Jääkö lapselle traumat, jos kommellusten jälkeen
torun ensin ja lohdutan vasta sitten, eikä toisinpäin? Siis jos joku asia on kielletty, lapsi on tehnyt sen kiellosta huolimatta ja satuttanut itsensä.
Minulla on kaksi vilkasta pientä poikaa, ja kommelluksia sattuu usein. Nyt viime päivinä, kun ollaan oltu lomalla muualla ja rutiinit ei tue tätä arkea (enkä ole tajunnut joka asiaa erikseen kieltää), niin lapset on ihan mustelmilla. On juostu sisällä pahki kaapinoviin, kaaduttu portaissa, tiputtu sieltä ja täältä jne. Eikä mistään pienistä nirhaumista ole kyse, vaan kunnon kolhuista.
Mä olen niin huolissani näistä, väsynyt siihen että jatkuvasti tapahtuu ja sattuu, ja ärtynyt siitä ettei mua kuunnella, että kun näen että lapsi satuttaa itsensä, alan ensimmäisenä mäkättää sille lapselle, että mähän sanoin sulle ettei noin voi tehdä, siinä näet mitä käy jne. Siinä mun pienet reppanta sitten itkee surkeana ja haluaa vaan lohdutusta, ja mä vaan lisään sitä kurjuutta vääntämällä veistä haavassa. Ton jälkeen tietenkin lohdutan. Kuinka väärin tää on? Tekeekö muut äidit näin?
Kommentit (2)
Lapset on yllättävän fiksuja. Heille voi sanoa: "Anteeksi pelästyin ja huusin siksi, ethän satuttanut itseäsi." Lapsi ymmärtää, että teet myös virheitä.
Väsyneenä ei aina pysty toimimaan niin kuin haluaisi ja mielestäni inhimillisyys on sallittua tiettyyn rajaan asti. Lapsikin oppii, että virheitä tehdään, mutta niitä pyydetään anteeksi.
Kolmen pojan äitinä tiedän, että sattuu ja tapahtuu. Kaiken eteen ei pääse ja ennen kaikkea kaikkea ei voi rajoittaa. Itse keskityn niihin oikeasti vaarallisiin asioihin, jotta ilmapiiri ei käy turhan negatiiviseksi :)
Ja mietin monesti samaa kuin sinä.