Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaikea ja surullinen tilanne anopin kanssa
08.10.2012 |
Aika kulunut aihe jo, mutta anoppi kaihertaa mieltä. Varmaan saan kuraa niskaani tämän takia, kuinka paska miniä olen, mutta jospa saisin kuitenkin jotain vinkkejäkin mitä pitäisi tehdä.
Asia on niin, että emme ole koskaan olleet "tosi ystäviä" anopin kanssa. Riitoja on ollut(vuosia vuosia sitten), mutta luulin, että nykyään välit ovat ihan hyvät, mitä ne nyt voi olla kun näkee kerran kk, jos silloinkaan.
Minua ärsyttää pienet, kertyneet asiat vuosien saatossa. Jos anoppi tulee jostain syystä meille käymään, viipyy max 10min kun on jo kiire pois. Koskaan ei haluaisi tulla meille hoitamaan lapsia vaan hoitaa omassa kodissaan (tämä ei ole ongelma, mutta ihmetyttää mikä meidän kodissa mättää).
Ei koskaan tarjoa omaa apuaan, saattaa mennä useampi kk, että ei näe lapsiamme ja se ei mummoa tunnu haittaavan. Ei edes soita kuulumisia. Ei siis hoida lapsia tai halua nähdä kuin vaan silloin jos pyydetään jonkun tärkeän asian takia.
Toisia lapsenlapsia hoitaa viikoittain. Koskaan ei pyydä lastamme yökylään ja silloinkin jos joskus ottaa, antaa aika tarkat hakuajat.
Toista, nuorempaa lastamme ei hoida ollenkaan, näkee noin kerran 1-3kk aikana sen 10min. Ei kiinnosta ja lapsemme ei tiedä, että ko ihminen on mummo.
Tämä ei toisaalta ole ongelma, sehän on anopilta itseltään pois ja meillä on kyllä minun äiti joka auttaa todella paljon sekä muu tukiverkko. Mutta minua surettaa se kun lapsemme kasvavat ja tajuavat asian. Se ei tunnu lapsista kivalta.
Anoppi kysyy aina tarkkaan vaatekokoa, mitä lapsemme käyttää ja ostaa sitten väärää kokoa. Kun pyysin housuja (mistä oikeasti ISO pula ja kun itse kysyi mitä tarvittais) niin osti 2nro liian isot, vaikka kirjoitti oikean koon lapulle. Vittuiluako? Ei ne sovi lapsellemme vuosiin kun kasvu on nyt jo hidastunut.
Jos tuolla haluaa jotenkin minua nälviä, eikö ymmärrä että liikkuu jo myös lapsen reviirillä. Miksi pitää lasten vaatteilla pönkittää jotain omaa egoaan? Lapsihan tuosta kärsii, toki myös äitini lompakko. Hän kun kuuli asiasta, ei voi sydämmellisenä ihmisenä olla auttamatta. Ja ärsyttää nyt kun äitini jo ostaa muutenkin niin paljon lapsillemme kaikkea.
Ja ei, meillä ei ole rahasta puute, mutta lapsi kuitenkin jo tajuaa, keneltä ostettavat ovat ja nyt pettyi kun mummon ostamat (ihan vielä mageet housut minustakin) olivatkin aivan liian isot. Kysyi, miksi mummo ei ostanut oikean kokoisia kun hän tykkää niistä tosi paljon. Vaikka ei lapsenomaisesti enää itke, pettymys oli jotain käsinkosketeltavaa, ehkä senkin vuoksi kun näkee mummoaan niin harvoin ja ikävöi. Toisille lapsenlapsille ei tätä tee tai en ole ainakaan koskaan kuullut.
Mummo joka muutenkin hoitaa tosi vähän lastamme, vie vielä niinä päivinä lapsemme serkkujen luo. Hoitaa serkkuja sitten ja lapseni on mukana. Joo, ei ole mitään väärää tavata serkkuja, mutta kun lapsemme ikävöi sitä mummoa. Mummo hoitaa serkkuja joka vko, joten miksi silloin kun lapsemme on hoidossa,ne pitää vielä ottaa mukaan tai mennä sinne serkkulaan. Mä en vaan voi ymmärtää. Sitten lapsemme kuitenkin minulle kertoo asioita (en tiedä eikö käly ja anoppi sita tajua).
Lapsi kysyi kerran, miksi taas piti mennä sinne serkuille kun mummo leikkii sitten niiden kanssa. Lapseni on kertonut pienempänä monesti, että mummo on sanonut ilkeästi. Mutta ei ole osannut sanoa miksi tai mitä. Ja se ihmetyttää, kun lapseni vielä nyt isommalla iälläkin kiukuttelee kuin pieni vauva kun tulee anopin luota.
Yksi myös aika vaikea asia minulle on se kun nälvii minua aina kun soitan hänelle tai näemme. Hän saa vaikka hammaslangasta nälvästyä minulle jotain. Kun mieheni on paikalla, pitää turpansa kiinni. Olen yrittänyt vältellä näitä tilanteita nyt ja jonkin verran on auttanut, eli en ole saanut enää kuraa niin paljon niskaan. Mies tietää kaikki ja on itsekkin ottanut vuosien saatossa anoppiin väliä ja etäisyyttä. Mies ei käy siellä kun tyyliin jouluna. Ei soittele, mutta tästä ei voi anoppi syyttää kun itseään.
Minä en haluisi tällaista välinpitämättömyyttä ja kun yritin itse pitää yhteyttä ja soitella ja pyytää hoitoapua, en saa kuin vittuilua osakseni niin kyllä siinä itsekin lopetti aika nopsaan. Hän kun ei ole kuitenkaan minun äitini.
Ollaan sovittu, että yhteydenpito tapahtuisi nyt vaan miehen kautta. Mutta tulee aina joskus tilanteita kun tämä ei tepsi ja aina saan pahoittaa mieleni. Olen vielä ihminen joka jää vatvomaan asioita ja sitten murehdin ja itken tilanteita viikko kausia. Se on vaikuttanut myös aina perheemme hyvinvointiin. Otan anopin käytöksen todella raskaasti ja olen herkkä sille. Ehkä anoppi sen tietää ja siksi tekee sitä, en tiedä.
En tiedä onko tässä enää mitään pelastettavissa, mutta ehkä kaipaan vaan kohtalotarinoita..koska vaikka tiedän, että kaikki ei ole minun aiheuttamaa, niin silti poden tosi paljon syyllisyyttä. Elämässämme on niin paljon kaikkea muuta, paljon rankempaa ja tärkeämpää, minusta on sairasta olla tällaisessa "vihanpidossa" jonkun anopin kanssa. Miksi emme voisi vaan olla väleissä, ystävällisiä toisillemme. Miksi aina pitää piikittää ties mistä asiasta.
Kommentit (89)
Varsinainen ongelma ei nyt ole anoppisi.
Sinun oma HEIKKO ITSETUNTO ja läheisriippuvuus ovat todellisia ongelmia.
Mistä syystä sinä tunnet niin suurta tarvetta miellyttää muita ihmisiä, että podet syyllisyyttä ANOPIN tekemisistä?
Ei hyvä tyttö, ei se ole sinun asiasi pelastaa koko maailmaa. Et sinä ole toisten ihmisten tekemisistä vastuussa, et varsinkaan anoppisi. Hänellä on oikeus tehdä omat ratkaisunsa, jopa omat virheensä.
Miksi sinä koet henkilökohtaiseksi vittuiluksi anoppisi toiminnan, kuten liian isojen vaatteiden oston? Ja mistä merkillisestä syystä sinä ole niin yliherkkä anoppisi käytökselle?
Ilmeisesti se akka vaistoaa sen ja kokee suurta ylemmyyttä sinun rinnallasi, kun tietää sinun murehtivan niitä asioita suhteettomasti.
Aikuistu! Miksi juuri sinun pitäisi tämä suhde pelastaa? Sano aivan suoraan, että piikittely loppui nyt ja jos ei ole mitään muuta sanottavaa, niin sitten ollaan hiljaa.
Vihanpito olisi sairasta, mutta riippuvuuden ja ylimiellyttämisen ja vihanpidon lisäksi on muitakin muotoja ihmissuhteissa.
Oma oma tilasi! Elä ihan ikiomaa elämääsi ja anna anopin elää omaansa.
Ja hokkuspokkus: eräänä kauniina päivänä sinä havaitset, että anopin edesottamukset eivät liikuta sinua pätkääkään.
Terveisin kohtalotoverisi-ex, nykyään Häijy Miniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
puuduttavan pitkää selostusta. Opettele ilmaisemaan asiat lyhyesti ja ytimekkäästi.
Voi olla niinkin että sinä olet hankala ihminen jota on vaikea jaksaa (ihan kuin tekstisi).
Kyllä otin lahjan, kiitin ja soviteltiin lapsen kanssa illalla housuja, jos olisin saanut ne vyöllä tai henkseleillä toimimaan. Anopilta kun pyysin kuittia, sanoi että sitä ei ole?! No mene siinä sitten vaihtamaan housut. Housut jää nyt kaappiin odottelemaan josko joskus vielä olisivat sellaiset, että lapsi tykkää.
En ole opettanut lastani olemaan surullinen vaan hän on eloisa ja hyvin viisas lapsi. Ei lapsi mummolle enää kinua, ei lapset tyhmiä ole. Aina kun kerron, että pääsee mummolaan, ajattelee äitiäni. Kun sanon, harvoin, että ei nyt pääset taas pitkästä aikaa toiselle mummolle, ei sano mitään. Kun kysyn että onhan se kiva asia ja haluathan varmasti, niin vastaa aika normaalilla äänellä että kyllä. Kun kyse on äidistäni, hyppii ja pomppii ja on onnellinen ja menee jo pakkaamaan tavaroita itse.
Mutta lapseni arvostaa molempia mummoja, on onnellinen kun ne tulevat häntä katsomaan, arvostaa ja pitää kaikista leluista mitä saa mummoilta, oli se vaikka tuttipullo. Olen kasvattanut lapseni hyvin ;)
Mutta kyllä käytöksessä muuten näkyy jo se, että lapseni tietää mitä anoppilassa on vastassa. Eihän nyt toinen mummo voi olla mitenkään läheinen, jos lapsi näkee häntä niin harvoin. Ja kun kuitenkin taas ymmärtää, että toinen mummo tulee katsomaan viikoittain ja aina sanoo, miten ikävä jo oli.
saattaa mennä useampi kk, että ei näe lapsiamme ja se ei mummoa tunnu haittaavan. Ei edes soita kuulumisia. Ei siis hoida lapsia tai halua nähdä kuin vaan silloin jos pyydetään jonkun tärkeän asian takia. Toisia lapsenlapsia hoitaa viikoittain.
Ahaa, siis meilläkin on ollut tosi paha ongelma silloin kun mä olen ollut lapsi, ihan tietämättäni. Ei varmaan mun vanhemmatkaan tienneet. Äidin äiti siis ei tosiaan rampannut hoitamassa mua, nähtiin varmaan 3X vuodessa, mutta mun serkkuja se näki paljon useammin... pitäiskö mun nyt alkaa purkamaan "katkeruuttani" johonkin? Terapiaan?
Muistan, että on hoitanut lapsiamme noin 3 kertaa viimeisen 20 vuoden aikana, esikoisemme on siis jo 20 vuotias ja kuopuskin jo 9, joten hoitoapua emme enää tarvitsisikaan. Lasten serkkuja kyllä hoiti useinkin aikanaan ja osteli heille synttärilahjat ym, meidän lasten syntymäpäivinä harvoin tuli edes onnittelukorttia. Voi sitä pettymystä, kun yhden lapsen 5-vuotissynttäreille kutsuttu mummo ei tullutkaan, kun naapuri olikin kutsunut mökilleen marjoja poimimaan. Kai ne puolukat olisivat pysyneet metsässä seuraavaan päivään.
Itseasiassa tämä "dissaaminen" alkoi jo esikoisen synnyttyä, anoppi ei antanut edes ristiäislahjaa.
Nyt kun lapset ovat isoja, osaavat ihmetellä mummonsa käytöstä ja vertaavat toiseen isoäitiinsä, joka pidemmän matkan takaa kävi usein ja halusi ottaa lapsia hoitoonsa ja toimi muutoinkin, niinkuin isoäidit perinteisessä mielessä. Ei sille mitään voi, että jotkut anopit eivät siedä miniöitään ja myöskään näiden miniöiden lapsia. Meillä on ollut suuri onni, kun oma äitini on rakastanut lapsiamme ja halunnut olla mukana heidän elämässään - ja on edelleenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etenkin jos mies näkee äitiään vaan jouluisin.
Mitäs jos antaisit anopin vaan olla etkä nyyhkisi perään. Pidä vaikka taukoa hänestä ja älä ajattele koko asiaa, hän voi sitten soittaa tai olla soittamatta.
Turha se on lapsianne sääliä, ei ne osaa minkään mummon perään parkua jos et itse niitä provosoi. Jos kysyvät miksi mummoa ei ole näkynyt niin sanot vaan että sillä on kiirettä, tai jotain. Lapsi hyväksyy sen kyllä. Sitten vaikka joulun aikaan järjestätte tarvittaessa jonkun tapaamisen, kutsut vaikka teillä käväisemään siksi 10 minuutiksi ja siinä se.
Nauti nyt edes siitä omasta äidistäsi kun hänestä on apua, märinä ja itsesääli jonkun anopin takia, josta ei edes oma lapsi perusta, on aivan turhaa.
Lue oma tekstisi. Ja mieti, miten aikuinen ihminen suhtautuisi kirjoittamiisi "murheisiin"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et voi muuttaa anoppiasi, on ehkä vain hyväksyttävä se että hän jää lapsillesi etäiseksi. Panosta siihen hyvään suhteeseen mikä heillä on sinun äitiisi, toiseen mummoon.
Meilläkin hieman samanlaista, mieheni äiti jää lapsillemme etäiseksi. Lapset eivät halua sinne edes mennä, koska eivät saa huomiota eikä mummolassa ole mitään tekemistä. Isovanhempia ei kiinnosta muu kuin omat asiat ja niistä puhuvat taukoamatta kun tavataan. Joskus lapset ovat olleet siellä hoidossa, mutta on jätetty yksin pihalle liian pieninä, kuljetettu autossa ilman vöitä, syötetty vanhentunutta ruokaa.
Aina ihmissuhteet eivät vaan toimi, ja aina et voi sille mitään.
Mitä miehesi on mieltä tilanteesta? Sopikaa nyt yhdessä joku linja miten elätte, yritättekö parantaa tilannetta vai luovutatteko.
En tiedä olenko läheisriippuvainen :D
Mutta kyllähän nyt yleensä ihmistä, jolla on empatiakykyä tuollainen vittuilu alkaa korpeamaan ja kyllä mä murehdin, miksi minua pitää nälviä niin paljon. En ottaisi itseeni jos tietäisin että tekee muutamalle toisellekkin miniälle samoin, mutta se mitä olen asiasta uskaltanut puhua, olen ymmärtänyt,että toisille ei näin käyttäydy vaan enemmänkin mielistelee.
ja anteeksi jos kirjoitin liian pitkän tarinan, miksi kommentoit jos et edes lukenut?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinun kokemuksesi ja tunteesi ovat todellisia. Kirjoita ne vaikka itellesi ylös niin jäsentyvät paremmin. TUntuu pahalta puolestasi että kirjoittamasi leimataan täällä kitinäksi ja läheisriippuvuudeksi. Paljon turhemmista asioista täällä "kitistään".
Usein on niin, että miehen äiti jää lapsille etäisemmäksi kuin äidin äiti. Miniä on helposti anopille kilpailija ja sukuun ulkopuolelta tullut uusi jäsen, johon ei pystytä tai haluta muodostaa kiintymyssuhdetta. Se suhtautuminen heijastuu myös lapsiin.
kiitos!
Miehen kanssa ollaan vuosien saatossa jo todettu, että ei pidetä mitään ylimääräistä yhteyttä. Mieskin hermostui, kun aina pahoitin mieleni. Asiasta myös tapeltiin ja mieheni katkaisi vähäksi aikaa välit anoppiin, tästä siis vuosia aikaa.
Mutta nyt yritetään purra hammasta ja ajatella, että lasten takia nähdään,mutta vaan just tyyliin jouluna. Joskus sitten soitetaan hoitoapua kun on jokin tärkeä meno.
et voi muuttaa anoppiasi, on ehkä vain hyväksyttävä se että hän jää lapsillesi etäiseksi. Panosta siihen hyvään suhteeseen mikä heillä on sinun äitiisi, toiseen mummoon.
Meilläkin hieman samanlaista, mieheni äiti jää lapsillemme etäiseksi. Lapset eivät halua sinne edes mennä, koska eivät saa huomiota eikä mummolassa ole mitään tekemistä. Isovanhempia ei kiinnosta muu kuin omat asiat ja niistä puhuvat taukoamatta kun tavataan. Joskus lapset ovat olleet siellä hoidossa, mutta on jätetty yksin pihalle liian pieninä, kuljetettu autossa ilman vöitä, syötetty vanhentunutta ruokaa.
Aina ihmissuhteet eivät vaan toimi, ja aina et voi sille mitään.
Mitä miehesi on mieltä tilanteesta? Sopikaa nyt yhdessä joku linja miten elätte, yritättekö parantaa tilannetta vai luovutatteko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppisi voi olla luonnevikainen, mutta kyllä tuo sinun pikkuasioihin takertuminen on myös ongelma.
mua pisti silmiin sepostus niistä lahjahousuista.... En millään usko että olisi piilovittuilua ostaa liian isot housut lapselle!!!!!!! Tuossa asiassa se ongelma on kyllä sun päässäsi. Mun äiti ostaa aina liian isoja vaatteita lapsilleni, ei se vaan uskalla ostaa sitä kokoa mitä sanon, on jotenkin piintynyt tapa että lapsille pitää olla kasvunvaraa..! En vaan jaksa välittää, pistän vaan vaatteet kaappiin odottamaan kasvamista.
Lopeta turhan vatvominen ja keskity kaikkeen hyvään mitä teillä on , siihen toiseen mummoon joka teidän lapsilla on. Ei toista ihmistä voi muuttaa, mutta kun itse käyttäytyy asiallisen fiksusti, niin ei ainakaan anopilla ole syytä käyttäytymiseensä.
Jos lapsi on oikeasti surullinen mummolassa,meikä haluisi serkkujen kanssa leikkiä, niin pistä miehesi sanomaan asiasta. Mun appivanhemmatkin ottaa välillä serkut luokseen kunnlapsemme on siellä, mutta sehän on lapsille vaan kiva, että näkevät toisiaan! Olsihan se tärkeää että lapsi saa erityistä huomiota välillä yksinkin, mutta kaikki vahat ihmiset ei taida osta sellaista lapselle antaa.....
Kiitos myös sinulle!
Osasin kyllä odottaa lokaa niskaan..vaikka joku minut kuvittelee herkäksi hiireksi en kuitenkaan sitä ole. Mutta tunteva ihminen kyllä ja itse pyrin olemaan tasa-arvoinen ja kaikki anopin käytöksessä sotii minun arvojani vastaan.
Eihän täällä kukaan tiedä, mitä elämässäni olen joutunut kokemaan. Täällä ei harvallakaan ole sitä kokemusta mitä minulla on, jos lähdetään jo siitä että kaikki lapset eivät synny terveinä ja mitä olen elämässäni jo menettänyt.
Mutta se ei kuulu nyt tähän asiaan mitenkään, mutta monikaan ei osaa irrottaa asiaa erikseen vaan leimaa minut heti kitiseväksi ja läheisriippuvaiseksi. Ihan kuin nyt anoppi olisi minulle tärkein ihminen koko maailmassa :D
sinun kokemuksesi ja tunteesi ovat todellisia. Kirjoita ne vaikka itellesi ylös niin jäsentyvät paremmin. TUntuu pahalta puolestasi että kirjoittamasi leimataan täällä kitinäksi ja läheisriippuvuudeksi. Paljon turhemmista asioista täällä "kitistään".
Usein on niin, että miehen äiti jää lapsille etäisemmäksi kuin äidin äiti. Miniä on helposti anopille kilpailija ja sukuun ulkopuolelta tullut uusi jäsen, johon ei pystytä tai haluta muodostaa kiintymyssuhdetta. Se suhtautuminen heijastuu myös lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhut asiaa..mutta ei ne housut ole ainoa tapaus. Toki, voihan se olla anopin tapa ostaa isoja vaatteita?!!? mutta kun sen takia juuri kysyi kokoa tarkkaan ja laitoin lapulle ja sanoin että tuolla koolla ovat vielä reiluja. Sitten ostaa 2 kokoa suuremmat. Ehkä olen se kiipijä miniä edelleen sinun mielestä, mutta minä kyllä koen sen jo vittuiluna! Kun tiedän historian!
Anoppisi voi olla luonnevikainen, mutta kyllä tuo sinun pikkuasioihin takertuminen on myös ongelma.
mua pisti silmiin sepostus niistä lahjahousuista.... En millään usko että olisi piilovittuilua ostaa liian isot housut lapselle!!!!!!! Tuossa asiassa se ongelma on kyllä sun päässäsi. Mun äiti ostaa aina liian isoja vaatteita lapsilleni, ei se vaan uskalla ostaa sitä kokoa mitä sanon, on jotenkin piintynyt tapa että lapsille pitää olla kasvunvaraa..! En vaan jaksa välittää, pistän vaan vaatteet kaappiin odottamaan kasvamista.
Lopeta turhan vatvominen ja keskity kaikkeen hyvään mitä teillä on , siihen toiseen mummoon joka teidän lapsilla on. Ei toista ihmistä voi muuttaa, mutta kun itse käyttäytyy asiallisen fiksusti, niin ei ainakaan anopilla ole syytä käyttäytymiseensä.
Jos lapsi on oikeasti surullinen mummolassa,meikä haluisi serkkujen kanssa leikkiä, niin pistä miehesi sanomaan asiasta. Mun appivanhemmatkin ottaa välillä serkut luokseen kunnlapsemme on siellä, mutta sehän on lapsille vaan kiva, että näkevät toisiaan! Olsihan se tärkeää että lapsi saa erityistä huomiota välillä yksinkin, mutta kaikki vahat ihmiset ei taida osta sellaista lapselle antaa.....
Kyse on kuitenkin vain anopistasi. Meidän oma _äitimme_ ei ole kiinnostunut millään tavalla meistä, omista lapsistaan tai lapsistamme eli lastenlapsistaan. Se vasta kivalta tuntuukin. Nähdään ehkä pari kertaa vuodessa. Äidillä ei ole alkoholi tms ongelmaa, joka antaisi syyn. Sitä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Ei se sitä ääneen tietenkään sano. Ei muista synttäreitä tms.
Lähtee mieluummin juuri esim mustikkaan, puolukkaan, teatteriin tms. Kärsii vaikka migreenistä tai o n juuri silloin töissä kun on kutsuttu kylään. Vaikka siis etukäteen on kutsuttu. Aina löytyy syy.
Että semmosta se elämä on. Keskity omaan elämään ja unohda anoppisi.
100% sama tilanne anopin kanssa. Hoksasin sitten, etti minun ole pakko miellyttää häntä. Jos tekee typeryyksiä, ei ole minun ongelma. En käy mummolassa kovin usein, mutta en estä perhettäni käymästä milloin vaan. Mitä vähemmän seurustelen hänen kanssaan, sen parempi. Murehtimalla kehittää vaan itselleen hirveän sisäisen kaaoksen :( Vapaudu tästä tunteesta!
Sellainen esimerkiksi auttaa, että katsoo tilannetta ulkoapäin komiikkana. Miten voikin ihminen käyttäytyä noin älyttömästi? Itse sain metrin mittaiselle tytölle lahjaksi 128 cm _reilut_ kurahousut. Ovat nekin kaapissa odottamassa tytön kasvamista, kaupassa ei kuulemma "ollut" pienempiä. Tätä en usko, olisi vaihtanut toiseen kauppaan, niin minäkin tein.
Todellisuudessa anoppi on mukava ihminen, jolla on paljon kavereita. Hän ei vain kestä kitinääsi ja valitustasi ja vaatimuksiasi.
Ainoa vihanpitäjä olei sinä itse, tai oikeastaan varsinainen lietsoja. Hae mitä tahansa syytä, jolla mollata anoppia. Oletat, että isovanhempien tärkein tehtävä on lastesi hoitaminen (miksi olisi? jos et itsekään niitä jaksa, miksi kenenkään muun pitäisi jaksaa? miksi muiden täytyy järjestää elämänsä sinun vaatimustesi mukaan?)
Voisitko ajatella, että kasvaisit aikuiseksi ja hyväksyisit sen, että kannat ihan itse vastuun tekemisistäsi. Lopetat lastesi kiusaamisen noilla mummojutuilla (ihan oikeasti, ei lapsi kaipaa sellaista, mitä ei ole) ja opettelet elämään niin kuin muutkin syyllistämättä mielessäsi koko ajan muita.
Jos miehesi näkee äitiään kerran vuodessa, sinä ja lapset 10 min kerrallaan muutaman kerran vuodessa niin mitä ihmettä valitat? Ei se isoäiti tuossa ajassa ennätä mieltäsi pahoittamaan kuin silloin, kun etukäteen olet niin päättänyt.
Kiitos!
Tätä juuri hain!! En minäkään voi uskoa, että 2 koko liian suuret housut ei olisi jollain tapaa ostettu harkinnassa. Kun kyse oli siitä, että niitä tarvitaan nyt heti käyttöön, ei ollut mitään ylimääräistä shoppailua joskus ale myynnistä.
Tuo on totta, että jään omaan kaaokseen vatvomaan. En vaan käsitä mitä ihminen saa tuollaiseista käytöksestä. Minusta sairasta, sillä minä koen anopin vieraaksi ja en voisi vieraalle ihmiselle vittuilla päin naamaa!
100% sama tilanne anopin kanssa. Hoksasin sitten, etti minun ole pakko miellyttää häntä. Jos tekee typeryyksiä, ei ole minun ongelma. En käy mummolassa kovin usein, mutta en estä perhettäni käymästä milloin vaan. Mitä vähemmän seurustelen hänen kanssaan, sen parempi. Murehtimalla kehittää vaan itselleen hirveän sisäisen kaaoksen :( Vapaudu tästä tunteesta!
Sellainen esimerkiksi auttaa, että katsoo tilannetta ulkoapäin komiikkana. Miten voikin ihminen käyttäytyä noin älyttömästi? Itse sain metrin mittaiselle tytölle lahjaksi 128 cm _reilut_ kurahousut. Ovat nekin kaapissa odottamassa tytön kasvamista, kaupassa ei kuulemma "ollut" pienempiä. Tätä en usko, olisi vaihtanut toiseen kauppaan, niin minäkin tein.
anoppisi kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin isoäitini oli eläessään.
Ne, joilla ei tällaista "ihmissuhdetta" ole elämässään ollut, eivät voi siitä mitään tietää ja jotkut eivät näköjään voi edes ymmärtää (aivan urpoista vastauksista päätellen).
Isoäitini arvotti lapsensa ja lapsenlapsensa hyviin ja huonoihin lapsiin, hän teki myös kiusaa lastenvaatteilla (esim. kun tiesi että poika halusi sinisen takin, osti tahallaan punaisen). Tarinoita olisi hänestä vaikka kuinka. Hän teki paljon pahaa mutta esitti kuitenkin aina marttyyria. Psykologi diagnosoi hänet narsistiksi.
Alue: Aihe vapaa
Olet kaikesta päätellen ihminen, joka etsii vikaa toisesta vaikka kaivamalla.
Anoppi ei käy teillä, koska ei halua olla kodinhoitajana. Sinä tarvitset jo nyt omat vanhempasi ja laajat tukiverkot, että saat mitään onnistumaan ja anoppi on huomannut, että yrität saada hänetkin ilmaiseksi piikomaan.
Lapset eivät ikävöi isovanhempia, jotka sanovat heille ilkeästi tai joita näkevät 10 min kuukaudessa. Paitsi, jos äiti opettaa, että sinun täytyy olla surullinen, koska äiti niin vaatii. Ja äitihän vetää herneen nenään vaikka hammaslangasta tai siitä, että ei osaa mennä kauppaan vaihtamaan lapsen housuja oikean kokoisiksi. Tervepäinen äiti ottaisi lahjan, kiittäisi ja kävisi kaupassa hoitamassa asian kuntoon sen sijaan että syytää anoppia ja kiusaa lasta.