JÄÄHYPENKEISTÄ
Olen niin surullinen, kun luin alempaa ketjua...vanhemmat eivät pääse tunnekontakstiin eivätkä yhtään ymmärrä pientä lasta. Kaikkien pitäisi olla niin reipasta ja kilttiä.
KIRJOITTAJA 9. Mietitkö että sinun mielestäsi tyhmä asia voi olla lapsesi päivän tärkein asia?
kIRJOITTAJA 10. Kylmettää tunteensa itkulle????? Ei voi olla totta. Itku on lapsen ainoa tapa ilmaista hätäänsä!!!! Sinä kasvatat lapsesi siis tajuamaan ettei hänen hädällään ole mitään merkitystä omalle äidille.
Ihmiset: Lapset eivät synny tuhmina, eivätkä ole tuhmia tahallaan, heillä on taustalla joku hätä ja on vanhempien velvollisuus selvittää ja huomata se hätä.
Jäähypenkit, voi apua. Suosittelen lukemaan esim. Alfie Kohnin kirjoittaman Unconditional parenting, googlatkaa vaikka ja lukekaa perusajatukset.
Time out on jäähyn peruste, eli pikkulapset laitetaan yksin selvittämään omat tunnekuohunsa, vaikkeivat sitä osaa tehdä. Vanhempi näkee vain lapsen " tuhmuuden" eikä emotionaalista hätää. Lapsi tarvitsee silloin nimenomaan TIME IN:niä!!!
Lapsia jonottaa psykiatriseen hoitoon ja tämä jäähyily vaan kasvattaa jonoa. Lapsi kun näin oppii että häntä rakastetaan vain kun on kiltti ja kun hänellä on hätä ja hän ilmaisee hätänsä ainoalla osaamallansa tavalla, hänet sysätään yksin penkille ja hänelle huudetaan. Robottejako te hluatte kasvattaa? Lapsia jotka tekevät niinkuin käsketään? Miten sitten kun olette kasvattaneet lapsen joka tekee kuin käsketään ja 14-vuotiaana joku käskee hänen ottamaan heroii
nia?
Pliis, yrittäkää joskus nähdä maailma lapsenne perspektiivistä ja kasvattakaa empaattisia syyn ja seurauksen ymmärtäviä lapsia jotka osaavat ajatella omasta takaa.
Kommentit (25)
Mies tekee sitä mulle itselle joskus. Näyttää tavallaan, miten naurettava olen. Ja kyllähän se katkaisee sen tilanteen ja joskus sitä nauraa lopulta itselleenkin, mutta jäähän siitä vähän nöyryytetty olo.
Vierailija:
Mies tekee sitä mulle itselle joskus. Näyttää tavallaan, miten naurettava olen. Ja kyllähän se katkaisee sen tilanteen ja joskus sitä nauraa lopulta itselleenkin, mutta jäähän siitä vähän nöyryytetty olo.
Vierailija:
tunteiden ilmaisu ei ole syy joutua jäähylle. Se ei yksinkertaisesti ole väärin. Meillä itkevää ja raivoavaa lasta pidetään sylissä tiukasti mutta rauhallisesti, kunnes tilanne rauhoittuu.Mutta ison lapsen kanssa selkeästä väärin tekemisestä jäähy tai nurkka toimii mielestäni hyvin signaalina siitä, että vanhemmat asettavat rajat. Eli jos kaveria tönitään ulkona, sisään ja hetkeksi nurkkaan. Ja en halua keskustella siitä mitä toinen teki ensin, reagoimalla satuttamalla lapsi menettää oikeutensa valittaa toisen toiminnasta.
tms. rauhoittuu nopeammin jos hetken istuu hiljaa ja sitten aloitetaan tilanne alusta ja KESKUSTELLAAN mikä meni äsken pieleen. Kysyn että miksi huusit ja kiukkusit mikä oli hätänä ym. Halitaan ja sovitaan asia.
Ja taas lyömisistä ja tavaroitten rikkkomisesta ei tarvitse edes miettiä että syli olisi paras keino meillä tilanteen laukasemiseen. se holding aiheuttaa vaan kahta kauheamman raivon.
Meillä selitetään iksi ei saa tehdä niin ja jos e ei mene perille niin sitten penkille miettimään asiaa.
Päiväkodissa hoitajat eivät usko jäähyn tai rauhoittumispaikan voimaan. olin sanonut että jos poika riehuu niin ei saa käyttää holdingia no kun eivät haluneeet laittaa jäähylle niin kuitenkin kokeilöivat holdingia poikaan....tuloksena se että eivät saaneet edes toppapukua riisuttua pojalta vaan poika huusi sisällä tunnin verran toppapuku päällä ihan hikisenä ja hoitajat yrittivät väkisin pitää sylissä.
Seuraavalla kerralla kun poika riehui olivat laittaneet pojan oman vaatelokerikon eteen istumaan ja poika rauhoittui viidessä minuutissa.
kun mies tekee hänelle, tuntee itsensä nöyryytetyksi.
Ihan sillä esimerkillä minä perustelen jäähyn käytön!
Esimerkiksi, jos tiskatessani rikon lempimaljakkoni, ja se ottaa niin paljon päähän, että lyön nyrkkiä pöytään ja itken, en todellakaan halua ketään lähelle. Menen yleeensä vessaan tai saunaan kokoamaan itseni ja sitten halaamaan lastani ja sanon että äiti on ihan kunnossa ja kerron miksi olin sellainen.
Lapseni on sen luontoinen ettei häntä oteta raivon vallassa syliin. Olen kuitenkin koko ajan läsnä hänelle, eli kuuntelen kun itku ja raivo on loppunut ja itku muutttuu lohduttomaksi nyyhkytykseksi, silloin tiedän, että voin ja minun pitää mennä hänen luo. Puhumme asian selväksi ja halaamme ja pyydämme anteeksi; lapsi tekojaan, minä sitä että huusin.
Koitan nyt soveltaa saamiani ohjeita meille sopivaksi enkä avaa sen jälkeen yhtäkään kasvatusketjua ;D