Lue keskustelun säännöt.
Jos perheenjäsen lihoo, saako asiaa koskaan ottaa puheeksi?
18.03.2009 |
Monet ovat liiankin tietoisia painostaan, mutta kyllä tosi usein ihmiset kertovat lihoneensa huomaamattaan, vuosien saatossa. Saako toisen painosta ilmaista huolestumista, ja jos, niin missä vaiheessa? Kyllähän kaikki tietävät että ylipaino on terveysriski (ja tietysti alipaino myös), mutta onko ylipaino sellainen asia josta läheinen ei saa ilmaista huolta, toisin kuin esim. alkoholismista tai tupakoinnista?
Jos huolen saa ilmaista, niin missä vaiheessa? Saako jotain sanoa siinä vaiheessa kun läheinen keikkuu ylipainon rajoilla vai vasta kun raja on jäänyt reilusti taakse? Aikaisempaa ilmaisua puoltaisi se, että 5 kg on helpompi laihduttaa kuin 15, myöhempää se, että se 5 kg ylipaino ei ole vielä paha.
Kommentit (17)
Jos puoliso on muutenkin tukena asioissa, niin silloin voi, kun asian ilmaisee kauniisti. Jos taas on suurimmaksi osaksi ihan omissa kuvioissaan, niin silloin on parempi pitää turpakin kiinni. Silloin se on vain arvostelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
erityisesti hyötyä, vaikka siis olisi ihan terveyshaitasta kysymys (eikä sen vähemmästä minusta ole oikeutettua huomautellakaan). Luulen että suurimmalle osalle ihmisistä sanominen herättää pelkän negatiivisen vastareaktion. Eri asia on jos vaikka lääkäri sanoo (vaikka ei sekään monella vaikuta mitään).
Enkä mä myöskään tuomitse, jos siitä sanoo sen takia, että toinen on paisunut siinä määrin, että se haittaa seksielämää. Naiset ei yleensä tätä syytä hyväksy, koska se on pinnallinen syy, ja rakkauden täytyy ulottua syvemmälle jne. Mun mielessäni kuitenkin eroottinen vetovoima ja rakkaus on kaksi eri asiaa. Puolisoa voi rakastaa edelleen ihmisenä, vaikka ihralöllö lähinnä etoisi sängyssä. Mutta _kuinka kauan_?...
Hyvissä suhteissa näistäkin asioista voi keskustella. Siis keskustella, ei syytellä eikä haukkua.
Sairaanloiseksi niin milloin siitä voi sanoa?
Minusta miehen kuuluu olla miehen mittanen, ei mikään hintelä kepukka!
Minä ainakin arvostaisin sitä, koska sehän tarkottaisi että minusta välitetään! Luultavasti saisin myös kannustusta ja apua painonhallintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi, että asia otettaisiin kauhean valmistellusti puheeksi, vaan sen kun sanoo kun huomaa painoa kertyneen. Minulle aihe ei ole pyhä.
Eli jos rajat ovat tulleet koko ajan lähemmäs ja lähemmäs niin minusta on ihan asiallista ilmaista huoli toisen terveydestä. Oltiin sitten yli- tai alipainon rajoilla.
Sairaanloiseksi niin milloin siitä voi sanoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(eikä sen vähemmästä minusta ole oikeutettua huomautellakaan).
Eikö puolisolla ole mitään oikeutta olettaa, että toinen pitäisi itsensä edes jonkinlaisessa kunnossa ja näkisi vähän vaivaa ollakseen viehättävä puolisonsa silmissä? Onko teidän mielestä ihan ok antaa itsensä repsahtaa täysin papin aamenen jälkeen? Voi lakata käymästä suihkussa, parturissa, vaatekaupassa? Onko se niin, että kun on miehen/naisen napannut, se on sit siinä?
toivottavasti sanotaan, jos alan näyttää liian paksulta. Siis minulle käy syyksi sekin "pinnallinen" syy, vaikka en tiedä miksi se olisi niin pinnallista, kun ulkonäkö vaikuttaa kyllä jo siinä parinvalintatilanteessa. Ainakin minulle. No, aikoinaan lihoin vaihto-oppilaana ollessani ja isä sitten alkoi huomauttelemaan painostani, se nyt ehkä vähän ärsytti. Kun olin kuitenkin aikuinen ihminen ja mitä se isää haittaa, jos olen lihonut. Itsekin sen toki huomasin, mutta jos nyt kävisi niin, että lihon huomaamattani niin parempi sanoa ennemmin kuin myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa täällä minäkin pohdin. Olemme avopuolisoni kanssa molemmat paisuneet seurusteluajan jälkeen selvästi. Itselläni painon nousu ruokavalion ja liikunnan avulla pysähtyi (kunnes nyt taas raskauden vuoksi nousee), miehelläni varsinkin vatsan ympärys taas jatkaa kasvuaan, eikä hän ole tehnyt asian eteen mitään. Ei harrasta minkään laista liikuntaa, ja syö työpäivinä yleisesti roskaruokalounaita, limpparia (sokeroitua) menee useampi iso pullo viikossa.
Minulle oma äitini ja siskoni huomauttelivat painon noususta, enkä siitä kyllä pitänyt yhtään, vaikka tiesinkin, että oikeassa olivat. Välillä tuntui, etten edes halua nähdä heitä, etteivät taas pääse sanomaan. Tärkeintä on kuitenkin olla oikeassa siinä mitä sanoo: Loukkaavimmalta paino-kommentit tuntuivat silloin, kun olin jo puoli vuotta saanut pidettyä painon samana (laskusuuntaa ei löytynyt, mutta aiemman nousujohteisuuden jälkeen painon pitäminenkin oli minulle saavutus!). Paras tapa "huomautella" on positiiviseen sävyyn, ja jos mahdollista, auttaen, kuten eräs ystäväni teki: Sen sijaan, että olisimme tavanneet kahviloissa, hän rupesi ehdottelemaan tapaamista uimahallissa tai lenkkipolulla ja kertoili millä keinoilla oli itse saanut kevennettyä ruokavaliotaan.
Nyt itse pähkäilen miten jatkuvasta vatsan kasvusta voisi huomauttaa miehelleni. Yritän enemmän teoilla: en kanna kotiin herkkuja, teen omalla kokkausvuorollani terveellistä ruokaa, valitsen kaupassa sen kevyemmän tuotteen, teen joka aterialle myös salaattia, jne. Olemme saaneet sovittua jopa karkkipäivän, jota siis itsekin noudatan. Mutta kun nämä eivät auta? Asian puheeksi ottaminen saa aikaan vain perheriidan, miehen kommentti on yleensä tyyliin "huomauttele sitten kun sulla on siihen varaa", tarkoittaen että sitten kun olen itse normaalipainoinen.
- lihava ihminen kyllä on tietoinen lihavuudestaan
- lihava ihminen kyllä tietää lihavuuden terveysvaikutuksista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse enemmän tai vähemmän ylipainoisena tiedän 100% lihoneeni ja tiedän 100% terveysvaikutukset. Samoin tietää nuo asiat kaikki muutkin tuntemani ylipainoiset. Ihan hassulta tuntuu, että nuo pitää erikseen kertoa siten henkilölle. Mitä hyötyä? Tärkeintä on hyväksyä toinen ihmisenä ja tukea sitten, kun itse sisuuntuu asialle. Parasta laihtaripotkua olen saanut ystävältä, joka on myös ylipainoinen ja päätti tehdä asialle jotain. Mulle tuli kauhea halu lähteä kelkkaan ja laihdutettiin kimpassa 15 kiloa ja oltiin jo normaalipainon rajoilla.
Kilot tulivat raskauksieni aikana ja minulta kilot lähtivät, mutta miehelleni jäivät. Eipä tullut kertaakaan mieleeni ruveta mieheni älykkyyttä kyseenalaistamaan ja itsestään selvyyksistä saarnaamaan. Kyllä aikuinen ihminen tietää liikapainon riskit.
Ja meillä on todellakin onnellinen liitto ja lämpimät välit!
Pari vuotta sitten mieheni itse hermostui tilanteeseensa ja sai lääkäriltä vääräksi osoittautuneen diagnoosin. Kuitenkin ylipaino oli suurin riskitekijä tässä sairaudessa. Mieheni ymmärsi siitä, että hänellä on pieniä lapsia, jotka tarvitsevat häntä vielä pitkään. Siitä kipinä syttyi ja elintavat muuttuivat. Paino tippui yli 20 kiloa ja on pysynyt tipotiessään!
Mieheni on kuin uudesti syntynyt. Ja olen sanonut hänelle monta kertaa, että rakastan häntä juuri sellaisena kuin hän on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ITärkeintä on hyväksyä toinen ihmisenä ja tukea sitten, kun itse sisuuntuu asialle.
entä jos puoliso vaikka katsoo, että toinen on lihonut niin paljon, ettei ole enää seksuaalisesti viehättävä? Ja se toinen ei vielä viidenkään vuoden jälkeen ole tehnyt asialle mitään? Pitääkö puolison vaan hyväksyä tämä, vai onko tuo seksuaalinen viehättävyys täysin turha käsite parisuhteessa?
lääkärin interventio, kun paino meni yli BMI 25:n. Selvitykseksi sanottakoon etta minulla on sairaus jota ylipaino pahentaa, eli lääkäri ei turhasta sanonut, olin vain itse jotenkin ajatellut että BMI 25 ei vielä ole vaarallinen. Sain kuntoa nostettua ja painoa pudotettua 10 kg. Jos mies olisi nalkuttanut asiasta, olisin vain ajatellut että oletpa pinnallinen. Lääkärin sanomana otin asian vakavasti.
Miestä ei kiinnosta tehdä mitään. Tai kiinnostais, mutta kaikki mikä vaatii sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ei ole hänen juttunsa... Pitäis laihtua viikossa niin sit hän jaksais.
Hän lihoi ensin, ja sinä aikana yritin juuri teoilla vaikuttaa asiaan, rasvatonta ruokaa ja koko perheen kanssa kävelylle jne. Nyt itse olen lihonut viime raskauden jälkeen johtuen masennuksesta ja järkyttävästä syömisestä. Muut ovat huomautelleet tarpeeksi asiasta hänelle, ei olisi tullut mieleenkään lyödä lyötyä.
Itse olen viikko sitten aloittanut liikuntaharrastuksen, ja yritän vielä aloittaa toisenkin. Saan siten myös omaa aikaa, ja vaikuttaa mielenlaatuunkiin.
Eli, älä vain huomauta asiasta!!!!!
niin tottakai kaikesta voidaan keskustella ilman että vedetään herneitä nenään tai että täytyisi pelätä että toinen näin tekee. Vain huonoissa parisuhteissa ei osata keskustella avoimesti asioista.