????

Etkö ap oikeasti keksi mitään sanottavaa kuin niille jotka ovat täsmälleen sinun ikäisiäsi? Onko pääsi tutkittu?

että mistä ap tietää yhden kerran tapaamiensa ihmisten iät?



Meneekö hän aloittamaan keskustelun näin: " hei, olen 26v, kuinka vanha sää oot?" .



Jos, niin en ihmettele, että keskustelut tyrehtyvät. Itselläni ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia keskustella itseäni nuorempien tai vanhempien ihmisten kanssa.



Meitä on niin moneen junaan....

Aika kummalliselta ongelmasi kuulostaa. Kyllä elämässä tulee tilanteita, että on kertakaikkiaan tultava toimeen eri ikäisten ihmisten kanssa. Ja vähän vakavammissakin yhteyksissä kuin vauvakerhoissa.



Aloittaessani ensimmäisessä työpaikassani olin 24 v vastavalmistunut maisteri. Työkaverini olivat kolmekymppisiä, nelikymppisiä, viisikymppisiä ja kuusikymppisiä. Minulla ei koskaan ollut mitään ongelmaa keskustelun eikä minkään muunkaan suhteen. Päinvastoin minusta oli rikkaus, että työyhteisössä oli erilaisia ihmisiä. Eräästä 15 vuotta vanhemmasta ihmisestä tuli paras ystäväni, jonka kanssa olemme edelleen tekemisissä.



Sittemmin olen tutustunut eri yhteyksissä eri ikäisiin ihmisiin. Nyt olen 33 v ja eräs parhaimmista ystävistäni on minua 10 vuotta nuorempi. Meillä järjestetyissä perhejuhlissa ovat nämä kummatkin ystäväni olleet aina ja heillä on juttu luistanut todella hyvin. Kuten myös kaikilla muilla ystävilläni.



Olisiko ongelma ihan omassa asenteessasi?

Nykyisin ei voi ihmisten ulkonäöstä yhtään päätellä ikää. Tiedän kaksikymppisiä, jotka näyttävät ihan nelikymppisiltä. Ja yli nelikymppisiä, jotka voisivat hyvin olla kolmikymppisiä.

Vierailija:

että mistä ap tietää yhden kerran tapaamiensa ihmisten iät?

Meneekö hän aloittamaan keskustelun näin: " hei, olen 26v, kuinka vanha sää oot?" .

Jos, niin en ihmettele, että keskustelut tyrehtyvät. Itselläni ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia keskustella itseäni nuorempien tai vanhempien ihmisten kanssa.

Meitä on niin moneen junaan....

Miten sitä työyhteisössäkään tulee toimeen, jos ajattelee, hui kun noi muut on vanhoja, eihän meillä ole mitään yhteistä...