Apua! olen tulossa hulluksi
lapset 3v ja 5v ovat olleet vähän hankalia viime päivinä. Olisko joku tauti tulossa. Tai kummallekin uhma yhtäaikaa. Tänään tappelua, huutoa, ihan keskenään nahistelivat ja jatkuvasti sain olla erottamassa heitä toisistaan. Ja kun eivät toisiaan kiusanneet niin kiusasivat minua. Periaatteessa ihan normaali päivä muuten, mutta mitkään kirjojen lukemiset, askartelut, ulkoilut yms eivät onnistuneet. Jatkuvaa " en halua, en tee, en ota" vastausta molemmilta. Illalla kun olin jo useamman tunnin kuunnellut sitä en en en en en en jankkausta niin yhtäkkiä kun katsoin lapsia olohuoneen matolla leikkimässä/tappelemassa, minusta näytti kuin he olisivat olleet jotain muuta kuin omia lapsiani. Ehkä sekunnin pari välähti edessäni kaksi pientä pirua, joiden tarkoitus oli vain saada minut sekoamaan. Olen tosiaan tulossa hulluksi. Huomasin liian myöhään ja ehdin sanoa ääneen " riivaajia" . Molemmat lapset pysähtyivät ja alkoivat nauraa todella paskaista naurua, vaikka eivät varmasti edes tiedä mitä riivaaja tarkoittaa. Onneksi se tunne meni ohi ja istuin sohvalla lapsia katselemassa pitkään. Puistattaa vieläkin se hetki kun he todella näyttivät pieniltä käppyräisiltä olioilta eivätkä minun lapsilta. Mihin skitsofreniaan mahdan olla vaipumassa?
Kommentit (12)
Hetken he näyttivät joltain muulta kuin lapsiltani.
Eikä minulla ole mitään lääkitystä tms.
ap
ja varaa akuutti aika-
olet sentään pävät yksin lasten kanssa-
tai soita heti kriisipuhelin
p. 020-3445566
Suomen mielenterveysseura.
Ps. VOIMIA ja kerro miehellesi/ lähimmälle ystävällesi heti!
Voisiko olla stressin aiheuttamaa? Yritä nyt päästä hetkeksi irti arjesta, vie lapset hoitoon. Skitsofreenikoksi en alkaisi sua vielä sanomaan - tosin hyvä on itse tiedostaa tilanne. Pääsisitkö vaikka neuvolaan tai mielenterveystoimistoon juttelemaan jonkun kanssa jaksamisestasi? Itse käyn masennuksen vuoksi, suosittelen, helpottaa ainakin itseäni. Sieltä saisit sitten apua eteenpäin jos sille nyt on tarve. Yritä kestää, rankkaahan se lasten kanssa elämä (useimmiten) on! Ja älä yritä olla liian täydellinen askarteluine jne., mieluummin ota rennommin ja anna lasten katsoa vaikka TV:tä ilman että tunnet syyllisyyttä turhasta. Joka päivä ei tarvitse jaksaa (lastenkaan) touhuta mitään erikoista :)
mulla tulee kuumeessa näköhäiriöitä, joten mulle voisi jotain tuollaista sattuakin.
Tuossa joku jo laittoikin mielenterveysseuran numeron. Voit soittaa myös päivystykseen.
kävin äsken lastenhuoneessa sanomassa iltarukouksen ja vielä lisäksi sellaisen omatekoisen pätkän Jumalan siunauksesta ja enkeleistä. Molemmat lapset nukkuivat jo joten kuiskasin rukoukset hiljaa. Nuorempi alkoi unissaan kirkumaan ja vanhempi narskutti hampaitaan kuin olisi purrut ne muruiksi. Säikähdin niin paljon, että pakenin huoneesta. Ihan järkyttävää, miten olen voinut seota näin. Sydän hakkaa ihan hulluna ja pitäisi torstaihin asti lasten kanssa täällä pärjätä ennen kuin mies tulee työmatkalta. Pakko soittaa äiti tänne yökylään huomenna! Ei olis pitänyt mennä sinne vaan miettiä noita siunaus juttuja vasta aamulla.
ap
Luulen tunnistavani ap:n kirj. tyylin? On tullut parempiakin samasta osoitteesta. Tämä ei kyllä pure ollenkaan. Onks kevätväsy iskenyt meidän satutätiin?
Laita pikkupirujen puuroon valkosipulia tai pese aamulla silmät kirkotetulla vedellä.
ei ole provo vaan oikeasti olen sekoamassa ja juuri tällä hetkellä en uskalla mennä edes lastenhuoneeseen. Onko mainitsemanne satutäti kertonut jostain tällaisesta? ja mitä hänellä todettiin? tuskin lapseni riivattuja on, mutta itse olen sekoamassa. Kiva jos toisilla on minun kustannuksella hauskaa...naurat varmaan lapsille ja vanhuksillekin kun sairaillekin
ap
Vai joko hankit?