Lue keskustelun säännöt.
Ei jestas, suhdekiemurat (kaksi miestä)
08.08.2015 |
Olen siis tapaillut enemmän tai vähemmän epäaktiivisesti erästä miestä. Alussa olin todella ihastunut ja olin varma että hän on minulle se oikea.
Mies ei kuitenkaan vaikuttanut niin hirveän kiinnostuneelta ja tapailu on ollut vuoden verran varsin... Vuoristorataista. Välillä ei ota mitään yhteyttä eikä vastaa viesteihin. Kyllästyin lopulta ja otin mentaliteetin, että ei me sitten olla yhdessä, eli saan katsella muita miehiä.
Tapasin toisen mukavan miehen kun vietin kaksi viikkoa Ruotsissa. Vietimme nämä kaksi viikkoa tiivisti yhdessä ja mies vaikuttaa kaikinpuolin ihanalta, vaikka emme mitenkään vakavalle tasolle vielä päässeet (pari pusua/suudelmaa, treffejä yms.)
Nyt kun palasin suomeen päätin että tapaan tuon ailahtelevaisen miehen ja kerron hänelle ettei meidän kannata enää jatkaa tätä juttua. Nytpä mies vaikuttaakin hirveän kiinnostuneelta kun en ole huomioinut häntä moneen viikkoon.
Sanoi että on aiemmin pitänyt minua itsestäänselvyytenä ja rakastaa minua, ei voisi kuulemma kuvitella elämää ilman minua.
Alkoi melkein itkemään ja vaikutti jotenkin hirveän epätoivoiselta, en sanonut miehelle vielä mitään, kun oli tuollaisessa mielentilassa, mutta jossain vaiheessa pitäisi pistää poikki. En jaksa tuollaista vuoristorataa ja olen varma että mies aloittaa sen jossain vaiheessa uudestaan, kun taas kyllästyy.
Miten pitäisi edetä?
Kommentit (3)
No jättää se mies, ei tuollainen varmasti muutu. Itsekin samanlaisen jätin muutama kuukausi sitten, eikä kaduta. Minä arvostan itseäni sen verran, etten anna kenenkään kohdella itseäni niin, että tunnen itseni niin arvottomaksi. Mielenterveyshän sellaisessa menee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla taas on kokemusta sellaisesta, että miehenä olin se joka pisti kaiken peliin. Nainen ei todellakaan ja kuten tuossa mainittiin, niin mielenterveyshän siinä menee. Suhde oli minulle täydellinen itsetuho, josta oli jostain syystä todella vaikea päästää irti. Sitä kun kerran rakastuu, niin se on aina vaikeaa. Lopulta meidän on/off suhde lopulta kuoli pois ja suurimpana syynä se, että minusta oli tullut se välinpitämätön tapaus enkä uskaltanut enää pistää peliin mitään vaan ikäänkuin jotenkin alitajuisesti olin jo myöntänyt itselleni, että liian iso panos laittaa kaikki peliin suhteeseen, joka on ollut näinkin vaikea ja tuhoava. Olin joskus ensimmäisissä erotilanteissa niin hajalla kuin ihminen koskaan vaan voi olla, nyt lopulta kun suhdehelvetti päättyi, niin se erotuska oli ehkä 1/100 osa siitä mitä se oli silloin alkuun.
Tällä hetkellä minulla on sellainen pelko, että uskallanko koskaan enää heittäytyä tai rakastua. Tää parisuhde jätti minuun elinikäiset arvet ja sotki koko elämäni. Nyt on aika laittaa itsensä niin hyvään kondikseen kun vain mahdollista ja yrittää. Ei sitä kukaan kuitenkaan yksin halua tätä koko loppuelämäänsä viettää.
Sitä tälläsenä rakkauden kehäraakkina saan kuulla jatkuvasti jokaisen suusta, miten minulla ei ole ketään, vaikka olen komea ja fiksu mies. No ei se ihme ole, sillä en ole suhteen aikana ollut aktiivinen löytämään itselleni ketään. Jotenkin olen vaan helpottunut, että kaikki se henkinen paha olo on vihdoin ohi. Onneksi olen kokenut ennen tuhoisaa parisuhdetta myös muita huomattavasti onnistuneempia parisuhteita, joista yhtä osaa arvostaa tällä hetkellä aivan hirveästi. Sen olisi pitänyt onnistua, mutta olimme molemmat liian nuoria, emmekä tienneet mitä haluamme.
Sanot vain sille miehelle että seuraavan naisen kanssa yrittää muistaa ettei nainen ole itsestäänselvyys ja hyvää loppuelämää hänelle, hyvästi. Se pitää sinua vieläkin itsestäänselvyytenä, vähän kun itkasee niin muija heltyy ja sitten voi taas olla välinpitämätön.