Oletteko miettineet, mitä tapahtuu laspen henkiselle kehitykselle ja itsetunnolle, kun
Meillä miehen vanhemmat kuolleet, yksi sisko on jota nähdään pari kertaa vuodessa. Siinä sitä perimää ja taustaa sitten on..
[quote]
vanhempien eron takia lapsi erotetaan toisesta vanhemmastaan ja tämän suvusta kokonaan?
Lapselle se tarkoittaa sitä, että 50 % perimästä ja taustasta jää täysin pimentoon. Miten lapsesta voi kasvaa tasapainoinen aikuinen kun puolet on pimennossa ja tuntematonta? Millainen itsetunto lapselle keshittyy vai kehittyykö itsetuntoa lainkaan? Onko tämä oikein lasta kohtaan?
[/quote]
Kommentit (10)
Näin vanhempiani tuntemattomana ihmisenä en näe kyllä mitään tarvetta tuntea "perimääni".
Lähinnä niiden sukulaisten puute on silloin traumaattista jos hyvin alkanut ihmissuhde katkaistaan. Riistetään lapselta oikeus tavata jo valmiiksi hänelle tärkeitä ihmisiä.
kun sukulaiset ovat esimerkiksi kuolleet. Harmi se on sittenkin, ja tiedän, että moni adoptoitu jälkikäteen etsii kyllä juuriaan. Jos ne juuret ovat helposti löydettävissä, eikä mitään muuta syytä ole kuin äidin suuttumus isää kohtaan, ettei välejä ylläpidetä, niin kyllä siinä äiti tekee väärin lasta kohtaan.
Onneksi tällainen kokonaan erottaminen on harvinaista. Onhan tapaamisoikeudet.
elän minäkin sitten pimennossa.
En tiedä yhtään tapausta, jossa toisen suku ei saisi nähdä lasta toisen vanhemman tapaamisoikeusaikoina, enkä yhtään ilman oikeaa syytä evättyä tapaamisoikeutta.
Yhden narkkarin tunnen, joka sekin saa valvotusti tavata lapsiaan. Ko miehen suku ei jää tässäkään tapauksessa pimentoon, koska isoäiti ja täti saavat käydä tapaamassa lapsia äidin luona. Omaan kotiinsa eivät lapsia saa, koska viimeksi kutsuivat aineissa olevan isänkin paikalle.
Sulle nro 7 suosittelisin lukemisen ymmärtämisen parantamista. Puhuinko, että tapaamisten kieltämistä ei tapahtuisi ollenkaan?
t. 3
En ole isäni suvun kanssa tekemisissä, isäni kuoli reilu 10v sitten enkä ollut isäni kanssa juurikaan tekemisissä vanhempieni erottua kun olin 8v.
Ihan tasapainoinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu sanoisin olevani, enkä todellakaan ymmärrä miten alkoholisi-isäni ja/tai hänen riitainen sukunsa olisi elämäni laatua parantanut.
Ihmisen itsetunto on kiinni monesta muustakin asiasta.
Hyvän itsetunnon omaava lapsi tai nuori saadaan kyllä aika hyvin nujerrettua esim. koulukiusaamisella, tai lannistavilla vanhemmilla tmv.
Ihmeen mustavalkoinen näkökanta ap:lla näköjään.
Itse en tunne isän puolen sukua, vanhemmat erosi kun olin 4. Kerran muistan isän siskon nähneeni lapsena. Ja isovanhemmat oli jo kuolleet.
enpä tunne itse mitenkään heitä kaipaavan.
Omaan sukuunikaan (sisarukset) en ole yhteydessä.
Omat lapset eivät minun sukua näe, eivätkä ihmettele yhtään, kun miehen suvun kanssa ovat kuitenkin läheisissä tekemisissä. Eivät varmaan osaa kaivata muita sukulaisia, kun eivät ole heitä koskaan nähneet. Kerron kyllä, jos jotain kyselevät.
Tuskinpa se itsetunto suvun näkemisestä kiinni. Eiköhän siihen vaikuta ihan muut asiat.
Onneksi tällainen kokonaan erottaminen on harvinaista. Onhan tapaamisoikeudet.
vanhempien eron takia lapsi erotetaan toisesta vanhemmastaan ja tämän suvusta kokonaan?
Lapselle se tarkoittaa sitä, että 50 % perimästä ja taustasta jää täysin pimentoon. Miten lapsesta voi kasvaa tasapainoinen aikuinen kun puolet on pimennossa ja tuntematonta? Millainen itsetunto lapselle keshittyy vai kehittyykö itsetuntoa lainkaan? Onko tämä oikein lasta kohtaan?
jos olisi oletettava, että yhteydenpito voisi olla jopa turmiollisempaa (esim. vakavat päihde- tai mielenterveysongelmt tmv.) voi pimentoon jääminen olla lapsen edun mukaistakin.