Tekisitkö abortin jos saisit tietää odottavasi vaikeavammaista lasta?

Downin keskeyttäisin

Vaikea sanoa, kun en ole ollut siinä tilanteessa. Riippuu vammoistakin todella paljon ts. olisiko syntynyt vauva elinkykyinen jne. En osaa sanoa, epäilen, että en tekisi, mutta eihän sitä kuitenkaan voi varmaksi sanoa...

saattaisi sairasta lasta.

vaikka minulla on jo yksi vaikeasti vammainen lapsi. Lapsellani on sellainen vamma, jota ei pystytä löytämään raskauden aikana millään testeillä. Varsinaista diagnoosia ei ole, joten meille on annettu peittyvästi periytyvä riski, joka siis tarkoittaa sitä, että jokaisen raskauden kohdalla on 25% riski saada samalla tavalla vammainen lapsi. Aiomme hankkia lisää lapsia siitä huolimatta ja jos vamma uusiutuu, niin se on sitten huonoa tuuria... Aivan yhtä hyvin lapsella voi olla jokin muu niistä tuhansista vammoista joita on olemassa. Olen sitä mieltä, että jos olen valmis lapsia haluamaan, minun pitää myös olla valmis ottamaan lapsi sellaisenaan vastaan.



Oma lapseni on minulle rakkain asia tässä maailmassa, vammoistaan huolimatta. Monet aina sanovat, että ei heistä olisi vammaisen lapsen vanhemmaksi, mutta mistä he voivat sen etukäteen tietää?

minusta ei ole vammaisen äidiksi. Niinpä kaikkien kolmen lapseni raskauksissa on tehty lapsivesipunktiot ennen lopullista päätöksentekoa.

Elämä on minulle helpompaa ilman ei- tervettä lasta.

Luultavimmin tekisin. Itse uskoisin kyllä suoriutuvani vammaisen lapsen äitinä. Suurempi ongelma olisi varmasti se, että mitään ulkopuolista apua esim. sukulaisilta ei saa ja lisäksi olen sellaisessa työssä josta on aika vaikea pitää vapaata. Eli käytännössä joutuisin varmasti jäämään kotiin ja sitä taas taloutemme ei kestäisi.

ja ihan vaan lapsen takia.

En halua ketään vammaisen vanhempaa suututtaa tällä kommentilla, mutta näin minä vain ajattelen. Sori.

Ensinnäkin minulla on jo useampi lapsi ennestään, enkä jaksaisi. Vammaiselle joutuisi kuitenkin antamaan enemmän huomiota ja muut lapset jäisivät vähemmälle...näin minusta ainakin tuntuu.



Toisaalta jo ennen lapsiakin pohdittiin miehen kanssa tätä kysymystä ja päätimme, että vammainen abortoidaan. Kamalaa, mutta se veisi kuitenkin niin paljon voimia ja myös yhteiskunnan varoja.

Mitä, jos terveenä syntynyt lapsesi vammautuisi myöhemmin? Olisitko silloinkin valmis pääsemmän hänestä eroon?

olemme nyt toisen lapsen sairastuttua (ei hengenvaaraa) vakavasti ja toisen lapsen samaan aikaan sattuneen tapaturmaisen haverin vuoksi aivan rikki molemmat. Apua olemme saaneet kummeilta, jotka ihanasti toivat jouluruokia ja lahjoja kaaoksen keskelle kotiimme. Olen vain valvottuina öiden tunteina miettinyt vanhempien jaksamista, joilla on oikeasti vaikeasti vammaisia tai pysyvästi sairaita lapsia. En kyllä tieten tahtoen sellaista haluaisi itselle/kenellekään muullekaan.

Kaikenlaisen muun sikiön tarkastelun kielsin ja lääkäri tämän ymmärsi. En halunnut joutua tekemään sitä valintaa. Nyt on kolme tervettä lasta ja enempää ei tule, joten ei näitäkään asioita tarvitse miettiä. Jos joku lapsistani vammautuisi, hoitaisin häntä niin pitkään kuin pystyisin.

Mä en vaan jaksais semmosta, veis niin paljon huomiota terveiltäkin lapsilta.

Vaikka kuinka olen sitä mieltä, että monelle se on oikea ratkaisu. Itsestäni tiedän, että en voisi elää abortin tuoman tuskan kanssa - vaikka vammaisen lapsen kanssa elämä ei tulisi myöskään olemaan helppoa.

Kokemusta on sairaan lapsen hoitamisen ja huolen tuskasta kahden vuoden ajalta (nyt kolmivuotiaana pienemme on lukuisten sairaalassaoloaikojen jälkeen täysin terve :) eikä siis vammaisuudesta kyse), joten vielä vaikeampaa tilannetta en todellakaan toivo lapselleni tai itselleni.

Mutta...



Takana myös lapsettomuuden kaipuuta ja koeputkihedelmöitys.

Ja terveen vauvanalun synnyttäminen neljännellä kuulla, kun bakteeritulehdus levisi kohtuun. Vaikea elää tämänkin pikkuenkelin kaipuussa, vaikka omalla päätökselläni (eikä suurilla toiveilla, rukouksilla) ei ollut merkitystä myöhäiseen keskenmenoon.

Pääni ei vain kestäisi päätöstä abortista ja sitä kaikkea...

Siksi en osallistu seuloihin. Vain rakenneultraan mennään, mutta sinnekin niin myöhään, ettei aborttia enää edes voitaisi tehdä.

Mutta jos olisi jokin elimellinen vika, niin en tekisi (enkä tehnyt) jos vain pienikin mahdollisuus olisi vauvalla jäädä eloon. No, minun vauvani ei jäänyt eloon, mutta olen silti iloinen että en tehnyt itse päätöstä vauvan kuolemasta.

Odottelen tuloksia ja tiedän jo valmiiksi, että sairaan lapsen hoitoon ei rahkeeni riitä. Minulla on jo yksi hieman sairas lapsi, erittäin paljon hoitoapua tarvitseva äiti, joka ei edes ole kovin vanha. En yksinkertaisesti meinaa jaksaa nykyistäkään arkea, joten valitettavasti päätös on tehty ennalta. Ylipäätään harkittin riittääkö rahkeet enää edes terveen lapsen hoitamiseen, mutta jostain ne voimat varmasti löytyy. Ajattelen ensisijaisesti vanhempia lapsiani, jotka mummun vuoksi jo jäävät välillä liian vähälle huomiolle, mutta myös itseäni sekä syntymätöntä lastani. Vammaisellakin lapsella pitäisi olla oikeus täysipäiseen äitiin.

Eikä tarvitsisi edes olla vaikeavammainen, kaikki vammat jotka huomattaisiin tarpeeksi ajoissa, olisi ehdoton keskeytys. Mielestäni on väärin tehdä sairas lapsi kärsimään. Tilanne on toinen jos huomataan liian myöhään, varmasti rakastaisin ihan yhtäpaljon kun tervettä, mutta en todellakaan tekisi sairasta lasta tähän julmuuteen.

Olen nyt jo jaksamiseni kanssa niin tiukilla, että en jaksaisi yhtään useampaa tervettäkään lasta hoitaa. Joa tulisin vahingossa raskaaksi, vammaisen kohdalla tekisin ehdottomasti abortin ja terveenkin kohdalla hyvin todennäköisesti.



Toivottavasti tämä hormonikierukka ei petä...pillerit ja kuparikierukka sen ovat jo tehneet.