2-kerroksisessa asunnossa asuvat! Olenko vähän neuroottinen,

harmittaa kun puhelin on monesti toisessa kerroksessa, enkä todellakaan lähde juoksemaan puhelimensoiton takia, kun tod näk. en kerkiäis kumminkaan vastata...

Täällä yksi neuroottinen yli 3-vuotiaan pojan äiti tuli just lomalta ystävän luota, joka asuu lapsineen 2-tasossa. Kyllä sydäntä kylmäsi välillä. Ja hoitajana oln myös joutunut näkemään, mitä kauheaa rapuissa kaatuminen voi aiheuttaa. Yksi julkisuuden esimerkkihän on toimittaja Pirjo kauppinen.

saahan rappujen ylä- ja alpäähän asennettua portit jos on ihan pieniä etteivät karkaile itsekseen rappusiin. liukkailla villasukilla joskus joku kompuroinut vähän, mutta ei onnekis käynyt pahemmin. säikäshti onnekis esn verran että muistaa nyt varoa. sellaiset lasten kaverit joilla ei ole rappuja kotona ja jotka ei ole niitä tottuneet kulkemaan tuntuvat kompuroivan eniten ja niitä saa aina muistuttaa eniten varomaan.

Varmaan puolet ihmisistä asuu taloissa ja asunnoissa joissa on 2-kerrosta.. Meilläkin on ja lapsi oppi alle vuoden ikäisestä kiipeämään rappuset ylös eikä ole neljän vuoden aikana ollut edes yhtään läheltäpiti tilannetta kun on alusta asti oppinut ettei rappusissa juosta.

reilut kaksivuotta kaksikerroksisessa rivitaloasunnossa, lapset pian 5 v ja kohta 3 v. Kuopus oli siis vauva, vanhempi 2 1/2 kun muutimme.



Aluksi pelkäsin lasten takia portaita, mutta vanhempi oppi pian kulkemaan niissä (alussa oli kyllä kaksi pahaa putoamistilannetta, jotka onneksi päättyivät hyvin). Nuorempi oppi kulkemaan portaissa vähitellen, eikä koskaan ole niissä kaatunut. Yläkerrassa meillä on portti, alhaalla ei koska se olisi ollut vaikea asentaa.



Asuminen kahdessa kerroksessa vaati ensin totuttelua, tuntui mm. että joitakin tavaroita saisi olla kaksi, kumpaankin kerrokseen oma. Mutta kyllästyykö portaissa ramppaamiseen? -Pikemminkin siihen tottuu.



Lasten kasvaessa kahdesta kerroksesta on sekin etu, että asunnossamme saa helpommin omaa rauhaa, niin lapset kuin aikuisetkin. Vaikka leluja kulkeutuu edelleen yläkertaan, pääasiassa pojat leikkivät alakerrassa. Kuulen heidät yläkertaan hyvin, sillä asunnossamme äänet kantautuvat kerroksesta toiseen hieman liiankin kanssa, mutta toisaalta olen poissa näkyvistä ja pojat leikkivät aidosti keskenään.

lukuunottamatta yhtä neljän vuoden jaksoa, jolloin asuttiin 3-kerroksisessa...



Eli vähän tuntuu liioitellulta nuo painajaiset...

ja nyt totisesti kaduttaa. Ainaista ramppaamista ylä- ja alakerrassa. Aina kun olen alakerrassa, hakemani tavara on yläkerrassa ja päinvastoin. Pienten lasten takia portit on oltava sekä ylhäällä ja alhaalla ja ne pitää myös muistaa laittaa kiinni. Todella hankalaa, enkä suosittele yhtään. Itse en jaksaisi odottaa, että pääsisimme asumaan jälleen yksitasoiseen asuntoon.

Olemme asuneet 2-kerroksisessa pian 6v, jonka aikana meille syntynyt 3 lasta. Koskaan ei ole rappusissa sattunut mitään! Lapset ovat pienestä pitäen osanneet niissä kulkea (jopa alle 1v niin että aikuinen perässä) hienosti. Portit sekä ylä- että alapäässä.

se on ihan tottumiskysymys, ja mäkin olen kuitenkin tähänastisen elämäni asunut aina 1-kerroksisissa asunnoissa. Enää en pois vaihtaisi!

ollut porttia käytössä enää yli vuoteen. Pari kertaa joku lapsista on muksahtanut kiireessään alas alarappusilta mutta voihan nuo pudota sohvaltakin. Asoja taitaa ollaenemmän tarjolla kahdessa tasossa varsinkin isompia sillä me ollaan haettu isompaa (neilötä) eikä olla saatu yhtään yhden tason asuntotarjousta.