Miten te muut ihastuneet selviydytte?

Huonosti selviydytään. Ei oo ketään, kenelle asiasta kertoisi, joten lopputulos on, että ahdistus haittaa jo elämää. Minä selvästikin oon ihminen, jonka tarvii puhua asioita auki, jotta mieli säilyy terveenä.

Koko ajan mielessä uusi ihastus, tai on se enemmän kuin ihastus. Ehkä rakkaus, mahassa perhosia ja mieli koko ajan siinä  naisessa. Kestämätöntä.

Ihastus on naimisissa oleva työkaveri. Ei voi puhua kenellekään ja sopivaisuuden rajat ovat ylittyneet. Kesäloman jälkeen on taas pakko nähdä joka päivä.

No en kestäkään mitenkään. Olen rakastunut, ja tunnen fyysistä tuskaa kun en voi olla hänen kanssaan. Hän on mielessäni koko hereilläoloaikani ja tulee uniinkin. Olen tahollani naimisissa hän ei. Olen lupaukseni tehnyt, tämä on kai sitten vastamäki.

Minäkään en voi kertoa ystävilleni ihastuksestani, niinpä viihdyn nykyään yksin ja ajattelen vain tätä miestä. Ajaessani mietin häntä, töissä mietin häntä aina kun voin, ennen nukahtamista mietin mitä mies tekee ehkä juuri silloin, jos herään yöllä niin mietin häntä ja toivon hänen olevan vieressäni ja aamulla ensimmäiseksi mietin onkohan mies jo herännyt. Tavallaan ihan kamalaa, mutta kutkuttavaa kuitenkin. N39

Olen monesti ihmetellyt miksi joillekin ihastuminen on jotenkin vaikea asia. Tosin itse olen tällainen "haaveilija". Saan yöllä paremmin unta, kun on jotain mistä haaveilla, eikä haittaa yhtään vaikkei nämä haaveet tulisi koskaan toteutumaan.

 Harmi kylläkin se etten ole yli 10 vuoteen ihastunut kehenkään. :(

Kiva että meitä on muitakin. Miten ihmeessä tätä kestää pakahtumatta, kun ei millään malttaisi odottaa tekoja treffejä tai ekaa suudelmaa... Varmistusta siitä, että tää on ihan totta ❤

Totta se on. Pitää vaan katsoa oikea paikka ja sopiva tilanne laukaista tilanne. Maltti on valttia :)

Olen jo pidemmän aikaa (muutaman vuoden) ollut ihastunut erääseen mieheen. Viime aikoina oma avioliitto ollut enemmän ja vähemmän kriisissä ja tämä mies on alkanut todella pyöriä mielessä, välillä ihan yötä päivää. Tähän asti olen pitänyt sitä vaan pienenä piristeenä, mutta nyt tuntuu, että se ihastus meinaa todella viedä mukanaan! Joku tuossa edellä jo sanoikin hyvin, minäkin pidän tätä nyt vaan sellaisena vastoinkäymisenä joka on selätettävä, lupaukseni olen antanut ja ihana mies minulla onkin, jolle haluan sen lupaukseni pitää! Pakko kyllä myöntää, että välillä vaan tekee pahaa, kun ajattelee että niin, tätä se elämä nyt on, en voi kuin haaveilla hänestä ja miettiä vaan että mitä jos... Noh, elämä on.

Vaikeeta on ollut. Mietin vakavissani jo jollekin psykologille menoa, kun kenellekään en voinut asiasta puhua, en edes ihastuksen kohteelle. Ihastus on tyyppiä kielletty, jolloin täällä avautuessaankin saa vain lokaa niskaan. Aika on auttanut.

Vaikeaa oli kun teki mieli kertoa kaikille mutta ei voinut, olo tuntui niin kevyeltä silloin. Tulin kyllä korkealta alas kun huomasin hänen oikean luonteen ja nyt kun haavat on umpeutuneet mietin miten ikinä tunsin niin häntä kohtaan.

Sitä tässä itsekin ihmettelen, että mitenköhän tästä tulen selviämään. Luulin ihastumista tavalliseksi. Sellaiseksi tunteeksi, joka tulee, lentelee aikansa ja sitten hiipuu. Sillä onhan noita ollut aiemminkin, ja pois on menneet. Mutta tämäpä ei ole hiipunut minnekään! Ja nyt oon ihan ihmeissäni, että mitä tän tunteen kanssa nyt pitäisi tehdä, kun edelleen on aivan yhtä voimakas. Nyt yritän vain selvitä päivästä toiseen ja oon ihan solmussa.

Mielessä joka päivä, odotan kovasti että seuraavan kerran nähdään ja näen mitä mieltä sinä olet. Mihin päin tämä johtaa, miten johtaa.

[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 21:45"]Sitä tässä itsekin ihmettelen, että mitenköhän tästä tulen selviämään. Luulin ihastumista tavalliseksi. Sellaiseksi tunteeksi, joka tulee, lentelee aikansa ja sitten hiipuu. Sillä onhan noita ollut aiemminkin, ja pois on menneet. Mutta tämäpä ei ole hiipunut minnekään! Ja nyt oon ihan ihmeissäni, että mitä tän tunteen kanssa nyt pitäisi tehdä, kun edelleen on aivan yhtä voimakas. Nyt yritän vain selvitä päivästä toiseen ja oon ihan solmussa.
[/quote]
Sama
Välillä vähän tuntuu, että ei tämä enää edes ole niin kivaakaan, kun on omat tunteet jo ihan solmussa, eikä ainakaan tunnu auttavan.

Silloin mies ei tule hakemaan sinua vaikka olisit kuinka rakastunut, ei todellakaan Muussa seurassa kannata kaivaa hautaansa huudellen tämän miehen nimeä häirintä- ja kostotarkoituksessa.

Olet todennäköisesti seurailut tätä, huudellen tälle, vainonnut tätä, mutta varsinaistapuhe/yhteyskontaktia et olet tehnyt; siis olet silloin ainoastaan häirikkö.

Mullakin on sellanen fiilis, että haluaisin vain kertoa kaikille kuinka ihana tämä mies on ja kuinka ihastunut olen. Ihastun muutenkin harvoin ja tämä tunne on jotain niin syvää, että välillä ihan itkettää.

Tuntuu ettei tästä selviä. Ajattelen häntä aamulla kun herään, läpi koko päivän ja illalla nukahdan haavekuvitelmiini. Pahinta tästä tekee sen, että näen miestä yhdestä kerrasta useampaan kertaan joka viikko. En tiedä mikä tilanteemme on, mutta en uskalla sanoa tykkääväni, koska pelkään torjumista. Mies on aika kiireinen ja usein työmatkoilla ja minullakin alkoi juuri koulu... Yleensä vain katsomme illalla TV:tä jommankumman luona ja keskustelemme. Yöllä menemme nukkumaan ja harrastamme seksiä. Sitten silittelemme toisiamme ja nukumme sylikkäin. Aamulla syödään yhdessä aamupalaa ja sitten lähdetään taas omiin hommiimme. Voi vitsi mikä ikävä mulla on.

Eihän tää mies mitään muuta halua kuin seksiä, mut en voi lopettaa. Oon liian ihastunut.

[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 22:11"][quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 21:45"]Sitä tässä itsekin ihmettelen, että mitenköhän tästä tulen selviämään. Luulin ihastumista tavalliseksi. Sellaiseksi tunteeksi, joka tulee, lentelee aikansa ja sitten hiipuu. Sillä onhan noita ollut aiemminkin, ja pois on menneet. Mutta tämäpä ei ole hiipunut minnekään! Ja nyt oon ihan ihmeissäni, että mitä tän tunteen kanssa nyt pitäisi tehdä, kun edelleen on aivan yhtä voimakas. Nyt yritän vain selvitä päivästä toiseen ja oon ihan solmussa.
[/quote]
Sama
Välillä vähän tuntuu, että ei tämä enää edes ole niin kivaakaan, kun on omat tunteet jo ihan solmussa, eikä ainakaan tunnu auttavan.
[/quote]
Juu ei oo enää ollut ihan vain kivaa. En enää tiedä oliko hänen tapaamisensa hyvä vai huono juttu. Hän toi mukanaan ääretöntä hyvyyttä, mistä tulen olemaan hänelle ikuisesti kiitollinen. Mutta näin surullinenkaan en ole ollut ikinä. Jotenkin katkeransuloista on, että saadakseen suurinta onnea on koettava myös suurinta murhetta.

Panen muita miehiä ja myyn itseäni. Ryyppään, itken, shoppailen ja syön suruuni. Ihastuminen on perseestä. (Varsinkin kun se on yksipuolista...)

[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 07:54"]Panen muita miehiä ja myyn itseäni. Ryyppään, itken, shoppailen ja syön suruuni. Ihastuminen on perseestä. (Varsinkin kun se on yksipuolista...)
[/quote]
Tunteet on perseestä. Miksi koko tunnehässäkkä pitää olla ihmiseen edes luotu!