"Uusperheen" ongelmia... Paha mieli :(

ovatko lapset koskaan siellä?

Miehellä ei ole lapsiin mitään velvollisuuksia ja lisäksi voisi olla huono toisiinsa tottumiselle jos painostaen laittaisit miehen luopumaan menoistaan ja vastenhakoisesti hoitavan lapsia.



Kauanko mies ja lapset ovat edes tunteneet jos olette seurustelleetkin vasta vuoden? Onhan näissä toki ihan eri toimintatapoja, mutta itse olen seurustellut 7 kuukautta ja jännityksellä vasta harkitsen miehen esittelyä lapsille. Itsestä tuntuu vieraalta, että vuoden seurustelun jälkeen mies ottaisi jo täyspainoisen isämäisen roolin lapsiin.



Jotenkin minusta heisee, että sinua vaivaisi ehkä jokin muu kuin oma jaksamisesi (olethan ennenkin hoitanut lapset yksin?). Oletko mustasukkainen miehen tulevasta paljosta poissaolosta? Häiritseekö sina se, ettei mies ole lasten luona vai ettei ole sinun luonasi?

siis mielestäsi miehen pitää luopua harrastuksistaan ja alkaa viettää aikaa lastesi kanssa, hoitaa heitä sen sijaan.



tekisitkö sinä saman jos olisit lapseton? alkaisin istua kotona hoitamassa toisen naisen lapsia? ehkä parisuhde on huono idea jos toinen on lapseton ja pitää menemisestä.

Ikävä kyllä miehelläsi ei ole mitään velvollisuuksia sinun lapsiisi nähden. Jos olisin tilanteessasi, en missään nimessä asuisi yhdessä. Vaikka mies saakin tehdä mitä tykkää, harrastaa jne. ymmärrän että toisen menojen katseleminen vierestä kun itse on kiinni lapsissa ottaa päähän. Tähän onkin paras ratkaisu se, että tapaatte vain silloin kun yhdessä siitä sovitte. Muuten hoidat arjen yksin. Jos lapset ovat joskus isällään, silloinhan voitte viettää yhteistä laatuaikaa. Muuten valitettavasti mies ei ole velvollinen osallistumaan lastesi kasvatukseen.

miksi ihmeessä miehen pitäisi jättää oma aktiivinen harrastuksensa, jotta voi toimia sinun lapsenvahtina? Eihn tuollaista vaadita suoraan ydinperheessäkään!



Olette seurusteelleet vuoden ja olet jo vaatimassa, että mies jättää itselleen tärkeät jutut lastesi vuoksi?

Miksi sinun on vaikea hyväksyä miehen harrastusta? Miksi mies ei saisi panostaa siihen?

Miksi miehen pitäisi kerätä kamppeensa ja lähteä - koska ei uhraa kaikkea sinun eteesi?



Miksi ihmeessä mies ei saisi käyttää enemmän aikaa harrastukseensa, mikä on perimmäinen syy miksi et asiaa hyväksy?

Onko taustalla jotain vain onko kyseessä vain itsekäs ajatus "minä minä minä"?

Tärkeintä tietysti on, että sinusta ei tule miehelle huoltopalvelua.



Kyllähän te olette lasten kanssa se koko paketti ja miehen pitää miettiä tykönään ottaako paketin vai ei.



Mies kuulostaa fiksulta, joten katso luottavaisin mielin muutama viikko. Ehkä löytyy teidän kaikkien kannalta hyviä ratkaisuja.

Ymmärrän, että urheilu vie teidän yhteistä aikaa ja se varmaan harmittaa. Ei ehkä kannata vaihtaa vuorohoitopaikkaa mieheen, joka käy käytännössä vain nukkumassa teillä. Lisäksi urheilija tuo julmetun määrän lisää pyykkiä ja varusteita taloon. Helpommalla pääset kun asutte erilleen, mies voi tulla myöhäänkin kotiin treeneistä, mutta se ei haittaisi teidän nukkumaanmenoa eikä sinua häiritse kun toinen on väsynyt nostaa jalat ylös, mutta sinulla päivä jatkuu kunnes lapset sängyssä ja kotihommat tehty. treenipyykit pysyisivät toisessa huushollissa ja ei jäisi sulle.

Ikävä kyllä miehelläsi ei ole mitään velvollisuuksia sinun lapsiisi nähden. Jos olisin tilanteessasi, en missään nimessä asuisi yhdessä. Vaikka mies saakin tehdä mitä tykkää, harrastaa jne. ymmärrän että toisen menojen katseleminen vierestä kun itse on kiinni lapsissa ottaa päähän. Tähän onkin paras ratkaisu se, että tapaatte vain silloin kun yhdessä siitä sovitte. Muuten hoidat arjen yksin. Jos lapset ovat joskus isällään, silloinhan voitte viettää yhteistä laatuaikaa. Muuten valitettavasti mies ei ole velvollinen osallistumaan lastesi kasvatukseen.

Ja en aio patistaa miestä lastenhoitoon.

Ja kyllä, olen kateellinen hänen vapaa-ajasta tietyllä tavalla. Olen itse luopunut todella rakkaasta hrrastuksesta lapseni allergian takia, enkä siihen ollut osannut valmistautua, ja kyllä kirpaisi. En aio pyytää miestä luopumaan.

Mutta hän ei luultavastikaan näe tuota muuttoa omaan kotiinsa positiivisena, vaikka sillä voitaisiin ehkäistä kitka täällä meillä. Hän saisi harrastaa, minä ns. mielenrauhan kun tietäisin että olen vain lasten kanssa eikä tarvitsisi pilata toisen innokkuutta harrastukseen. Ja niin, enkä olisi niin kateellinen hänen vapaa-ajalleen.

Mies kertoi että voisi ehkä tänä vuonna muuttaa meille virallisesti asumaan, jos sallin ja haluan. Silloin aloin ajatella asioita pidemmän päälle. Onneksi aloin.

Myönnän, olen itsekäs kai sitten. En voi sille mitään. Tiedän jo tähän mennessä mitä kestän ja mitä en. Surettaa.

typerä ap.

Mielestäni ette ehkä ole valmiita yhdessä asumiseen. Kuinka moni perheen isä tai äiti voisi harrastaa 5 iltaa viikossa? Vaikkei lastenhoitovelvoitetta olekaan toisen lapsiin, niin velvoitteiden, vapaa-ajan ym tulisi jakautua tasaisesti puolisoiden välillä, jotta voisitte kokea olevanne perhe. Mitäs jos mies asuisi vielä yhden kilpakauden omassa kämpässään ja katsoisitte vuoden kuluttua tilannetta uudestaan?

etta vuorohoitopaikasta pitaa luopua, jos muuttavat yhteen ja silloin ap tarvitsee lapsenhoitoapua. Eihan tassa mistaan mustasukkaisuudesta tms. ole kysymys, hyvat mammat!



Ehdottaisin myos etta pidat ihan seurustelusuhteena viela, ja pitemman aikaa niin naet miten teidan elamantavat tulee sopimaan yhteen.

lapsille saataisiin isä talouteen. En oikein koskaan ole ymmärtänyt tuota paljon hoettua "pakettiajattelua". Eihän se kumppani niitä lapsia ota vaan ainoastaan sen vanhemman! Erityisesti jos ei yhteisiä lapsiakaan olla heti tekemässä, niin sitä vähemmän kyse on minkäänlaisesta paketista. Pakettiajatteluun sisältyy se ajatus, että sen puolison pitää tulla siihen talouteen, ottaa lapset omikseen ja rakastaa lapsia kuten heidän vanhempaakin. Ei se maailma niin toimi. Lopettakaa tuollaisten asioiden haihattelu. Hyvä ja toimiva perhe voi olla ilman paketteja. Mitä vähemmän luotte odotuksia ja annatte toisen itse hakea sen paikkansa uusperheessä, sitä tyytyväisempiä kaikki ovat lapsia myöten.



Minäpä kerron tuosta paketteilusta hyvän esimerkin. Mieheni asui ennen minua 8 vuotta naisen kanssa, jolla oli lapsi. Lapsi oli 3 heidän muuttaessa yhteen ja erotessa 11. Kävi paljon isälläänkin. Mies sanoi, että tulivat hyvin juttuun ja mitään ongelmia ei ollut lapsen kanssa vaan puhtaasti "sen naisen". Kysyin, että pitääkö lapseen yhteyttä, niin mies katsoi kummeksuen. Ei kuulemma ole käynyt edes mielessä. Totesi perään, että "enhän mä nyt sen vanhempi ole". Tässä eräs näkökulma uusperheen vanhemmuuteen. Ei se ole sellaista. Sitä voi olla ystävällinenkin, mutta aika usein se vieras lapsi on vieras lapsi kaikesta huolimatta ja eron tultua sitä ei ajattele isä- tai äitipuoli pätkän vertaa.

Todellakaan et voi olettaa että mies jättää kilpaurheilun pois sinun ja lasten takia, itse olet lapset aikoinaan tehnyt. Fiksulta mieheltä kuulostaa noin muutoin, ongelma taidat olla sinä itse kun et tiedä mitä oikein tahdot. Miehen ulos vai täysipäiväisesti teille kotiin. Sinun olisi hyvä käydä itsesi kanssa läpi tuo ripustautuminen.

Edes ydinperheessä äiti ei välttämättä pääse harrastamaan eikä isä hoida lapsia, mielestäni mies on tehnyt jo paljonkin.

Varmaan parasta että muuttaa omaan asuntoonsa.

Mies ottaa sinusta ja ylläpidosta kaiken hyödyn mutta vailla velvollisuuksia.

Laittaisin asumaan takaisin omaan kotiinsa. Tapaisitte silloin kun kummallakin on aikaa.

Tai yhtä hyvin unohtaisit koko suhteen.

Et saa kuin stressiä ja pahaa mieltä ottamalla itsellesi kolmannen lapsen huollettavaksi.

Tärkeintä tietysti on, että sinusta ei tule miehelle huoltopalvelua.

kaljapullo käteen ja sohvalle mahaa kasvattaan =)

että joku harrastaa enemmän kuin muut...

Teette selvät pelisäännöt, esim. että mies hoitaa kaikki omat harrastukseensa liittyvät jutut (vaatehuolto jne.) itse, eikä siitä tule sulle mitään lisätyötä. Jos miehellä ei ole treenejä/kisoja, niin on täysillä teidän arjessa mukana kuten nytkin.



Mä en ymmärrä, miksi se omaan asuntoon takaisin passittaminen mitään muuttaisi?!



Meillä ydinperheessä mies harrastaa kilpaurheilua. Treenit 3-4 kertaa viikossa ja viikonloput pelireissuilla syys-maaliskuussa. Ei nyt joka viikonloppu tai koko viikonloppua, mutta tosi ison osan ns. normaalista elosta tuo nappaa. Kyllähän se välillä rasittaa, on meidän suhteen isoimpia ongelmia ollut vuosia. Jos kyse olisi ns. vieraasta miehestä, ei lasten isästä, niin en ymmärrä, millä oikeudella vetäisin herneet nenään siitä. Kyllä miehelle saa oma tärkeä juttu tulla ennen vieraita lapsia...

sanot sille juuri niinkuin tuossa viestissäsi kerrot.



Haluat jatkaa seurustelua, mutta eri osoitteissa, koska tunnet kateutta hänen harrastuksestaan ja välttäisitte teidän välisen kitkan sillä, että mies harrastaisi kotoaan päin. Sinun olisi helpompi olla, kun tietäisit, että olet jälleen vastuussa lapsistasi 24/7 ja lapsetkaan eivät tule kärsimään turhasta riitelystä omassa kodissaan.

Tapaatte silloin kun teillä on aikaa.

nuo ovat ihan inhimillisiä tunteita, mitä käsittelet. Kateellisuus toisen vapaa-ajasta, vaikka järjellä tietää että itsellä ei vaan ole samanlaista mahdollisuutta, eikä mies tee mitään väärin. Ihailtavan rehellisesti käsittelet niitä täällä.



Olen ollut sikäli aika samankaltaisessa tilanteessa, että ryhdyin parisuhteeseen lapsettoman miehen kanssa, itselläni on tytär. Pureskelin tämän asian päässäni hyvin selväksi (itselleni!) jo ajoissa, että lapsi on minun (ja isänsä) eikä minun tule asettaa miehelle mitään velvollisuuksia asian suhteen. Ei edes mielessäni! Ihan tietoisesti toteutin tätä johtoajatusta suhteessa - mies sai harrastaa mitä halusi, mökkeillä vapaillaan, nähdä kavereitaan yms. Kun lapsi oli isällään, se aika meni hyvin tiiviisti kahden (miehenkin halusta, en painostanut) ja nähtiin tietysti muutenkin paljon, mutta miehellä oli aina etuoikeus pitää kiinni lapsettoman miehen roolistaan esim. harrastusten suhteen. Minä järjestin oman elämäni kuten aiemminkin, ja jos hoitoa joskus tarvitsin niin otin lapsenvahdin. Missään vaiheessa en olettanut, että mies ottaa koko paketin, minuthan hän halusi ja lapsi tuli siinä oheistuotteena, mutta ei velvollisuuksineen. Ainoa mitä odotin, oli kohtelias käyttäytyminen, siis ettei lasta missään vaiheessa aleta sorsia, ja että mies vastaavasti ymmärtää, että minä olen hyvin sidottu kotiin. Tämä toimi pienten kangeltelujen jälkeen oikein hyvin.



Mies oppi luottamaan, etten ole kusettamassa häntä mihinkään isän rooliin ja että hän saa harrastaa rakkaita harrastuksiaan jatkossakin. Minulle siinä ei tosin ollut mitään ongelmaa, koska kaipaankin sitä omaa aikaa toisinaan.



Oppi luottamaan niin paljon, että lopulta ehdotti yhteen muuttamista, oppi luottamaan, että en painosta enkä odota edelleenkään muuta kuin asiallisia välejä. He tulevat tyttäreni kanssa hyvin toimeen, mutta päävastuu on minulla ja se on luontevaa niin. Mies ei ole "isäpuoli", hän on se toinen aikuinen meillä kotona.



Joillekin on tärkeää ajatella, että mies nimenomaan ottaa koko paketin ja yhtäläisen vastuun kuin se lapsen vanhempi, minä en ole koskaan olettanut niin. Ja nyt ollaan asuttu yhdessä vuosi ja hyvin menee. Lapsi ei oireile mitään "sää et oo mun iskä" -juttuja, kun kukaan ei ole sellaista väittänytkään, kaikki heidän yhdessä olemisensa ja tekemisensä on miehen omasta tahdosta tapahtuvaa ja siksi leppoisaa. Myös hänen omasta aloitteestaan minun oma urheiluharrastukseni sujuu: kun olen laittanut lapsen nukkumaan, miehellä ei ole mitään ongelmaa olla kotona tellua katsomassa, kun minä lähden liikkumaan. Jos hänellä on menoa, niin minä liikun jonain toisena iltana.



Suosittelisin siis jatkamaan erillänne asumista, ei sitä takaisin kotiinsa muuttoa (?) tarvitse esittää erityisen aggressiivisesti, vaan asiallisesti ja rauhallisesti perustellen ja nimenomaan painottaen, että niin suhde säilyy yhtä hyvänä kuin nytkin. Ehditte muuttamaan yhteen myöhemminkin, mutta ei kai siihen ole mikään kiire. Harrastusiltoina mies kotiin ja muutoin vietätte aikaa yhdessä, simppeliä! =)

No tottakai mies asuu mieluummin sinun luonasi ja harrastaa kuin kotonaan. Näin miehen ei tarvitse ehtiä ruokakauppaan, pestä pyykkejä, vaihtaa lakanoita, siivota jne. Ehtii paremmin harrastamaan.

nuo ovat ihan inhimillisiä tunteita, mitä käsittelet. Kateellisuus toisen vapaa-ajasta, vaikka järjellä tietää että itsellä ei vaan ole samanlaista mahdollisuutta, eikä mies tee mitään väärin. Ihailtavan rehellisesti käsittelet niitä täällä.

Olen ollut sikäli aika samankaltaisessa tilanteessa, että ryhdyin parisuhteeseen lapsettoman miehen kanssa, itselläni on tytär. Pureskelin tämän asian päässäni hyvin selväksi (itselleni!) jo ajoissa, että lapsi on minun (ja isänsä) eikä minun tule asettaa miehelle mitään velvollisuuksia asian suhteen. Ei edes mielessäni! Ihan tietoisesti toteutin tätä johtoajatusta suhteessa - mies sai harrastaa mitä halusi, mökkeillä vapaillaan, nähdä kavereitaan yms. Kun lapsi oli isällään, se aika meni hyvin tiiviisti kahden (miehenkin halusta, en painostanut) ja nähtiin tietysti muutenkin paljon, mutta miehellä oli aina etuoikeus pitää kiinni lapsettoman miehen roolistaan esim. harrastusten suhteen. Minä järjestin oman elämäni kuten aiemminkin, ja jos hoitoa joskus tarvitsin niin otin lapsenvahdin. Missään vaiheessa en olettanut, että mies ottaa koko paketin, minuthan hän halusi ja lapsi tuli siinä oheistuotteena, mutta ei velvollisuuksineen. Ainoa mitä odotin, oli kohtelias käyttäytyminen, siis ettei lasta missään vaiheessa aleta sorsia, ja että mies vastaavasti ymmärtää, että minä olen hyvin sidottu kotiin. Tämä toimi pienten kangeltelujen jälkeen oikein hyvin.

Mies oppi luottamaan, etten ole kusettamassa häntä mihinkään isän rooliin ja että hän saa harrastaa rakkaita harrastuksiaan jatkossakin. Minulle siinä ei tosin ollut mitään ongelmaa, koska kaipaankin sitä omaa aikaa toisinaan.

Oppi luottamaan niin paljon, että lopulta ehdotti yhteen muuttamista, oppi luottamaan, että en painosta enkä odota edelleenkään muuta kuin asiallisia välejä. He tulevat tyttäreni kanssa hyvin toimeen, mutta päävastuu on minulla ja se on luontevaa niin. Mies ei ole "isäpuoli", hän on se toinen aikuinen meillä kotona.

Joillekin on tärkeää ajatella, että mies nimenomaan ottaa koko paketin ja yhtäläisen vastuun kuin se lapsen vanhempi, minä en ole koskaan olettanut niin. Ja nyt ollaan asuttu yhdessä vuosi ja hyvin menee. Lapsi ei oireile mitään "sää et oo mun iskä" -juttuja, kun kukaan ei ole sellaista väittänytkään, kaikki heidän yhdessä olemisensa ja tekemisensä on miehen omasta tahdosta tapahtuvaa ja siksi leppoisaa. Myös hänen omasta aloitteestaan minun oma urheiluharrastukseni sujuu: kun olen laittanut lapsen nukkumaan, miehellä ei ole mitään ongelmaa olla kotona tellua katsomassa, kun minä lähden liikkumaan. Jos hänellä on menoa, niin minä liikun jonain toisena iltana.

Suosittelisin siis jatkamaan erillänne asumista, ei sitä takaisin kotiinsa muuttoa (?) tarvitse esittää erityisen aggressiivisesti, vaan asiallisesti ja rauhallisesti perustellen ja nimenomaan painottaen, että niin suhde säilyy yhtä hyvänä kuin nytkin. Ehditte muuttamaan yhteen myöhemminkin, mutta ei kai siihen ole mikään kiire. Harrastusiltoina mies kotiin ja muutoin vietätte aikaa yhdessä, simppeliä! =)

jos kaikki kanssakäyminen lapsen ja miehesi välillä tapahtuu vain miehen aloitteesta?! Hyi kun kuulostaa kamalalta.

Kyllähän sille miehellekkin jotain velvollisuuksia tulee, kun samankaton alle muutetaan tai siellä vietetään 90% ajasta. Lapsettomat etsiköön lapsettomia seurustelukumppaneita, jos ei haluta kanssakäymistä vieraiden lasten kanssa. Ja minusta on turha ruveta edes seurustelemaan kenenkään kanssa, jos mistään ei halua luopua parisuhteen puolesta.

Parisuhde on aina täynnä kompromisseja, oli lapsia tai ei. Ei kukaan voi jatkaa elämäänsä täydellisesti samanlailla kuin sinkkuna. Tai voi tietenkin, jos löytää sellaisen puolison, joka sallii ihan kaiken kumppaniltaan.