Tähän aikaan vuodesta sitä alkoi jo odotella Big Brotherin alkamista
Vaikka on hömppää ja ns. roskaohjelma, silti tykkäsin siitä ja mielenkiinnolla odotin uusien asukkaiden julkistusta - minkä ikäisiä, minkä näköisiä, millaisia koulutuksia / ammatteja, millaisia erikoisuuksia / suuria persoonia, millainen on tämän vuoden talon sisustus, mitä uudistuksia ja parannuksia on tehty viime kauteen verrattuna, jne jne.
Nyt on jotenkin haikea olo, kun Big Brotheria ei tule. Elo-syyskuussa suretti kesän ja loman loppuminen sekä arkeen paluu. BB toi mukavasti viihdettä iltoihin. Onko muita, jotka kaipaa BB:tä? :)
Kommentit (50)
Sub voisi alkaa näyttää meille BB-nälkäisille reaaliajassa / pienellä viiveellä jonkun toisen maan Big Brotheria (kuten ennen Suomessa näytettiin Britannian BB:tä). Maa voisi vaihdella vuosittain. Ruotsi, Hollanti, UK, Australia, Filippiinit, muita eksoottisempia maita. :-)
Toivottavasti Suomen bb saa vielä joskus jatkoa ja sitä alkaisi tehdä ihan uusi tuotantotiimi ja kanava, täysin puhtaalta pöydältä. Se olisi piristysruiske formaatille.
Tuntuu, että nuo vanhat tekijät oli jo niin rutinoituneita, tylsistyneitä ja kaavoihin kangistuneita, etteivät jaksaneet enää viime vuosina panostaa viikkotehtäviin, yllätyksellisyyteen ja twisteihin. Uutta, nuorta verta tekijätiimiin, kiitos. Taloissakin olisi vain mielikuvitus rajana. Ottakaa oppia muista bb-maista, joiden bb-taloissa on nähty mielenkiintoisempia pohjaratkaisuja.
Haluaisin nähdä talossa enemmän koulutettuja, eri alojen ihmisiä, joilla erilaiset taustat ja arvot. Mielenkiintoiset keskustelut on ollut BB:n parasta antia.
Vaihtoehtoisesti olisi mukava nähdä bloggaajat Bb-talossa. Katsoa kenellä kulissit kaatuu, millaisia ovat oikeasti, meneekö hermo, jaksavatko pakkeloida itseään päivittäin. Mungo, Nata, Moumou, Linda, Marianna, Vivve, Tämän kylän homopoika, Pupulandia-Jenni, Stella, Vilma P, Fof-Salla, Anna/Sebastian, Xenia, Oc-Julia, Private Blend, Naag, musta paavi, Jarski, Meri, YehPhil, jne. :D
Kaipaan kovasti! Mistä syystä se ei tänä vuonna tule?
Älykkäämpiä ihmisiä ja pakolliset homo- ja mamukiintiät pois. Ne pilaavat jo muutenkin huonon ohjelman. Erikseen voisi heille järjestää ohjelman, jossa voisivat sikailla.
Joo mietin samaa! Vaikkei se ollutkaan mitään järjen riemuvoittoa, niin sitä katsomalla pääsi mukavasti karkuun syksyn sateita.
Onpa tylsää nyt..
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 11:07"]Älykkäämpiä ihmisiä ja pakolliset homo- ja mamukiintiät pois. Ne pilaavat jo muutenkin huonon ohjelman. Erikseen voisi heille järjestää ohjelman, jossa voisivat sikailla.
[/quote]
Homot ovat usein viihdyttäviä, koska ovat luovia, herkkiä, tyylikkäitä ja dramaattisuuteen taipuvaisia. Olisi välillä kiva nähdä myös ei-niin-stereotypinen homoasukas, jotta ennakkoluulot muuttuisivat. Bb:ssä on ollut useita mainioita homoja, mm. Niko S, Sauli, Nino, Marko, Joni, jne.
Maahanmuuttajataustaiset ovat mielenkiintoisia, temperamenttisia ja tuovat "väriä" taloon. Kulttuurierot kiinnostaa. Talossa on ollut hyviä ulkomaalaistaustaisia hahmoja kuten esim. Farbod, Salar, Tamer, heikoilla hangilla -Aki, Aso, jne.
Siellä se talo seisoo edelleenkin samalla paikalla. Ei ole purettu eikä ole tullut mitään uutta vuokralaista tms mitä viime keväänä selitettiin. Tuskin ne siitä huvikseen vuokraa maksaa jos ei sitä tarvita enää mihinkään. Nyt on mietintävaihe, jolloin pidetään mahdollisuutta auki että myöhemmin jatketaan. Hottisten tuotannossa on entisiä BB:n tekijöitä ja yhtiö on sama kuin BB:llä (nimenmuutoksen ja yritysfuusion jälkeen), joten siellä se tuleva BB-tuotantokin sitten varmaan on, kunhan nyt ensin päästään noista hottiksista.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 11:30"]
Siellä se talo seisoo edelleenkin samalla paikalla. Ei ole purettu eikä ole tullut mitään uutta vuokralaista tms mitä viime keväänä selitettiin. Tuskin ne siitä huvikseen vuokraa maksaa jos ei sitä tarvita enää mihinkään. Nyt on mietintävaihe, jolloin pidetään mahdollisuutta auki että myöhemmin jatketaan. Hottisten tuotannossa on entisiä BB:n tekijöitä ja yhtiö on sama kuin BB:llä (nimenmuutoksen ja yritysfuusion jälkeen), joten siellä se tuleva BB-tuotantokin sitten varmaan on, kunhan nyt ensin päästään noista hottiksista.[/quote]
Voihan se olla että uusi vuokralainen on tullut, mutta ne vaan jostain syystä tykkää, että tontti on täynnä kontteja, suoja-aitoja ja piikkilankaa.
Eka kausi olis kiva nähdä, oliko se Perttu niin paljon parempi.
Mäkin kaipaan!
En tiedä onko nää pariutusmisohjelmat nyt sit Suomessa jotenkin in-juttu, mutta itse en kyllä jaksa oikein innostua. Mieluummin katselisin, miten erilaiset ihmiset tulee toimeen keskenään.
Pakko kuitenkin myöntää, että se tuotantotiimi oli todella nähty ideoineen..
Hottikset on tosiaan olevinaan tämän syksyn BB-korvike. Ehkä vähän myös Ensitreffit alttarilla. Iholla ei taida enää jatkua (eikö mieskausi saanut tarpeeksi katsojia?)
Harmittaa ettei tule...tämä syksy menee äitiyslomilla ja olisi ollut kiva katsella kun kerrankin olen kotona. Viime kaudesta en silti tykännyt juurikaan.
Musta Barbaari, Hunksien Jucci, Immos-Pälli ja Latva-Laho, Teuvo Loman, Hakkaraisen Teukka, jokunen siiderivalas sekä muutama hyvillä muodoilla varustettu seurapiiribimbo seuraavaan Suomen BB-taloon niin olisi mielenkiintoista seurattavaa, tietenkin alkuun miehet vs. naiset.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 16:29"]
Minun toiveeni:
-suomalaiset vanhat kaudet uusintoina (en ole nähnyt ensimmäisiä)
-ulkomaalaisia BB:itä, aikaisempia kausia tai parhaillaan menossa olevia
Kyllä kai joku kanava voisi nämä toteuttaa, ainakin toisen.
Hitto, olen kerrankin vuorotteluvapaalla, joten voisin valvoa iltaisin tai! Nythän sen vasta tajusin: olisin voinut ekaa kertaa hankkia 24/7:n!!
[/quote]
Vanhoja kausia EI tule uusintana.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 16:31"]
Ei ei ei ei ikinä enää. Edellinen kausi tuhosi koko formaatin lopullisesti Suomessa. Täydellinen vitsi, millä ei enää mitään tekemistä alkuperäisen idean kanssa.
[/quote]
Formaattia tuhottiin hitaasti mutta varmasti jo vuodesta 2008 alkaen eli kaudesta jolloin alettiin tekemään Parittamis Brotheria jossa tuotannon erityissuosiossa ja suojeluksessa oli kameroiden edessä nussiva wt-paskasakki ja kusipäät (jälkimmäinen joukko varsinkin 2011->)
Kun tirkistelijät (tuottaja Räisänen) tekee tirkistelijöille ohjelmaa niin siinä saa väistyä formaatin alkuperäinen idea.
Näin jälkeenpäin voi sanoa että vaaranmerkit oli jo 2006 näkyvillä (Mika/Sorella tapaus)
Mä ihmettelinkin, että miksi mulla on hirveesti BB- muisteloita itekseni. Miksi niitä vanhoja juttuja just nyt viikon sisään on pulpahdellut mieleen. :D
Mun sisäinen kello elää BB aikaa!
2016 tulee luultavasti Julkkis-BB. Klaara Kivilahti kommentoi jossain, että häntä olisi kysytty siihen. Kummallista jos näin on, koska eka julkkiskausi oli täysin mielenkiinnoton floppi ja äänestäjien törkeetä huijausta. Mukamas äänestettiin suosikkia pysymään talossa ja sitten selvisi, että ainakin joidenkin kanssa oli etukäteen jo sovittu talossaolon pituudesta.
Minäkin toivoisin esimerkiksi Australian BB:n näyttämistä meillä. Netin kautta olen sitä pari uusinta kautta katsonut ja mielenkiinto on todella osattu pitää yllä etenkin tehtävien suhteen. Ihmiset ovat keskenään paljon sopuisempia, eikä juomiskulttuuri ole samanlainen kuin Suomessa.
loppukohan se lopullisesti