Minusta koulukiusattujen vanhemmat ovat usein surkimuksia!
Eivät osaa pienestä pitäen opettaa lapsiaan puolustautumaan. Heittäytyvät usein itsekin marttyyrin rooliin ja ovat muutenkin sokeita lapsen ongelmille.
Vanhemmat voisivat ehkäistä niin monessa tapauksessa lapsensa koulukiusaamista huolehtimalla lapselle riittävän vakaasta ja monipuolisesta kaveriverkostosta. Jos koulukaverit kiusaavat, niin aina pitäisi löytyä pari hyvää kaveria koulun ulkopuoleltakin, joilta lapsi saisi aitoa hyväksyntää.
Oletteko huomanneet, että juuri näitten koulukiusattujen ja syrjääntyeiden kotonakaan ei koskaan käy ketään kavereita kylässä? Miksi?
Kommentit (46)
vanhemmat, jotka opettavat lapsiaan juuri " pitämää puoliaan" . Kokemukseni on, että näistä juuri kasvaa kiusaajia. Lapset pakotetaan aggressiiviseksi pienestä pitäen ja opetetaan, että kiusaamiseen on vastattava kiusaamisella, väkivaltaan väkivallalla. Tällaista en aio omalleni opettaa, vaikka miten surkimukseksi kutsuisit.
Kaikkensa teki että minulla olisi ollut hyvä olla, teki kaiken itse ja kävi vielä töissä. Ei koskaan laiminlyönyt minua.
Silti kiusattiin. Kauan. Pahasti.
Ja yllättävää kyllä, joidenkin lasten vanhemmat olivat ilkeämpiä kuin itse heidän jälkikasvunsa.
koulukiusattujen lasten kotona ei ehkä käy kavereita, koska he ovat kiusattuja.
000 euroa ja taatusti on lapsi opetettu pitämään puoliaan. Ongelma vaan on siinä, että kiusaaminen ei ole kiusatun eikä hänen vanhempiensa syy.
Sanoisinpa, että koulukiusaajien vanhemmat ovat usein sellaisia, että opettavat lapsilleen että heikkoja saa lyödä ja eläimiä kiusata.
Ei pitemmän päälle voi kutsua kylään eri tyyppejä jos yhteydenpito on yksipuolista ja muutenkin torjuvaa. Kaikille ei löydy hyviä, vastavuoroisia kavereita, joiden kanssa synkkaa. Vanhemmilla on hyvin vähän valtaa kaverisuhteissa. Jos olet erilainen lapsi, kohtaat torjuntaa, mikä vie rohkeuden lähestyä muita.
Kiusatuksi jouduin.
Vanhempani eivät edes tienneet tilanteestani, koska minä en halunnut tunnustaa kelleen läheiselle tilaani.
Itsariajatuksia tuli 11 - 12 vuotiaana...
Kerroin opettajille, mutta eivät puuttuneet tilanteeseen. Totesivat vain, että rakkaudesta se hevonenkin potkii.
Tätä tapahtui ainakin kerran viikossa koko seiskaluokan. Sen jälkeen kasilla ja ysillä nimittelivät huoraksi, kun eivät enää uskaltaneet käydä käsiksi, sillä olisivat saaneet turpaan mun uusilta kavereilta. Kähmintää tapahtui: ruokalassa, pihalla, vessoilla, luokassa, jopa oppitunnilla ja opettajien nähden.
Valokuvissa meillä on muutama tyttö synttärikuvissa, kaikilla tuima ilme. Muistan kun he haukkuivat kakkua, jossa oli glaseeraus; isäni oli ostanut valmiin kakun kun ei osannut leipoa. Toisella luokalla kutsuimme ihan jokaisen tytön luokaltani synttäreille Mäkkäriin (isäni idea, jotta tutustuisin paremmin muihin), menimme sinne minibusslla ym. kivaa. Luokan kaunotar jätti tulematta ja seuraavana päivänä haukkui kaikki, joiden mielestä synttäreillä oli ollut mukavaa. Niinpä sain kyytiä siitä kun kehtasin järjestää isot ja " typerät" synttärit.
Kuuteen vuoteen meillä kävi kourallinen kavereitani. Murrosiässä muutimme ja sain viimeinkin kavereita ja yllättävää kyllä- he olivat ns. ihailtuja, rikkaita lapsia joiden " johtajan" kanssa minulla synkkasi.
Suosittua minusta ei tullut koskaan, mutta kiitos noiden kokemusten, en ole ihan täysin urpokaan ihmissuhteissa.
Selvennän nyt hiukan, mitä tarkoitan " puoliaan pitämisellä" . En suinkaan tarkoita fyysistä hakkaamista, vaan valmiuksia toimia vaikeissa sosiaalisissa tilanteissa, kuten toisen lapsen nälviessä, huutaessa, ilkkuessa tai töniessä - näistähän se kiusaaminen usein alkaa.
Lapsi, joka on pienestä pietäen tottunut turvallisessa ympäristössä selvittämään ja käymään läpi näitä tilanteita ja tunteita, ei asettaudu niin helposti " uhrin" rooliin, kuin sellainen lapsi, joka ei koskaan (tai vain harvoin) saa itselleen ikätovereidensa palautetta vaikeissakin tilanteissa.
Tarha, koulu tai muu hoitopaikka on lapselle yhteisö, jossa lapsi näkee paljon erilaisia käyttäytymismuotoja, MUTTA oppiakseen itse erottamaan ja toimimaan näissä lukemattomissa tilanteissa, lapsen on saatava harjoitella näitä taitoja myös omassa, turvallisessa ympäristössään, joka on nimenomaan KOTI. Kotona lapsella on kuitenkin myös oma roolinsa ja paikkansa esim. sisarussarjassa, joten tästä syystä edes sisarukset eivät korvaa aina omien kavereiden merkitystä.
Vierailija:
vanhemmat, jotka opettavat lapsiaan juuri " pitämää puoliaan" . Kokemukseni on, että näistä juuri kasvaa kiusaajia. Lapset pakotetaan aggressiiviseksi pienestä pitäen ja opetetaan, että kiusaamiseen on vastattava kiusaamisella, väkivaltaan väkivallalla. Tällaista en aio omalleni opettaa, vaikka miten surkimukseksi kutsuisit.
kuin muut. Se on kyllä todellakin vanhempieni vika! :)
Jos on koko perheellä terveellä tavalla itsetunto kohdillaan, ei kiusaamista tapahdu. " Coolit" vanhemmat coolit lapset. Rassukoita harmaahiirulaisia kiusataan ja heidän vanhemmat jyrätään!
Vierailija:
Jos on koko perheellä terveellä tavalla itsetunto kohdillaan, ei kiusaamista tapahdu. " Coolit" vanhemmat coolit lapset. Rassukoita harmaahiirulaisia kiusataan ja heidän vanhemmat jyrätään!
Minulla on itselläni myös paljon kavereita, enkä koskaan ole ollut yksinäinen. Myös seksuaalinenhäirintä koulussa on kiusaamista ja se on jättänyt ainakin minuun todella syvät arvet. Ei siinä paljoa vanhempien " coolius" auta, jos luokalla on jäku häiriintynyt, joka pitää oikeutenaan ahdistella muita ja saa siihen vielä yllytettyä itselleen pari kaveriakin.
Vierailija:
Jos on koko perheellä terveellä tavalla itsetunto kohdillaan, ei kiusaamista tapahdu. " Coolit" vanhemmat coolit lapset. Rassukoita harmaahiirulaisia kiusataan ja heidän vanhemmat jyrätään!
Mun rassukkaa harmaahiirulaista kyllä kiusattiin, mutta minä jyräsin mieheni kanssa, niin kiusaajat kuin heidän vanhempansakin. Ei siinä auta mikään lässytys, pitää sanoa suoraan että, " jos ton sun kakaran touhut ei lopu, niin rupee leegot vähenemään teiltä kaikilta" . Siihen loppu se peli!
elämänhalunsa, eikä olisi jaksanut enää eteenpäin, mutta onneksi sinulla on kuitenkin aina ollut kavereita, jotka ovat auttaneet sinua jaksamaan eteenpäin!
Aivan jokaisella on elämänsä aikana hetkiä, jolloin on tullut kiusatuksi tai muulla tavalla syrjityksi, mutta pointtihan on juuri siinä, että pystyykö itse pääsemään noista tilanteista yli vai ei.
Vierailija:
Minulla on itselläni myös paljon kavereita, enkä koskaan ole ollut yksinäinen. Myös seksuaalinenhäirintä koulussa on kiusaamista ja se on jättänyt ainakin minuun todella syvät arvet. Ei siinä paljoa vanhempien " coolius" auta, jos luokalla on jäku häiriintynyt, joka pitää oikeutenaan ahdistella muita ja saa siihen vielä yllytettyä itselleen pari kaveriakin.
perheessä on ongelmia, jos lapsi joutuu muita kiusaamaan saadakseen tuntemaan sillä itsensä paremmaksi, tiedän mistä puhun!!
Veljeni pahoinpideltiin koulumatkalla, hakattiin, yritettiin kuristaa ja jätettiin lojumaan lumihankeen. Tekijöinä luokkakaverit. Vanhempani ottivat yhteyttä kiusaajien vanhempiin ja opettajaan välittömästi. Vanhemmat eivät suostuneet keskustelemaan; kun isäni soitti ovikelloa, kiusaajan isä oli hyökkäävä ja pamautti oven kiinni vasten kasvoja. Vanhempani ottivat seuraavan keinon käyttöön: jos asiasta ei keskustella, pojista tehdään rikosilmoitus. Jo muuttui kiusaajien vanhempien käytös ja tapahtuneesta viimeinkin keskusteltiin kaikkien osapuolien läsnäollessa.
Tässä yksi esimerkki.
Tähän mennessä kiusaamistapaukset, jotka itse tiedän, ovat typerien vanhempien typerien lasten aikaansaannoksia. Omiin kokemuksiini perustuen, kiusaajat ovat olleet älyllisesti heikkoa tasoa ja menestys elämässä ei ole ollut kovin suurta: teiniraskaudet, päihteiden käyttö, huono koulutus.
Vaikka meidän perheet lapset ovat kohdanneet koulukiusaamista, en kyllä hiirulaisiksi meitä kutsuisi. Erilaisiksi kylläkin, joukosta erottuviksi. Itsekukin meistä lapsista on pärjännyt hyvin elämässä tähän asti, tosin veljelläni on edelleen joitakin traumoja menneistä tapahtumista. Itse olen muuttanut Suomesta pois ja elän hyvin antoisaa elämää kansainvälisissä piireissä.
Olisi mielenkiintoista osallistua luokkakokoukseen ja katsoa mitä meistä tuli. Vuosikausien kiusaamisesta huolimatta sanoisin, että minusta tuli voittaja. Taidan olla aika vahva ihmisenä, sellainen joka pärjää tässä maailmassa. En todellakaan hiirulainen. Eivätkä sitä ole vanhempanikaan.
alkkiksia, mielenterveysongelmaisia jne. joilla ei ole siellä kotonakaan rahkeita antaa lapselle tervettä kasvuperustaa. Joistain tuollaisita lapsita tulee sitten kiusattuja, joistain kiusaajia.