Meillä on miehen kanssa todella huono suhde, mutta ei voida erota.
Lapsia on yksi. Onko kenelläkään hyviä ideoita, miten lapselle tulisi vähiten seurauksia tästä tilanteesta :(? Ei riidellä usein ja koetan puhua lapselle miehestä aina hyvää. Mutta tuskin lapselta jää huomaamatta parisuhteen pohjavirtaukset? Onko kukaan elänyt lapsuutta niin että luuli vanhempien tilanteen olevan ok vaikkei ollut? Miten vanhemmat käyttäytyivät? Kannattaisiko lapselle puhua asiasta niin kuin se on vai teeskennellä että kaikki on ok?
Kommentit (25)
siis onko mies elättänyt sinua tms? Vai tukenut vaikeina aikoina, ja nyt miehellä vaikeaa, joten sinunkin tuettava?
Käytkö töissä? Miksei mies osallistu lainkaan kodin hoitoon? Haluaisitko sinä viettää aikaa perheenä, vai oletko iloinen ilman miestäsi?
Kannattaa yrittää parisuhdeterapiaa, oikeasti!
Ovat tapelleet koko ajan niin kauan kuin muistan. Eivät huuda, mutta keskustelu on pelkkää naljailua ja nalkuttamista tai silmien pyörittämistä tai sitten mykkäkoulua. Minua ahdistaa se niin paljon, että en kestä olla vanhempieni luona 3 h pidempään!
Menkää edes sinne terapiaan, jos erota ei voi. Jos sekään ei auta, niin sitten eroatte!
ei ku ero vireille kerran se kirpasee....turha tunteilla T eronnut
Siellä voit rauhassa ja avoimesti puhua asioistasi ja selkiyttää mielessäsi, mitä elämältäsi haluat ja mihin asioihin voit vaikuttaa.
Muuten ihmetyttää, alistaako tai uhkaileeko miehesi sinua, jos menisit(te) terapiaan?
Aika surullisen kuvan lapsenne saa parisuhteesta ja perhe-elämästä. Voisiko lapsesi parhaan ajatteleminen saada sinut hakemaan aktiivisesti tilanteeseen muutosta, jos itsesi takia et parannusta tilanteeseen osaa kaivata?
Terapiaan meno ei suoraan sanottuna huvita, koska siitä voisi seurata taas pakko harrastaa seksiä. Yök, yök ja yök. Tunnen miestä kohtaan vain vastenmielisyyttä seksin saralla.
Raha-asiat ym. kyllä järjestyy, mutta eihän siinä ole mitään järkeä viettää elämäänsä tuollaisessa suhteessa.
Onko kukaan elänyt lapsuutta niin että luuli vanhempien tilanteen olevan ok vaikkei ollut? Miten vanhemmat käyttäytyivät?
Joo, minä olen. Minä olen tunnekylmä ja epäempaattinen, en osaa lukea ilmeistä ja "rivien välistä" tunnetiloja ja piilomerkityksiä. Siksi oli aika iso pommi, kun isä joskus 11-12 v ollessani kysyi, että luulenko minä, että äidillä on toinen mies. Ja äiti tilitti muutamaa vuotta myöhemmin, että eivät he olleet oikein missään avioliitossa eläneet minun syntymääni seuraavia 15 vuotta, minkä käsitin aikuistuttuani merkineen, että seksiä ja läheisyyttä ja yhteisiä asioita ei ollut. Itse en ollut koskaan huomannut mitään outoa missään.
(MUTTA vanhemmat rakastuivat uudestaan kun olin sen 15v, mikä nolostutti minua kamalasti - kävelivät käsi kädessä kadulla ja pusittelivat, hyi YÖK! ;D Ja pysyivät rakastuneina aina isäni kuolemaan 6 vuotta sitten.)
Ja lisäksi muita syitä, joita en viitsi tässä selitellä. Koen esim. että mulla on henkistä velkaa miehelle, jonka takia en voi erota. Ja jos erotaan, mies jää erittäin paskamaiseen rakoon kaikkien asioitten kanssa, jotka me ollaan molemmat yhdessä aikaansaatu.
Suhde oli todella huono = ei läheisyyttä, kunnioitusta, vaikkei mitään väkivaltaa tms ollut kuvioissa.
Tappelimme kyllä. Kommunikointi oli lähes aina tiuskintaa ja riitaa. Ajattelin että silti ei voi erota, mutta lopulta päädyin yksipuolisesti lähtemään.
Tilanteen tasoituttua, asiat ovat loistavasti. Kumpikin vanhempi näkee lasta yleensä aina hyväntuulisena, on helppo puhua vain hyvää toisesta vanhemmasta, eikä mitään tappeluita tai riitoja enää ole ja lapsi aina iloisena tapaamassa isiä ja iloisena tulee sitten kotiin.
"Onko kukaan elänyt lapsuutta niin että luuli vanhempien tilanteen olevan ok vaikkei ollut? "
Ei varmasti ole.
No sanotaan niin että jos on saamapuolella jossain jutussa vuosia, niin sitten kun tulee takaisinmaksun aika, niin miten reilua on häipyä kuviosta ja jättää toinen pulaan? ap
mistä siis kiikastaa? eikö oo mitään mahd. elvyttää tilanne? yhteinen teleminen? loma, että muistisitte miksi aikoinaan rakastuitte? parisuhdeterapia? parisuhdeleiri?
"Onko kukaan elänyt lapsuutta niin että luuli vanhempien tilanteen olevan ok vaikkei ollut? "
Ei varmasti ole.
Joku kertoi että vasta aikuisena hänelle selvisi että vanhempien aviolitto oli ollut onneton.
Minun vanhemmillani oli huono suhde kun olin pieni.. ja sitä kesti monta vuotta.. ja voisin sanoa että oikeastaan sen takia vietin kolme vuotta sairaalassa psykiatrisessa hoidossa.. useammassa jaksossa kuitenkin.. ja meinasin tehdä omasta suhteestani samanlaisen... me ei miehen kanssa tulla keskenämme toimeen miehen hölmöilyjen takia.. (ja nyt ei todellakaan ole syytä molemmissa, miehen vika koko juttu tällä kertaa)
mutta onneksi tajusin että on kaikkien kannalta parempi erota.. lapset kärsii kaikkein eniten jos vanhemmilla on huonot välit ja riitelee, mutta silti yrittää pysyä yhdessä.. Se on kaikille kivuttomampaa kun eroamme..
Hei kohtalotover...
Tällä samanlaista ehkä ei enää viitsitä tapella vaan naljaillaan toisille. Minua eniten ärsyttää miehen alkoholinkäyttö ei juopottelua mutta runsasta ja usein toistuvaa viinin juontia.... muka terveelistä. Yksi lapsi ja hänkin välillä toteaa että isi on t.....Mutta olen sen verran luterilainen että olenkin 8v sitten papinja Jumalan edessä luvannut niin myötä kuin vastamäessä. Odotan nyt sitä myötämäkeä joka saisi tulla 7v vastamäen jälkeen. Kuitenkin välitän, rakastan miestäni eikä väkivaltaa ole ja yhteinen menneisyy tuntuu hyvältä. Yritän vain purra hammasta ja rukoilla parempia päiviä. Niin myös sinulle voimia ja rakkautta suhteeseen.
Äiti ja vaimo minäkin
mutta mun vanhempien avioliitto meni ihan pohjalla mun ollessa lapsi. Tai mä olin tämän huonon ajan aikana 7-16v. En kokenut sitä itse ahdistavana, eikä mulle ole jäänyt siitä mitään traumoja. Mun mielestä on ihana nähdä nykyisin, kun kaikki lapset (3kpl) on lentäneet kotoa, että äiillä ja isällä menee hyvin. On mennyt jo monta monta vuotta. Kaikki me lapset olemme onnellisissa parisuhteissa. Tai nuorin siskoni on menossa avioliittoon. Sitähän ei tiedä kauanko menee hyvin, mutta tällä hetkellä.
Ennemmin mä luulen, että olis ollut vaikeaa, jos äitini ja isäni olisivat eronneet.
käyttää hyväksi terapiaa ja keskusteluapua, mitä on saatavissa. Ihmettelen kyllä tuota henkistä velkaa, josta puhuit. Jos ammattiavullakaan suhteenne ei korjaannu, en tiedä miten kukaan jaksaa elää suhteessa, joka on sanojesi mukaan todella huono. Tuleeko suhteenne paremmaksi tuolla "henkisen velan maksamisella?"
riippuu ihan siitä mitä mies on sinulle antanut ja mitä nyt koitat maksaa takaisin... itse en voisi kuvitellakkaan että antaisin lapseni kärsiä aikuisten jutuista..jos kyse on vain rahasta niin jätä mies.. ajattele itseäsi.. ja ennenkaikkea ajattele äitinä lapsesi parasta..
Olivat olleet yhdessä lasten takia vaikka parisuhde oli ollut onneton.
Juttelin nurimmaisen, 19 v, vanhempien erosta ja hän sanoi: Olisivatpa tajunneet erota vuosia sitten, kaikilla olisi ollut parempi olla jo pitkään.
Lapset kärsivät vanhempien huonoista väleistä ja se aiheuttaa lapsen tulevaisuuden kannalta suurempaa vahinkoa kuin vanhempien ero. Tämä mikäli vanhemmat osaavat erota niin ettei lapsista tule vallankäytön välineita ja pelinappuloita.
Tärkeää olisi lasten kannalta, että kaikki huvimenot kulkisitte yhdessä.