Alituiseen parkuva 6-vuotias pk:ssa, tätä se kotihoito teettää!

Siis heti alkuun sanon että tosiaan aika oudolta kuulostaa tuo ap:n tarina, mutta mua aina ärsyttää se että kaikki kotohoidetut lapset leimataan. Siis aina kuulee sitä että kun jossain joku isompi lapsi käyttäytyy epänormaalisti niin se on varmasti kotihoidossa ollut pitkään :)



Meillä on esikoinen ollut kotihoidossa melkeempä esikouluikään asti ja silloinkin oli vaan eskariajan tarhassa. Ja siitä huolimatta on todella sosiaalinen ja reipas ollut aina. Poika on myös tosi rauhaa rakastava ja aina on tullut kotiin palautetta että on niitä ainuita poikia jotka ei tappele koskaan. Jos yleistäisi niin aika usein nää tappelupukarit on taas oppineet tarhassa jo hyvissä ajoin että jos haluaa pärjätä on tapeltava. Meidän poika oli hetken tarhassa noin 2-3v tienoilla ja poika sanoi kotona että yksi poika kiusaa ja otin sen puheeksi tarhassa niin täti oli sielä sitä mieltä että meidän pojan oma vika kun se ei ala tappelemaan kun tulee vaan sanomaan hoitajille!! Siis näin mun mielestä asian pitäskin olla että hoitajalle mennään sanomaan eikä aleta takoa toisen naamaa. Tää oli nyt vähän asian vierestä, mutta siis mä en pidä kotihoitoa välttämättä pahana asiana ja ei kaikista kotihoidetuista tule yhtä vanhemmista riippuvaisia. :)



En tiedä tämän kyseisen perheen taustoja enkä sano että heidän kotioloissa olisi vikaa, mutta tilanne kuulostaa jotenki tosi oudolta. Mä en usko että syynä tähän tytön käytökseen on vain kotihoito. Ehkä äiti on sairastanut jossain vaiheessa vaikka masennusta ja tyttö on kokenut turvattomuutta. Jotain vikaa on ehkä tytön ja vanhempien välillä. Ehkä ainut lapsi ja vanhemmat eivät itse ole voineet päästää tytöstä irti. Kuulostaa ihan semmoselta lapselta jossa äiti periaatteessa vielä roikkuu eikä anna tytön kasvaa ja se näkyy ulospäin tytössä. Jostain olen muistaakseni lukenut että äiti saattaa tietoisesti tai jopa tiedostamatta viestittää lapselle ettei halua päästää irti ja siitä johtuen lapsi alkaa roikkua tässä vanhemmassa koska kokee että tätä häneltä odotetaan.

Vierailija:

Äiti oli siis hoitanut kotona 7-vuotiaaksi asti.

Mielestäni hän pilasi poikansa elämän, koska pojasta ei oikein tullut sitten mitään.

Mä tiedän monta poikaa, jotka on laitettu vauvana päikkyyn eikä niistäkään ole mitään tullut. Kukas niiden elämän on pilannut?

Ethän ole yksinkertainen?

kyse.

on olleet kotihoidossa kouluun asti? Ja silti heistä on " tullut jotakin" .

Juuri eilen osallistuin täällä ketjuun, missä kyseltiin, mitä tehdä lapselle, joka vain parkuu koko ajan. Eikä siellä ihan mahdottomasti neuvoja tullut. Te vain tuomitsette, mutta ette osaisi itsekään toimia samassa tilanteessa paremmin.



Ja tässä on nyt vain väitetty, että lapsi huutaa päiväkodissa, koska ei osaa olla irti äidistään. Mutta meidän lapsen kohdalla parkuminen ei ole äidin perään, vaan kyllä lapsi parkuu kotonakin noita kaikkia asioita, jotka ap:kin luettelee. Paranisiko tilanne meillä sillä, että veisin lapseni päiväkotiin parkumaan niitä nukkumisia ja syömisiä? Jos olette sitä mieltä, niin perustelkaapa tosi hyvin.



Kyllä minä olen vakaasti sitä mieltä, että minun on ensin saatava lapsi toimimaan kotona niin, ettei joka asiaa tarvi parkua, ja vasta sitten on päivähoidon aika.

Oletko ollut oman lapsesi tapauksessa yhteydessä neuvolaan, perhe- ja kasvatusneuvolaan lähinnä? Minkä ikäinen lapsi on kyseessä? Pikkuiset (<2v) nyt itkee aika paljon, mutta jos lapsi on jo isompi (3+ v) niin kannattaa pyytää apua ammattilaiselta.

Vierailija:

Juuri eilen osallistuin täällä ketjuun, missä kyseltiin, mitä tehdä lapselle, joka vain parkuu koko ajan. Eikä siellä ihan mahdottomasti neuvoja tullut. Te vain tuomitsette, mutta ette osaisi itsekään toimia samassa tilanteessa paremmin.

Ja tässä on nyt vain väitetty, että lapsi huutaa päiväkodissa, koska ei osaa olla irti äidistään. Mutta meidän lapsen kohdalla parkuminen ei ole äidin perään, vaan kyllä lapsi parkuu kotonakin noita kaikkia asioita, jotka ap:kin luettelee. Paranisiko tilanne meillä sillä, että veisin lapseni päiväkotiin parkumaan niitä nukkumisia ja syömisiä? Jos olette sitä mieltä, niin perustelkaapa tosi hyvin.

Kyllä minä olen vakaasti sitä mieltä, että minun on ensin saatava lapsi toimimaan kotona niin, ettei joka asiaa tarvi parkua, ja vasta sitten on päivähoidon aika.

presidenttiemme lapsuudessa voi olla montaa mieltä :)

Heillä tuskin kenelläkään oli pelkästään lapsen hoitamiseen omistautunutta äitiä, kuten kotihoito nykyään käsitetään. Varakkaammissa perheissä oli lastenhoitaja tai ainakin kotiapulainen, joka oli pääasiassa lasten kanssa. Mieheni isoäiti muistaa, että päivän stressaavin kohta oli, kun piti mennä sanomaan hyvää yötä vanhemmille. Muuten hän ei juuri nähnyt heitä päivän aikana, vaan oli lastenhoitajan kanssa. Työväenluokassa taas lapset saivat pärjätä keskenään tai miten milloinkin.



Äitini on myös ollut kotihoidossa, ja hänen pääasiallinen hoitajansa oli 5 vuotta vanhempi isoveli :o. Kesällä molemmat matkustivat ilman saattajaa junalla satojen kilometrien päähän sukulaisten maatilalle, jossa olivat useamman kuukauden. Enpä laittaisi omaa kuusivuotiastani samaan kyytiin, aina tämän muistaessani olen kiitollinen, että aamulla voi mennä päiväkotiin.

Ja jos on kotonakin parkuvainen, niin silloinhan ongelma ei ole äidin puuttuminen, tai ettei osaa olla toisten seurassa. Tätä ristiriitaa hain.

Vierailija:

En ole ap, mutta harva kai on kärpäsenä katossa näkemässä lastensa hoitokavereiden kotioloja ;)

Oletko ollut oman lapsesi tapauksessa yhteydessä neuvolaan, perhe- ja kasvatusneuvolaan lähinnä? Minkä ikäinen lapsi on kyseessä? Pikkuiset (<2v) nyt itkee aika paljon, mutta jos lapsi on jo isompi (3+ v) niin kannattaa pyytää apua ammattilaiselta.

Ja oma lapseni on kolmevuotias, jonka kanssa on käyty kasvatus- ja perheneuvolassa juuri tuosta syystä. Omani on nuorempi, joten en pyrkinytkään vertaamaan ap:n kuvailemaan lapseen. Halusin vain antaa esimerkkiä siitä, että aina ulkopuolinen ei voi tietää mikä on syytä ja mikä on seurausta.

Eli lapsi ei välttämättä ole vaikea siksi, että on ollut kauan kotihoidossa. Vaan mahdollisesti lapsi on ollut kauan kotihoidossa siksi, että on normaalia vaikeampi.

Onhan se meluhaitta muille lapsille, mutta ajattele nyt ap sentään sitä pientä kuusivuotiasta, jolle päivät ovat NOIN vaikeita!



Kyllähän päiväkotiin sopeutuminen voi olla monelle todella vaikeaa. Varsinkin tytöt saattavat olla toisilleen tosi julmia, syrjivät ja jättävät leikkien ulkopuolelle. Toki se voi " johtua" lapsen omasta itkeskelystä, mutta eipä siis ainakaan helpota lapsiparan sopeutumista.



Jos vielä aikuisetkin suhtautuvat lapseen noin " empaattisesti" kuin sinä ap, niin huh huh.



Moni neurologinenkin juttu voi oirehtia juuri tuollaisena ryhmään sopeutumisen vaikeutena. Paha sanoa, mistä tässä tapauksessa on kyse.



Oma esikoiseni on erittäin temperamenttinen neiti, 7-vuotias eskarilainen. Itkee, nauraa ja suuttuu nopeasti ja lujasti. Olen vuosien mittaan saanut häntä hiukan rauhottumaan, ettei kiihdy nollasta sataan parissa sekunnissa... mutta kyse siis voi olla myös lapsen perusluonteesta, jota ei millään kasvatuksella häivytetä tai olla aikaansaatu.

Metka juttu...



Mutta siis haukut ja vastaväitteet kirjoitukseen 39 " paha sanoa..." voipi osoittaa meikäläiselle ;=)

Eikä kukaan saa minua uskomaan että johtuisi kotihoidosta. Luulen, että tytöllä on jotakin -kutsutaan niitä sitten ongelmiksi, what ever - ja että hänelle kotihoito on varmaan ollut kaikesta huolimatta paras ratkaisu.



Luuletteko ettei äiti (ja lapsi) jo sinänsä kärsi tilanteesta ja tuntuu varmaan hirveältä kun vieraatkin sitä ilkeästi kommentoivat. Ihan kui äiti itse ei huomaisi, että jokin on osaltaan pielessä. En ollenkaan usko että tilannetta parantaisi se, että äitikin vielä huutaisi ja karjuisi lapselleen.



Haloo, ei kotihoito tuollaista saa aikaan.



Kent, ja ei-kotihoidetut lapset

Pyrkisin pakottamaan päiväkodin ja perheen etsimäään ratkaisua. Tuollainen terrorisointi muita kohtaan ei ole oikein. Ei ainakaan pidemmän päälle.



LIITTOUDU MUIDEN VANHEMPIEN KANSSA.

Tosin mun poika ei itkenyt, mutta vetäytyi ihan omiin maailmoihinsa päiväkodissa. Mutta toi voi johtua niiiiin monesta asiasta, lähinnä kuulostaa sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmalta, jos nyt siis on neurologinen juttu.

Asiaa kannattaa selvittää, lasta täytyy auttaa (ja hänen kauttaa muutkin lapset hyötyvät).



Mutta ap, ethän sinä tiedä, selvitelläänkö asiaa jo vai ei! Pk-väki on vaitiolovelvollinen lasten tilanteesta. Ja äiti tuskin haluaa avautua kaltaisellesi naiselle, joka tiuskii ja mulkoilee hänelle ja lapselleen.

Johan näkyisi parkuvi aaikuisia kaupungilla jos kotihoidolla pystyisi hetkauttamaan psyykkistä tasapainoa niin pahasti.

Hänen päivät ovat varmasti kauheita. Te ette todella voi tietää taustoja tuon tytön pahaan oloon. En minäkään lapseni ongelmia auliisti kerro ihmisille, jotka ovat mielipiteensä jo tehneet. Ehkä tämä äiti oli huomannut ap:n tuomitsevan asenteen ja koki, että jotenkin on seliteltävä tyttärensä käytöstä (hoidon aloittaminen vaikeata).



Ihmetyttää ylipäätään tämä tuomitseva ja syyllistävä ilmapiiri. Eikö ÄITI-ihmisiltä todella löydy empatiakykyä laisinkaan? Lapsi on leimattu tuhanparkujaksi. Aikuiset (?) ihmiset, hävetkää!



Kun oman lapsen ryhmään tuli " parkuva" ja ikävöivä lapsi, opastin omaa lasta ottamaan häntä mukaan leikkiin ja yrittää helpottaa näin tulokkaan oloa. Näin toivoisin muidenkin tekevän, mutta koska ap on jo itse lapsen ja hänen äitinsä tuominnut, ei sinulta varmaan ole herunut ajatusta sille, miten lapsen oloa voisi mahdollisesti helpottaa.. Tärkeintä olisi vain päästä eroon " vaikeasta pennusta" , joka häiritsee sinun kultamussujen arkea.

Vierailija:

Asiaa kannattaa selvittää, lasta täytyy auttaa (ja hänen kauttaa muutkin lapset hyötyvät).

Mutta ap, ethän sinä tiedä, selvitelläänkö asiaa jo vai ei! Pk-väki on vaitiolovelvollinen lasten tilanteesta. Ja äiti tuskin haluaa avautua kaltaisellesi naiselle, joka tiuskii ja mulkoilee hänelle ja lapselleen.

Tässä ketjussa tarjoillaan selkeästi sellaista päätelmää, että päiväkoti on asia, johon jokainen " terve" lapsi on velvoitettu sopeutumaan.



jos ajattelen itseäni, niin minusta ei olisi 35 vuotiaanakaan sopeutumaan hälisevään ympäristöön, jossa toimintaa riittää tunnin jokaiselle minuutille, ympäristöön, jossa täytyy olla herkeämättä valmiina puolustautumaan hyökkäyksiltä ja näemmä myös kivahtelevilta aikuisilta.

lapsi = 4 seinän sisällä kasvatettu lapsi ilman muita kontakteja.



Meillä poika on 1v7kk ja olen hoitovapaalla. Pojallaasuu serkut ihan vieressä joiden kanssa kyläillään (he siis samanikäisiä). Meidän pihalla on n.10 samanikäistä kaveria jotka ovat myös kotihoidossa. Pihalla leikitään ja touhutaan. Käydään puistoissa ja tapahtumissa. Pojan mummianähdään päivittäin. Kerhossa käydään joka perjantai.



Vaikkei poikani vielä osaakaan leikkiä kunnolla toisten kanssa, hän ymmärtää jo joitain perussääntöjä (ei saa ottaa toisen kädestä, osaa jakaa lelujaan jne.)



Se että kun aloittaa päiväkodin 3-vuotiaana ja jos itkee siellä paljon, ei voi johtua ainakaan siitä että on ollut tynnyrissä kasvanut vaikka olenkin häntä kotona hoitanut.



Tuntuu että kyseisellä tytöllä on joitain muita ongelmia kuin kotihoito. Jos hänellä on normaalit kotiolot ja kaikki hyvin niin kyllä lapsi uskaltaa (pienen alkuvaikeuden jälkeen) olemaan päiväkodissa. Me emme tied mitä on tapahtunut, mutta ei tästä voi suoraa päätellämää vetää että kaikki on kotihoidon syytä!



Kuulostaa että perusluottamuksessa lapsella on ainakin jotain vikaa...

täällä syytetään vanhemmuutta, äitiyttä, traumoja, psyykkisiä ongelmia, epäillään tiettyjen diagnoosien täyttymistä jne.



Mutta kukaan ei kysy, että millaisia ne päiväkodin työntekijät ovat! Kukaan ei kysy, vaihtuvatko ne viikoittain, toimivatko alimittaisella henkilökunnalla, onko ryhmät maksimikokoisia, millainen sijoitetun ryhmän dynamiikka on, millainen sopeutumissuunnitelma lapselle on laadittu vai onko ollenkaan jne.



Mä ainakin kysyisin aivan ensimmäisenä, että miten päiväkodin henkilökunta on erityisellä tavalla ottanut huomioon sen lapsen, jolla on vakavia sopeutumisvaikeuksia. Vai onko tyttö oikeasti jätetty lattialle itkemään, kun ei jakseta kuunnella.

kuten kerroin jo aikaisemmin, niin päiväkodissa on sama vakituinen henkilökunta. Ei ole ollut sijaisia, ainoastaan yksi harjoittelija oli ylimääräisenä joskus syksyllä. Ryhmät eivät ole täynnä.

Ei siellä muilla lapsilla ole ollut tuollaisia ongelmia sopeutua, vaan tällä yhdellä. On siellä ajoittain ollut muitakin itkeviä, mutta tämä on aivan jotain muuta, kuin pieni aamulla tirautettu itku. Henkilökunta ei ole jättänyt lasta yksin itkemään, olen monen monta kertaa nähnyt miten joku irroittautuu muiden lasten seurasta ja yrittää ottaa tätä tyttöä syliin, houkutella häntä huoneeseen, jutella hänelle, jne, tuloksetta.

Olen jutellut asiasta muiden vanhempien kanssa, ja enemmistö päiväkodin lapsista kärsii tämän tytön vuoksi. Tiedän, että tätä tyttöä on pyydetty mukaan leikkiin, itsekin olen ollut samaan aikaan pk:n pihassa ja kuullut kun muut pyytävät häntä mukaan, mutta hän vaan vollottaa. Muutaman kerran olen myös nähnyt, miten tyttö hamstraa itselleen vaikkapa 12 ämpäriä ja kun sanotaan että niistä täytyy riittää muillekin, tulee taas hirvittävä itku. Omaa vuoroaan hän ei osaa odottaa ollenkaan, viime viikolla yritti tunkea vessajonon ohi, mutta kun käskivät istumaan penkille ja odottamaan, taas tuli huutoa.

Onhan tuo kamalaa sille 6-vuotiaalle tytöllekin, en minä sitä väitä, mutta ajattelen tottakai ensisijaisesti omia lapsiani. He eivät saa kuunnella rauhassa satua, he eivät saa ruokarauhaa, he eivät saa nukkua päiväunia, kun yksi lapsista HUUTAA (siis se on ihan mielipuolista, kovaäänistä karjumista, itkemistä, eieiei:tä ja äitiiiiiii-huutamista, ihan kun tyttöä tapettaisiin!). Minun silmiini tällä lapsella ei ole kaikki kunnossa, mutta en ole ammattilainen.

Kun seison kahden lapseni kanssa useamman minuutin aamulla päiväkodin eteisessä, emmekä pääse ohi kun kuusivuotias makaa lattialla, huutaa, ulvoo, kuolaa ja takoo nyrkeillään lattiaa, eikä hänen äitinsä sano sanaakaan lapselleen että väistäisi, niin kyllä minä siinä vaiheessa tuhahdan äidille ja pyydän tekemään jotain että pääsisimme eteenpäin, että lapseni pääsisivät riisumaan ja omiin ryhmiinsä. Lapselle en ole koskaan tiuskinut, en ole hänelle koskaan edes puhunut, paitsi sen kerran, kun KAUNIISTI sanoin että voisitko kulta pieni väistää sen verran, että me mahdumme ohi. Kyllä kai kuusivuotiaalle voi sanoa pari sanaa? Suurin osa niistä lapsista höpöttelee minulle niitä näitä, vaikka en heitä tunnekaan.

Rivien välistä olen ymmärtänyt sen, että äiti ei suostu avustajan hankkimiseen lapselle, koska se löisi lapsen otsaan leiman. Minkälaisen leiman se sitten lyö, että lapsi rääkyy hullun lailla 8-16 päiväkodissa? Miten raskasta ja stressaavaa se on lapselle? Ne harvat päivät, kun tämä tyttö on ollut sairaana, ovat helpotus kaikille lapsille ja varmaan henkilökunnallekin, ja se on todella sääli. Jos äiti tosiaan kieltäytyy avustajasta ja ammattilaisten arvioinneista niin eniten hallaa siitä on hänen lapselleen. Ihmeitä täytyy tapahtua, että tämä lapsi on valmis aloittamaan koulutien edes 1½ vuoden kuluttua, ensi syksynä hän ei todellakaan voi kouluun mennä, ainakaan normaaliluokalle.

Tytön kotiinlähtö äidin kanssa sujuu hienosti: hän pukee nopeasti, juttelee, eikä itke.

En minä tätä lasta inhoa, mutta työrauha kai pitäisi lapsillakin olla. Tuo tyttö tarvitsisi todellakin apua, mutta jos äiti ei sitä myönnä (oletan näin olevan) niin ei päiväkoti voi heitä psykologille tms pakottaakaan!

Vierailija:

täällä syytetään vanhemmuutta, äitiyttä, traumoja, psyykkisiä ongelmia, epäillään tiettyjen diagnoosien täyttymistä jne.

Mutta kukaan ei kysy, että millaisia ne päiväkodin työntekijät ovat! Kukaan ei kysy, vaihtuvatko ne viikoittain, toimivatko alimittaisella henkilökunnalla, onko ryhmät maksimikokoisia, millainen sijoitetun ryhmän dynamiikka on, millainen sopeutumissuunnitelma lapselle on laadittu vai onko ollenkaan jne.

Mä ainakin kysyisin aivan ensimmäisenä, että miten päiväkodin henkilökunta on erityisellä tavalla ottanut huomioon sen lapsen, jolla on vakavia sopeutumisvaikeuksia. Vai onko tyttö oikeasti jätetty lattialle itkemään, kun ei jakseta kuunnella.