Minkäikäisenä lapset oppivat yleensä piirtämään pääjalkaisia?
Kommentit (9)
Tosin niillä on silloin vaan pää, jalat, kädet, silmät, nenä ja suu. Ei hiuksia eikä esim. partaa tai korvia. Ne on tulleet sitten 2,5 vuoden tiennoilla.
mutta meidän lapset on alkaneet siinä suunnilleen 2,5-vuotiaina piirtää.
3- vuotis neuvolassa tarkastetaan, että lapsi varmasti osaa piirtää pääjalkaisen.
Eikä meidän lapsi kyllä olisi piirtänytkään. Ei ikinä tehnyt pääjalkaisia, nyt kun melkein 5, piirtää pään ja siihen sämpylän vartaloksi ja tikut jaloiksi ja käsiksi. Että aika onnettomia sepustuksia kyllä. Mietin että mahtaako olla kehityksestä jäljessä :(.
Joten ei tuo ainakaan minun silmääni erikoiselta kuulosta.
Eiköhän se ole haarukalla 2-5 v, kun alkavat niitä piirtämään. Tytöt taitaa useimmiten olla parempia piirtämisessä nuorempina, siis ihan vaan omaa mutua tämä, ei faktaa.
Seka poika (kohta 6 v) etta tytto (2 1/2 v) haluavat piirtaa vain rakennuksia, elaimia ja ajoneuvoja, ei ihmisia ollenkaan. Esikoinen varsinkin tekee vain rakkaita rakennuspiirustuksiaan, ei ole siis KOSKAAN piirtanyt yhtaan paajalkaista, ei edes tarkastuksissa ole suostunut. Nyt joskus piirtaa jotain ukkeleita, jos on varta vasten pyydetty sellainen piirtamaan. Mutta hanta joutuu todella siihen houkuttelemaan. Muuten piirretaan vain putkia, laivoja, raketteja, taloja... Kaipa sekin on normaalia?

Yksi ilta istui pitkään piirtelemässä koneen osia ja selitti tohkeissaan mitä mikäkin koneen osa teki. Äidin silmään ne näytti kyllä enemmänkin laatikoilta joissa oli ulokkeita.
Nyt 4 v (just täytti) piirtää oikeastaan mitä vaan ihan tunnistettavasti, linnut näyttää linnuilta, eläimillä on oikea määrä jalkoja oikeissa paikoissa ja yksityiskohdat (esim. hylkeen räpylät, sarvikuonon sarvet jne) menevät oikein, samoin ihmishahmoilla (esim. kun piirtää tuttuja on menevät yksityiskohdat kuten parrat, kaljuus, hiusten pituus jne oikein).
Tarhassa ja neuvolassa on sanottu että on lahjakas piirtämään, mutta ei varmaan mikään poikkeusyksilö kun olen muistakin aikaisista piirtäjistä kuullut.
Meilla kans just kaikki koneiden osat kova juttu. Ihmiset evvk. : o On kylla sosiaalinen poika, mutta piirustuksista ei sita uskoisi...
Meillä 2,5-vuotias piirtelee selkeitä pääjalkaisia joilla on silmät, suu, hiukset, kädet ja jalat. Olin yllättynyt kun huomasin tämän. Vanhemmat lapsemme ovat oppineet huomattavasti myöhemmällä iällä piirtelyn taidot. Esim. 4,5-vuotias ei paljon kummempia ukkeleita piirrä kuin nyt tämä 2,5-vuotias.