Nyt tarvisin apua :´(

Mikään suhde ei ole täydellinen, mutta teidän suhde kuullostaa jo niin huonolta ettei se kuullosta edes siltä että olisitte pariskunta. Toista voi rakastaa, mutta onko se rakkaus sitä oikeata rakkautta.. JOs sä kaipaat enemmän suhteelta ja miehesi ei sinulle sitä pysty antamaan niin ei siinä puhumiset auta. Jonkun aikaa voi muutoksia olla, mutta siihen samaan se palaa.. Näin se vaan on! jos nyt ei tunnut ero hyvältä niin sitkuttele suhteessa, mutta lopulta huomaat että hukkaan ne vuodet ovat menneet. Onnea sinulle.

Vierailija:

Yhteisiä iltoja vietämme joskus mutta yleensä ne menevät tv:n katseluun tms. Ei oikein osata puhua toisillemme, olen huono keskustelija.

Te, joilla on ollut tälläistä, mikä auttoi? Aikako vaan? En haluaisi erota, ainakaan tällä hetkellä ei vielä tunnu siltä...

ap

Eli telkkari pois päältä ja sano miehellesi suoraan miltä sinusta tuntuu. Ja sano myös jos tästä ei nyt keskustella, niin voi olla kohta ero edessä. Ehkä se säikäyttää ja herättää miehesi.

Minkälainen tämä miehesi harrastus on? Voisiko hän vähentää sitä vielä vähän?

Fakta on että 2 noin pientä lasta tarkoittaa myös 2x enemmän töitä, ainaskin alkuaikoina. Ja jos kerran olette halunneet lapset, niin kyllä siinä vaiheessa on vähän pakko luopua myös omista harrastuksista tai edes vähentää niitä. Koska elämä tulee muuttumaan, väkisinkin, ja tulee uusia painotuksen alueita.

14, voisi toki, muttei vähennä. Jos vähentää niin on kiukkuinen ja tehnyt suuren uhrauksen.



Onko tosiaan niin ettei tähän auta kuin ero? En minä erota haluaisi, ei tunnu vielä siltä että oltaisiin niin pitkällä. Vai ollaanko tosiaan?



Miten teillä muilla riitti/riittää aikaa parisuhteelle, keskusteluille, seksille ym jos on pieniä lapsia, työ ja kotityöt? Ja jos haluaa sitä " omaakin aikaa" . Vai onko valittava oma aika tai parisuhde?



Ap

Kahdenkeskistä aikaa ei ole yhtään, mutta ei ole tullut mieleenikään erota. Päinvastoin nyt vasta onkin hyvä syy pysyä yhdessä loppuelämä.

Vierailija:

Miten teillä muilla riitti/riittää aikaa parisuhteelle, keskusteluille, seksille ym jos on pieniä lapsia, työ ja kotityöt? Ja jos haluaa sitä " omaakin aikaa" . Vai onko valittava oma aika tai parisuhde?

Ap

Vierailija:

14, voisi toki, muttei vähennä. Jos vähentää niin on kiukkuinen ja tehnyt suuren uhrauksen.

Onko tosiaan niin ettei tähän auta kuin ero? En minä erota haluaisi, ei tunnu vielä siltä että oltaisiin niin pitkällä. Vai ollaanko tosiaan?

Miten teillä muilla riitti/riittää aikaa parisuhteelle, keskusteluille, seksille ym jos on pieniä lapsia, työ ja kotityöt? Ja jos haluaa sitä " omaakin aikaa" . Vai onko valittava oma aika tai parisuhde?

Ap

Miksi miehen ei pitäisi nyt " uhrautua" ? Miksi hän on kiukkuinen jos hänen pitää " uhrautua" lapsensa takia? Eikö teille ollut selvää että lapset nyt vaativat uhrauksia, ja kaksi lasta enemmän kun yksi?

Hyvä Ap, sulla on nyt kaksi mahdollisuutta:

1. eroat -> voit katua myöhemmin miksi menit eroamaan niin heppoisista syistä, tai voi myös olla oikea ratkaisu jos miehesi ei ole valmis tekemään enemmän perheen eteen.

2. kestät ja kiristät hampaita -> voi olla että teidän avio/ avoliittonne alkaa myöhemmin taas kukoistaa tai sitten eroatta jonkun ajan päästä kummiskin, kun mikään ei ole muuttunut miksikään.

T.14

Kaikki liikenevä vapaa-aika menee lapseen molemmilta. Olen silti onnellinen, ei tätä loputtomiiin kestä.

Että suunnilleen ainoa vaihtoehto on ero???



Mies kyllä hoitaa paljon kotia ja lasta mutta sitten vastapainoksi on paljon myös poissa. Ja pelkään että se jatkuu kun kuopus syntyy. Että miten meidän sitten käy. Olenhan mä puhunut siitä että molemmat laittaisi sitten hetkeksi harrastukset täysin jäihin mutta tuntuu että miehelle " se aika" tulee olemaan korkeintaan pari viikkoa-kuukausi. Ei mielestäni täysin ymmärrä nyt asiaa mutta en osaa sanoa mikä tilanne sitten on! Kuopuksen hankkimisesta ei koskaan keskusteltu koska lääkäreiden mukaan meillä ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia saada lasta joten ihan yllätyksenä tuli (esikoinen hoidoilla).



Ja just tämä meidän parisuhde, riidellään niin paljon! Esikoinen on edelleenkin vaativa lapsi ja se todella koettelee! Mä stressaan paljon eri asioista enkä osaa rentoutua.



Olisiko vinkkejä mitä minä voisin tehdä? Miten omalla toiminnallani voisin saada miehen taas lähentymään? Ei minua huvita seksiä tai läheisyyttä pyytää jos ei se toista kiinnosta. Kuten sanoin, pusuja saan, mutta kaipaisin enemmän.



Ap

paras neuvo on ollut:

alle 2-v lapsen vanhempien erot ovat useimmiten turhia.



voin itse allekirjoittaa tuon. Puhukaa yhdessä, että tämä on nyt tätä aikaa, kun mol on väsyneitä eikä aikaa ole, mutta jaksetaanhan me tämä...



nyt lapsi vanhempi ja parisuhde sata krt parempi

sillä olen samassa tilanteessa. Suhteestamme puuttuu kaikki fyysinen kontakti ei minkäänlaista kosketusta. Suhteen alasmeno alkoi ekasta lapsesta ja toinen lapsi on vain pahentanut tilannetta. Kaikki aika menee lapsille tai sitten toinen on töissä. Jos yrittää keskustella suhteen tilasta, toinen vetäytyy kuoreensa eikä osallistu. Ite näen että ero on varmaan ainoa ratkaisu.

Vierailija:

Olen ollut mieheni kanssa 5v yhdessä. Meillä on todella toivottu 1,5v lapsi ja toinen tulossa muutaman kuukauden päästä. Tämä toinen tuli todella yllätyksenä (meidän ei pitänyt saada edes enempää lapsia).

Parisuhde on pitkään ollut sitä sun tätä. Esikoinen ei ole maailman helpoin lapsi ja kaikki aika menee häntä hoitaessa. Miehellä on kohtuupitkät työpäivät+harrastukset päälle noin 4x/vko. Tästä tulee AINA riitaa. Saan minäkin harrastaa mutta jos teen sen niin emme näe ollenkaan.

En tiedä mitä tehdä. Emme puhu juuri ollenkaan, seksiä ei ole käytännössä yhtään (miestä ei tunnu ollenkaan kiinnostavan). En osaa miestäni millään tavopin ilahduttaa. Pusuja vaihdetaan muttei mitään muuta. Kyllä hän muuten on hyvä mies, hoitaa lastaan, tekee tosi paljon kotitöitä ym.

Parisuhde vaan voi huonosti. Tänäänkin olen itkenyt koko päivän, tunnen olevani huono äiti ja mies pakeni harrastuksiinsa. Päätin, etten harrasta mitään ennenkuin kuopus menee kouluun. Pakko kai tässä jonkun olla kotona. Huoh. Se päätös vaan ei tee onnelliseksi, tarviin omaakin elämää. Mutta kai minun olisi valittava:parisuhde vai harrastukset.

Miten ihmeessä jaksamme toisen lapsen jos nytkin näin hankalaa?

VINKKEJÄ, APUJA, NEUVOJA KIITOS!

Ei pidä jäädä roikkumaan lasten takia. Mä sitkuttelin samantapaisessa suhteessa 4vuotta vain lasten takia. Mies oli hyvä, teki kotitöitä ja osallistui lasten hoitoon, seksielämäkin oli kohtuullista.. Mut se jokin vaan puuttui.. mä itkin ja mulla ei ollut hyvä olla aina. Joku vaan puuttui siitä suhteesta eikä sitä " jotakin" sieltä vaan kaiveta esiin. Jos tyytyy vaan siihen että arki toimii niin sitten siihen pitää tyytyä, mutta saada voi toki paljon enemmänkin. Yksinkin on parempi olla kun suhteessa missä ei ole aina niin hyvä olla.

Meille meinasi siis tulla ero. eikä pätkääkään auttanut minun vakava synnytyksen jälkeinen masennukseni. Kertomasi oli kuin minun kirjoittamani, ja neuvomaan on kyl toisten tosi vaikee ruveta. Me ollaan edelleen yhdessä, kakkonen on nyt 1½ vuotias. Meillä vaan löytyi jotenkin se vahva halu olla yhdessä, jatkaa vaikeuksien kautta voittoon. Mut miksi sä uhraisit itsesi ja oman minäsi miehesi vuoksi jos hän ei ole valmis panostamaan suhun??

Meillä mies vähensi harrasteitaan (ei tietenkään luopunut niistä kokonaan) ja meil otettiin väkisin aikaa toisillemme. Mut rankkaa se on ja nyt kun toinen teille viel tulee tohon, tarvitsee esikoinenkin enemmän huomiota. Ei se auta kuin elää, ja kuulostella, miltä itestään tuntuu. Mihin asetat omat jaksamisen rajat? Muista et kaiken keskellä olet tosiaan äiti, mut älä unohda että olet myös nainen!

Ennen pitkään varmasti omat hermosi menee ja alat haluamaan aikaa harrastukseen tms. Tai ainakin niin minulle kävi. Älä ole ehdoton vaan pyydä kompromissia. On se yksi tai kaksi lasta niin lapset on yhteisiä ja niitä ei saa pois mitenkään.



Onko miehesi tulossa synnytykseen? Oliko ensinmäisen kanssa seksiä loppuvaiheessa?

Voit aloittaa vaikka tapaamalla ystäviäsi 1krt/viikko esim. kahvittelun merkeissä, miehesi saa tilaisuuden luoda lapsiinsa jonkinlaisen yhteyden sillä aikaa (kuulostat klassiselta tapaukselta, nainen marttyyrinä hoitaa kaiken ja lapset vierastavat isäänsä, mies pakenee kotoa täydellisyyden tieltä).



Parisuhde tarvitsee joskus uutta näkökulmaa elämään voidakseen hyvin, ei kotona märehtimistä.

Vierailija:

sillä olen samassa tilanteessa. Suhteestamme puuttuu kaikki fyysinen kontakti ei minkäänlaista kosketusta. Suhteen alasmeno alkoi ekasta lapsesta ja toinen lapsi on vain pahentanut tilannetta. Kaikki aika menee lapsille tai sitten toinen on töissä. Jos yrittää keskustella suhteen tilasta, toinen vetäytyy kuoreensa eikä osallistu. Ite näen että ero on varmaan ainoa ratkaisu.

Koettu myös tässä suhteessa. Nyt lapset 1v ja 3v, ja suhde monin kerroin parempi kuin toisen odotus aikana.

Ajat muuttuvat, lapset kasvavat. Meilläkin taas tämä kosketukseton vaihe menossa, ollut jo toista vuotta. Lapsi on pieni, ei ehdi eikä jaksa. Mutta aika aikaa kutakin. Ehkä vuoden päästä tilanne jo toinen.

Meillä 3v ja toinen tulossa. Parisuhde on koetuksella, mutta toistaiseksi olemme selvinneet.



Muista että kun parisuhde voi hyvin niin silloin lapsetkin voivat paremmin. Hoitakaa suhdetta. Lapsenvahti avuksi, vanhemmat jos pystyvät tai sitten ystävät tai palkkaatte jonkun. Hoitakaa parisuhdetta. Älkää antako lasten mennä parisuhteen edelle. Kumpinkin on tärkeä asia!

Kurjaa että teitä on muitakin samassa tilanteessa. En vain tajua, miksi tuntuu että kaikilla ystävilläni tämä vauva-aika on melkein vain parantanut parisuhdetta, meillä on kyllä aivan toisin.



7:lle piti kommentoida että oikeasti en ole kyllä marttyyri. Kotitöitä tehdään noin 50/50, mies väliin enemmän. (Ollaan molemmat toistaiseksi töissä). Tapaan kyllä ystäviä, tosin vain sen kerran viikossa ja koitan liikkua (siis pääsen kyllä lähtemään mutta se on poissa sitten meidän yhteisestä olosta joten en ole viitsinyt yhtä paljon mennä). Mies vähensi harrastuksia esikoisen syntyessä entisestä viidestä kerrasta viikossa 3-4x viikossa. Ja muistaa mainita siitä aina!



Kyllä minä edelleen rakastan miestäni. Fyysistä kosketusta kaipaisin vain paljon enemmän kuin saan. Ei edellisessäkään raskaudessa paljoa seksiä harrastettu eikä pitkään lapsen syntymän jälkeen. Ihan halia tai kainaloon ottamistakin kaipaisin enemmän, mutta sitä saa vain erikseen pyytämällä. Yhteisiä iltoja vietämme joskus mutta yleensä ne menevät tv:n katseluun tms. Ei oikein osata puhua toisillemme, olen huono keskustelija.



Te, joilla on ollut tälläistä, mikä auttoi? Aikako vaan? En haluaisi erota, ainakaan tällä hetkellä ei vielä tunnu siltä...



ap