JÄÄHYPENKEISTÄ

Usein tulee käyttäydyttyä juuri noin niinkuin ei pitäisi.. Voi kun saisi pidennettyä sitä omaa pinnaa ja pystyisi katsomaan tilanteita lapsen näkökulmasta!

Mitäs minun sitten pitäisi tehdä?

Lapsi saa päähänsä, että haluaa karkkia (karkkia meillä syödään harvoin, lapselle annetaan silloin kun aikuisetkin syö, ei edes kerran viikossa). Karkkia ei ole, eikä kukaan muukaan sitä syö. Lapsi suuttuu, saa hirvittävän raivarin, huutaa, heittelee tavaroita, lyö --> yritän selittää rauhallisesti, ettei karkkia ole ja kerron, että sitten kun karkkia ostetaan lapsikin saa sitä kyllä. Huuto yltyy ja riehunta, lapsi huutaa ja vaatii, että äiti lähtee kauppaan ostamaan karkkia. Selitän rauhallisesti, ettei niin tapahdu koska ei ole karkkipäivä. Riehuminen jatkuu ties kuinka kauan vaikka olisin ihan rauhallinen ja yrittäisin kuunnella lapsen pointin asiassa joka tosin varmasti on se päivän tärkein asia.



Tämä oli nyt karkea esimerkki eikä meillä karkista ole tullut raivari kun kerran, mutta yritin löytää esimerkin missä raivon syy on jollain tapaa turha ja keinoja rauhotteluun ei tunnu löytyvän --> mitä siis teen jos jäähypenkki ei ole ok?

Kun kaksosten riehuminen menee aivan överiksi, eikä mikään aikuisen lempeä eikä tiukkakaan menetelmä auta, jäähypenkki on auttanut. Lapsi on luonteeltaan sellainen, että kun saa raivokohtauksen, ei mikään sylissä pitely auta, päin vastoin, pahentaa vaan. Jäähyllä saa pari minuuttia aikaa rauhoittua, jonka jälkeen sitten sylitellään ja selvitellään asiaa rauhalliseen sävyyn. Lapsi itsekin on huomannut, että rauhottuu parhaiten ja osaa jo itse mennä sinne kun huomaa että kohta tilanne on riistäytymässä käsistä. Toinen kaksosista ei jäähypenkkiä tarvitse.

Eli tämäkin on täysin lapsikohtaista, toisille sopii, toisille ei. Vaatii vaan vanhemmilta aika tarkkaa oman lapsen tuntemista ja vaistoa siitä mikä on juuri tämän yksilön kohdalla sopiva menetelmä, ei sen kummempaa.

Pienille lapsille se ei toki varmaankaan sovi, mutta 6-vuotias osaa jo aika paljon itsekin ajatella asioita ja ymmärtää perusteluja.

mutta " opiskelen" kasvatuspsykologiaa. Voin vain omasta takaa sanoa, että ikinä en ole lapsiani rankaissut " tuhmana olemisesta" vaan tehnyt pitkäjänteistä työtä siinä, että aina on ollut (vaikka olisi siivoukset, tiskit tms kesken) aikaa kuunnella lasta ja selvittää tilanne.



4 ja 8 veeni tulevat kertomaan huolistaan minulle, eivätkä ihan totta pahemmin käkkäränkkäile turhasta. Tottakai kaikki lapset riehuvat (se on lasten työtä:) ja ovat pahalla päällä mutta silloin olen selittänyt että kaikki ovat välillä ihan ilman syytä pahalla päällä ja saakin olla! Meillä äitikin saa olla pahalla päällä, meillä ei näytellä, ja hauskaa onkin että silloin lapseni tulevat oikeasta mielenkiinnosta minulta kysymään että mikä hätä minulla on.



Ystäväpiiri ihmettelee " kilttejä" lapsiani mutta olenkin kaikille ostanut kyseisen kirjan ja on sielläkin muuttunut ääni kellossa ja meno rauhoittunut.



Lue ihmeessä kirja tai ainakin kirja-arvostelut esim. bebesin sivuilta.



Olen ylpeä lpsistani ja voin sanoa että paljon olen töitä heidän kanssaan tehnyt ja innolla odotan murrosikää...kääk! mutta toivon että työni kantaa hedelmää ja aikuisina lapseni ovat empaattisia ja pitävät muistakin ihmisistä huolta kuin itsestään ja osaavat käyttää omia aivojaan. Nämä ajatukset päässä kasvatan lapsiani päivittäin ja se auttaa kun on päämäärä. Samalla tavalla jaksan töissäkin, etelänlomat tilataan tammikuussa:)



Ja en ole täydellinen, mutta ainakin yritän parhaani koska lapseni sen ansaitsevat.

T: Pettynyt 9 --> mitä tuossa karkkiesimerkissäkin nyt sitten olisi pitänyt tehdä. Mäkin todella yritän ymmärtää, mutten anna periksi --> raivarit menee siitä vaan hirveemmäksi aina. Joskus isä murahtaa (siis ei huuda, korottaa vähän ääntään ja sanoo lopeta tjtn.) niin muksu hiljenee heti. --> itse haluaisin tuolle tosin vaihtoehdon, mutta keskustelu ja ymmärtäminen rupee kypsyttämään kun se vaan pahentaa tilannetta.

Jäähypenkki on myös meillä oiva ratkaisu. Lapsi kohta 3v.



Hän ei pidä siitä, että kesken raivarin otetaan syliin tms. Hänen täytyy antaa purkaa oma kiukkunsa rauhassa.

Huonolla tuulella olemisesta ei joudu jäähylle. Sen sijaan tuhmuuksista (tehdään kiellettyjä asioita) joutuu jäähylle.



Nykyään jäähyjä tarvitaan ilahduttavan vähän! :) Ja voin sanoa rehellisesti, että poika on varsin kiltti ja iloinen muksu <3

Mutta ehdotan, että seuraavaksi kun on tälläinen karkkia pitää saada raivokohtaus niin heittäydy itsekin lattialle selällesi ja itke että mäkin halun karkkia ja karkkia heti tänne, eli käyttäydy ihan kuin lapsesi. Meillä tämä johtaa pienen hämmästyksen jälkeen nauruihin ja haleihin. 1,5 vuotiaani marisee joskus pilke silmäkulmassa ihan sen takia että saa äidin hassuttelemaan.

Kuinkas tämä sitten kylässä yms. toimii?

mielipiteeni ja nämä mielipiteeni olen ihan reippaasti varastanut Alfie Kohnilta:)



Monet lukevat Jo Frostin kirjoja ja ovat sitä mieltä että jäähypenkki on tosi jees. Mutta mielestäni nämä tv-sarjat antavat vain niin pinnallisen kuvan siitä menetelmästä.



Joo, tilanne varmasti rauhoittuu mutta kysymys kuuluukin että mitä lapselle jää käteen? Itse ajattelen niin että sama kun en mieheni kanssa selvitä jotain riitaa, se jää kyllä kytemään ja tulee vielä esiin.



Lapsi kyllä ehdollistuu penkille ja on siellä hiljaa ja tunteensa tukahduttaneena tulee pois. Vanhempi ajattelee hienoa, tämähän toimii! Mutta kyllä se tukahdutettu raivo sieltä vielä tulee, me ihmiset vain olemme sellaisia.



Minusta jo se, että ajattelet asioita on jo merkki siitä, että olet hyvä kasvattaja, ja kaikki hyvät kasvattajat tekevät omat päätöksensä, ja siinäkin tärkeintä, että pysyy johdonmukaisena ja pitää sen päämäärän. Mutta olen myös sitä mieltä, että muilta voi oppia ja kaikkia omiakaan päätöksiä ei ole kiveen lyöty, käynkin aina kun mahdollisuus tulee kuuntelemassa kasvatusaiheisia seminaareja tai luentoja, joistakin olen ihan eri mieltä ja tämä jäähy on nyt niistä isoin, siksi myös tämä aloitus.... että ihmiset saisivat eri näkökulmia.

tunteiden ilmaisu ei ole syy joutua jäähylle. Se ei yksinkertaisesti ole väärin. Meillä itkevää ja raivoavaa lasta pidetään sylissä tiukasti mutta rauhallisesti, kunnes tilanne rauhoittuu.



Mutta ison lapsen kanssa selkeästä väärin tekemisestä jäähy tai nurkka toimii mielestäni hyvin signaalina siitä, että vanhemmat asettavat rajat. Eli jos kaveria tönitään ulkona, sisään ja hetkeksi nurkkaan. Ja en halua keskustella siitä mitä toinen teki ensin, reagoimalla satuttamalla lapsi menettää oikeutensa valittaa toisen toiminnasta.

vähän sama " hämmentävä" vaikutus kun sillä, että heittäytyisin maahan.



--> en siis harkitse sitä, että ryhtyisin siihen itse, sitäkin on välillä tullut tehtyä, mutta tuloksetta. (no hyvä niin, ei mikään loistelias tapa kasvattaa)



Pohdin tässä vaan sitä miksi isän äänen korotus vaikuttaa noin, mutta ehkä se on sitten vaan niin hämmentävää, kun ei näihin juttuihin niin osallistu (ja on harvoin kotona muutenkin).

Olen itse miettinyt vähän samantapaisia juttuja. Meillä on kolmea vuotta lähestyvät pojan kanssa luovuttu noista jäähypenkeistä, tai sitten niitä ei ole tarvittu muuten. 2,5-vuotiaana oli semmoinen jakso jolloin harrastin niitä. Ehkä tämä seesteinen kausi tästä taas vaihtuu uhmaksi jossain vaiheessa, joten olis kiva jos olis muutakin näkökulmaa lähestyä asiaa kuin jäähyt.

Raivareitahan on kahdenlaisia: niitä, joihin on järkevä syy, ja niitä, joihin ei ole. 9:n esimerkki on jälkimmäinen. Näissä tilanteissa minä en ala selittelemään kovinkaan paljon. Sanon kerran, että karkkia ei ole, ja jos lapsi saa raivarin, annan raivota vähän aikaa ja sopivan hetken tullen kysyn, haluatko syliin. Usein siinä raivarissa on sellainen vaihe, kun lapsi vaikuttaa kamalan yksinäiseltä;sellaiselta, että haluis syliin, mutta ei halua kuiteskaan itse antaa periksi. Silloin on hyvä toimia ja lopettaa itsekin asian jankkaaminen. Sitten on niitä raivareita, joihin on oikeasti syy, ja niiden kohdalla voi selittää asiaa lapselle enemmänkin. Jäähylle meillä joutuu automaattisesti, jos tönii ja tuuppii pikkusiskoa tai tekee muuta ehdottomasti kiellettyä. Jostain syystä pärjään aika hyvin uhmiksen kanssa: jotenkin ne raivarit kuuluu asiaan; sen sijaan vauvojen hoito on minulla ollut molemmilla kerroilla tuskien takana.

Jäähylle mennään vain tarpeeksi vakavista rikkeistä.

Kyllä vain me käsitellään lapsemme kanssa aina ja joka kerta se, miksi joutui jäähylle. Sehän liittyy olennaisena osana jäähypenkin ideaan. Katsotaan silmiin, jutellaan ja halitaan. Opetenaan mikä on hyvää käytöstä ja mikä ei ole sallittua.



Kyllä paljon pahempaa on se, että lapsille huudetaan eikä heitä kuunella. Yhteiskunta on täynnä sääntöjä. Hyvä lapsien pienestä pitäen oppia mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Ei tule tulevaisuudessa ihmetystä ja kummetusta, kun ei saa varastaa, lyödä, rikkoa toisen omaisuutta...



Naurettavaa edes sanoa, että jäähypenkki pidentää jonoa psykiatriseen!

Vierailija:

Kyllä vain me käsitellään lapsemme kanssa aina ja joka kerta se, miksi joutui jäähylle. Sehän liittyy olennaisena osana jäähypenkin ideaan. Katsotaan silmiin, jutellaan ja halitaan. Opetenaan mikä on hyvää käytöstä ja mikä ei ole sallittua.

naurettava, ei sille kuulu nauraa, vaan rauhoittaa lapsi. Mieluummin toimin, kuten 17.

Esimerkiksi väsymyksestä tai sylipulasta johtuvasta raivarista en lastani siihen laittaisi. On kuitekin tilanteita, jolloin kaikki perustarpeet on ok, mutta silti lapsi kokeilee rajojaan. Tällöin selkeä syy-seuraus-suhde on tärkeä oppia eli jotkut asiat on kiellettyjä ja niistä seuraa rangaistus. Parempi menetelmä se mielestäni on kuin karjuminen ja tukistaminen. Aikuinen ei menetä malttiaan, jolloin lapsenkin on helpompi rauhoittua. Sitä paitsi useamman lapsen kanssa " lattialle itsekin huutamaan" meneminen ei toimi, siellä lattialla saisi maata aika usein ;-).



MUTTA jäähyssä ehdottomasti tärkeää on muistaa antaa se kuuluisa varoitus eli lapsi saa itse valita jatkaako esim. lyömistä vai onko kunnolla. Pieni lapsi, alle 3-vuotias, ei kaipaa selittelyjä ja pitkiä jaarituksia miksi joku asia on sallittu, vaan selkeä EI toimii parhaiten.



Tapauskohtaisesti täytyy siis harkita, mikään menetelmä ei ole aina autuaaksi tekevä.

Itse tunnet oman lapsesi parhaiten ja päätät mikä on sinulle ja lapsellesi paras muoto selvitellä asioita.



Ihanaa, että tästä tuli kunnon keskustelu!