Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vaikea ja surullinen tilanne anopin kanssa
08.10.2012 |
Aika kulunut aihe jo, mutta anoppi kaihertaa mieltä. Varmaan saan kuraa niskaani tämän takia, kuinka paska miniä olen, mutta jospa saisin kuitenkin jotain vinkkejäkin mitä pitäisi tehdä.
Asia on niin, että emme ole koskaan olleet "tosi ystäviä" anopin kanssa. Riitoja on ollut(vuosia vuosia sitten), mutta luulin, että nykyään välit ovat ihan hyvät, mitä ne nyt voi olla kun näkee kerran kk, jos silloinkaan.
Minua ärsyttää pienet, kertyneet asiat vuosien saatossa. Jos anoppi tulee jostain syystä meille käymään, viipyy max 10min kun on jo kiire pois. Koskaan ei haluaisi tulla meille hoitamaan lapsia vaan hoitaa omassa kodissaan (tämä ei ole ongelma, mutta ihmetyttää mikä meidän kodissa mättää).
Ei koskaan tarjoa omaa apuaan, saattaa mennä useampi kk, että ei näe lapsiamme ja se ei mummoa tunnu haittaavan. Ei edes soita kuulumisia. Ei siis hoida lapsia tai halua nähdä kuin vaan silloin jos pyydetään jonkun tärkeän asian takia.
Toisia lapsenlapsia hoitaa viikoittain. Koskaan ei pyydä lastamme yökylään ja silloinkin jos joskus ottaa, antaa aika tarkat hakuajat.
Toista, nuorempaa lastamme ei hoida ollenkaan, näkee noin kerran 1-3kk aikana sen 10min. Ei kiinnosta ja lapsemme ei tiedä, että ko ihminen on mummo.
Tämä ei toisaalta ole ongelma, sehän on anopilta itseltään pois ja meillä on kyllä minun äiti joka auttaa todella paljon sekä muu tukiverkko. Mutta minua surettaa se kun lapsemme kasvavat ja tajuavat asian. Se ei tunnu lapsista kivalta.
Anoppi kysyy aina tarkkaan vaatekokoa, mitä lapsemme käyttää ja ostaa sitten väärää kokoa. Kun pyysin housuja (mistä oikeasti ISO pula ja kun itse kysyi mitä tarvittais) niin osti 2nro liian isot, vaikka kirjoitti oikean koon lapulle. Vittuiluako? Ei ne sovi lapsellemme vuosiin kun kasvu on nyt jo hidastunut.
Jos tuolla haluaa jotenkin minua nälviä, eikö ymmärrä että liikkuu jo myös lapsen reviirillä. Miksi pitää lasten vaatteilla pönkittää jotain omaa egoaan? Lapsihan tuosta kärsii, toki myös äitini lompakko. Hän kun kuuli asiasta, ei voi sydämmellisenä ihmisenä olla auttamatta. Ja ärsyttää nyt kun äitini jo ostaa muutenkin niin paljon lapsillemme kaikkea.
Ja ei, meillä ei ole rahasta puute, mutta lapsi kuitenkin jo tajuaa, keneltä ostettavat ovat ja nyt pettyi kun mummon ostamat (ihan vielä mageet housut minustakin) olivatkin aivan liian isot. Kysyi, miksi mummo ei ostanut oikean kokoisia kun hän tykkää niistä tosi paljon. Vaikka ei lapsenomaisesti enää itke, pettymys oli jotain käsinkosketeltavaa, ehkä senkin vuoksi kun näkee mummoaan niin harvoin ja ikävöi. Toisille lapsenlapsille ei tätä tee tai en ole ainakaan koskaan kuullut.
Mummo joka muutenkin hoitaa tosi vähän lastamme, vie vielä niinä päivinä lapsemme serkkujen luo. Hoitaa serkkuja sitten ja lapseni on mukana. Joo, ei ole mitään väärää tavata serkkuja, mutta kun lapsemme ikävöi sitä mummoa. Mummo hoitaa serkkuja joka vko, joten miksi silloin kun lapsemme on hoidossa,ne pitää vielä ottaa mukaan tai mennä sinne serkkulaan. Mä en vaan voi ymmärtää. Sitten lapsemme kuitenkin minulle kertoo asioita (en tiedä eikö käly ja anoppi sita tajua).
Lapsi kysyi kerran, miksi taas piti mennä sinne serkuille kun mummo leikkii sitten niiden kanssa. Lapseni on kertonut pienempänä monesti, että mummo on sanonut ilkeästi. Mutta ei ole osannut sanoa miksi tai mitä. Ja se ihmetyttää, kun lapseni vielä nyt isommalla iälläkin kiukuttelee kuin pieni vauva kun tulee anopin luota.
Yksi myös aika vaikea asia minulle on se kun nälvii minua aina kun soitan hänelle tai näemme. Hän saa vaikka hammaslangasta nälvästyä minulle jotain. Kun mieheni on paikalla, pitää turpansa kiinni. Olen yrittänyt vältellä näitä tilanteita nyt ja jonkin verran on auttanut, eli en ole saanut enää kuraa niin paljon niskaan. Mies tietää kaikki ja on itsekkin ottanut vuosien saatossa anoppiin väliä ja etäisyyttä. Mies ei käy siellä kun tyyliin jouluna. Ei soittele, mutta tästä ei voi anoppi syyttää kun itseään.
Minä en haluisi tällaista välinpitämättömyyttä ja kun yritin itse pitää yhteyttä ja soitella ja pyytää hoitoapua, en saa kuin vittuilua osakseni niin kyllä siinä itsekin lopetti aika nopsaan. Hän kun ei ole kuitenkaan minun äitini.
Ollaan sovittu, että yhteydenpito tapahtuisi nyt vaan miehen kautta. Mutta tulee aina joskus tilanteita kun tämä ei tepsi ja aina saan pahoittaa mieleni. Olen vielä ihminen joka jää vatvomaan asioita ja sitten murehdin ja itken tilanteita viikko kausia. Se on vaikuttanut myös aina perheemme hyvinvointiin. Otan anopin käytöksen todella raskaasti ja olen herkkä sille. Ehkä anoppi sen tietää ja siksi tekee sitä, en tiedä.
En tiedä onko tässä enää mitään pelastettavissa, mutta ehkä kaipaan vaan kohtalotarinoita..koska vaikka tiedän, että kaikki ei ole minun aiheuttamaa, niin silti poden tosi paljon syyllisyyttä. Elämässämme on niin paljon kaikkea muuta, paljon rankempaa ja tärkeämpää, minusta on sairasta olla tällaisessa "vihanpidossa" jonkun anopin kanssa. Miksi emme voisi vaan olla väleissä, ystävällisiä toisillemme. Miksi aina pitää piikittää ties mistä asiasta.
Kommentit (89)
Enhän mä soittelekkaan enään, sovittiinkin jo aikoja sitten et se on nyt miehen homma.. mutta eikö tosiaan ole outoa,että anoppi ei itse ole kiinnostunut pojastaan ja pojan elämästä yhtään?! Edelleen taas vingutaan, että miksi mieheni ei soita itse..no anopin ongelma oli se, että se kuvitteli, että voi satuttaa minua mielin määrin ilman että se vaikuttaa omaan poikaan ja hänen tunteisiin. Ne jotenkin kuvitteli, että mieheni ei välittäisi miten minua kohdellaan. Ja sekös olis kertonut paljon taas minun ja mieheni suhteesta.
Ja ei meillä olis "sukset ristissä", jos anoppi osais käyttäytyä silloin kun soitan tai haen lapsen pois kylästä. Kyllä mä pitäisin yhteyttä jos se olis hyvän mielen mukaista,aikuismaista!
Miksi se on sinun tehtäväsi? Ymmärän toki, että normaalissa suhteessa ei ole väliä, kumpi anoppia lähestyy, mutta eihän teillä ole normaalia suhdetta. Jos miehesi ja äitinsä pitävät yhteyttä kerran vuodessa, niin tottakai se heijastuu myös pojan vaimoon ja lapsiin! Välien korjaaminen on siis miehesi asia, ei sinun. Vaikka olisit itse enkeli, niin anopille olet sen pojan vaimo, jonka kanssa hänellä on sukset ristissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huhuh, joku on tosiaan vinksallaa tästä ketjusta kun rupee jo minuna esiintymään :D
Tiedän, että hän iltaisin oikein panee paperille keinoja, millä voi kiusata minua. Laittaa sinne ylös, että housujen koko piti olla 122cm ja siihen laittaa kiusaamiskeinoksi, että jippii, nyt ostankin housut ihan tahallani 156cm. Nyt miniä kyllä raivostuu. Mahtavaa.
Samoin hän iltaisin nukkumaanmennessä ennen unentuloa miettii, että hänpä ei ensi viikollakaan mene miniän kotiin hoitamaan lapsia vaan otan ne tahallaan omaan kotiini, että miniä taas saa näpeilleen ja saan loukata häntä näin oikein verisesti.
Kyllä, anoppini on luonnevikainen. Lapset kärsivät tästä ja mies on surullinen kun äitinsä ihan tahallaan minua kiusaa suunnitelmallisesti.
ap
kehittelet asioita nyt omassa päässäsi.
Housuista: vanhemmilla ihmisillä on tapana ostaa hieman kasvuvaraa vaatteisiin - ehkä anoppi halusi, että housuista on pitkään iloa eikä ymmärtänyt, että housuja ei voi heti käyttää. Ja voihan olla, että myyjä on sanonut housujen olevan pientä kokoa ja että kannattaa ottaa kokoa isompi ja anoppi ottaa varoiksi kahta numeroa isommat.
Sinä tunnut hakevat ja etsivän anopista vikoja ja kummallisia piilomerkityksiä.
Toinen asia: on aivan luonnollista, että anoppi haluaa hoitaa lapsiasi omassa kodissaan, hänen on ehkä vaikea toimia vieraan naisen kodissa. Ja ehkä hän aavistaa, että siitä tulisi ongelmia..
Tuo tarkan hakuajan sopiminen on aivan normaalia ja luonnollista, miksi ihmeessä näet senkin jonkinlaisena kiusana?Puhut että anoppi hoitaa lapsia.. Onko tuo aika ainoa, jolloin anoppi on lasten kanssa? Käyttekö koskaan perheenä kylässä, siis siten, että sinulla on hoitovastuu lapsista vaikka anoppi on paikalla? Vai onko anopin rooli vain olla hoitajana?
Huolestuttava pidän sitä, että sinä siirrät omat tunnetilasi lapsellesi - lapsi lukee sinua ja toimii sen mukaan. Sinun äitisi tapaaminen on kiva juttu, mutta anopin tapaamisesta ei saa iloita. Sinä oikein varmistelet, että nyt pitkästä aikaa pääset sinne, oletko iloinen oletko?
Tajuatko ollenkaan itse, miten vaikutat lapsen käytökseen? Kaiken kirjoittamasi perusteella vaikuttaa, ettet kestäisi sitä, että lapsi viihtyy anopilla - ja lapsesi tietää tämän :(Mene juttelemaan ongelmistasi jonkun ulkopuolisen kanssa, tuo ei ole enää normaalia.
Sinulle on ihan turha yrittää selittää mitään kun olet päättänyt, että anoppi on hirviö.
Ihmisillä ja perheillä on erilaisia tapoja. Esimerkiksi meillä tytöt soitellaan äidille tosi paljon ja usein. Pojat soittelee paljon harvemmin. Ja hyvissä väleissä ollaan kaikki.
Äitimme (hui kauhea, sillä on 2 poikaa eli se on kahden naisen anoppi) ei soittele itse, koska ei ole oikein koskaan oppinut kännykästä tykkäämään. Vastaa kyllä kun sille soitetaan, mutta on jotenkin epävarma sen kännykän kans.
Toisaalta voisin kuvitella, että toisen velipoikani vaimo kirjoittelisi tänne, että äitini on kusipää kun ei soita ihan tahallaan pojalleen ja on siksi luonnehäiriöinen. Ja montaa muutakin seikkaa, mistä hän on syyttänyt äitiäni. Niin mielikuvituksellisia seikkoja.
Hassua, että meillä kolmella tytöllä ja yhdellä veljelläni ei ole äidistä moitittavaa. Ei meidän tyttöjen miehillä, ei yhden veljeni vaimolla.
Mutta tällä yhdellä vaimolla on aina jotain maristavaa.
Siksi sinulle ap ei oikein kannata edes selittää mitään. Olet päättänyt, että anoppi on saatanasta seuraava.
Enhän mä soittelekkaan enään, sovittiinkin jo aikoja sitten et se on nyt miehen homma.. mutta eikö tosiaan ole outoa,että anoppi ei itse ole kiinnostunut pojastaan ja pojan elämästä yhtään?! Edelleen taas vingutaan, että miksi mieheni ei soita itse..no anopin ongelma oli se, että se kuvitteli, että voi satuttaa minua mielin määrin ilman että se vaikuttaa omaan poikaan ja hänen tunteisiin. Ne jotenkin kuvitteli, että mieheni ei välittäisi miten minua kohdellaan. Ja sekös olis kertonut paljon taas minun ja mieheni suhteesta.
Ja ei meillä olis "sukset ristissä", jos anoppi osais käyttäytyä silloin kun soitan tai haen lapsen pois kylästä. Kyllä mä pitäisin yhteyttä jos se olis hyvän mielen mukaista,aikuismaista!
Miksi se on sinun tehtäväsi? Ymmärän toki, että normaalissa suhteessa ei ole väliä, kumpi anoppia lähestyy, mutta eihän teillä ole normaalia suhdetta. Jos miehesi ja äitinsä pitävät yhteyttä kerran vuodessa, niin tottakai se heijastuu myös pojan vaimoon ja lapsiin! Välien korjaaminen on siis miehesi asia, ei sinun. Vaikka olisit itse enkeli, niin anopille olet sen pojan vaimo, jonka kanssa hänellä on sukset ristissä.
Myös todella ihmeellisiä ajatuksia on herättänyt mainitsemani raha. Me pärjäämme rahallisesti ihan hyvin. Mutta ei se tarkoita sitä, että me sitä tuhlaillaan miten sattuu. Jos mummo kysyy, että haluaisi ostaa lapsillemme jotain ja kysyy onko jotain mitä tarvitaan ja mitä kokoa kokoa että tulee oikein niin totta kai olen mielissäni ja annan vinkin. Vaikka rahaa on, lapsiperheessä sitä vois aina olla vähän enemmän vielä.
Kyllä se meitä helpottaa jos lapsi saa mummolta yhdet hyvät ulkoiluhousut, joita kuluu todella paljon. Ja jos annan tarkat koot,lapulle, niin miten voi olla että tulee 2x isommat??
Ja ei, en ole kiipijä joka pyytää kuittia. Kiitin housuista ja huomasin koon vasta illalla sovittaessa. Kyse ei ollut alehousuista eikä siitä että ostanut joskus jollain kauppareissulla. Mummo haki ne vartavasten ja toi vielä samana iltana. Ja väärän koon kanssa.
Juu, kyllähän tuota sattuu kaikille anopeille ;)
tuottaa vaan harmia tms. niin en ole tekemisissä, tai jos ns. pakko on olla, niin en välitä pätkääkään hänen mielipiteistä. Joten älä ajattele koko ämmää. Jos ei ole kerrassaan pakko, niin älä laita lapsia sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä kohti olen sanonut, että ajattelen anoppiani hirviönä? Enkai hirviölle yrittäisi viedä lapsiani luomaan parempaa suhdetta?!
Nyt ei ole kyse äidistäsi vaan minun anopistani! ;) Pysy asiassa! :D
Sinulle on ihan turha yrittää selittää mitään kun olet päättänyt, että anoppi on hirviö.
Ihmisillä ja perheillä on erilaisia tapoja. Esimerkiksi meillä tytöt soitellaan äidille tosi paljon ja usein. Pojat soittelee paljon harvemmin. Ja hyvissä väleissä ollaan kaikki.
Äitimme (hui kauhea, sillä on 2 poikaa eli se on kahden naisen anoppi) ei soittele itse, koska ei ole oikein koskaan oppinut kännykästä tykkäämään. Vastaa kyllä kun sille soitetaan, mutta on jotenkin epävarma sen kännykän kans.
Toisaalta voisin kuvitella, että toisen velipoikani vaimo kirjoittelisi tänne, että äitini on kusipää kun ei soita ihan tahallaan pojalleen ja on siksi luonnehäiriöinen. Ja montaa muutakin seikkaa, mistä hän on syyttänyt äitiäni. Niin mielikuvituksellisia seikkoja.
Hassua, että meillä kolmella tytöllä ja yhdellä veljelläni ei ole äidistä moitittavaa. Ei meidän tyttöjen miehillä, ei yhden veljeni vaimolla.
Mutta tällä yhdellä vaimolla on aina jotain maristavaa.
Siksi sinulle ap ei oikein kannata edes selittää mitään. Olet päättänyt, että anoppi on saatanasta seuraava.
Enhän mä soittelekkaan enään, sovittiinkin jo aikoja sitten et se on nyt miehen homma.. mutta eikö tosiaan ole outoa,että anoppi ei itse ole kiinnostunut pojastaan ja pojan elämästä yhtään?! Edelleen taas vingutaan, että miksi mieheni ei soita itse..no anopin ongelma oli se, että se kuvitteli, että voi satuttaa minua mielin määrin ilman että se vaikuttaa omaan poikaan ja hänen tunteisiin. Ne jotenkin kuvitteli, että mieheni ei välittäisi miten minua kohdellaan. Ja sekös olis kertonut paljon taas minun ja mieheni suhteesta.
Ja ei meillä olis "sukset ristissä", jos anoppi osais käyttäytyä silloin kun soitan tai haen lapsen pois kylästä. Kyllä mä pitäisin yhteyttä jos se olis hyvän mielen mukaista,aikuismaista!
Miksi se on sinun tehtäväsi? Ymmärän toki, että normaalissa suhteessa ei ole väliä, kumpi anoppia lähestyy, mutta eihän teillä ole normaalia suhdetta. Jos miehesi ja äitinsä pitävät yhteyttä kerran vuodessa, niin tottakai se heijastuu myös pojan vaimoon ja lapsiin! Välien korjaaminen on siis miehesi asia, ei sinun. Vaikka olisit itse enkeli, niin anopille olet sen pojan vaimo, jonka kanssa hänellä on sukset ristissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, kerrotko millä tavoin anoppi kiusaa sinua kun haet lapsia hoidosta? En kyllä näistä viesteistäsi osaa päätellä onko anopissa vaiko miniässä vika. Mutta anna hyvät esimerkit niistä kiusaamisista. Väärän kokoiset housut ei siltä kuulosta.
Nyt tämä alkaa jo haiskahtaa provolta.
Tai sitten sinun pääsi on hämärämpi kuin mitä edes ajattelin.
Sitä sinun pitää korjata omaa asennettasi, kun et sinä voi anoppiasi "korjata". Tarkoitan, että keskity OMIIN asioihisi. Älä luule, älä kuvittele äläkä edes uneksi, että anoppisi nyt yllättäen muuttuu suloiseksi mummiksi.
Älä edes toivo, että lapsillasi olisi yhtä ihanat isovanhemmat kuin itselleäsi, vaan myönnä tämä: Ei ole toiveittesi mummeli, vaan hän on kuin suoraan Grimmin veljesten saduista. Kun sinä tämän tosiasian ymmärrät ja hyväksyt, sekä sinun että lastesi elämä helpottuu.
Ehkä et ole aikaisemmin sellaista ihmistä tavannut ja siksi sinulla on niin vaikea sisäistää, että tämä on nyt totta. Vielä vaikeampi tuntuu olevan ymmärtää sitä, että et sinä sille asialle mitään voi.
Valitettavasti arvioit kokemattomuuteni täysin väärin (ikää yli 50v, siitä noin puolet anopin ynnä hänen tunnetusti hankalien sukulaisten kanssa).
Minä en taatusti ole sellainen henkilö, joka hyväksyntää hakee keneltäkään. Kaikkein vähiten nettikeskusteluista, mutta en myöskään anopiltani.
Elämänkokemus on asia erikseen, enkä suinkaan tunne mitään tarvetta ryhtyä kilpailemaan aiheesta "hankala lapsuus, suuret menetykset jne".
Kohtalotoveruudesta voin toki mainita sen verran, että ei se kivalta tuntunut, kun anoppini maksoi seuraavaan jouluun saakka toisten lasten perheiden joululahjojen osamaksuja , yritti maksattaa niistä osan meille ja meidän lahjat olivat jotain tiimarikrääsää.
Mitä mun pitää siis korjata? Kun yritän olla ystävällinen, väleissä ja viedä lapsiani mummolaan että voisivat tavata ja solmia suhdetta. Minä anteeksi nyt vaan jotenkin toivoin, että lapsillani olisi isovanhemmat. Ne ovat rikkaus lapsille ja minä olen ollut todella onnellinen, että minulla oli ihanat isovanhemmat omassa lapsuudessani.
Miksi itse haet hyväksyntä näillä kirjoituksillasi? Teit asian selväksi mitä mieltä olet, miksi jatkat ja jankutat samaa asiaa? En ole sitä pyytänyt. Ymmärsin ponttisi ja kokemattomuutesi asiaan jo ekasta viestistäsi ;)
Elämänkokemukseen en sano mitään, kirjoituksesi vaan paljastaa sinun elämäkokemuksestasi aika paljon :D
Jospa korjaisit omaa asennettasi, niin ongelma poistuisi. Et edes kuvittelisi, että anoppisi "oikeasti" on yhtä ihana ja kiva kuin oma äitisi ja ajattelisi, että ihan sinun kiusaksesi noin tekee. Hyväksyisit ihmiset ihan sellaisinaan, vaikka et hyväksyisi heidän tekemisiään.
Et pyörisi ihan oman napasi ympärillä etkä päättelisi, että ihan SINUN kiusaksesi anoppisi tekee niin tai näin.Sitten, kun sinullakin on enemmän elämänkokemusta ja olet tullut näkemään erilaisia ihmisiä - hankaliakin - sinä ymmärrät, mitä minä tarkoitan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan ruikuta anopilta mitään. Haluisin vain, että käytös olisi ystävällistä vittuilun sijaan. En ymmärrä, miten se on oikeutettua?! Vai pitääkö minun aloittaa sama peli, olenko sen takia paska miniä kun haluisin olla paremmissa väleissä anopin kanssa? Mutta jos aina kun soittaa ja saa vaan vittuilua osakseen, miksi minun enää pitäisi kysellä anopin kuulumisia tai olla kiinnostunut hänen elämästä?
Ja kyllä, minusta anopin pitäisi olla kiinnostunut lapsistani, omista lapsenlapsistaan..eihän anoppikaan koskaan kysy MITEN MINÄ JAKSAN? MITEN MINÄ VOIN? MITÄ MINULLE KUULUU?? Ei hän pidä perheeseemme yhteyttä. Miksi siis minun pitää yhtäkkiä olla jotenkin extra kiinnostunut hänestä?
Eikö kukaan myöskään ihmettele miksi anoppini ei ole kiinnostunut yhtään omasta POJASTAAN? Soittaisi hänelle ja kysyisi miten töissä menee, mitä kuuluu? EI, ei tule yhtään puhelinsoittoa. Miksi se ei ole kenestäkään yhtään omituista anopilta? Kyllä minun äitini soittaa minulle, ensin kysyy miten voin ja mitä olen puuhaillut, sitten puhutaan hänestä ja lapsistani. Käy vielä ainakin kerran vko kylässä ja me heillä. Soittaa myös miehelleni erilaisista asioista. Mutta anoppi ei!
Olen aika pettynyt keskustelun lapsellisuuteen.
Tuohon ensimmäiseen kohtaan anopin vittuilusta: jos tilanne on tämä, anna olla. Jos anoppisi on tällainen, mikä hänet muuttaisi? Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kyllä sen kerran kaksi vuodessa kestää.
Perheeseesi yhteydenpitoon: Jos miehesi ei pidä yhteyttä äitiinsä kuin silloin tällöin, millä perusteella anoppisi pitäisi pitää yhteyttä häneen? Tai että anoppisi ei ole kiinnostunut pojastaan? Jos välit ovat menneet niin ovat menneet, harvoin niitä lapsenlapsetkaan pelastaa.
Äläkä missään nimessä vertaa sinun ja oman äitisi välejä poikasi ja hänen äitinsä väleihin!!! Niinkuin itse sanoit,heidän välit ovat menneet huonoiksi. Varmasti jos sinun äitisi olisi kohdellut miestäsi samoin tavoin kuin anoppisi nyt sinua, olisitko hyvissä väleissä oman äitisi kanssa???? Pientä perspektiiviä aioihin ja siihen, mitä voit vertailla keskenäsi mitä et.
Ja en ole tässä anoppisi puolella, vaan sinun: lakkaa pyörittelemästä asioita päässäsi, eläkää omaa elämäänne. Yritä hyväksyä että on asioita joita et voi muuttaa/ne eivät muutu.Kaikkia asioita ei vain voi ymmärtää, kaikille ei ole vastauksia. Sinä olet ilmeisesti anoppisi mielestä epämiellyttävä ihminen, mitä sitten? Minulla on varmasti paljon ihmisiä ympärilläni jotka eivät välitä minusta paskan vertaa, mutta en lähde näitä miettimään. Tarvitsen ympärilleni vain ne ihmiset jotka ovat tärkeitä, aitoja ja pystymme olemaan ystäviä erimielisyyksistä huolimatta.
Itse olen aivan saman tilanteen läpi kokenut ja kulkenut kuin sinä oman anoppini kanssa.
ei viitsi onnitella minua kun mulla on synttärit.
Sulla on asiat ihan hyvin, ongelmasi on vain anoppi, omaan äitiisi sulla on ainakin omien sanojesi mukaan välit kunnossa.
Huono anoppisuhde on nykyaikana verraten vähäinen ongelma. Ei sun tosiaan kannata stressata sitä yhtään! Suurempi suru se on miehellesi jos hänellä on huono äitisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei AP, tiedän tarkkaan mistä puhut, ja ymmärrän myös sen että useimmat rakastavat vanhemmat/appivanhemmat omaavat eivät tajua yhtään mistä puhut. Ne joilla on normaalit vanhemmat ja appivanhemmat elämässään mukana, tukena ja apuna, eivät osaa ikinä asettua sellaisen asemaan joilla on luonnevikaiset tai tunnevammaiset vanhemmat tai appivanhemmat.
Mulla on tilanne (jossa av palsta aina tietenkin kommentoisi että "omaa syytäsi") että KUMMATKAAN isovanhemmat ei osallistu elämäämme mitenkään. Omat vanhempani ovat vähän sairaita, ei siis mt-diagnoosia, mutta paljon väkivaltaa ja piittaamattomuutta oli jo lapsuudessa, vanhemmat eivät välittäneet lapsistaan vaan hoidattivat mummoilla ja sukulaisilla. Nyt kun ovat itse isovanhempia, ei kiinnosta enää meidän lasten elämä sitäkään vähää. Pitävät yhteyttä kerran vuodessa tapahtuvalla puhelinsoitolla, ei muuta yhteydenpitpoa. Eivät halua tavata ainoita lapsenlapsiaan, saati sitten auttaa/hoitaa, ehei, sitä ei ole tapahtunut ikipäivänä. Eivät ole olleet yksilläkään synttäreillä, eivät ristiäsissä, ja sen ajan mitä meillä lapsia on ollut (7 vuotta) ovat nähneet lapseni sukujuhlissa KERRAN. Vika on vanhempieni, itse en ole tilanteeseen todellakaan syyllinen. Laiminlyönti ja välinpitämättömyys oli siis jo lapsuudessani olemassa.
Appivanhemmat taas hyysäävät ainoan tyttärensä perhettä, ja ovat suoraan sanoneet meille, että eivät auta ketään muuta kuin tytärtään. Sanoivat meille että jos apua tarvitte niin muualta hankitte, he sitoutuvat auttamaan vain tytärtään.
Ja näin on ollutkin, anoppi hoitaa joka päivä tyttären lapsia, tytär toki asuu anopin vieressä parin kilsan päässä, meille on välimatkaa vajaa 100km. Meillä anoppi käy kerran vuoteen. Ei käy edes synttäreillä tai vaikka kutsuttaisiin, aina on "muuta tekemistä" eli siis siellä tyttären luona olemista. Tyttären luona päivittäin oleminen on anopin elämän sisältö, meillä käy tosiaan kerran vuodessa aina joulun alla pikakahvilla ja tuo yhden yhteisen lahjan (josta toki olen kiitollinen, omilta vanhemmilta kun ei ole tullut lahjaakaan ikinä).
Homman pointti on se, että tilanteelle ei voi itse tehdä mitään kun syy ei ole itsessä. Olen ollut anopille tosi kiltti ja ystävällinen, neulon sukkia ja pipoja, ostan lahjoja, kutsun kylään, olen leiponut jouluksi piparitalot yms pientä huomaavaisuutta. Siitä huolimatta anoppi on tyly. Anoppi viettää kaiken aikansa tyttärensä luona vaikka tytär on anopille tosi ilkeä, arvosteleva ja muutenkin tyly. Tytär on kuitenkin tytär, ja miniä vieras miniä, vaikka roolit miten olisi niinpäin että miniä on kiltti ja tytär ilkeä.
Tälle asetelmalle ei voi mitään. Siis ei yhtään mitään, ei vaikka jokaisen valveillaolosekunnin elämästäsi käyttäisi tilanteen korjaamiseen ja parantamiseen. Se ei korjaannu eikä parannu!!!
Tahdon siis sanoa AP, että älä toivo muutosta, älä odota mitään, älä haaveile paremmasta, niin et pety. Vika on anopin tunnevammaisuudessa, epäreiluudessa, omassa tunne-elämän ongelmissa, ja sinä et niitä voi muuttaa etkä tehdä sitä muutosta anopissa mitä toivoisit.
Ainoa keino selvitä itse järjissä tasapanoisena on HYVÄKSYÄ asia. Ja elää tietoisena siitä että sille asialle et voi mitään tehdä tai et voi sitä muuttaa.
Jos muutos tulisi sen pitää lähteä anopista, ja jos se ei lähde niin sitten se ei lähde. Meilläkin anopille yritettiin monta kertaa puhua oikeudenmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta, mutta anoppi vaan sanoi että hän saa itse päättää kenelle aikansa antaa. Ja onhan hän oikeassa.
Meillä ei siis KUKAAN ole auttanut lastenhoidossa ikinä koskaan, kertaakaan, minuuttiakaan. Kukaan ei käy lasten synttäreillä, kukaan ei tule jouluna kylään, kukaan ei välitä lapsistamme muuta kuin me vanhemmat. Ja sen on vaan riitettävä, toisia ei voi muuttaa.
Meillä mennään siis ilman ainottakaan isovanhempaa, mummot eivät osallistu mitenkään elämäämme. Asia on ollut todella kipeä ja olen itkenyt satoja itkuja, eritoten oman äitini täydellisen tunnekylmyyden ja piittaamattomuuden takia, mutta vasta kun terapiassa tajusin, että kaikki ponnisteluni ja stressaamiseni menee täysin hukkaan (eli se ei muuta henkilöiden käyttäytymistä mitenkään) niin vasta sen jälkeen tajusin tärkeimmän selviytymiskeinon ikinä. Sanalla sanoen AP, se keino on: LUOVUTA. Luovuta taistelu, anna periksi, hyväksy asia, unohda asia. Vasta kun tämän voit tehdä, voit kääntää katseesi uuteen ja unohtaa menneet. Ilman mummojakin voi elää oikein hyvän elämän, ole sinä lapsillesi se, mitä muilla lapsilla mummot tarjoavat. On varmasti raskaampaa, sitä en kiellä, mutta meilläkin pärjätään ilman hoitoapua kun on pakko pärjätä.
Ja lopeta nyt hyvä ihminen siltä anopilta hoitoavun ruinaaminen, säilytä ihmisarvo itselläsi ja lopeta anopin perään kaihoaminen. Et voi muuttaa anoppia vaikka tanssisit ripaskaa pöydällä alasti. Mikään ei muutu.
Pahoitteluni, tiedän mitä todella joudut kokemaan, minä olen käynyt läpi sen saman pohjattoman surun ja pettymyksen prosessin. Vasta hyväksymisen jälkeen helpottaa.
jos anoppisi vaan ei pidä lapsiasi omina lapsenlapsinaan? Tiedän anoppeja jotka takanapäin sanovat ettei tuo ole meidän pojan lapsi vaan miniä on käynyt vieraissa. Näin on sanottu vaikka lapsi olisi ilmiselvä kopio isästään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin juttusi ja moni asia tuntui niin tutulta! Mun anoppini on melkein samanlainen! Piipahtaa muutamaksi minuutiksi synttäreille ja tuleekin silloin kun itselle sopii, ei silloin kun on kutsuttu. Ostaa AINA liian isot vaatteet lahjaksi vaikka on kysynyt kokoja samana päivänä. Jotkut vaatteet ovat odottaneet jopa 3 vuotta kaapissa! Anoppi hoitaa kans muut lapsenlapset viikottain, mut jos me kysymme hoitoapua kerran vuodessa on kyllä niiiin vaikeeta saada sopimaan hänen aikatauluunsa. Emme edes kysy enää. Hän ei myöskään ikinä soita kysyäkseen kuulumisia tai tule käymään vaikka yksin asuu ja on vapaa menemään miten haluaa. Ainoat kerrat kun hän soittaa on kun tarvitsee apua tai neuvoja. Eikä silloinkaan kysy kuulumisia! Pahinta on, että kun hän synttäreille ilmestyy hän huomioi vain vanhinta lasta ja muut jää ihan huomiotta. Välillä hän ei edes muista nuorempien nimiä!!
Olen tuntenut hänet jo 20 vuotta ja saanut pientä piikittelyä kuunnella vuosien varrella. Riidelty ollaan myös joskus, mutta hän ei edes osaa riidellä kunnolla vaan virnuilee ja vähättelee asioiden vakavuutta. Olemme jo sen verran kyllästyneitä tähän mummoon ettemme jaksa edes pitää yhteyttä häneen, ei edes mieheni.
Kirjoittelin jo aiemminkin, ettei anoppini ole poikansa perheestä kiinnostunut. Eikä siis pojastaankaan. Ei soittele, eikä pidä yhteyttä. Paitsi silloin, kun tarvitsee poikansa asiantuntemusta ja työpanosta jossain.
Minua tälläinen välinpitämättömyys häiritsee. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, kun omat vahnempani ovat huolehtivaisempia. Minä mieluummin ottaisin anopin ja mummon lapsilleni joka mieluimmin välittäisi ja huolehtisi liikaa kuin tämän joka ei välitä ja huolehdi ollenkaan.
Oih, olen kyllä otettu, että ketjuni on kirvoittanut noin monta anoppi aloitusta :D Nyt vasta huomasin. Ai hyvänen aika! :D
vastasin jo pitkän viestin tuossa ylhäällä, mutta haluan sanoa sinullekin, että älä stressaa ja murehdi anoppisi tylyydestä poikaansa kohtaan, se ei ole sinun syytäsi eikä sinun vallassasi oleva asia.
Meillä anoppi siis hoitaa joka ikinen päivä kaiken valveillaoloaikansa tyttärensä lapsia ja meillä käy kerran vuodessa sen 15 min kahvilla. Tyttären kanssa soittaa monta kertaa päivässä (niinä hetkinä kun ei siellä ole) ja pojalleen soittaa KERRAN VUODESSA sopiakseen sen kerta vuoteen tapahtuvan 15 min vierailun.
Kyse on siitä että anoppi on epäreilu ja haluaakin olla. Olemme yrittäneet puhua muutamaan otteeseen, vedota reiluuteen ja tasapuolisuuteen, mutta anoppi on tosiaan vastannut että hän saa toimia niinkuin itse haluaa. Ja niin toki siis onkin.
Anoppi on jo lapsena suosinut kaikessa tytärtään ja antanut kaiken vaativalle, komentelevalle tyttärelleen, ja hiljainen vähään tyytyväinen poika on saanut vain murusia pöydällä. Nämä lapsuuden mallit säilyvät aikuisenakin, ja kuvio on edelleen sama, anoppi suosii tytärtään kaikessa, poika on hiljaa ja tyytyy siihen vähään mitä saa. Ei tuota asiaa voi miniä muuttaa mitenkään (olen itsekin yrittänyt muuttaa asiaa, onnistumatta) eikä siihen vaikuta edes lastenlasten syntymä. Se anopin epäreiluus oman tyttärensä/poikansa välillä siirtyy vaan suoraan niihin lapsenlapsiin. Sitten on ne tärkeät rakkaat tyttären lapset ja ne hälläväliä-pojan lapset.
Toistan ja korostan että vika on anopin omassa tunne-elämässä, ehkä omissa lapsuuden traumoissa, omassa patologisessa epäoikeudenmukaisuudessa, mitä anoppi ei voi eikä pysty (eikä edes välttämättä halua) muuttaa mitenkään.
Haluan siis kannustaa viestilläni kaikkia anopin törkeästä epäreiluudesta kärsiviä vain luovuttamaan asian. Ette voi sille mitään, ja se ei murehtimalla muuta.
Itse sain elämänlaatua parannettua tuhatkertaiseen potenssiin kun tajusin että anoppini ja oma piittaamaton äitini eivät mitenkään tule muuttumaan, vaikka miten olisin heille ystävällinen, pitäisin yhteyttä, ostaisin lahjoja, osoittaisin huomiota. Vika on HEIDÄN tunne-elämässään ja käytöksessään, ja minulla ei ole valtaa eikä mahtia muuttaa heidän käyttäytymistään. Voin vain hyväksyä ja luovuttaa.
Sorry kun toistan itseäni, mutta ihan oikeasti tämän asian täytäntöönpanolla voitte saavuttaa mielenrauhan ja vapautua pettymyksestä, katkeruudesta ja väärinkohdelluksi tulemisen tunteesta. Trust me, olen nuo samat itkut itkenyt tuhanteen kertaan, ja sitten viimein vapautunut surusta ja murheesta.
Sinulla on sentään hyvä tilanne, jos edes toiset isovanhemmat (sinun vanhempasi)tai siis ainakin isoäitisi käyttäytyy normaalin kaavan mukaan.
Sinulle voi olla yllätys, että moni isoäiti on omien lastensa suhteen epätasapuolinen. Jos olet aiemmat vastaukset lukenut, olet huomannut, että on tavallista.
Ei "oikein", mutta surullisen yleistä.
Sitä sattuu, että esim. tytär A tuo suurena aarteena huolehtimansa tavaran (esim. kukan, käsityön) lahjaksi äidilleen, joka antaa sen välittömästi edelleen tytär B:lle. Tai yhden lapsen lapset saavat olla jatkuvasta hoidossa, yökylässä ja heille ostetaan kalliita lahjoja ilmanaikojaan, toisen lapsen lapsille tulee postissa kortti ja ehkä parhaassa tapauksessa pienin mahdollisen seteli kortin välissä.
Älä odota anopiltasi yleisesti hyväksyttyä ja sinun mielestäsi "normaalia" käytöstä, sillä mitä ilmeisimmin anoppisi ei ole aivan normaali.
Mutta sille asialle sinä et voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi olla kiltti ja mielistellä.
Miksi et muuten avannut suutasi ja suoraan kysynyt anopiltasi, mistä syystä hän ei ostanut sitä kokoa housuja kuin mitä pyydettiin?
Et kysynyt, vaikka kuittia pyysit.
Huomasin koon vasta kun ruvettiin sovittamaan, anoppihan heitti tyyliin housut ovelta pussissa ja äkkiä ovi kiinni ettei vaan joudu tulemaan sisälle :D
Eipä siinä kerennyt sanoa kun kiitos!
Kun sitten lapsen kanssa housja soviteltiin, tajusin asian. Laput ym. oli revitty irti.
Mies soitti anopille ja sanoi, että onko sillä kuittia et voitais käydä vaihtaan koko, anoppi sanoi että ei ole kuittia. No, se siitä! Housut jäi kaappiin, siellähän niitä anopin ostamia vaatteita on yksi laatikollinen, kaikki kokoa 130-150 ja lapsi käyttää kokoa 110/116 :D
Sinulla on sentään hyvä tilanne, jos edes toiset isovanhemmat (sinun vanhempasi)tai siis ainakin isoäitisi käyttäytyy normaalin kaavan mukaan.
Sinulle voi olla yllätys, että moni isoäiti on omien lastensa suhteen epätasapuolinen. Jos olet aiemmat vastaukset lukenut, olet huomannut, että on tavallista.
Ei "oikein", mutta surullisen yleistä.Sitä sattuu, että esim. tytär A tuo suurena aarteena huolehtimansa tavaran (esim. kukan, käsityön) lahjaksi äidilleen, joka antaa sen välittömästi edelleen tytär B:lle. Tai yhden lapsen lapset saavat olla jatkuvasta hoidossa, yökylässä ja heille ostetaan kalliita lahjoja ilmanaikojaan, toisen lapsen lapsille tulee postissa kortti ja ehkä parhaassa tapauksessa pienin mahdollisen seteli kortin välissä.
Älä odota anopiltasi yleisesti hyväksyttyä ja sinun mielestäsi "normaalia" käytöstä, sillä mitä ilmeisimmin anoppisi ei ole aivan normaali.
Mutta sille asialle sinä et voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi olla kiltti ja mielistellä.Miksi et muuten avannut suutasi ja suoraan kysynyt anopiltasi, mistä syystä hän ei ostanut sitä kokoa housuja kuin mitä pyydettiin?
Et kysynyt, vaikka kuittia pyysit.
Alue: Aihe vapaa
anoppina sanoa, että älä yritä ymmärtää anoppiasi!!! Et onnistu siinä ikinä etkä koskaan saa todellista syytä selville vaikka kuinka yrität!
Anoppisi saattaa olla vaikka kade äidillesi ja teidän väleille tai hiustesi värille:)
Oma äitini aikoinaan hyysäsi ja hoiti ilmaiseksi sisarusteni lapsia vuosikaudet ja vain YHDEN kerran minun lastani. Tämäkin ainoa tapaus oli katastrofi. Onneksi tulinkin kaupungilta aikaisemmin takaisin sillä äitini oli jo vitsa kädessä, koska vajaa 2v näpläsi kynäkoteloa yöpöydältä. Koteloa, jolla muut sisarukseni lapset saivat aina leikkiä ja hävittää sen!
Ikinä ei ottanut lastani syliin ja kun kerran laitoin siihen niin ilme oli ....!
Pakko kertoa, että vuosien myötä nämä ´´suositut´´ tuottivat aikamoisen pettymyksen äidilleni joten se siitä sitten! Minulle sitä valitteli mutta enpä minä häntä lohdutellut vaan vaikenin vino hymy huulillani!