Ahdistaa jo valmiiksi juhannus (asiaa sukulaisista)...
Miten te muut kestätte nämä pakolliset sukulaisjuhannukset? Meillä on taas meno toisen puolison suvun yhteiseen kesäpaikkaan ja paikalle tulee luonnollisesti sitten "kaikki".
En yhtään jaksaisi. Olen kevään jäljiltä ihan puhki, haluaisin vain aloittaa kesälomani rauhallisissa merkeissä. En jaksa jutella mitään kuulumisista, olla vaan ja vaikka katsella laineiden liplatusta...
Purenko hammasta ja menen mukaan vai perunko meidän perheen osalta tämän perinteen ja aiheutan pettymyksen kaikille (lähinnä isovanhemmille ja lapsille)?
Kommentit (5)
miten teistä perheenä parhaalta tuntuu. Minusta kukaan ei voi velvoittaa ketään osallistumaan ja kaikkien osallistujien pitäisi mennä siitä syystä, että haluaa. Turha sinne on mennä juhannustaan pilaamaan, vietätte kivan perhejuhannuksen niin kuin mekin aina silloin, kun ei huvita viettää sitä sukulaisten kanssa. Joku saattaa narista ja teitpä niin tai näin niin joku pettyy, mutta et sinä voi elää koko ajan toisia miellyttäen.
olen jossain vaiheessa laiturinnokassa varpaita liplattelemassa toisen yhtä tympiintyneen perheenäidin kanssa ja loppujen lopuksi Jussista tulee ihan ihana..
Jos teistä kukaan ei sinne halua, niin miksi vaivautuisittekaan paikalle. Jos muut perheenjäsenet haluavat, niin tahdotko tuottaa heille pettymyksen vain siksi, että sinä et osaa sopeutua sinne. Tai sitten tosiaan jokainen tekee kuten haluaa, osa teidän perheestä menee sinne juhannuksen viettoon, osa jää kotiin.
Eihän se juhannus ole kuin 2-3 päivää! Sen nyt on vaikka tikunnokassa. Ja kuten yksi jo kirjoitti, aina voi väliin vetäytyä jonnekin omaan rauhaan. Sanoa vaikka, että lähtee metsään tekemään vihtoja. Onpahan lapsilla seuraa ja lapsenvahteja.
Itse rakastin lapsena yli kaiken sukujuhannuksia. Oltiin aina äidin suvun kanssa mummon mökillä, kaikki serkut ja tädit ja sedät ympärillä. Valmisteltiin iltaa yhdessä, kokattiin, grillattiin, laulettiin, tanssittiin.
Me lapset rakenneltiin majoja, juostiin uimassa, osallistuttiin juhannussalon rakentamiseen... Ja juhannusyönä kuljettiin ensin katsomaan kummituksia kirkkomaalle, sieltä paikkakunnan korkeimmalle paikalle odottamaan auringonnousua. Ihania muistoja!
Yhden viikonlopun meillä oli suurperhe! :) Läheiset suhteet serkkuihin ovat säilyneet sen ansiosta aikuisiälläkin.
Nykyisinkin rakastan sukujuhannuksia, vaikka joskus ne voi tuntuakin raskailta ennalta ajateltuna. Mutta mites se suku pysyy yhdessä, ellei ole yhteisiä kokemuksia "liimana"?
Viime juhannuksena vietettiin kaupunkijuhannus ihan keskenään. Mitä nyt illallisristeilyllä ja kokolla käytiin. Olihan sekin. Mutta kyllä sukujuhannus on se ainoa oikea!
vain sinä jäisit juhlista poi`?